Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metrilaku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metrilaku. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Projekti metrilaku 31

Tiedättehän sen tunteen kun ensimmäistä kertaa rautojen poistamisen jälkeen saat syödä ja huomaat miten helppoa on syödä? Ei tarvitse murehtia sitä että onko ruoka liian sitkeää tai kovaa rikkoakseen raudat ja varsinkin se että miten saa raudat putsattua ruoantähteistä.

Ei enää roikkuvia lihansäikeitä tai salaatinlehtiä eikä jokaiseen pieneen rakoseen juuttuvia mössöjä.

Kyllä, sain kiinteät raudat pois suustani. Voi tätä ihanuutta.

Rautojen poistaminen tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensin olin siitä pahoillani, mutta näin jälkikäteen olen erittäin kiitollinen siitä. Poistaminen oli melkoista kidutusta.

Ensimmäisenä päivänä minulta poistettiin yläkaari. Kaikki renkaat ja braketit revittiin irti pihdeillä ja lopuksi vielä sementin jämät hiottiin pois ultraäänellä sekä poralla. Vaikka ainoastaan repiminen sattui suuhun, niin kyllä noiden porien ääni vei minut muistoissani lapsuuden hampaanpaikkauskäynneille ja kynteni takertuivat kaikin voimin tuolin käsinojiin etten olisi vain lähtenyt karkuun penkiltä. Sen jälkeen ylähampaat tuntuivat niin kovin tyhjiltä ja isoilta. Raudat eivät olleet enää estämässä ylähuulen liikettä, joten se tuntui liikkuvat todella suurella alueella liukkaasti.
Tuolla samalla kerralla minulle laitettiin alas etuhampaiden taakse retentiolanka. Se liimattiin paikoilleen paikka-aineella, joten luultavasti se sitten jää siihen loppuiäksi. Toimii muuten hyvin kielenputsaajana.

Seuraavana päivänä alakaari koki saman kohtalon kuin yläkaari edellisenä päivänä. Tuska ei ollut yhtään pienempi tälläkään kertaa vaikka tiesi mitä odottaa. Tosin minusta tuntuu että alakaaren renkaat ja braketit eivät olleet aivan yhtä tiukassa kiinni kuin yläkaaren, mutta se voi johtua ihan hyvin siitä että alakaaren kiinnitykset ovat joutuneet suurempaan rasitukseen purennassani. Jouduinhan alkuaikoina käymään oikojalla laitattamassa irronneita braketteja uudelleen kiinni.
Sain ylös kitalakeen ja etuhampaiden ympärille laitettavan retentiolevyn. Näin aluksi joudun käyttämään sitä jatkuvasti ja saan ottaa sen pois suustani ainoastaan hampaiden pesun ja ruokailun ajaksi. Ensimmäiset päivät se aiheutti yökkimisreaktioita, kun kieli meinasi mennä liian taakse. Nyt alan vihdoin ja viimein siihen tottua, mutta puhuminen tuottaa väsyneenä vaikeuksia. Ja asiaahan ei helpota se että kilpirauhasen leikkauksen jälkeen ääneni ei ole vieläkään palautunut. Yritä siinä nyt puhua tarpeeksi voimakkaasti ja selkeästi artikuloiden jotta muut ymmärtäisivät mitä oikein puhut.

Mutta kyllä tämä tästä. Loppusuoralla ollaan vaikka se kestäisikin vielä vuosia. Nyt voin taas vakavissani miettiä sukeltamista ja kaikkia ruokia mitä voin taas syödä hyvillä mielin miettimättä hampaiden putsausta.

Nyt vain mietityttää se että pitäisköhän minun valkaista hampaani ja ehkä laittaa vähän paikka-ainetta tuohon yhteen hampaaseen joka on virheellisen purennan vuoksi muotoutunut hieman hassun näköiseksi.


perjantai 21. joulukuuta 2012

Projekti metrilaku 30

Oi tätä onnenpäivää. Enää kaksi kuukautta ja sitten saan raudat pois suustani. Olisin saanut jo ensi kuussa, mutta oikojakäyntiäni seuraavaan päivään ei saatu sovitettua hammashygienistille aikaa.
Jos ihanainen oikojani olisi saanut päättää yksinään asioista, niin raudat olisin saanut pois suustani varmaan vasta vuosien päästä. Silloin vasta hammasrivistöt olisivat olleet täydelliset. Minulle tosin jo nykyinen hammasrivistö on enemmän kuin täydellinen. Ymmärrän hyvin oikojaani. Taiteilijalle työ on aina keskeneräinen ja sitä voisi jatkuvasti parantaa vielä vähän lisää.

Ennen kuin kaikki on ohi, niin suuhuni tungettiin vielä lisää tavaraa. Nyt on ylähampaiden sisäpuolella myös toisellakin sivustalla tappi, joka vääntää hammasta suoraksi.

Ennen kuin koko projekti on ohi tulee minulla olemaan yhteensä neljä eri oikojaa. Ensi kerralla on viimeinen käyntikerta tälle oikojalle ja rautoja poistamassa sekä retentiolankaa laittamassa onkin sitten uusi oikoja.

