tiistai 31. joulukuuta 2013

Talvihame helmakirjonnalla

Olen ottanut tavakseni pestä kaikki kankaat ennen kuin ompelen niistä yhtään mitään. Tuo tapa olisi pitänyt ottaa käyttöön jo parikymmentä vuotta sitten. Silloin nimittäin tein ihanasta sinisestä kankaasta aamutakkia ja kirjoin siihen käsin kuviota. Jossain vaiheessa tajusin että kankaasta lähti väriä ja se tahrasi sormeni ja kirjontalangatkin osittain. Hieman harmitti kuvitellessani tilanteen että laitan aamutakin ensimmäistä kertaa pesulle ja kaikki kovalla työllä tekemäni kirjontani olisivat sinisiä. Heitin sen takin roskiin ennen kuin olin saanut kirjonnan loppuun.
Pari vuotta sitten toinen vaate muistutti tuosta pesemisestä sillä että parin kolmen pesun jälkeenkin se oli hieman kutistunut venyttelyistä huolimatta. Sen vaatteen sain sentään pelastettua muuttamalla mallia hieman ja lisäämällä kangasta siihen.
Joten nyt olen sitten pessyt kankaita sitä mukaa kun olen niitä tarvinnut. Ja tämän talvihameen kohdalla huokaisin osittain helpotuksesta kun olin pessyt kankaan ennen kuin aloin leikkaamaan kaavoja. Vaikka kangasta olinkin ostanut tarpeeksi, niin pesun jälkeen se oli kutistunut niin paljon etten saanutkaan enää kaavoja mahtumaan kankaalle. Jouduin pikaisesti miettimään miten hoitaisin tilanteen ja päädyinkin sitten raa'asti katkaisemaan kaavat lantion seutuvilta. Sen jälkeen ei ollut mitään ongelmaa sovittaa kaavoja kankaalle. Tosin olisin voinut ehkä pari kertaa miettiä kohtaa mistä katkaisen kaavan kahtia. Tällä hetkellä tuntuu että edessä oleva vaakasauma pitäisi olla vähän ylempänä ja takana oleva vaakasauma joko ylempänä tai alempana. No, siinä riittääkin sitten mietittävää siihen asti kun tulee taas tarvetta tehdä uusi hame. Se saattaa olla hyvinkin pian sillä kangas ja vetoketju olisi jo varattuna.

Talvihame helmakirjonnalla
Hame on ihanan lämmin, sillä kankaassa on villaa ja kankaan sisäpuolella on kevyt nukkapinta tuomassa pehmeyttä. Vetoketju on vasemmalla sivulla oleva piilovetoketju. Vihdoin ja viimein onnistuin senkin kiinnittämään siten ettei se näy. Siitä saan kyllä kiittää Tikatan järjestämää vetoketjukurssia.

Helmaa en päärmännyt, sillä edellisen tällä kaavalla tehdyn hameen helma ei tuntunut millään asettuvan kohdilleen. Nyt silitin helman nurjalle puolelle kovikekankaan kiinni ja ompelin koristekirjontakuvioita pitämään helma jonkinlaisessa kuosissa.

Helman kirjonta lähempää
Helman kirjonta ei kestä tarkempaa tarkastelua, mutta kauempaa se näyttää hyvältä.

Koneella koristekuvio-ompeleminen on yllättävän vaikeaa. Ompeleen jälkeen vaikuttaa niin monta eri asiaa ja niitä ei tule ajateltua edes ennen kuin on varsinaista työtä ompelemassa.

Muistilista koristeompeluun
  • Kovikekangas on kova sana
  • Lankojen värien soveltuvuus onnistuu parhaiten kokeilemalla eri värejä kankaan ylijäämätilkkuihin
  • Mielenkiintoisia ja ei niin mielenkiintoisiakin kuvioita kannattaa kokeilla mallitilkkuihin
  • Kun haluamansa kuvion on valinnut niin sen eri kokoluokkia kokeilemalla löytyy se itselle sopiva koko
  • Useampaa kuviota käytettäessä niiden asettelu ja etäisyys toisiinsa nähden
  • Tilkuilla kannattaa kokeilla miten kuvion ompelu sujuu saumojen yli:
    • ovatko saumurilla tehdyt saumat parempia (3-kertainen kangas)
    • kuin ompelukoneella kaksijakoiseksi tehdyt saumat (2-kertainen kangas)
    • vai olisiko parempi ommella kuviot paloihin ennen palojen yhdistämistä vaatteeksi?
  • Varsinaisen työn ompelu aloitetaan aina täydellä alapuolalla ja varmuuden vuoksi vieressä odottaa toinen täysinäinen alapuola
  • Alapuola kannattaa vaihtaa vähän ennen kuin alalanka loppuu
Toivottavasti muistan tuon listan vielä sitten kun olen seuraavan kerran tekemässä koristeompelua.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!

Törmäsin taannoin mainokseen jossa etsittiin ongelmaisia hotelleja Suomessa. Suurin hämmennyksen aihe oli se että ohjelman vetäjänä tulee olemaan Jyrki Sukula. Siis kokki?!? Miten ihmeessä kokki voi tietää kuinka saadaan jokin hotelli taas vetämään asiakkaita puoleensa.
Kuppiloiden käsittelyn ymmärtää jollain tavoin sillä niissä myydään paikan päällä tehtyä ruokaa, mutta hotelleilla se ruokapuoli on vain sivubisnestä.
Tokihan hotellit saavat plussaa, jos ravintola on kunnossa, mutta pääosa tuloista tulee huoneista.

Aikani aihetta netissä pengottuani löysin vihdoin ja viimein formaatin, mitä tuossa ohjelmassa tullaan käyttämään. Yllätys yllätys, siinäkin formaatissa ohjelman vetäjänä on kokki. Kyseessä on siis Gordon Ramsayn Hotel Hell.

Katsoin kokeeksi pari jaksoa tuosta Hotel Hellistä YouTubessa. En voi muuta sanoa kuin että en oikein tykännyt. Jos kaikki jaksot ovat tuollaisia mitä näin, niin ohjelma ei todellakaan kiinnosta. Niistä jäi paha maku suuhun samaan tapaan kuin Kitchen Nightmares-ohjelmassa.
Pääpaino ohjelmassa on hotellin vetäjän henkilökohtaisten ongelmien setviminen ja kun kokki on kyseessä, niin myös se kuinka pahaa ruokaa hotellissa tarjotaan ja miten surkeissa olosuhteissa niitä joutuu syömään. Hotellihuoneita ja muita tiloja käsitellään hyvin vähän itse ohjelman aikana, vaikkakin niihin tehdään selkeästi muutoksia.

Tässä yksi esimerkkijakso Hotel Hellistä.



Olen aina silloin tällöin katsonut Travel Channelin Hotel Impossiblea. Idea siinäkin on sama eli tyyppi menee hotelliin ja pistää sen sellaiseen kuntoon että se tuottaa taas rahaa. Siinä ohjelmassa ei juurikaan käsitellä ruokapuolta paitsi alla olevassa jaksossa, jossa hotellille luodaan huonepalvelu käyttämällä lähiravintolaa hyväksi. Hotel Impossiblessa käsitellään tarkemmin huoneiden ja muiden tilojen ulkonäköä ja sitä kuinka saadaan ne viihtyisemmiksi. Lisäksi tarkastellaan kuinka hyvin huoneita siivotaan, miten huoltomiehen hommat toimivat ja kuinka tuottoisia hotellin sivupalvelut ovat. Tutkitaan hotellin varausjärjestelmät ja muut respan tehtävät. Ohjelma on tehty siten että kukaan omistajista tai henkilökunnasta ei oikeastaan menetä kasvojaan.
Ja mitä tulee ohjelman vetäjään. Hän ei ole kokki. Anthony Melchiorrilla on 20 vuoden kokemus hotellialalta, joten hän tietää mistä puhuu.

Alla jakso Hotel Impossiblesta.


torstai 26. joulukuuta 2013

Kapea talvihame

Edelleenkin odottelen täällä talventuloa. Koko joulu on ollut +5 tienoilla ja lumesta ei hajuakaan. Tihkusadetta on ollut melkein jopa päivä, joten ei uloskaan viitsi mennä. Ei sinne pimeään kyllä muutenkaan haluaisi mennä.

Ennen talvilomaa tein itselleni listaa mitä kaikkea tekisin lomani aikana. Tuskin saan puoliakaan tehtyä, mutta tässä on kuitenkin ensimmäinen tuotos. Malli on hyvin yksinkertainen suora hame kuminauhavyötäröllä. En tehnyt mitään halkioita helmaan, sillä hameen pitäisi lämmittää minua näin talvella. Saattaa olla että jossain välissä revin alaosan auki hermostuessani hameen kapeuteen ja pistän jonkin lisäkappaleen taakse antamaan hieman enemmän liikkumavaraa.
Kangas on villaa ja sen verran paksu että vyötärö näyttää paljaaltaan hyvin paksulta. Onneksi vyötärön saa piilotettua puseroiden alle.


Kuva oli pakko ottaa kengät jalassa, sillä hame on niin pitkä että ilman kenkiä se yltää maahan. Edellinen talvihameeni katkesi kengät jalassa juuri ärsyttävästä kohdasta että tein oikein kunnolla ylipitkän hameen.

Työlistani tälle lomalle muuten on:
  • Kapea talvihame
  • Leveä talvihame
  • Sohvan suojapäälliset
  • Tietokonetuolin päällystäminen
  • Kuntosalille rennompaa treenivaatetta
  • Työtarpeisiin koodinpätkä
  • Ohjelmoinnin treenaus muutenkin
Tyytyväinen olen jos saan nuo vaatteet ja ohjelmoinnit hoidettua.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Vihreä kauluri ja pipo

Odotellessani talven saapumista olen aikani kuluksi neulonut pakkaskelille lämmikettä. Ensimmäiseksi päätin tehdä kaulurin. Idean siihen sain kaupoissa myytävistä tuubihuiveista. Ne ovat makuuni aivan liian massiivisia. Ne pitäisi kiertää moneen kertaan pään ja kaulan ympäri kunnes ne ovat niin paksuja etteivät mahdu enää takin alle.
Kauluri
Päädyin siis tekemään hieman pienemmän version. Ympärysmittaa tälle tuli n. 95 cm ja leveyttä 15 cm. Minulla ei ollut hajuakaan siitä kuinka paljon tuohon menee lankaa, joten ostin varmuuden vuoksi pari kerää. Hoidin langan käytön mentaliteetilla kuvio-osuus valmiiksi ja muutama reunakerros päälle. Jos kuvio valmistuu ensimmäisestä kerästä, niin reunakerrosta tulee vain sen verran kuin mitä ensimmäiselle kerälle jää lankaa. Jos taas kuvion tekemiseen vaaditaan toinenkin kerä, niin sitten yritetään tehdä molemmista reunoista mahdollisimman symmetrisiä.
No, kuvio valmistui ensimmäisen kerän aikana ja lankaa jäi vielä reunaan sen verran ettei melkein sain yhtä monta kerrosta molempiin reunoihin. (Ihme pihtailua)

Kun nyt sitten jäi vielä se toinen kerä käyttämättä, niin päätin tehdä kaulurille kaveriksi samoilla kuvioilla pipon. Päätin tehdä kuvion kertaalleen täytenä ja sitten katsoa minkä korkuinen pipo siinä vaiheessa. Kuvion valmistuttua kerran korkeus näytti hyvältä ja päätin aloittaa kavennukset. Siinä olikin pohtimista että missä kohtaa oikein teen ne kavennukset. Päädyin piilottamaan kavennukset salmiakkikuvion reunoille.

