Projekti metrilaku osa 17

Taas on yksi kuukausi hoidettu operaatiota eteenpäin.
Tällä kertaa uusittiin ainoastaan kuminauhat ja liitettiin viimeinen ylähammas rautoihin liikkumaan. Hampaani vaikuttavat olevan erittäin yhteistyöhaluisia ja jo nyt vajaan viikon pidon jälkeen tuo yksinäinen hammas on lähtenyt selkeään liikkeeseen. Useamman päivän koko kitalakeni oli turvoksissa ja kipeä, mutta viikonloppua kohden on turvotus alkanut laskea. Jos vauhti jatkuu samanlaisena, niin jo parin kuukauden päästä alkaa ylähammasrivistö olla kuosissaan.
Enää viimeiset poskialahampaat ovat irrallaan. Saa nähdä milloin ne liitetään mukaan.

Sisustustarra - köyhän miehen versio

Jos ei sisustuskaupoista löydä mieleistänsä sisustustarraa, niin sellaisen voi tehdä aivan hyvin itsekin.

Näin kävi itselleni. Mistään ei oikein löytynyt täydellistä tekstiä tahi kuvaa makuuhuoneen vuoteen päälle, kunnes mieheni laittoi Readeriin jakoon kuvan tekstillä "The world is full of beautiful things. Like you!". Se vaikutti täydelliseltä silloin.
Kuvankäsittelyohjelmalla valitsin sopivimman fontin ja tekstin koon, jonka sitten tulostin paperille. Tämän jälkeen piirtoheitinkalvo paperin päälle ja piirsin tekstin ikkunakalvoväreillä.
Värin kuivuttua kostutin tekstin nurjan puolen ja lättäsin seinään. Siinä teksti on pysynyt täysin liikkumatta kohta puoli vuotta.

Tämän elämänpolku, mitä kohti näytän tahtomattani ajautua, vaikeuttaa tuon tekstin katsomista. Ehkä minun pitäisi alkaa etsimään jotain muuta tekstiä siihen tilalle.

Parisuhde

Viime aikoina parisuhderintamalla on ollut melkoisen tuulista. Minusta tuntuu että vaikka mitä tekisin, niin aina kaikki mikä teen on vain minun eduntavoittelua. En anna toisen elää omaa elämäänsä ja tukahdutan hänen tunteensa.
Mitä ihmettä olen oikein tehnyt väärin? Luulin olevani täydellinen malli parisuhteen oppikirjasta. Mutta unohdin että nykyään ihmiset ajattelevat enemmän tyyliin "minä, minä, minä" sen sijaan että ajattelisivat perinteiseen "me, me, me"-tyylillä. Nyky-yhteiskunta on liian minä-keskeinen.
Tokihan on hyvä että ajattelee myös itseään, ettei unohda täysin omaa minuuttaan, mutta pelkkä minä-ajattelu aiheuttaa erittäin paljon konflikteja muiden ihmisten kanssa ja se jos mikä estää täydellisen parisuhteen muodostumisen mahdollisuuden.
Parisuhteessa tehdään kompromisseja, niissä on tavoitteena että yhteisö (sinä ja minä ja myös jälkeläiset) voi hyvin. Joskus on pakko luopua jonkin verran minuudestaan että yhteisö kykenee toimimaan täydellisesti. Mutta mikä on oikea määrä? Sitä minä en ilmeisestikään ole oppinut, kun tällaisessa ongelmatilanteessa olen.
Olen tainnut ajatella liikaa ainoastaan me-hengessä ja olettanut että myös kumppani on ajatellut samalla tavalla. Olen olettanut että olemme tehneet päätöksiä yhdessä vaikka toinen onkin vain apaattisena kohauttanut panematta yhtään hanttiin.

Mitä parisuhde oikeasti? Minulle se on saman päämäärän ajamista. Olen itse pitänyt päämääränä taloudellista tasapainoa, tilannetta jolloin meillä on katto pään päällä myös silloin kun rahaa tulee vain valtiolta eli kun olemme työttömiä, sairaita tai eläkkeellä. Henkisesti on molemmilla vähintäänkin tyydyttävä olla ja arkipäivinä ei ainakaan kovin paljoa hatuta. Toista rakastaa ja tahtoo hänen parastaan. Kuuntelukin on minun listallani korkealla ja puhuminen.Rakkauden jälkeen tärkein asia parisuhteessa on se että parin välillä ole mitään salattavaa ja valheita ei esitetä, luottamus toiseen on säilyttävä. Se, jos mikä murtaa parisuhteen kivijalan tomuksi.

Ilmeisesti määritelmäni on kuitenkin ollut väärä, muutenhan en tässä tilanteessa olisi. Mikä on nykyajan oikea määritelmä parisuhteelle?
 Millainenhan suhteemme olisi, jos olisi toteuttanut itseäni ja mennyt töihin Kiinaan silloin kun sitä minulle tarjottiin ja tarjouksen hylkäsin puolisoni tahdosta.