Tänään tuli mieleeni että koska Kirralla olevat oikojat ovat yleensä erikoistumassa siellä, niin aina oikojan erikoistumisjakson lopuksi potilailta voisi kysyä mielipidettä oikojasta. Siitä miten hän käsittelee potilasta ja miten ammattitaitoiselta hänen toimintansa on vaikuttanut. Tällaisen pitkän projektin aikana kun ehtii tosiaankin tapaamaan useampia oikojia ja heitä tapaa vieläpä usein, niin heistä syntyy melko totuudenmukainen mielikuva.

Vasen puoli leuastani ei ole enää ollenkaan paisuksissa, mutta edelleenkin oikealla puolella tuntuu patti. En osaa ollenkaan sanoa onko se pienentynyt, sillä suhteessa vasempaan puoleen se on edelleenkin selkeästi suurempi.
Syksyllä ilmenneet sädemäiset tuntohäiriöt kylmää juodessa ovat hävinneet melkein kokonaan pois. Niitä tulee enää todella harvoin.

Meinasin uusia tässä ajokortin kun tammikuussa tulee muutoksia ajokorttilakiin ja tämän hetkinen ajokorttini on kokoluokkaa 2 x luottokortti. Mutta asiaa tarkemmin tutkittuani totesin ettei asialla ole mitään kiirettä ja päätin lykätä kortin uusimista siihen asti että saan raudat pois ja tuon oikean puoleisen leuan patin pois. Sitten yritän otattaa itsestäni mahdollisimman söpön kuvan ajokorttia varten.

tiistai 28. elokuuta 2012

Projekti metrilaku 29

Leikkauksesta on nyt kulunut 4 kuukautta. Olen parantunut loistavasti ja kasvoillani on jo täysi tunto. Ainoa ärsyttävä tekijä on oikean puolen alaleuassa, minähän onnistuin repimään siltä puolen tikit auki, joten edelleenkin sen puolen alaleuka on paksumpi kuin vasen puoli. Sitä ei juuri katsomalla huomaa, mutta jos leukaa kokeilee käsin niin sen kyllä tuntee selvästi. Kirurgini sanoi että luukalvot ovat siellä edelleenkin jossain määrin repeytyneet, mutta sen pitäisi kyllä siitä oheta ajan kuluessa.

Otin itseäni niskasta kiinni ja otin itsestäni hieman epämääräisen kuvan puhelimellani.

Leikkauksesta 4 kuukautta
Minulla on edelleenkin raudat suussa, joten huulien ulkonäkö tulee vielä muuttumaan. Suuni tulee pienentymään melkoisesti.

Viime postauksessa mainitsin että ylä- ja alaposkihampaita lähennytetään kuminauhoilla. Juuri ennen kesäloman alkua oikojani totesi että ylähampaani ovat edelleenkin liian kapealla ja päätti keskittyä hampaiden siirtämiseen kauemmaksi toisistaan. Ylä- ja alahampaat yhdistävät kuminauhat poistettiin, jotta hampaat pääsisivät liikkumaan taas sivuttain. Se teki kesälomastani nautintoa, kun ei tarvinnut jatkuvasti olla ottamassa/laittamassa kuminauhoja paikkoilleen ja pois paikoiltaan. Sain rauhassa nauttia kaikenlaisista herkuista ja snorkkauksesta.

Nyt elokuussa keskitytään taas ylä- ja alahampaiden lähentämiseen. Onnekseni ylähampaiden leventämisen sivuvaikutuksena myös suurin osa hampaista kohtasivat toisensa ja enää minulta tarvitsee kohdistaa enää pari hassua hammasta. Tämän hetkinen viritelmä noiden parin hampaan osalta onkin ehkä vielä ärsyttävämpi kuin kesäkuun viritelmä. Siirrettävien kahden ylähampaan kielenpuolelle liimattiin tapit ja näistä tapeista lähtee kuminauhat vastaavilla kohdilla olevien alahampaiden ulkopuolelle. Toisin sanoen pureminen kuminauhat suussa on melkeinpä mahdotonta, sillä kuminauha ylittää purentapinnan.

Ehkä voin salaa toivoa että tämä operaatio on ohi jouluun mennessä.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Projekti metrilaku 28

Mikäs tässä kirjoitellessa kun on sairauslomalla. Aikaa on päivät pitkät tehdä käsitöitä ja kirjoittaa blogiin. Eikun hei... minähän olen ollut töissä jo yhden viikon. Sairausloma tuli ja meni, eikä minulla tunnu olevan mitään mielikuvaa siitä mitä oikeasti olen tehnyt. Tai no, ainoat muistikuvat on Japanilaisten ristikoiden täyttämisestä. Toivon todella että en kuitenkaan ole tehnyt vain sitä koko kuukauden aikana.

Mihinkäs minä nyt jäinkään viime kirjoituksissani... Olen päässyt näköjään sairaalasta ja luvannut laittaa kuviakin lopputuloksesta. No, kuvia ei tipu nyt. Ehkä seuraavalla kerralla sitten. Vaikka näkeehän minun profiilikuvasta jo lopputuloksen. Tosin sekin kuva on otettu 4 päivää leikkauksesta eli siinä on vielä vähän turvotusta jäljellä.