Pipo
Minulle näköjään tuottaa vaikeuksia päättää että mikä kerros on se viimeinen kerros, jonka jälkeen tehdään päättely. Nimittäin jatkoin ja jatkoin kaventeluita kunnes tajusin että pipossa tulee sitten olemaan pieni nyppylä lopetuskohdassa. Siinä vaiheessa iski laiskuus pahemman kerran ja annoin vain asian olla. Kelpaa minulle.
Päälaki

Saatuani pipon valmiiksi tajusin että päälaellahan punokset kohtaavat toisensa. Jos olisin käyttänyt järkeäni jo tekovaiheessa olisin voinut saada aikaiseksi hyvinkin mielenkiintoisia punoksia tuonne päälaelle. Nythän siellä vain yht'äkkiä tuntuu punokset loppuvan ja homma päättyy tasaisiin kavennuksiin.

Lankana käytin Malabrigon Merino Wordsted-lankaa (Lankatalo Priimasta). Puikkokoko oli 5. Kauluriin lankaa meni 100 gr ja pipoon 70 gr.

torstai 19. joulukuuta 2013

Pakettiautomaatti

Yksi joululahja on saapunut kohteeseensa. Toiset joululahjat ovat vielä virtuaalitaivaassa odottamassa että löydän kadottamani leimasimen. Eihän se kyllä kadoksissa ole. Se on vain laitettu sen verran hyvään talteen ettei minulla ole enää mitään muistikuvaa siitä missä se on.

Mutta takaisin aiheeseen. Viime viikonloppuna sain tehtäväkseni lähettää joululahjat välietappiin, josta ne sitten jatkavat matkaa kohti jouluaatonviettopaikkaa ja lahjojen saajia. Asun siitä onnekkaasti että asiamiesposti on kivenheiton päässä ja se on auki silloin kuin sen yhteydessä oleva kauppakin on auki eli nykyään joka päivä. Tämän lisäksi reilun kilometrin etäisyydellä on Prisma, josta löytyy pakettiautomaatti. Joten lähetyspaikoista ei ole pulaa, tosin molemmat paikat ovat auki täsmälleen samoihin aikoihin. Asiamiesposti voittaa sillä että sieltä saa tarvittaessa pakkausmateriaalit ja muut postipalvelut. Mutta jos ei tarvitse pakettia varten laatikkoa, niin tällöin automaatti tulee aavistuksen verran halvemmaksi.

Päädyin sitten kokeilemaan pakettiautomaattia. Olin jo valmiiksi laittanut paketit postitettavaan laatikkoon, joten kaikki mitä tarvitsin oli maksaa postitus. Lisäkannustimenani automaatin käyttöön oli lisäksi se että en ollut varma ehtisikö paketti perille ennen kuin välietapista lähtisi porukkaa eteenpäin. Automaatista pakettia noutava ei tarvitse oikeastaan muuta kuin tekstiviestin, jolla paketti saadaan säilöstä ulos. Jos vastaanottaja olisi siis ehtinyt lähteä, olisi hän voinut pyytää jotakuta muuta noutamaan paketin ja pistämään toimitusta eteenpäin.

Paketin lähettäminen oli todella yksinkertaista. Automaatilla pystyy lähettämään neljän kokoluokan paketteja. Kotona kannattaa tarkistaa että paketin mitat ovat pienemmät kuin 60 x 36 x 60 cm, joka on suurimman mahdollisen paketin koko.

Pakettiin kirjoitetaan lähettäjän tiedoista nimi, osoite ja puhelinnumero. Vastaanottajasta riittää pelkästään nimi ja kännykän numero. Jos paketti lähetetään postiin automaatin sijaan, niin sitten tarvitaan vielä lisäksi kohdepostin postinumero.

Automaatin äärelle päästyä valitaan ensin kohdekunta ja sen jälkeen mahdollisesti tarkempi kohdeautomaatin tai postin sijainti. Tämän jälkeen syötetään vastaanottajan puhelinnumero. Kun se on saatu syötettyä onnistuneesti oikein valitaan postitettavan paketin koko. Automaatilla on nähtävillä eri kokoluokkien mitat, joten paikan päällä voi vielä tarkistaa mikä on se oikea paketinkoko. Lopuksi suoritetaan maksaminen pankki- tai luottokortilla. Kun maksu on hyväksytty aukeaa jokin luukuista joulukalenterimaisesti ja paketti laitetaan sinne sisälle, jonka jälkeen luukku suljetaan. Tämän jälkeen saa halutessaan tulostettua kuitin tapahtumasta, jossa ilmoitetaan myös paketin lähetystunnus.


Koska hermoilin kovasti että ehtiikö paketti ajoissa perille, seurasin hyvinkin tarkasti paketin liikkumista. Paketin juuttuminen Tampereelle vuorokaudeksi oli aika tuskallista. Onnekseni paketti kuitenkin ehti perille ajoissa ja vastaanottaja nappasi sen mukaansa ennen kuin kaasutti pois paikkakunnalta. Minua hämmensi tuossa lähetyksen seurannassa maininta "Lähetyksen postiennakko on maksettu". Ilmeisesti noissa lähetyksissä ei ole jaksettu tehdä tavallisille paketeille omaa erillistä polkua ohjelmassa, joten ne ovat automaattisesti saaneet statuksen että maksut on maksettu.

Pakettien vastaanottaminen on vielä helpompaa. Vastaanottaja näppäilee tekstiviestissä saadun koodin automaattiin, jonka jälkeen jokin luukuista avautuu ja paketti on otettavissa. Jos paketti olisi postiennakko, niin automaatti pyytäisi maksamaan paketin pankki- tai luottokortilla ennen kuin luukku avataan.

Minulla tuskin tulee tuota pakettiautomaattia juurikaan käytettyä sillä minullahan on tuo toinen posti hyvinkin lähellä. Mutta tapauksessa että minun pitäisi lähettää jokin paketti jollekin joka ei vakituisesti asu kohdekunnassa automaatti on erinomainen idea. Minun eikä vastaanottajan tarvitse miettiä mihin osoitteeseen paketti lähetetään. Riittää vain että tiedän sen kunnan missä vastaanottaja on ja vastaanottajan käytössä olevan kännykän numeron.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Raglanin suhdeluvut ylhäältä aloittaessa

Postauksessani Piiiiitkä neuletakki aloitin takin tekemisen ylhäältä päin. Työssäni käytin harteilla raglania. Koska en löytänyt mistään selkeää ohjetta raglanissa käytettäviin selän, etuosan ja hihojen mittasuhteille päädyin laskemaan ne itse niistä ohjeista missä oli silmukkamäärät mainittu.

Kirjoittaessani postausta olin onnistunut hukkaamaan luonnoskirjani, mutta eilisen siivousrupeaman yhteydessä satuin törmäämään siihen yhtä epämääräistä laatikkoa penkoessani.

Joten tässä on nyt sitten käyttämäni mittasuhteet. 

*Selän silmukkojen määrä:
1/3 kokonaissilmukkamäärästä

*Hihojen silmukkojen määrä:
6/7 selän silmukkamäärästä

*Etuosan silmukkojen määrä:
Kokonaissilmukkamäärä - selän silmukkamäärä - hihojen silmukkamäärä

Lopputuloksena etuosassa pitäisi olla enemmän silmukoita kuin selässä.

Neulominen sujuu sitten samaan tapaan kuin alhaalta ylöspäin raglania tehdessä. Yllä lasketut osiot erotellaan silmukkamerkeillä ja sitten vain lisätään silmukoita jokaisen merkin molemmin puolin eli 8 silmukkaa joka kerros.
Tätä jatketaan siihen asti kunnes olkapäät mahtuvat neuleen sisälle. Sitten hihat erotetaan muusta neuloksesta omille puikoille. Alkuperäisille puikoille jää siis pelkästään selkä ja etuosa, joiden neulomista jatketaan pyörönä.
Kun selkä ja etuosa on neulottu (Ainakin muutaman kerroksen verran), poimitaan hihoja varten kainalosta pari silmukkaa. Muutoin on mahdollista että kainaloon jää pieni ilmastointiaukko. Sitten vain neulotaan hihat käyttäen kavennuksia hyväksi haluamaansa muotoon.

Olisi mukava tietää millä tavalla muut ovat päätyneet käyttämiinsä lukuihin neuloessaan raglania ylhäältä alaspäin. Vinkkejä otetaan vastaan.

torstai 12. joulukuuta 2013

Spelttileipä

Joka viikko vähintäänkin kerran viikossa tulee nykyään leivottua leipää. Syksyllä käyttämästäni spelttijauhosta jäi sen verran hyvä maku suuhun että nykyään ei minulle kelpaa oikeastaan enää mikään muu leipä.
Speltti ei aiheuta sellaista turvotusta kuin tavallisesta vehnästä tehdyt leivät, myöskään ihooni ei tule speltistä kutisevia vesirakkuloita. Lisäksi lueskeltuani kilpirauhastaudeista moni löytämäni tutkimus ei suositellut kovin tiukkaa karppaamista, joten leivällä saan pidettyä hiilarit sopivalla tasolla.

Viikonloppuaamuista onkin tullut melkoista luksusta aloittaessani aamun leivänteolla päätyen ylelliseen brunssiin tuoreen leivän tuoksuessa rappukäytävään asti.

Spelttileipä

Spelteissä muuten tuntuu olevan eroja. Joillakin jauhoilla ei leipä tunnu nousevan niin millään. Toisilla taas leipä levahtaa ympäriinsä ylöspäin kohoamisen sijaan. Viime viikot olenkin tehnyt leivän suosiolla vuo'assa, jotta pystyn edes vähän hallitsemaan kohoamissuuntaa. Pidän vain enemmän limpun näköisistä leivistä kuin vuokaleivistä. Vaikkakin vuokaleivät soveltuvat niin paljon paremmin paahdettavaksi leivänpaahtimessa kuin limppu. Pitäisi kokeilla nyt käytössäni olevaa jauhomerkkiä ja katsoa toimisiko se enemmän oikein.

Olen tehnyt leipää käyttäen erilaisia öljyjä. Oliiviöljy tuo aivan erilaisen vivahteen leivän makuun kuin esimerkiksi rypsiöljy. Tällä hetkellä lempiöljyni leivässä on argan. Sain sitä viime kesänä Marokon reissultani lahjaksi. Puhdasta 100% argan-öljyä, erittäin paloherkkää, mutta ihanan pähkinäisen makuista ja jos sitä nauttii hitusenkin liikaa  on toivottavaa vessan  olevan lähellä.

Leivän kohottamisessa olen käyttänyt hyväkseni tiskikoneen lämpöä. Ei muuta kun tiskikone päälle ja taikinakulho tiskipöydälle juuri koneen kohdalle. Se riittää pitämään hiiva iloisena.

Tässäpä on sitten itse leipäohje.

Spelttileipä (1 kpl)


2,5 dl lämmintä vettä
8 dl spelttijauhoja
1/4 pkt hiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
0,2 dl öljyä

Sekoita lämmin vesi, hiiva ja 2,5 dl spelttijauhoja keskenään. Anna kohota n. 1 tunnin ajan. Lisää suola ja sokeri. Vaivaa loput jauhot sekaan ja lopuksi vielä öljyä. Leivo leivän muotoon pellille tai vuokaan. Anna kohota vielä 1 tunnin. Paista 200 asteessa 20 minuuttia.

torstai 5. joulukuuta 2013

Mistä blogien nimet tulevat?

Lueskelin tänään Indiedaysin juttua Mistä blogien nimet tulevat?. Kaikenlaisen alkuperän selvittely on minusta kiinnostavaa ja myöskin se mistä ihmiset ovat saaneet päähänsä jonkin nimen. Miksi minulle on annettu nämä nimet ja mikä on niiden etymologia.

Nimen keksiminen on kyllä vaikeaa. Miten keksiä sellainen nimi että siihen on itse tyytyväinen ja se kuvaa blogia sen 10 vuodenkin jälkeen.
Tämä blogi, jota kirjoitan nyt ei ole ensimmäiseni. Ensimmäinen blogini roikkuu henkitoreissaan anellen että kirjoittaisin sinne edes vähän juttuja matkoiltani. Sen blogin osoite on tylsästi tkongas.blogspot.fi. Keksin osoitteen kiireellä juuri ennen ja tylsästi laitoin osoitteeksi silloisen työpaikkani käyttäjätunnukseni. (Jotenkin minulla on hämärä muistikuva että tuo osoitteen alkuosa oli samalla myös Bloggerin käyttäjätunnus.) Blogin otsikko "Matkani maailmalla" on sentään hieman ymmärrettävämpi. Avioeron yhteydessä suunnittelin vakavissani lopettaa tuon blogin kokonaan, mutta sitten tajusin että mitä todennäköisemmin teen reissuja ilman puolisoakin ja luultavasti tekisin ehkä jopa enemmänkin. Ja olenhan minä tehnytkin, vaikka en niistä ole erinäisistä tekosyistä mitään kirjoittanut. Lisäksi ensimmäisen erovuoden jälkeen huomasin että esimerkiksi äitini tuntui olevan enemmän huolissaan reissuistani eron jälkeen kuin silloin kun olin naimisissa. Joten jo pelkästään siitä syystä päätin jatkaa blogin pitämistä ja päivittämisiä edes silloin tällöin.

Toinen pitämäni blogi oli nimeltään Radagast. Kyseinen blogi on haudattu netistä samaan aikaan kun hautasin blogin päätähden eli kilpikonnani.

Kolmas blogi oli entisen mieheni yhteisessä ylläpidossa ollut B53, joka kertoi mitä kaikkea hankintoja suunnittelimme yhteiseen asuntoomme ja pohdiskeluja minkälaiset vempeleet olisi kivoja ja miten ne kehittyivät. Yllätys, yllätys, se blogi kuoli pois avioeron yhteydessä.

Tämä blogi syntyi palattuani takaisin Suomeen Budapestista. Silloin en voinut kuvitellakaan kirjoittavani arkipäiväisistä asioista johonkin niinkin "hienoon" kuin matkablogini, joten päätin haluta uuden blogin. Nimen keksiminen oli vaikeaa. Meinasin insinöörimäisen älykkäästi laittaa osoitteeksi tkongas2 ja luultavasti myös nimeksikin, mutta onnekseni hylkäsin idean. Sitten sen keksin. Hyräiltyäni pätkän erästä vanhaa lempiteleviomainosta ja päättäen hyräilyn mainoksen silloisen sloganiin, tajusin sen sloganin olevan se mitä haluan. Kyseessä on Valio Pingviinin tämän vuosituhannen alun mainoksia, juuri ennen kuin Nestlé osti sen. Yritin löytää Youtubesta kyseisen mainoksen, mutta ikäväkseni löysin ainoastaan tämän 15 sekunnin mittaisen pätkän, josta puuttuu se slogan. Täysversion lopussa pingviini kirjoitti aina "Minä täällä, hei!". Se oli lempimainoksiani ja se tuntui parhaiten kuvaavalta blogini sisällölle, josta ei minulla tuolloin ollut harmainta hajuakaan vielä. Osoite taas muodostui pyhässä yksinkertaisuudessaan noista kolmesta sanasta mitahei tai sitten suomeksi vääntäen mitähei.
Alla oleva linkki johtaa tosiaan tuohon Youtube-videoon mistä mainitsin yllä.

http://youtu.be/1DGh6xWsjjA?t=1m53s (Ikävä kyllä tästä videosta on poistettu mahdollisuus upotettuun linkitykseen.)

maanantai 2. joulukuuta 2013

Vanttuut kosketusnäytöllisen puhelimen tuella

Tässä syksyllä tein elämäni ensimmäiset vanttuut/lapaset/tumput/rukkaset. Sisällytin niihin pienen erikoisominaisuuden, jota rakastan jo yli kaiken vaikkei vanttuut ole edes vielä käytössä.

Kylmällä säällä on yli kaiken inhottanut ottaa hanskoja pois voidakseni käsitellä puhelinta. Alkusyksystä käytössäni ovat olleet kynsikkäät. Mutta ilmojen viiletessä vaihdoin ne sitten kynsikkäisiin, joihin oli yhdistetty sormien päälle vedettävät lapaset. Kyllähän ne toimivat ihan ok, mutta esimerkiksi peukaloa ei pystynyt hyödyntämään laisinkaan puhelinta käytettäessä.
Sitten hankin itselleni sormikkaan, joissa oli peukalon, etusormen ja keskisormen kohdalla kohdat joilla sai käsiteltyä puhelinta. Homma toimi kohtalaisesti, mutta tuon kosketuspinnan suurus ja jäykkyys eivät kovinkaan tuoneet sulavuutta puhelimen käyttöön.
Päädyin sitten tekemään itse vanttuut ja ompelemaan niihin sopivan kokoisen pinnan puhelimen käsittelyä varten.

Vanttuut pienellä lisäominaisuudella
 Jos oikein tarkasti katsoo tuon yläkuvan oikean vanttuun etusormen kohtaa, pystyy näkemään pienen vaalean pisteen siellä.
Alla on lähempi kuva tuosta pisteestä.

Kosketusnäyttöön reagoiva piste
Kyseinen lanka on sähköä johtavaa lankaa. Siinä vaiheessa kun markkinoille on alkanut tulla näitä sormikkaita, joilla pystyy käsittelemään puhelimia, olen pohtinut voisiko tuota lankaa saada jostain.
Hankittuani alkukesästä itselleni uuden puhelimen, jonka näyttö käyttää hyväkseen ihon sähköjohtavuutta painalluksen voimakkuuden sijaan, aloin vakavissani miettimään uudestaan tuota sähköä johtavaa lankaa.
Löysin Etsystä myyjän nimeltään LNelkin, joka ilokseni myi hommaan sopivaa lankaa ja kohtuuhintaan.
Tumma lanka on joskus kaupan päällisinä saatua Raggegarn Maskinvaskbaraa ja sitä meni n. 70 gr. Valkoinen lanka on 7 veljestä ja sitä meni ehkä jopa pari grammaa.
Kosketusnäyttöpisteeseen meni lankaa 15 senttimetriä eli paljoa sitä lankaa ei todellakaan tarvitse, jotta puhelimen näyttö toimii.

Alla vielä videota ja mölinää tuon vanttuun toimivuudesta.


Yhtenä päivänä ennen kuin aloitin vanttuiden neulomista selitin innoissani suunnitelmia muutamalle itseäni reilusti vanhemmalle naiselle. Aikani selitin asiaa kunnes yksi naisista kysäisi "Mitä vanttuut ovat?". Aivot löivät hetken tyhjää ennen kuin tajusin että ehkei täällä Etelä-Suomessa ihmiset tiedä ihan kaikkia pohjoisen murresanoja, vaikkakin kyllä vanhemmalla väestöllä on yleensä ollut sen verran enemmän tietoa enemmän sanoista kuin nuorisolla. Hyvin nopeasti kuitenkin eräs toinen nainen selitti minun tarkoittavan lapasia.
Siitä alkaa olla kohta parikymmentä vuotta kun muutin pois Lapista ja näköjään edelleenkin pohjoisen sanat värittävät puhettani aiheuttaen hämmennystä ihmisissä.

Nyt olen alkanut haaveilemasta vanttuista tai sormikkaista, joissa olisi sähköä johtavaa lankaa etusormen ja peukalon kohdalla sekä selkämyksessä olisi jokin kuvio heijastinlangalla tehtynä. Kädethän lepattavat liikkuessa ympäriinsä ja näin voisi ehkä autotkin huomata jalankulkijan paremmin.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Onko mutsis siivooja?

Kuten sananlasku kuuluu, suutarin lapsilla ei ole kenkiä.

Aamusella bussissa edessäni istui keski-ikäinen mies nautiskellen aamupalakseen HK:n sinistä. Hänen touhunsa hieman huvitti sillä vähän väliä hän vilkuili minuun kuin olisi pahanen poika tekemässä ilkivaltaa.
Makkaran viimeistä palaa pureskellessaan hänelle tuli selkeästi ongelma. Mitä ihmettä tehdä tyhjälle makkarapaketille. Hetken hän mietti ja sitten selkeästi aivoissa välähti. Hän päätti tunkea tyhjän paketin penkkien väliin.
Siinä vaiheessa minua alkoi kypsyttämään. Busseista löytää tämän tästä vaikka mitä penkkien välistä. Useimmiten ne ovat aamun Metro-lehti, mutta kyllä sieltä löytyy myös tyhjiä oluttölkkejä, jogurttipurkkeja, banaaninkuoria, omenan jämiä ja ylipäätänsä kaikkea mitä ihmiset keksivät syödä busseissa. Sottaisen roskan penkille ei mielellään halua istua.
Aloin pohtimaan miten asiasta mainitsen miehelle. Täällä pääkaupunkiseudulla ei koskaan tiedä millainen pipipää oikeasti toinen henkilö on. Tällaisista henkilöistä olen maininnutkin aiemmin. Päädyin odottamaan siihen asti kunnes mies olisi lähdössä pois kyydistä.  Tuolloin hän ei ehtisi heittää ainakaan makkarapakettia päälleni vaikka ehkä haistattelisi.
Kun mies nousi penkiltään lähteäkseen kyydistä lausahdin minä hänelle melko kuuluvasti "anteeksi hyvä herra, teiltä jäi roskat penkille".
Mies käännähti suuntaani ja hämmentyneenä suustansa kuului vain vielä hämmentyneempi "ai". Hän käveli takaisin penkilleen ja otti tyhjän makkarapakettinsa. Sen jälkeen hän laittoi paketin bussin roskikseen, joka oli käsivarren etäisyydellä hänen istumapaikastaan.
Ei mitään kiroiluja, haistatteluja, ei mitään. Ainoastaan hämmennys siitä että joku komentaa.