Kun pääsin sairaalasta kotiin söin ainoastaan viikon verran särkylääkkeitä, vaikka ei minulla pahemmin särkyjä ollutkaan. Minusta vain tuntui että ne auttoivat turvotuksen laskemiseen ja estivät tulehdusta. Tiedä sitten pitääkö tuo pähkäilyni paikkaansa ollenkaan.

Ei kipuja, ei tunnottomuutta ja pahin turvotuskin laski nopeasti, joten eihän siitä sitten muuta seurannut kuin että en osannut varoa itseäni ja jo ensimmäisenä viikonloppuna repeytyivät toisen puolen tikit hampaita pestessäni. Vähän ihmettelin verenvuotoa suussani, mutta luulin sen kuuluvan asiaan. Turvotusta oli tuolloin vielä sen verran etten saanut suutani tarpeeksi isoksi nähdäkseni omin silmin tikkejä. Joten olin siitä vielä puoli viikkoa toinen poski auki. Mutta eihän tuollainen pieni kolmen sentin aukko poskessa haittaa menoa. Vappuna vauhti olikin kova jo heti aattoillasta alkaen ja koko yö ja seuraava päivä menikin juhliessa.
Kun vihdoin ja viimein huomasin suussani olevan ylimääräisen aukon päätin pitkän pohdinnan jälkeen mennä kysymään sairaalasta josko pääsisin parsittavaksi. Kyllähän sellainen järjestyi ja jouduin vaihtamaan antibiootit toisiin ja pitemmälle kuurille. Samalla kirurgi totesi että purentani on täydellinen ja riittää että pidän kuminauhoja ainoastaan öisin. Sehän passasi minulle vallan mainiosti.

Äitini oli hoitamassa minua parin ensimmäisen viikon aikana, mutta kun totesi että tyttö ei pysy paikallaan hetkeäkään ja on jatkuvasti jossain päin kaupunkia päätti hän lähteä omille teilleen.

Kuukausi on tuskallisen pitkä aika olla soseruoalla. Yhdessä välissä, kiitos antibiootin sekaiseksi pistämän vatsan, en vain jaksanut syödä mitään. Se aika menikin mehuja juodessa. Sairausloman loppuvaiheessa olinkin sitten todella kiitollinen siitä että käytin kevään tankkaamiseen. Vuosi sitten painoin 53 kg. Päivä ennen leikkausta painoni oli noussut 63 kg. Ja sairausloman lopussa painoni oli tipahtanut 7 kiloa eli tällä hetkellä huidellaan siellä 56 kg paikkeilla.

Neljän viikon päästä leikkauksesta sain splintin pois suustani. Voi sitä ihanuutta kun hampaiden pesu helpottui kummasti ja puhuminenkin helpottui. Mutta samalla kuitenkin kasvoi tuska. Purukieltoa oli jäljellä vielä 2 viikkoa ja kun suussa ei ole enää splinttiä vaikeuttamassa puremista, niin tarvittiin tahdonvoimaa oikein kunnolla etten olisi mitään alkanut pureskelemaan. Tosin pureskelua häiritsee kummasti se että ainoastaan etuhampaat sekä takimmaiset poskihampaat ovat ainoat, jotka koskettavat toisiaan. Muut hampaat ovatkin sitten reilusti ilmassa. Nyt tarkoitus on lähentää ylä- ja alahampaita, jotta saadaan täydellinen purenta aikaiseksi. Tätä varten joudun pitämään molemmilla sivuilla kuminauhoja (kokoa kettu), jotka sitovat hampaat toisiinsa. Aina kun avaan suuni vetää kuminauha hampaita toisiaan kohden kuitenkin samalla hieman antaen periksi. Joinakin päivinä, kun intoudun puhumaan, se tuntuu hampaissa reilusti. Työpäivinä joudunkin ottamaan särkylääkkeitä melkein päivittäin. Hyvä puoli on siinä että mitä enemmän tapahtuu vetoa, sen nopeammin purenta kohtaa.


Pelkkä valtavan pitkä teksti on tylsää, joten tässä vähän esimakua Paloma Faithin uudelta albumilta. Toivon mukaan lisäkuulumisia tulee nopeammin kuin kuukauden päästä.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Projekti metrilaku 27

Pari viikkoa on nyt kulunut leikkauksestani.

Leikkaus meni loistavasti. Vaikka leikkauksen aloittamisessa olikin hieman ongelmia. Minun piti olla sairaalassa jo kello 6:50, sillä Kirralla laitetaan pisimmät leikkaukset heti jonon alkuun eli leikkaus oli tarkoitus aloittaa kello 8:00. Tietenkin minä myöhästyin parilla minuutilla aamubussista, joten taksilla sitten loppujen lopuksi viiletin kohti sairaalaa. Sairaalassa vaihdoin leikkausvaatteet ylleni ja puhdistin suuni vahvemmalla suuvedellä, minkä jälkeen pääsin nauttimaan esilääkityksestä. Ensimmäisen kortisoniannoksen olin jo syönyt edellisenä iltana ja sairaalalla annettiin vielä toinen annos kortisonia sekä diapamia. Kortisonin tarkoitus on vähentää leikkauksen jälkeistä turvotusta. Jostain syystä kilpirauhasen arvot olivat hieman korkealla, joten minulle jouduttiin antamaan lisälääkitystä. Tämän lisäksi yksi hoitaja uupui, sillä hän oli sairastunut. Joten hänelle jouduttiin etsimään sijaista. Ja ihan kuin nuo eivät olisivat olleet tarpeeksi, niin myös splinttini oli hukassa. Puolisen tuntia suunniteltua aikataulua myöhemmin leikkaus saatiin vihdoin ja viimein aloitettua. Leikkaus kesti noin 3 tuntia.

Leikkaussaliin mennessäni hämmästyin suuresti kun minulle esiteltiin leikkausta seuraamaan tullut TET:läinen. En olisi uskonut että joku ulkopuolinen seuraa leikkausta tai ainakin sen valmistelua. En tiedä sitten oliko hän läsnä koko leikkauksen ajan vai pelkästään alun. Tarkoitukseni oli kyllä kysyä asiasta heti leikkauksen jälkeen, mutta heräämössä tuli enimmäkseen keskityttyä erään miespuolisen hoitajan lihaksistoon. Kyseinen hoitaja laittoi ennen nukahtamistani minulle kaikki läpyskät ihoon kiinni. Ilokseni huomasin että uneni syvyyttä seurattiin elektronisesti. Otsalleni ja ohimolleni liimattiin metallinen läpyskä, joka seuraa aivokäyrää. Tunnistin tuon laitteen joskus näkemästäni dokumentista, jossa käsiteltiin kesken leikkauksen heränneiden huomaamista.

Leikkauksen aikana vasemmalta puolelta ei hermoja tullut esille ollenkaan ja oikealtakin puolen vain vähäsen. Heräämössä hämmästyksekseni huomasin että minulla oli tunto jokaisessa kohdassa kasvoillani. Useinhan huulet ja leuan alue on tunnoton. Tunsin niin kosketuksen, kuin kylmä-kuuman ja kivun. Ainoastaan leuankärjen oikealla puolen on hieman heikompi tunto, mikä johtuu hermon paljastumisesta. Suuni myös aukesi noin 3 cm verran. Syömisen ja juomisen kanssa ei siis ollut juuri mitään ongelmia, kunhan en erehtynyt yrittää ängetä ruokalusikallista ruokaa kerralla suuhun.

Leikkauspäivänä leukani oli todella turvoksissa ja epäonnekseni minulle ei tuotu jääpusseja vähentämään turvotusta vaikka niitä pyysinkin ja lääkärikin oli niitä käskenyt minulle antaa.

Leikkauksesta 1 päivä
Kipuja minulla ei ollut laisinkaan ja sainkohan minä ainoastaan kerran särkylääkkeet ja antibiootit suoraan suoneen leikkauksen jälkeen. Muutoin mentiin pillereillä.

Olin sairaalassa ainoastaan yhden yön. Vointini oli mitä mainioin... ainakin jos ajattelee että on juuri ollut leikkauksessa. Hengitys kulki ongelmitta, keho toimi normaalisti ja syömisenkään tai puhumisenkaan kanssa ei ollut ongelmia.

Lähtöpäivänä minulle opetettiin miten kiinnitän suuhuni kuminauhat. Saamani kuminauhat ovat nimikoodiltaan polkupyörä ja niihin saa sidottua viisi leikkauskoukkua. Minun tarvitsee pitää kuminauhoja öisin ja päivisin 8 tuntia. Kuminauhat vetävät suuni niin tiukasti kiinni että tuona aikana en voi syödä enkä juurikaan puhua. Kummasti kuitenkin juuri kuminauhojen ollessa suussa ihmisillä on kova hinku jutella kanssani.

Seuraavassa postauksessa näytän kuinka paljon kasvoni ovat muuttuneet.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Projekti metrilaku 26

Paljon on jäänyt taas kirjoittamatta. Paljon käsitöitäkin olisi kuvattavana ja tänne liitettävänä, mutta mitään en vain ole saanut tehtyä.
Tämä kevät on ollut jälleen raskasta aikaa, kun paljon muistuu mieleen viime vuodelta. Mutta tämä postaus on leukaoperaatiostani, eikä minun mieleni ongelmista.

Kävin tosiaan maaliskuun alussa kirurgin juttusilla ja leikkauspäiväksi määrättiin 24.4. eli ensi viikon tiistaina. Alaleukaani siirretään 1 sentin verran eteenpäin ja koska siirto on niin iso, laitetaan katkaisukohtaan täyteainetta.
Tosin minut pistettiin käymään vielä röntgenissä otattamassa uudet kuvat leuastani sekä 3D-mallinnus alaleuastani. Kirurgi oli huolissaan leukanivelieni kohtalosta ja jos nivelet olisivat olleet aktiivisessa kulumisvaiheessa, olisi leikkaus jouduttu lykkäämään tai huonolla tuurilla perumaan täysin.

Sen jälkeen olen käynyt vielä kerran oikojalla ja pääsin tutustumaan myös seuraavaan oikojaani samalla. Näillä näkymin koko projektin aikana olen saanut kokea kolmen erin oikojan käsittelyn.