Onkohan muuten Tampereen bussiyhtiö Onnibus saanut kiinni busseja kiusaavat töhertäjät? Yhtiö on julkaissut FB:ssä kuvat töhertäjistä ja luvannut 1000 lahjakorttipalkkion töhertäjien kiinnijäämisestä. Nekin töhertäjät eivät ole mitään teinejä enää vaan kuvista päätellen lähentelevät jo 40 ikää. Tosin alkoholin suurkuluttajat näyttävät kyllä melkeinpä aina ikäistään vanhemmilta.

torstai 24. lokakuuta 2013

Dilbert - The Knack "The Curse of the Engineer"



Työni alkaa salakavalasti levittäytyä kahvitauoille ja vapaa-ajallenikin.
Osittain sen vuoksi että leukaoperaationi aikana lääkärikäynnit söivät työaikaa pois ja olen nyt yrittänyt saada saldoni edes lähelle plussaa tekemällä ylitöitä aina kun vain on mahdollista.

Pääsyyllinen on kuitenkin se että työni on nykyään enemmän testausautomaatiota kuin käsin tehtävää testausta ja se vaatii kertausta ja lisäopiskelua.

Aikoinani opiskelin ammattikorkeakoulussa tietotekniikan insinööriksi erikoistuen ohjelmistotekniikkaan. Tuolloin tuli opeteltua melkoisen monta ohjelmointikieltä kohtalaisella tasolla. Ongelmani vain oli että jo silloin päänvaivaa toi se etten saanut koodiani juuri koskaan täysin valmiiksi ajoissa, sillä koodini jäi aina kiinni tekemissäni testeissä.
Kesätöissä ollessani vahvistui mieltymys testaukseen ja silloinen työnantajakin oli tyytyväinen kaikkiin niihin eriskummallisiin vikoihin mitä pörssiohjelmasta olin löytänyt.

Sen myötä ajauduin sitten yhä enemmän ja enemmän ohjelmistotestaajaksi.


Esimiesteni kanssa käymissä kehityskeskusteluissa on aina pitänyt miettiä mitä haluaisi tehdä jatkossa. Minulle on ehdoteltu monenlaisia suuntia, joista osan torppasin täysin heti alkuunsa. Minusta ei vain ole esimieheksi. Projektin vetäjä voin olla mennen tullen, mutta ihmisten esimiehenä olo ei kiinnosta. Joten monien vuosien ajan suuntauduin kohti projektin hallintaa, kuitenkaan unohtamatta itse testausta.
Yhdessä vaiheessa huomasin auttavani kehittäjiä skriptien kirjoittamisessa ja siitä alkoi pieni pulppuava nälkä kohti ohjelmointia. Koodaajaksi en kuitenkaan halunnut missään vaiheessa, sillä edelleenkään en saisi aikaiseksi niin täydellistä koodia että se läpäisisi testejäni.
Aloin puhumaan kehityskeskusteluissa halustani automaatiotestaukseen. Siinä työkalut hoitaisivat suurimman osan suorituksesta ja koodista ja minun tarvitsisi vain hienosäätää sitä.

Ensimmäinen työkalu, mitä käytin, oli juuri sellainen. Minun ei tarvinnut itse koodata juuri mitään. Työkalu osasi tehdä semiautomaattisesti sen kaiken mitä halusinkin sen tekevän. Jouduin kuitenkin opettelemaan yhden uuden skriptauskielen saadakseni jotain erikoisempia tarkistuksia aikaiseksi, mutta se oli nautintoa.
Toisessa työkalussakaan minun ei sinällään tarvinnut koodata. Riitti että tiesin miten joitakin testattavan sovelluksen palikoita liitetään toisiinsa.
Keväällä aloitin kolmannen työkalun käytön. Ja se onkin sitten aiheuttanut melkoisia määriä harmaita hiuksia. Melko nopeasti käyttöönoton jälkeen nimittäin huomasin että en saa mitään järkevää aikaiseksi ilman koodausta. Ja kaiken lisäksi työkalun koodauskielenä oli ylitse inhoamani Java. Siinä sitä olikin miettimistä, kun edellisestä Javan käyttökerrasta oli kulunut yli 13 vuotta. Onnekseni yksi työkavereistani oli vihjannut TKTL:n MOOC-kursseista, joissa oli sopivasti saatavilla Ohjelmoinnin perusteet käyttäen Java-kieltä. Sen kurssin avulla pääsin hyvin nopeasti sisälle myös työkaluuni.

Nyt syksyllä huomasin kiinnostukseni ohjelmointia kohtaan taas kasvaneen ja aloitinkin tällä viikolla Ohjelmoinnin jatkokurssin.
Enää Java ei tunnu niin vastenmieliseltä. Minusta tuntuu että voisin jopa ehkä pitääkin siitä.
En pysty kuitenkaan opiskelemaan varsinaisesti työaikanani, joten joudun käyttämään oppimiseen vapaa-aikojani tai hetkiä jolloin töissä ei ole mahdollista tehdä mitään tähdellistä. Käsityöt, pelit ja seuraelämä saavat siis antaa hieman tilaa ohjelmoinnin oppimiselle.

Miten kävi sitten sen täydellisen koodin tavoittelulleni? Testausautomaatiossa tajusin ettei koodini tarvitse olla täydellinen. Riittää että se kykenee käsittelemään juuri sen tilanteen, mitä varten sitä tarvitsen testauksessa. Tiedostan että siellä on suuriakin aukkoja, mutta eihän tuota olekaan tarkoitettu normaalin ihmisen käytettäväksi vaan auttamaan minua suorittamaan juuri tiettyjä testejä. Jos huomaan että koodin pitäisi osata käsitellä jotain muitakin tilanteita, niin sitten lisään sellaisen käsitellyn. Mutta vain ja ainoastaan juuri sen tietyn tilanteen käsittelyn ei mitään turhia ylimääräisiä rumiluksia.

Vaikka teenkin nykyään paljon testausautomaatiota, niin edelleenkin teen myös testausta käsin. Minusta on ihanaa kokeilla erilaisia kombinaatioita ja yrittää saada ohjelma toimimaan väärin. Monet työkaverini, esimieheni ja asiakkaanikin ovat sanoneet että ajattelen jotenkin eri tavalla kuin normaalit ihmiset, joten saan myös aikaiseksi hyvinkin hämäriä virhetilanteita.
En tiedä sitten johtuisiko tuo vain ainoastaan siitä että olen nainen ja naisethan huomaavat asiassa kuin asiassa sen pienenkin virheen.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

HeVi-vaa'at

Aina silloin tällöin näkee hedelmä-vihannesosastolla pientä yhden-kahden gramma heittoja vaa'oissa, mutta nämä Itäkeskusken S-marketin vaa'at kyllä veivät voiton noissa heitoissa.

Tarttis vähän kalibroida

Miten ihmeessä kaupan henkilökunnalta on voinut jäädä huomaamatta tuollaiset 40 ja 70 gramman heitot? Ja vielä enemmän ihmetyttää asiakkaat. Ketään ei tuntunut haittaavan se että he lahjoittavat kaupalle 5-40 senttiä ylimääräistä ostoksistaan.

Kerroin vaa'oista kaupan kassalle, mutta ilmeestään päätellen ei tainnut tyttö ymmärtää mitä ihmettä tarkoitin kertoessani HeVi-osaston vaakojen tarvitsevan pikaista kalibrointia.

Jaksaisinkohan tänään käydä kurkkaamassa olisiko ne vaa'at saatu huollettua...

lauantai 12. lokakuuta 2013

Tiimareista

Jaahas, Tiimareissa on nyt sitten alkanut ale. Tosin alennusmyynneissä on hieman auki se että minkä vuoksi ne on. Keskustan City-keskuksen Tiimarissa puhutaan konkurssimyynnistä. Kaikki tavarat siellä ovat -50% alennuksella.  Itiksen Tiimarissa on taas pelkkä ale.  Siellä on tarjous "ota 3 maksa 2".

En ole muuten käynytkään Tiimareissa aikoihin. Säännöllinen käyminen loppui siinä vaiheessa kun tarjonnasta loppuivat kaikki sellainen pieni joka päiväisessä elämässä tarvittavat pikkutavarat kuten pakastepussit ja leivinpaperit. Tai ainakaan niitä ei ollut minun alueeni Tiimareissa myynnissä.
Koiluaikoinani kävin sieltä ostamassa aina kynät, kumit ja vihot. Viime vuosina niidenkin valikoima on supistunut hävyttömän pieniksi.

Voisin melkein vannoa että noilla on melkoisen suuri vaikutus sille että nyt Tiimari on konkurssissa. Heidän valikoimansa ovat ajan saatossa muuttuneet sellaisiksi ettei niitä tarvita jatkuvasti, ei edes joka vuosi.

torstai 3. lokakuuta 2013

Käsityötunnit

Ihastelin tänään töissä asiakkaani työntekijän ulkotakkia. Ilmeni että takki on hänen itsensä tekemä. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla takin tekemistä kunhan vain löydän juuri sen oikean kaavan ja kankaan ja mieluiten juuri tuossa järjestyksessä.

Siitä sitten aloin pohtimaan miten paljon itseasiassa ympärilläni on ihmisiä, jotka osaavat tehdä jotain käsillään. Kunnes sitten hoksasin että tästä kaikesta saa oikeastaan kiittää meidän koulutusjärjestelmäämme. Jokainen suomalainenhan "joutuu" peruskoulussa käymään käsityötunnit, joten ainakin perusteet pitäisi olla hallussa. Se miten niitä myöhemmässä elämässään on käyttänyt hyväkseen on jokaisen oma asia.

Marokon lomareissullani minulla oli kutimet mukanani ja odotteluhetkinäni käytin aikani hyväksi ja neuloin huivia. Marokkolaiset naiset olivat aivan ihastuksissaan neulomukseeni ja monesti joku oli vieressäni seuraamassa neulomistani. Lisäksi kun näytin jotain hametta tai muuta vaatetta, minkä olin ommellut, olivat he jo melko hämmentyneitä ja kyselivät olinko ammatiltani vaatturi.
Pidemmälle keskusteiluissa päästyäni selvisi että heidän kouluissaan ei opeteta käsitöitä laisinkaan. Kaikki taidot opitaan äidiltä, ystäviltä ja naapureilta. Ja jos heidän taitonsa ja kyky opettaa eivät ole hyvät, niin eipä siitä juuri pääse sen pidemmälle.