Hampaani on saatu oi'ottua nyt niin paljon kun vain on mahdollista. Jokin purennassani estää hampaitani liikkumasta yhtään enempää, joten leikkaus tulee sopivaan väliin.

Tällä viimeisimmällä käynnillä jouduin istumaan pari tuntia penkillä ja suu auki melkein koko ajan. Minulta jouduttiin ottamaan hampaista muotit 4 kertaa ennen saatiin tyydyttävä tulos. Lisäksi pääsin kiduttamaan itseäni kasvokaarilaitteeseen, josta tulee jotenkin mieleen Hellraiser. Ei se kyllä siltä näytä ollenkaan.

Viimeiset pari viikkoa on ollut tuskaa minulle, sillä onnistuin saamaan nuhan pääsiäisenä. Lisäksi olen nähnyt todella pahoja unia leikkauksesta. Siitä on sitten saanut kärsiä kaikki lähiomaiset ja ystävätkin. Väsynyt minä en ole niitä viehättävimpiä ja kärsivällisimpiä henkilöitä. Nyt alkaa onnekseni nuha olla pois ja jäljellä taitaa olla vain kevään pölyistä johtuva tiputus.

Vielä muutama päivä ja sitten se on sitten edessä. Täytyy pitää mielessä koko operaation ajan sitten kesäloma ja toivoa että pääsen ja olen kykenevä tekemään kaikkea sitä mitä musiikkivideolla on.


perjantai 2. maaliskuuta 2012

Projekti metrilaku 25

Leikkausaika lähenee vaikka ajoittain tuntuu että ei se tule sieltä koskaan. Edelleenkin hampaitteni asentoa hienosäädetään.
Viime kerralla kuminauhojen tilalle laitettiin rautalangat pitämään kaarta paikoillaan. Olenkin ollut tässä pari viikkoa tuskissani, kun kieli on aika ajoin saanut kärsiä rautalangan piikistä ja kaikki ruokakin tuntuu tarttuvan vielä tiukemmin rautoihin.

Ensi viikolla on aika kirurgille. Toivottavasti sitä ei taas peruuteta. Sitten minun pitäisi saada tietää tarkalleen mitä pääni menoksi on suunniteltu ja milloin leikkaus loppujen lopuksi on.

Olen koko kevään vain laiskotellut ja nautiskellut aivan kaikesta ruoasta. Toisin sanoen karppaus on jäänyt taka-alalle. Laiskottelu menee täysin tämän leikkauksen odottelun ja parin kuukauden sairastelun piikkiin.
Ja tuo roskaruoan ja muun ruoan syöminen, johtuu taas siitä että viime vuoden ero veti painoni aivan liian alas. Nyt olenkin sitten nostanut painoa ystävieni avustuksella. He ovat varmistaneet viime kesästä lähtien että muistan syödä joka päivä. Nyt voin sitten hyvillä mielin olla leikkauksen jälkeen painoni suhteen. Paino kun tulee putoamaan melko varmasti, joten on taas vähän ylimääräisiä kiloja pudotettavana.
Se hyvä puoli karppauksessa on ollut että en tule leikkauksen jälkeen pelkäämään rasvojen käyttöä. Normaalit soseruoathan eivät paljoa vatsaa täytä, joten energiaa pitää jostain saada paljon.

torstai 2. helmikuuta 2012

Projekti metrilaku 24

Toinen antibioottikuuri jo syöty erittäin ärsyttävään yskään. Labroissa löytyi jäänteitä mykoplasman vasta-aineista, mutta lääkäri ei osannut sanoa onko tauti edelleen aktiivinen vai onko löydökset jonkin vanhan taudin jämiä.
Ensimmäinen antibioottikuuri oli niin mieto että se hillitsi ainoastaan vähän yskimistä. Heti kun kuuri loppui palautui yskäkin voimakkaana takaisin.
Tämä toinen kuuri oli vahvempaa antibioottia ja vaikka kuuri on ohi, niin yskä on rauhoittunut kummasti. Tosin ei se vielä ole hävinnyt. Nyt vain pitää odottaa viikko, josko se häviäisi. Jos ei häviä, niin ei muuta kuin uudestaan lääkärin juttusille.

Myöhästyin juurikin tuon antibioottikuurin vuoksi melkoisesti oikojakäynniltäni. Vatsani ei oikein pidänyt lääkkeestä ja silloin kun olisi pitänyt lähteä kohti sairaalaa, suuntasivat jalkani vastakkaiseen suuntaan kohti helpotusta.

Olin ainakin vartin verran myöhässä ja odotustilassa istuessani kiroilin mielessäni ja pohdin ottaako oikojani enää minua edes vastaan. Ottihan se lopulta sitten vastaan.

Pitkästä aikaa hampaani ovat hellinä, sillä päädyttiin sittenkin vielä vähän viilaamaan hampaiden sijaintia. No, pari päivää jäätelöpurkin ääressä kyllä kestää.
Harmikseni näyttää siltä että leikkaukseni ajankohta lykkääntyy jälleen kerran. Uusi arvio ajankohdasta on maaliskuun loppupuoli.

Muutenkin tuntuu taas elämä potkivan oikein kunnolla päähän, mutta taidan kirjoittaa siitä aivan omassa postauksessaan.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Projekti metrilaku 23

Olipa eilinen oikojallakäynti vänkä. Hampaita jomotti sen aikaa kun raudat oli hetkellisesti poistettu suusta. Ja rahoittuivat heti kun raudat saatiin taas kiinnitettyä paikoilleen. Tällä käynnillä ei rautoihin lisätty kiristystä, joten koko päivänä ei hampaisiin sattunut.
Hampaistani otettiin myös jälleen kerran jäljennökset.

Parin viikon päästä olisi edessä jutustelu kirurgin kanssa. Sitten tiedän mitä minulle tarkalleen tehdään leikkauksessa ja ehkä sitten myös saan kuulla tarkan ajankin leikkaukselleni.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Projekti metrilaku 22

Olen ollut tässä reilun viikon ajan ärtynyt aikatauluista. Ei tullut leikkausta tänä vuonna eikä myöskään tammikuussa. Uusi arvio menee helmikuun lopulle.

Oikojani haluaa että hampaani ovat mahdollisimman tiptop ennen leikkausta ja onhan se varmasti mukavampaa oikoa hampaita terveellä leualla kuin paranemassa olevalla leualla. Mutta kyllä se vähän suututti kun kuulin muutoksista. Olin jo henkisesti alkanut valmistautumaan leikkaukseen, mutta nyt joudun "kärsimään" tätä odotuksen tuskaa ainakin kuukauden verran pitempään.

Minua on alkanut jo pelottamaan ja jännittämään leikkaus. Asiaa ei yhtään helpota se kun tutut pyytävät kertomaan uudestaan ja uudestaan leikkauksesta ja sitten kauhistelevat koko operaatiota. Yritä siinä sitten pysyä viilipyttynä, kun ympärillä maalaillaan vaikka mitä kauhuskenaarioita.

Mutta tosiaan, oikojani päätti leventää ylähammasrivistöä vielä entisestään kuukauden verran. Tällä kertaa hampaisiini ei juurikaan sattunut ja pystyin melko hyvin syömäänkin sairaalakäynnin jälkeen. Sain kouraani myös ison läjän uusia aikoja niin oikojalleni kuin kirurgillekin eli kyllä se leikkaus tulee... hitaan varmasti.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Projekti metrilaku 21

Epäilykseni osoittautuivat oikeaksi ja sain kuin sainkin myös alas leikkauskaaren. Vajaan viikon verran oli hampaat hellinä, mutta sen jälkeen ei minkäänlaista kipua ole ollut. Ja poskien ihokin on pysynyt ehjänä. Vahaa ei ole tarvinnut laittaa tippaakaan.
Voi tätä autuutta.

Kävin tässä myös hammashygienistillä puhdistuttamassa hampaat. Eihän siellä juuri mitään poistettavaa ollut. Kaikki vahingot mitä suusta löytyi olivat ajalta ennen oikomista ja erityisesti ennen karppausta. Karppauksen aikana hammaskiven muodostuminen väheni murto-osaan aiemmasta määrästä ja mömmöäkään ei hampaiden pintaan ole pahemmin muodostunut.

Otettiin minusta myös valokuvat; sekä hammaskalustosta kuin kasvoistakin. Täytyy muistaa jossain välissä kysyä josko niistä kuvista saisi kopiot itselleen. Olisi mukava näyttää kaikille tutuille millaisen operaation olen käynyt läpi. Monikaan ei nimittäin enää juuri muista millainen hammaskalustoni oli ennen rautoja.

Parin viikon päästä on taas oikojalla käynti. Ehkä minä sitten saan tietää lopullisen leikkausajan. Edelleenkin toivon sen olevan joulu-tammikuussa. Pääsisin sitten ehkä jo ensi kesällä sukeltamaan ja elämään huolettomasti.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Projekti metrilaku osa 20

Näköjään minulta on jäänyt pari viimeistä oikojalla käyntiä postaamatta tänne.

Sain kesän aikana myös viimeisiin poskihampaisiin raudat ja ikenet eivät ole aiheesta juurikaan pitäneet. Raskaasti nukuttujen öiden jälkeen, poskihampaiden tyviin sattuu niin maan penteleesti. Ja jos oikein huonosti on vielä mennyt, niin posketkin ovat auki.
Kesähelteet aiheuttivat omat ongelmansa, sillä suu kuivui liikaa ja pienikin hankaus poskeen aiheutti aukeamisen.

Minua on myös ensimmäistä kertaa haukuttu rautojeni vuoksi. Se oli erittäin masentavaa, vaikka tiedän tarkalleen miksi tyyppi sen teki.
Olin yökerhossa tanssimassa ystävieni kanssa. Yksi erittäin känninen henkilö päätti sitten tehdä hieman liikaa tuttavallisuutta minuun erittäin tökeröllä tavalla. Torppasin hänet suoraan. Tyyppi jäi tuijottamaan hölmistyneenä, kunnes huomasi suussani raudat ja siitähän se riemu vasta syntyikin. "Hyi hitto, sullahan on raudat." oli tämän sanailun alku. Hieman meni sen jälkeen illasta ilot pois ja muutenkin ei enää tehnyt mieli mennä aikoihin ulos.