Meidän tulisi olla kiitollisia tästä asiasta koulutusjärjestelmällemme ja pitää huoli että käsityötunteja ei lopetettaisi tai muutettaisi valinnaisiksi. Jos äitimme, sukulaisemme tai muut tuttavamme eivät jaksa/osaa opettaa meitä, niin käsityötaito heikkenee vähitellen ja uusavuttomuus valtaa vielä entisestään Suomen.


Minä itse olin surkea käsitöissä. Sukistani tuli eriparit, neulepusero jäi puolitiehen, college-puseroon tuli lyhyet hihat opettajan antamien ohjeiden väärinymmärryksestä ja ties mitä muuta virheitä noissa sattui. Enimmäkseen käsityönumeroni oli 7 eli keskiluokkaa. Osittain tuo numero johtui käsityönopettajistani. Osa opettajista ei neuvonut minua samalla tavalla kuin muita äitini ammatin johdosta ja osalla opettajista käyttäymissäännöt olivat niin ankarat että ei niitä kukaan pystynyt täysin noudattamaan. Viimeisellä peruskoulun luokalla ollessani sain kuitenkin neuvoteltua opettajan kanssa arvosanakseni 9, jotta pääsisin haluamalleni ammattikoulun linjalle.

Peruskoulun jälkeen käsitöiden tekeminen jää jokaisella omien harteiden varaan. Itsellänikin tulee hyvinkin pitkiä kausia etten tee yhtään mitään ja sitten pää oikein pursuaa ideoita enemmän kuin ehdin niitä toteuttaa. Kunnes taas into lopahtaa ja vietetään hetki hiljaiselämää.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Piiiiitkä neuletakki

Laitetaan välissä vähän käsitöistäkin tälle osastolle. En tiedä mihin oikein olen hukannut päiväni... tai no kyllähän minä tiedän että aamulla menen aikaisin töihin ja tulen sieltä pois todella myöhään, joten aikaa vain ei oikein ole muuhun. Tässä on kuitenkin vihdoin ja viimein kevään aherruksen tulos.
Sain neuletakin oikeastaan jo kevätlumien aikana valmiiksi, mutta yhden päivän pitämisen jälkeen purin helmasta varmaan 20 senttiä eli yhden kuvion verran ja kudoin uudelleen helman hieman lyhyempänä.
Kun päivän oli istunut helman päällä, niin se oli hieman venähtänyt ja muistutti enemmän laahusta. Toivottavasti tämä nykyinen mitta on sopiva eikä minun tarvitse taas purkaa ja lyhentää entisestään.

Louhi edestä
 Halusin tehdä Ulla-neuleesta peräisin olevan Louhi-neuletakin. Mutta ongelmani oli että minulla oli vain kilon verran lankaa. Ohjeessa lankaa oli mennyt 1,5 kg. Tietenkään en käyttänyt samanlaista lankaa kuin ohje, mutta epäilin kuitenkin että ei minulla ollut mitään mahdollisuutta saada täysimittaista neuletakkia. En myöskään halunnut tehdä mitään vyötärömittaistakaan ja jättää lankakeränysää pyörimään nurkkiin. Joten päätin että teen niin pitkän kuin vain lankaa riittää.
Siitä pääsinkin sitten pohtimaan että miten saan langan riittämään varmasti ihan huppua myöten. En nimittäin halunnut jäädä missään nimessä ilman huppua. (Huppupakkomielteeni iski jälleen.)

Pari päivää asiaa mietin ja yhtä kevään sukkapari neuloessani sitten sainkin hullun ajatuksen. Aloitan nykyään kaikki sukat varpaista että saan käytettyä sukkalangan viimeiseen langanpätkään asti, joten miksi en sitten aloittaisi neuletakin tekoa hupusta. Siinä saa sitten helmaa tulla niin pitkälti kuin vain lankaa riittää.

Aloitin hupun neulomisen päälaelta käyttäen sukista tuttua 8-aloitusta. Jouduin muutaman kerran tekemään aloituksen ennen kuin sain silmukoita kohtalaisen riittävästi. Sitten kyllästyin purkamiseen ja uudelleen aloittamiseen, joten vielä puuttuvat silmukat vain lisäsin kerros kerrokselta.

Kaulan tyveen päästyäni pääsinkin sitten pohtimaan kuinka ihmeessä jatkan neulomista. Tämän tästä olen törmännyt raglaniin, joten ajattelin sen sopivan tähänkin. Mutta sen toteuttaminen oli kyllä helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki ohjeet, mitä löysin, oli tehty alhaalta ylöspäin tehtäviksi eli kavennuksia. Mutta minä tarvitsin ohjeen josta homma aloitetaan ylhäältä päin.
Tein sitten paljon laskelmia näiden toisin päin aloitettujen raglanien lopetussilmukkamääristä ja kuinka ne on suhteutettu olkapäille, selkään eteen. Niiden perusteella sitten jaoin silmukat ja lähdin lisäilemään silmukoita. Meinasin laittaa tänne suhdeluvut talteen, mutta jotenkin oudosti suunnittelukirjaseni on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Sitä ei tunnu löytyvän mistään tähän hätään, joten päivitän tätä postausta sitten kun sen löydän.
Iso plussa tässä työssä on muuten se että minulle jäi lopussa ainoastaan 4 lankaa pääteltäväkseni.

Louhi takaa
Sain hihat neulottua kiitettävän samankaltaisiksi värien suhteen. Tosin sitä edisti kyllä kummasti se että ennen ompelun aloittamista kävin kaikki kerät ja valitsin niistä pari kappaletta mahdollisimman samalla alulla olevia keriä.

Säären puolivälin ohitettuani aloin valmistelemaan lopetusta. Saatuani tehtyä nilkassa päättelyt oli lankaa kulunut 960 grammaa eli alle puoli kerää oli jäänyt lankaa jäljelle. Tosin kuten aiemmin tuolla mainitsin, niin takin helma venyi käytössä liikaa. Lyhennettyäni työtä yhden mallikerran verran lopulliseksi painoksi jäi 840 grammaa ja edelleenkin tuo takki on sinne nilkkaan asti. Toivottavasti vain enää ei veny ihan tuonne maahan asti.

Ai niin, lankana minulla oli Noro Silk Garden Sock Yarn ja puikot olivat kokoa 4.

Nyt minulla sitten jäin 160 gramman lankaa yli tuosta työstä. Mitä ihmettä minä oikein siitä teen? Nuo langanloput ovat kyllä melkoinen kirous työssä kuin työssä.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Blue Jasmine

Aluksi ajattelin jättää noteeraamatta tämä elokuva täällä blogissa, mutta huomasin sitten eilen puhelimeni hieman ärsyttävän ominaisuuden. Kaikki blogipostaukseni julkaistaan myös Google+:ssa ja puhelimeni on enempi vähempi kytkettynä Googlen palveluihin. Jokaisen puhelimessani olevan kontaktihenkilön kohdalla on maininta heidän viimeisimmistä Google+:ssa tapahtuneista julkaisuista. Joten huomasin tosiaan eilen että minun nimeni kohdallani on erittäin näppärästi edellisen postaukseni otsikko "Huora!". Nyt vain mietityttää ketkä kaikki näkevät nimeni tuolla tavalla.

Joten nyt sitten puhutaan Blue Jasminesta.

Woody Allenin elokuvat eivät yksinkertaisesti ole minun tyyliäni. Elokuvaa valitessani en vain tullut vilkaisseeksi tekijälistaa.
Minulla oli vanhenemassa plussan 1000 pisteen kuponki ja perinteen mukaisesti käytän ne aina elokuviin. En edes osaa ajatella käyttäväni kupongin 5€:n arvoa mihinkään muuhun. Harmikseni vain viime keskiviikkona teattereiden elokuvatarjonta oli köyhä. Pari 'ehkä'-elokuvaa sieltä olisi löytynyt, mutta ne olivat niin myöhään että olisin luultavasti nukahtanut niitä katsoessani. Joten näillä eväillä mennään.


Mistä elokuva oikeastaan kertoo? Päähenkilönä on nainen, joka on tavallisen ihmisen oloista päässyt kiinni rahoihin ja pitää itseään 'parempana' ihmisenä kuin muut köyhyyteen jääneet. Kiitos miehen toimien, hänen avioliittonsa on ohi ja jäljelle jäi ei-mitään. Hermoromahduksista kärsivä nainen päätyy sisarensa hoiviin, joka yrittää auttaa häntä saamaan jalat alleen.

Päätellen teatterissa kuuluneista naurunpyrskähdyksistä, kyseessä taisi olla komedia. Myönnän että muutama kohta huvitti minuakin, mutta suurimman osan ajasta minua velloi sääli. Ja loppukohtauksessa minun melkein teki pyytää anteeksi sitä että porukka remahti nauruun.

Mutta kuten alussa sanoin Woody Allenin elokuvat eivät ole minua varten. En vain ole samalla aallonpituudella tyypin kanssa.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Huora!

Mikä ihme tätä maailmaa vaivaa? Täysin tuntemattomia ihmisiä saatetaan haukkua miten mielensä tekee. Eikä tämän tuntemattoman ihmisen tarvitse tehdä muuta kuin sattua kävelemään ohi.
Huora, HUORA, H - U - O - R - A! Nuo sanat kaikuvat korvissani vieläkin monen tunnin kuluttua tapahtuneesta. Ja mitä oikeasti tapahtui? Ei mitään. Yksi keski-ikäinen ilmeisesti jossain kriisissä oleva pienikokoinen ukko päätti että olen huora. Mistä hän sen oikein päätteli? Ilmeisesti siitä että satuin kävelemään oven ohitse juuri silloin kun hän tuli ulos talosta tönäisten minua ovella.

Se sattuu, se sattuu henkisesti niin kovasti. Näinä tällaisina hetkinä en haluaisi olla osa tätä maailmaa tippaakaan. Haluaisin muuttaa jonnekin autiolle saarelle kauas kaikesta missä ei olisi ketään muuta.

Tuntuu että nykyään ihmiset ovat täysin kyvyttömiä empaattisuuden suhteen. He eivät osaa ajatella miltä toisesta tuntuu heidän ladellessaan "totuuksia". Myöskään toisia ihmisiä ei tunnuta kunnioitettavan edes paskan vertaa.

Viime aikoina olen tullut siihen tulokseen että sanakirjat pitäisi päivittää. Huora ei enää tarkoita prostituoitua. Ainakaan en itse ole enää aikoihin kuullut sitä sen yhteydessä sanottavan. Nykykielen merkitys on lähempänä pyhimystä, Neitsyt Mariaa.
Nainen saa kuulla olevansa huora siinä vaiheessa kun antaa pakit miehelle. Tai siinä vaiheessa kun kieltäytyy menemästä sänkyyn tämän kanssa. Moni saa kuulla olevansa huora myös silloin kun erehtyy kertomaan käytöstavoista. Ja ilmeisesti tuohon nykyajan sanakirjaan pitäisi merkitä myös uutena käännöksenä "Anteeksi".

Minä niin halusin sanoa jotain melko pirullistakin tälle tämän päivän tyypille, mutta ikävä kyllä arvostan häntä sen ruokamyrkytyksen jälkeisen ripulin verran, joten jätin sanomatta sanottavani. Sen sijaan toivotin hänelle hauskaa loppupäivää ja tulin kotiin itkemään. Joskus se yksikin pisara on liikaa.

Nyt menen takaisin sänkyyn peittojen alle unelmoimaan autiosaaresta ja toivomaan että tämäkin maanantai on nopeasti ohi.



keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Omenahilloa

Ensin tuli perinteinen kaurapaistos sitten siirryttiin hillolinjalle.
Omenoita poimiessa jo päätin että osa menee hilloiksi ja osa viipaloidaan ja laitetaan sellaisenaan pakkaseen.
Tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni kun tein hilloa. Tämä ensimmäinen annos on täysin perusannos tehtynä täsmälleen Dansukkerin hillo-marmeladisokeri-paketin ohjeella.
Odotin hillontekemisen olevan vaikeaa, mutta keittovaihe sujui kuin tanssi. Rankin vaihe kun on heti siinä alussa. Aika kuluu huomaamatta kun kuorii ja poistaa siemenkodat 1,5 kilosta omenoita. Onnekseni olin pihdannut Hobitti-elokuvaa boxillani jo tovin. Se oli kestoltaan juuri hillonteon pituinen.
Halusin että hillossa on sattumia, joten päätin survoa omenat murskaksi ennen keittämistä. Minusta hillot näyttävät houkuttelevemmilta silloin kun niissä näkyy jotain pureskeltavaa ja omenistahan tulee helposti pilttiruoan näköistä, jos ne survoo keitettynä.


Huomioitavaa tuosta Dansukkerin reseptistä. Ohjeen annoksesta tulee omenahilloa 1,25 litraa, joten täysien purkkien saamisessa on oma haasteensa.
Aikani pohdittuani ja maisteltuani kuumaa hilloa totesin hillon olevan aavistuksen verran liian makea makuuni. Lisäksi jäähtyneenä hillo on niin kiinteä että pystyin kääntämään tuon vajavaisen purkin ylösalaisin ilman että hillo valuisi alas. Tuli siis kunnon marmeladia.
Muutin ohjetta siten että saan sen 1,5 litraa hilloa tai ehkä pitäisi puhua enemmänkin marmeladista. Tällä uudella kierroksella käytin mausteena 2 kanelitankoa keittovaiheessa.

Omenahillo/-marmeladi (1,5 litraa)

1,3 kg kuorittuja ja siemenkodista puhdistettuja omenoita
1,5 dl vettä
1 sitruunanmehu
1 pkt hillo-marmeladisokeria

Survo omenat koneella pieniksi paloiksi. Sekoita kaikki osat keskenään kattilassa ja keitä miedolla lämmöllä 15 minuuttia.
Purkita.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Omppuvarkaissa

Eilinen päivä oli mielenkiintoinen. Elämäni ensimmäistä kertaa kävin poimimassa omenoita. Helsingin kaupungin hedelmäpuutarhan portit oli avattu ja ihmiset saivat käydä poimimassa omenia ilmaiseksi.

Mennessäni sinne olin jo sen verran myöhässä että puiden alimmat oksat oli tyhjennetty. Mutta ne parhaimmat omenathan ovat siellä latvassa minne aurinkokin pääsee kypsyttämään hedelmiä. Ja noiden hedelmien poimintaa varten oli paikalla tarjolla tikkaat ja pitkät omenahaavit.

Siellä ylhäällä niitä olisi
Poimiminen oli niin mukavaa vaihtelua että huomaamattani olin kerännyt kolme kassillista omenoita ja tarhan säännöissä oli että vain yksi kassi per henkilö. Joten tuli tuotua kotiin hieman enemmän. Tosin ymmärsin kyllä yhdestä mainoksesta sen tarkoittavan että paikan päältä sai ottaa yhden kangaskassin ilmaiseksi.
Myönnytykseksi vielä etten todellakaan syö tuollaista määrää omenia yksin vaan jaan  ne tuttujen kanssa.
Kun olin saanut omat kassit täyteen niin innostuin auttamaan vanhempia ihmisiä saamaan omat kassinsa täyteen. Ne omenat kun edelleenkin olivat siellä ylhäällä mistä raihnaisimmilla oli niitä hankala poimia.
Lopputuloksena sain omenia 21 kiloa ja päärynöitä 0,5 kiloa.

Ihka oikea päärynäpuu
Kyllä, Suomessa kasvaa päärynöitä ja ne ovat makeampia kuin kaupoissa myytävät etelän serkkunsa.
Nämä poimimani omenatkin ovat todella makeita. Yleensä vältän suomalaisia omenoita sillä maistamani lajikkeet ovat olleet happamia, mutta nämä olivatkin täysin toista luokkaa.

Päärynät kokoluokkaa lapsen nyrkki
 Kotiian päästyäni tulikin sitten tehtyä aimo annos kaurapaistosta ja syötyä melkoinen määrä omenoita tarhassa syötyjen lisäksi. Tänään pitäisikin sitten kokeilla hillojen tekemistä ja omenaviipaleiden pakastamista.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Spelttisämpylät

Lomalta kotiuduttu vihdoin ja viimein.
Ensimmäinen työpäivä oli perjantaina ja se päättyi asiakasyrityksen 20-vuotisjuhliin. Kaikki osallistujat lahjottiin Mörby Gårdin spelttijauhoilla.
Hetki siinä meni ennen kuin keksin mitä tekisin niistä. Toinen hetki taas siinä että millä ihmeen reseptillä ne sämpylät oikein tekisin. Netistä kun en ihan heti löytänytkään ohjetta spelttisämpylöille.
Päädyinkin penkomaan pölyttyneitä ruokakirjojani. Mielekkään sämpyläohjeen löytäminen olikin työn takana. Viimein käteeni osui 7. luokan kotitalouskirjani ja mieleeni välähti että teimme koulussa sämpylöitä jollain kotitaloustunnilla.

Sämpylöistä tuli kauniin näköisiä. Itseasiassa muistikuvani mukaan huomattavasti nätimmän näköisiä kuin koulussa tuli. Sämpylä tuoksuu hyvältä ja maku on huomattavasti erilaisempi kuin tavallisissa vehnäsämpylöissä. Maku muistuttaa jollain tasolla grahamsämpylöitä eli maku on voimakkaampi (ja parempi) kuin tavallisissa vehnäsämpylöissä. Ainut huono puoli on kovahko kuori, mutta ainakin itse pidän rapeasta kuoresta enemmän kuin löllöpehmeästä.



Spelttisämpylät (8 kpl)



2,5 dl kädenlämpöistä vettä
½ pss kuivahiivaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
3-4 dl spelttijauhoja
2 rkl öljyä

Sekoita vesi, hiiva ja vehnäjauho keskenään. Peitä astia liinalla ja anna käydä 10-15 minuuttia.
Lisää suola ja spelttijauhot vähitellen vaivaten samalla. Lisää lopuksi öljy.
Leivo taikinasta 8 sämpylää ja laita ne kohoamaan liinan alle siksi aikaa että uuni lämpiää 225 asteiseksi. Paista sämpylöitä 10-15 minuuttia.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Juhla-asu matkalla vietettävää Eid-juhlaa varten

Ennen reissulle lähtöä minulla oli melkoinen kiire kotona. Ei niinkään pakatessa mukaan otettavia vaatteita, vaan valmistaessani pukua reissun aikana olevaa Eid-juhlaa varten. Olin jo pitemmän aikaa miettinyt että ostaisinko puvun Marokosta vai hankkisinko jotain mukaani Suomesta. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon sillä halusin viettää loman lomana enkä vain kierrellen vaatekauppoja etsien sitä täydellistä mekkoa. Tokihan suomalaiseen makuun se tavallisinkin täällä myytävä mekko olisi tarpeeksi juhlava vaikka hääpuvuksi, mutta vaatteiden laatu ei kovin usein kestä lähempää tarkastelua. Tosin ei kyllä kestä minunkaan tekemäni vaatteeni.
 Tilansin Jenkeistä "halvalla" joustavaa satiinia. Kangas itsessään oli kyllä kohtalaisen halpaa, mutta miettiessäni kuinka paljon tilaisin kangasta tulin tarkistaneeksi tullin sivuilta heidän viimeisimmät laskutustasonsa. Yllätys oli suuri kun huomasin että he ovat puolittaneet ALV:n kohdalla tapahtuvan laskutustason eli jo parinkymmenen euron ostoista joutuu maksamaan ALV:a. Siinä vaiheessa alkoi kangas tuntumaan kalliilta postituskuluineen päivineen. Päädyin sitten hieman hämäränpään ratkaisuun. Ostin enemmän kangasta ja useammanlaista (vielä halvempia kankaita). Tällä tavalla sain itselleni mielikuvan siitä että kankaat tulivat todella halvoiksi kun loppusumma jaetaan kaikkien kankaiden kanssa tasan.
Olen erittäin iloinen siitä että päädyin ostamaan jokaista kangasta runsaasti, myös satiinia enemmän kuin olisin tarvinnut. Jenkkien kankaat ovat kapeampia kuin Suomessa myytävät kankaat ja lisäksi ne onnistuivat kutistumaan kiitettävästi pesukoneessa. Minulla on paha tapa unohtaa pestä kankaat ennen ompelua, mutta tällä kertaa onnistuin muistamaan senkin.
Puvun helmaan tuli aiemmassakin postauksessa ollut kirjontakuvio. Tein siihen hieman korjauksia perustuen kirjomaani mallikappaleeseen nähden.
Kirjonta alkoi hyvin. Kolme ensimmäistä väriä onnistuivat hyvin. Neljäs alkoi hyvin, mutta sitten tapahtui jotain. En tiedä olisiko kangas tartahtanut johonkin vai mitä ihmettä tapahtui. Mutta väri lähti menemään täysin vinoon. Siinä vaiheessa kun huomasin sen olin täysin itkun partaalla. Keskeytin kirjonnan ja yritin purkaa väriä, mutta se oli puhdas mahdottomuus. Tikit olivat ajoittain niin tiheästi että kankaaseen jäi valtavia reikiä.
Virheet näkyvät tarkemmalla tarkastelulla
Ainut mahdollisuus olisi leikata kankaasta etukappale uudestaan ja kokeilla kirjontaa uudelleen. Asiassa oli vain pieni mutta. Vaikka olin ostanut runsaasti kangasta, niin ei sitä ollut riittävästi kokonaiseen etukappaleeseen. Siinäpä sitä pohtimista riittikin kuinka korjata tilanne siten että mekko ei näytä ihan täysin pilatulta. Täysleveää kangasta oli jäljellä sen verran että olisin saanut etukappaleen helman tehtyä siitä, mutta aikani pohdittua se olisi saattanut näyttää aika katkaistulta. Kapeampaa suikaletta taas oli sen verran että siihen olisi mahtunut tekemään kirjonnan tai sen kokeilun parikin kertaa. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Jos se ei näyttäisi puvussa hyvältä, niin sitten voisin kokeilla vielä kertaalleen laittamalla koko helman uusiksi.
Kirjoin kuvion kapeaan kaitaleeseen. Leikkasin puvusta pois epäonnistuneen kuvion ja kankaan sen alapuolelta, jolloin jäljelle jäi A:ta muistuttava aukko. Ompelin sitten uuden kuvion kappaleen tuohon aukkoon pariinkiin otteeseen, kun ei heti ensimmäisellä kerralla kaikki kulmat asettuneet kelvollisesti.
Lopputulos kuitenkin tyydytti minua. Kirjontakuvion kappale ei näytä siltä että sillä olisi yritetty paikata jotain, vaan itseasiassa se näyttää jopa paremmalta omassa "kehikossaan" kuin jos se olisi onnistunut heti ensi yrittämällä kokonaiseen etukappaleeseen.
Satiinipuvun seuraksi ompelin pitkän liivin, joka kiinnitetään etuosasta nauhoilla. Alunperin siitä piti tulla takki, mutta sitten totesin että satiinipuvun hihakoristeet olisivat jäänet piiloon, joten hihat jäivät kiinnittämättä. Nyt olen pohtinut sitä että kun palaan takaisin Suomeen niin teen hihoista napeilla tai näppäreillä kiinnitettävät. Tällöin voisin tilanteen mukaan pitää sitä takkina tahi liivinä.
 Olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikkakin kuvassa tuo puku näyttää vähän kököltä. Satiini ei ehkä ole niitä kaikkein kiitollisimpia valokuvattavia. Lentoon oli enää muutama tunti aikaa enkä jaksanut pukua silittää. Sehän olisi kuitenkin rypistynyt laukussa. Nyt vain jään odottelemaan josko pidän sitä juhlassa vai olenko sittenkin löytänyt jotain vielä parempaa kaupoista.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