Nyt viimeisellä oikojakäynnillä sain ylös leikkauskaaren ja alas uusittiin "tavallinen" kaari. Leikkauskaari on vankempaa tekoa ja siltä se on tuntunutkin suussa. Ensimmäiset pari päivää itkin kipua ja söin särkylääkkeitä. En pystynyt menemään töihin ja ruoan puremista ei voinut edes ajatellakaan. Viikon verran hampaat olivat purukelvottomat eli jäätelöllä ja keitoilla mentiin. Edelleenkin on päiviä ettei mieleni tee mitään pureskeltavaa. Ja niitä seuraa päiviä jolloin hampaitani kutittaa paljon ja haluaa pureskella mitä tahansa vain suun eteen tuodaan.

Seuraavalla kerralla tulee toivon mukaan leikkauskaari alas. Odotan sitä jo kauhulla.

Lohdutan kuitenkin itseäni sillä että leikkaus ei voi olla enää kaukana, jos kerran suuhuni laitetaan jo leikkauskaareja.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Viimeinen verenluovutukseni

Kävin lauantaina 17. kerran verenluovutuksessa. Kyllä se tuntuu aina yhtä mukavalta tehdä jotain, joka auttaa muita ihmisiä. Varsinkin kun tietää että itsellä on luultavasti edessä tilanne jolloin itse tarvitsee sitä verta.

Tämä kerta oli näillä näkymin viimeinen luovutukseni tälle vuodelle ja mitä luultavimmin olen luovutuskiellossa myös ensi vuonnakin. Leukaprojektini alkaa olla siinä vaiheessa että kohta olen leikkausjonossa.
Seuraava verenluovutuskertani osuisi tämän vuoden loppuvaiheille, jolloin sitä verta todellakin taas tarvitaan paljon. Mutta samoihin aikoihin olisi myös minun leikkauksenikin ja verenluovutuskarenssi alkaa ainakin kuukausi ennen leikkausta. Leikkauksen jälkeinen karenssi minun tapauksessani on 4-6 kuukautta, riippuen siitä miten joudun syömään lääkkeitä ja miten pystyn ylipäätäänsäkään syömään yhtään mitään.

Käykää hyvät ihmiset luovuttamassa verta. Jostain syystä viikonlopun aikana on O Rh Neg -veren varastot tyhjentyneet melkein kokonaan.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Operaatio.com

Jotain hämärää on nyt meneillään Operaatio.comin foorumilla. Yritän selvittää asiaa ja saada systeemit taas pystyyn mahdollisimman pian.

Kauankohan tuo on ollut alhaalla...
Toivottavasti mitään dataa ei ole menetetty.


Muokattu 16:45
Nyt on taas järjestelmä ylhäällä. Pitää näköjään alkaa tarkistamaan sivustoa useammin. Sinne oli tullut pari roskapostia. No, tätä se kesäaika teettää kun ei pahemmin ehdi koneen äärelläkään olemaan.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Projekti metrilaku osa 19

Oikojalla on käyty aika päiviä sitten, mutta ranskan kielen opiskelu vetää kaiken vapaa-ajan niin tiukille ettei aikaa meinaa tännekään kirjoittamiseen riittää.

Kävin läpi pitkästä aikaa taas tuskallinen oikomisreissun, kun kaikki hampaat saatiin liitettyä nyt rautoihin. Ei enää mitään ihmevirityksiä, vaan kaikki hampaat ovat kahdessa nätissä rivissä yhdistettynä toisiinsa samalla raudalla.
Poskihampaiden kiinnikkeet ja raudanpäät vain aiheuttavat todella paljon ongelmia. Posket ovat jatkuvasti auki ja verenmaku on tuttua nykyään suussani. Pitkään eivät vahatkaan suojaa noita nahan riekaleita. Vähänkin jos erehdyn suullani jauhamaan tippuvat vahat pois suusta ja ei muuta kuin uusia vahoja laittamaan takaisin kiinnikkeisiin. Päivällähän tämä sujuu, mutta öisin en herää korjaamaan suojaa jolloin aamulla onkin sitten taas hellänä suun sisusta.

Vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa ja sitten olisi taas vuorossa oikojalla käynti.

Tahtoisin päästä jo niin kovasti leikkaukseen.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Projekti metrilaku osa 18

Jälleen on käyntikerta taas takana. Kaikki raudat ja kuminauhat uusittiin. Viimeiset ylätakahampaat liitettiin mukaan rautoihin. Rautalankavirityksiä on siellä sun täällä hankaloittaen hampaiden puhtaana pitoa.
Yksinäinen kakkonen on edelleen omassa virityksessään ja tahtoo kovasti liikkua samaan riviin muiden hampaiden seuraksi.
Enää viimeiset alatakahampaat ovat irrallaan ja näillä näkymin nekin liitetään kohtapuoliin muiden seuraan.

Eilisen illan ja tämän päivän on hampaita särkenyt paljon ja kitalakikin on hieman turvoksissa. Pari päivää kun jaksan napsia särkylääkkeitä, niin tiedän sen jälkeen kivun hellittävän ja hampaiden tottuvan nykyiseen vetoon.