VIelä eilisestä aiheesta

En ole katkera exälleni. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja toivon että sinä lyhyenä aikana mitä hän ehti olla poikamiehenä ennen pakotettua liittoaan, hän on löytänyt sen mitä lähti erotessamme etsimään... olla onnellinen itselähtöisesti ilman että muut ihmiset vaikuttaisivat hänen onnellisuutensa tasoon.

Tosiasia on että ihminen voi olla täysin onnellinen tilanteessa kuin tilanteessa ainoastaan silloin kun hän on täysin empaatiton. Siinä vaiheessa kun rakkaus tulee peliin, niin koko homma on menetetty. On mahdotonta tai vähintäänkin vaikeaa olla onnellinen, jos näkee rakkaimpansa kärsivän. Mutta se on osa suhteiden tarkoitusta. Pystymme jakamaan murheemme jonkun toisen kanssa ja näin vähentämään painavaa kuormaa niskassamme sekä iloitsemaan ihanista asioista muiden kanssa ja tuplaamaan niiden tuoman ilon.
Suhteessa elämisessä on aina niin kultareunaisia pilviä ja synkkiä pilviä, se miten jaamme asioita puolisoidemme kanssa vaikuttaa siihen miten jaksamme käsitellä noita synkkiä pilviä. Mutta se kaikki on kiinni meistä itsestämme. Jos pidämme sen kaiken sisällämme, niin saamme sanoa hyvästi kultareunaisille pilville.


sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

It's a new dawn, it's a new day, it's a new life... for me

Ennen lomareissulle lähtöä kävin kokeilemassa kirpputorimyyjänä olemista Messukeskuksessa. Sain kerättyä asunnon sisältä 12 laatikollista roinaa, joita en kaivannut enää laisinkaan ja edelleenkin jäi varaston sisältö käymättä läpi. Toivoin pääseväni niistä kaikista laatikoista eroon, mutta harmikseni ainoastaan 4 laatikollista tavaraa sain myytyä. Parempi tuo kuin ei mitään ja vaikka myin tavarat pilkkahinnalla, niin jäin kuitenkin nettona reilun satasen verran voitolle. Enemmänkin olisi jäänyt käteen ellei autonlainaaja olisi edellisenä päivänä perunut sopimustaan kanssani ja jouduin loppujen lopuksi vuokraamaan itselleni auton saadakseni kaikki roina kirppikselle.

Kirppiksellä myin vanhoja kirjoja, joita en kokenut tarvitsevani. Yksi kirjoista oli "Kuinka rakastua puolisoon uudelleen" tai jotain sen tapaista. Exäni osti sen itselleen, mutta lukemisestaan huolimatta hän ei ilmiselvästi löytänyt sitä rakkautta enää. Kirppiksellä huomasin yhden naisen katselevan kirjaa pitkään. Hän yritti katsella muita pöydälläni olevia tavaroita, mutta katse palasi aina kirjaan. Aikani katseltuani hänen toimiaan otin kirjan ja annoin sen hänelle sanoen "Saat sen ilmaiseksi, ehkä siitä on apua sinulle". Hän oli hieman hämmentynyt tarjouksestani ja kiittäen kieltäytyi tarjouksestani. Hän antoi minulle euron siitä kirjasta ja poistui. Poistuessaan hän pyyhki silmiään vielä pitkään. Minun teki niin mieli juosta hänen peräänsä ja halata häntä.

Ero on aina rankka ja sen tapahtuessa tuntuu että koko maailma kuolee siihen paikkaan. Aikansa se ottaa ennen kuin siitä massiivisesta elämänmuutoksesta toipuu. Mutta sen myötä näkee maailman ja pilalle menneen suhteemme uusin silmin.
Käytin paljon aikaa ja rahaa siihen että yritin saada epätoivoisesti kotona tietokoneen ääressä kyhjöttävän exäni piristymään ja haluamaan elää, tekemään töitä ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Olen nyt huomannut että se kaikki oli täysin turhaa. Lopputuloksena sain itse vain vahvan väsymyksen ja haluttomuuden tehdä yhtään mitään, kun kaikki energia meni exään.
Nyt olen tajunnut myös että viimeiset vuodet se mies, jonka kanssa elin, ei ollut se mihin miellyin nuoruudessani. Mies, josta erosin oli vain hyvin halpa kopio hänen ystävästään. Jostain syystä exäni yritti tehdä itsestään samanlaisen kuin ystävästänsä oli. Kaikki mistä hänen ystävänsä innostui tai kertoi tehneensä myös exäni halusi tehdä sen. Ja pakko sanoa että nuo viimeiset vuodet ovat oikeastaan olleet melkoista helvettiä, sillä hänen ystävänsä ei ole koskaan ollut minun makuuni missään mielessä.

Mutta se siitä. Se on mennyttä elämää. Eron jälkeen olen löytänyt uutta elämänvoimaa ja kiinnostun uusista asioista taas toiseen malliin kuin ennen. Kaikki tuttunikin sanovat että vihdoin ja viimein se iloinen, kaikkia inspiroiva Tiina, jonka he tunsivat 15 vuotta sitten, on vihdoin ja viimein palannut takaisin. Siltä minustakin tuntuu, tosin mukana on tuon 15 vuoden tuomaa elämänkokemusta.


Yksi iso plussa erostani on siinä että nyt minulla on taas varaakin tehdä mitä haluan. Enää palkkani ei mene siihen että elätän toista ja toteutan hänen "haaveitaan". Nyt ne rahat menevät minun haaveitteni toteuttamiseen.

Ja nyt lähden surffaamaan IRL sen sijaan että surffaisin päivän täällä Internetissä.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kika - jogurttikakku

Päätin leipoa eilen illalla ja sain päähäni tehdä hieman erilaisemman kakun. Tämän reseptin sain viime vuoden reissuillani.
Resepti on peräisin Marokosta. Tämän voisi sanoa olevan marokkolainen vastine kotoiselle piimäkakulle, mutta siinä on kuitenkin melko monta muuttunutta osaa.
Nyt tätä reseptiä kirjoittaessani huomasin että käytin näköjääni kakkuuni ruokalusikan sijaan teelusikkaa leivinjauheen kohdalla. Mutta eipä se tulosta pahentanut.

Enemmän ongelmia minulle tuotti vuoan voitelussa käytettävä sokeri. Marokossa kun se sokeri oli todella hienoa, mutta ei kuitenkaan ihan pölysokeria. Ja minun kaapeissani oli tarjolla vain tavallista hienoa sokeria. Luultavasti käyttämäni sokerin vuoksi kakku tarttui kevyesti vuokaan ja viimein irtilähtiessään jätti väriä saaneen pintakerroksensa kiinni vuokaan.



Kika

5 kananmunaa
3 dl sokeria
1,5 dl ruokaöljyä
1 prk maustamatonta jogurttia (~2 dl)
3,75 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kanelia
hyppysellinen suolaa

Vuoan voiteluun:
2 rkl ruokaöljyä
1 rkl jauhettua kanelia
1 rkl hyvin hienorakeista sokeria (Hienosokeri on liian karkeaa, ehkä pölysokeri toimisi paremmin)

Vaahdota kananmunat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää öljy ja jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan.
Voitele kuivakakkuvuoka ruokaöljyllä. Ripottele vuokaan kaneli+sokeri-seos.
Paista kakku 175 asteessa 40 minuuttia.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Jääkaapin kahva

Koko kevään olen katsonut miten jääkapin kahvassa oleva halkeama pitenee ja pitenee kunnes yhtenä päivänä jäi koko kahva käteen. Olo oli hieman hölmistynyt tuijottaessani vuoronperään kädessäni olevaa kahvaa ja jääkaapin ovea. Ei se mitään, en minä olisi jääkaapilla halunnut käydäkään. Tosin nälän vaivatessa kummasti kyllä alkoi tutkiminen siitä miten saisin jääkaapin oven auki. Onnekseni oven reunoissa on sen verran tilaa että sain sormivoimin avattua oven aina halutessani (Kiitos tankotanssi!).


Pari päivää sitten siinä pohdiskelin miten saisin korjattua tilanteen ja ihmettelin miten Internetin olemassa olo vaikuttaa päätöksiin. Ensin ajattelin lähteä käymään läpi kodinkoneliikkeitä ja kysellä heiltä josko he myisivät kahvoja. Jo pelkkä ajatus siitä että kiertelisin liikkeitä saivat jalkani väsymään.
Päätin sitten alkaa etsimään tietoa Internetistä ja päädyin ihastelemaan viimeisintä mallia olevia jääkaappeja. Mikä ihana ajatus, tosin hieman arveluttaa selittää ihmisille että vaihdoin koko jääkaapin kun vanhasta hajosi kahva. Lisäksi ne jääkaapit, jotka miellyttivät silmääni ovat pahimmoiltaan sen kokoisia etteivät ne mahdu tuohon nykyisen paikalle. Joudun siis lykkäämään sen jääkaapin oston tuonnemmaksi, kun tällä hetkellä ei ole innostusta keittiöremppaan.
Törmäsin netissä Forssan huoltopalveluun, josta löytyykin vaikka mihin kodinkoneeseen varaosia. Löydettyäni jääkaappini manuaalin löysinkin listalta sen oikean kahvankin. Ja hintakin on kohtuullinen verrattuna siihen parin tonnin jääkaappiin mistä aloin haaveilemaan.
Onnekseni heidän varastosta löytyi kahva suoraltaan, joten sain sen parin päivän sisällä tilauksesta.

Onhan tuo kahva hieman erisävyinen kuin jo 9 vuotta vanha kahva, mutta hyvin nopeasti se unohtui. Kunhan tuo nyt kestää siihen asti että taloon tulee uusi jääkaappi. Mikä tapahtuu viimeistään silloin kun nykyinen jääkaappi simahtaa.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Harira


Eilen alkoi muslimeilla Ramadan. Suomessa asuvilla on edessä pitkä kuukausi 21 tunnin paastoineen. Henkilöille, jotka ovat tottuneet syömään hiilarimössöä, tuo voi olla hyvinkin rankka. Mutta vähähiilariseen ruokaan tottuneilla henkilöillä ei noinkaan pitkän paaston uskoisi tuovan pahemmin ongelmia.

Viime vuoden reissullani osa ajasta sattui olemaan Ramadania, joten jouduin/pääsin itsekin siitä osalliseksi. Syömäpaikat kun eivät oikein olleet auki paastonaikaan. Tokihan olisin saanut jonkun tekemään minulle jotain pientä suuhunpantavaa, mutta laiska kun olen niin odotin kiltisti iltaan tai sitten mutustelin tuoreita hedelmiä.

Illan ensimmäistä ateriaa kutsutaan Ramadanin aikana aamiaiseksi, tosin minun kohdallani se oli enemmänkin koko päivän ainoa ruoka (hedelmien ja jogurttien lisäksi). Aamiainen koostuu monenlaisesta ruoasta, mutta aina siinä on mukana neljä asiaa; taatelit, harira tai muu keitto, kakkuja ja tee.

Harira on  pohjois-afrikkalainen keittoruoka, jota syödään oikeastaan melkein pelkästään Ramadanin aikana. Se on hyvin tuhti ruoka ja jo se riittää viemään minulta nälän tykkänään. Harira syödään pienistä kulhoista, ei mistään keittolautasesta. Ja se on ilmeisesti melkeinpä sääntö. Jos se syödään keittolautaselta, niin se ei ole silloin harira.

Harira

Pääsin reissullani seuraamaan alusta pitäen miten hariraa tehdään ja viime viikolla jopa kokeilin tehdä sitä itsekin. Keitto onnistui loistavasti kikherneitä lukuunottamatta. Käytin kuivattuja kikherneitä ja liotin niitä yli vuorokauden, mutta vielä kolmen tunnin keittämisenkin jälkeen ne olivat todella kovia syötäviksi. Onneksi kaupoista löytyy valmiiksi keitettyjä kikherneitä purkissa.

Hariraa varten jouduin myös kuorimaan tomaatteja. Kiitos suomalaisen tavan poimia kaikki vihannekset ja hedelmät raakana aiheutti sekin hieman päänvaivaa. Kypsästä (suomalaisella mittapuulla ylikypsä) tomaatista kuori lähtee hyvinkin helposti ilman vippaskonsteja. Hieman raa'emman tomaatin saa kuorittua näppärästi laittamalla se kiehuvaan veteen joksikin aikaa. Kypsyessään hieman vedessä sen kuori alkaa vähitellen halkeilemaan ja sitten kuoren voikin vetää pois kuin banaanista ikään.

Lämpökäsitelty tomaatti valmiina kuoren poistoon
Ohjeessa mainitaan myös taikinajuuri. Siinä voidaan käyttää hapanleipäjuurta tai jos ei minun laillani itse pahemmin leipiä tee, niin sen voi tehdä myös hiivan avulla. Jos taas ei voi viljoja syödä, niin sitten kaikki muut suurustamiseen tarkoitetut tavat ovat käytettävissä tai yksinkertaisesti tekee kevyemmän keiton ilman taikinajuurta.

Taikinajuuri
1 tl kuivahiivaa
1 rkl vehnäjauhoja
40 ml lämmintä vettä

Sekoita hiiva ja jauho keskenään. Lisää vesi. Suojaa astia kannella ja anna valmistua sen aikaa mitä menee Hariran aiempien vaiheiden aikana.

Tässä vihdoin ja viimein se varsinainen ohje.

Harira (6 litraa)
1 rkl voita
~600 gr lihaa luineen päivineen
1 keskikokoinen sipuli
2-3 varsisellerin vartta
8 tomaattia
1 prk keitettyjä kikherneitä tai 100 gr raakoja/kuivattuja kikherneitä (edellisenä päivänä likoamaan laitettuja)
100 gr linssejä (huuhdeltuja)
1 rkl tomaattipyreetä
1 ruukullinen tuoretta korianteria
1 ruukullinen tuoretta lehtipersiljaa
hyppysellinen sahramia (se on määrältään vielä vähemmän kuin ajattelit hyppysellisen olevan)
1/4 tl kurkumaa
1/2 tl mustaa pippuria
1/2 tl jauhettua inkivääriä
Paljon vettä
50 ml taikinajuurta
5 rkl vehnäjauhoja
100 ml lämmintä vettä
suolaa

Sulata voi isossa kattilassa ja ruskista pieneksi pilkottu liha siinä. Paloittele sipuli, selleri ja tomaatit. Lisää ne ja, kikherneet, linssit ja tomaattipyree. Silppua 3/4 osaa korianterista ja lisää se pataan. Silppua lehtipersilja kokonaan ja lisää pataan. Lisää mausteet ja vettä sen verran että kaikki peittyy.
Anna hautua kannen alla 1,5 tuntia välillä sekoittaen ja lisäten vettä. Kun linssit ja kikherneet ovat kypsiä sekoita taikinajuureen vehnäjauho ja lämmin vesi. Laita levy hyvin miedolle lämmölle. Lisää taikinajuurisekoitus pataan samalla sekoittaen. Lisää suola.
Anna hautua vielä 30 minuuttia ilman kantta. Silppua loput korianterista ja lisää ne pataan. Lisää vettä sen verran että kattila tulee täyteen (ellet halua melkein muhennoksen kaltaista hariraa). Jos tarvetta ilmenee lisää vielä suolaa ja pippuria.

Ramadan Mubarak!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Oma kirjontamalli

Kun vihdoin ja viimein aloin onnistumaan noiden konekirjontakokeilujeni kanssa, niin uskalsin alkaa haaveilemaan oman kirjontamallin toteuttamisesta.

Sain tuon kirjontakoneen mukana 5D Emproidery-kirjontaohjelmiston,  joten sillähän saa kätevästi hetkessä tehtyä vaikka minkälaisen mallin. Joo, tähän mennessä olen käyttänyt varmaan 20 tuntia tuon mallini kanssa. Tällä hetkellä se on siinä vaiheessa että koemalli on tehty ja nyt minun tarvitsee vain hieman korjailla mallin pistojen sijainteja ja joihinkin kohtaan lisätä pistoja tiheämpään.

Aloitin homman piirrosohjelmalla, jossa sommittelin mieleiseni kuvan ja värit. Sitten kun olin kuvaan mielestäni tyytyväinen, niin siirsin kuvan kirjontaohjelmaan. Siinä vaiheessa huomasinkin olevani pulassa. Ohjelmisto halusi laittaa värejä enemmän kuin laki sallii ja pistotkin olivat todella hassun oloisia.

Ei muuta kuin takaisin piirrospöydän ääreen ja vähentämään kuvasta värien määrää, kunnes jäljellä on juuri sen verran värejä kuin haluan käyttää. Lisäksi paksuntelin viivoja yksinkertaistin kuviota hyvin paljon. Poistin pienimpiä yksityiskohtia. Ja lopulta minulla oli alla oleva mallipiirros.

Mallipiirros
Tuossakin kuvassa on vielä kohtia, joista kirjontaohjelmisto ei oikein pidä. En vain jaksanut enää väkertää ja päätin tehdä loppuviimeistelyt kirjontaohjelmalla. Joidenkin kuvioiden kohdalla ohjelma halusi tehdä erikoisia ratkaisuja kuvion osasen suhteen ja jouduinkin joitakin lehtikuvioita ja ympyröitä muokkaamaan melkoisen rankalla kädellä. Joissain kohtaa jouduin pähkäilemään miten lisätä pistot siten että pistot ovat oikeassa järjestyksessä eikä pohjalanka ole yht'äkkiä päälipistojen päällä. Kunnes olin jollain lailla tyytyväinen korjauksiini tuli aika tehdä sitten mallikappale.

Mallikappale
Tuon mallin kirjomiseen koneella meni n. 2 tuntia puolinopeudella. Täydellä teholla siihen olisi mennyt varmaan tunti. Lähemmällä tarkastelulla tuosta näkee että pistoja pitää joihinkin kohtiin lisätä vielä enemmän ja joidenkin pistojen suuntaa pitää muuttaa. Muutoin olen hyvin tyytyväinen ensimmäiseen työhöni.

Tässä muutama vinkki oman kirjontamallin suunnitteluun:
  • Valitse/piirrä mahdollisen yksinkertainen kuva suurilla pinnoilla. Pienet väkerrykset kirjontaohjelma voi hylätä herkästi tai sitten yhdistää ne muiden kohtien kanssa isommaksi alueeksi eivätkä ne näytä kyllä ompeleenakaan kovin näteiltä.
  • Suosittelen lähtökuvaksi täysin mustavalkoista kuvaa eli kaksiväristä kuvaa, jossa ei ole edes harmaita alueita ja sitten vähitellen värittää osia kuvasta halutuilla väreillä. Kirjontaohjelmalla on helpompi ymmärtää kuvassa esiintyvät värit, eikä lisää sinne enempää värejä kuin mitä haluat käyttää.
  • Kun laitat haluamiasi värejä kuvaan, niin käytä mallissa mahdollisimman erivärisiä alueita. Kirjontamallia luodessa ohjelma huomaa ne paremmin eri värisinä ja luonnin yhteydessä voit sitten itse valita oikeat värisävyt kuvalle ilman sekoiluja.
  • Kaikki kuvan rajat tarkoiksi juuri sen väriseksi kuin haluat. Yksikin vääränvärinen pikseli saattaa vaikuttaa lopputulokseen melkoisesti.
  • Jos teet kuviota, jossa on peilikuvaa, niin luo ensin toinen puoli täysin valmiiksi ja sitten copy-pastaa ja käännä kuvio peilikuvaksi. Parannat huomattavasti kirjontaohjelman mahdollisuuksia luoda täysin samanlaiset ompeleet molemmille puolille.
 Ehkä seuraavaksi voisin kokeilla jotain hieman yksinkertaisempaa mallia.