Minun pitäisi ryhdistäytyä oikein kunnolla ruokavalion suhteen. Hampaitteni pintaan on alkanut taas kertyä blakkia, kun olen joutunut syömään enemmän hiilaripitoista ruokaa (kiitos huonon työruokalan). Ehkä alan viikonloppuisin tekemään itselleni viikon eväät tai sitten pyrin pääsemään jonnekin muualle syömään lounaita.

Oikojani vihjaili että hyvällä tuurilla loppuvuodesta olisi jo leikkaus. Toivon itsekin jo kovasti sitä vaihetta, jonka jälkeen on jäljellä enää vuosi-pari ylläpitoa ja täydellinen vapaus koittaa.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Projekti metrilaku osa 17

Taas on yksi kuukausi hoidettu operaatiota eteenpäin.
Tällä kertaa uusittiin ainoastaan kuminauhat ja liitettiin viimeinen ylähammas rautoihin liikkumaan. Hampaani vaikuttavat olevan erittäin yhteistyöhaluisia ja jo nyt vajaan viikon pidon jälkeen tuo yksinäinen hammas on lähtenyt selkeään liikkeeseen. Useamman päivän koko kitalakeni oli turvoksissa ja kipeä, mutta viikonloppua kohden on turvotus alkanut laskea. Jos vauhti jatkuu samanlaisena, niin jo parin kuukauden päästä alkaa ylähammasrivistö olla kuosissaan.
Enää viimeiset poskialahampaat ovat irrallaan. Saa nähdä milloin ne liitetään mukaan.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Projekti metrilaku osa 16

Viimeinen käynti tälle vuodelle takana. Alan vähitellen tottumaan uuteen oikojaani. Selkeästi ensimmäisellä tapaamiskerrallamme häntä hermostutti, sillä tällä kertaa otteet olivat varmemmat. Tosin hän saisi kyllä hieman miettiä milloin pitää mitäkin vempelettä suussani. Tunti on nimittäin todella pitkä aika pitää suuta ammollaan yhtä pötköä. Varsinkin jos leukanivelissä on kulumia, se on melkoisen tuskallistakin myös. Tällä nykyisellä oikojallani on paha tapa pitää jatkuvasti jotain suussani, joten en voi lepuuttaa leukaniveliäni edes hetken vertaa operaation aikana ja se myös tuntuu että kuuluu käynnin jälkeen. Rutina on valtava.

Tällä kertaa minulta irroitettiin kolme kiinnikettä ja liimattiin takaisin hieman parempiin asentoihin. Lisäksi ylhäältä molemmat etuhampaat ja yksi kakkonen sidottiin toisiinsa rautalangalla, jotteivat lähtisi liikkeelle väärään suuntaan. Toinen kakkonen on edelleenkiin irti ja sen yli menee vieteri antaen työntövoimaa etuhampaalle ja kolmoselle. Toivottavasti seuraavalla kerralla saadaan tuo kakkonen mukaan leikkiin.
Alhaalle ei oikeastaan tehty muuta kuin uusittiin raudat.
Oikojani vihjaili myös että alhaalle viimeisiin poskihampaisiin laitettaisiin myös renkaat. Jos niin tapahtuu, niin luvassa on erittäin kivulias ja verta vuotava käynti sillä ien on melkoisen tiukasti kiinni niissä hampaissa.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Projekti metrilaku osa 15

Huh... jo viidestoista postaus aiheesta. Tänään pääsin uuden oikojani käsittelyyn. Työsuhde entiseen oikojaan loppui kun hän sai opinnoissaan tämän vaiheen suoritettua. Harmittaa vähän etten tullut udelleeksi enempää opinnoistaan, tosin suu täynnä tavaraa on hankala kysyä ja käynnin jälkeen on aina kiire takaisin töihin.
Jännitin todella paljon uutta oikojaa. Olin jo niin tottunut edellisen oikojan käsittelyihin että nykyisen liikkeet tuntuivat oudoilta, jotenkin vääriltä. Toisaalta minusta tuntuu että nykyinen oikojani on melko alkussa opintojensa tätä vaihetta.

Viime viikolla sain tosiaan separointikuminauhat ylös ja tänään ne lähti pois. Tilalle laitettiin renkaat. Tosin näitä uusia renkaita ei otettu mukaan vielä.
Ylös ja alas vaihdettiin taas raudat. Alhaalta lähti kulmahampaisiin kiinnitetyt raudat pois kokonaan ja kulmahampaat liitettiin samoihin rautoihin muiden hampaiden kanssa. Ylhäällä tuo yksinäinen hammas on edelleenkin täysin yksin. Sille ei ole vieläkään saatu tarpeeksi tilaa. Sen kohdalla rautalangassa on väkerretty kiinnityslangalla mielenkiintoinen jousi, joka luultavasti venyy sitä mukaa kun hampaat etääntyvät antaen tuolle yksinäiselle tilaa. Kiinnityslanka kytkee toisessa päässä etuylähampaat toisiinsa kiinni. Muutoin hampaat ovat taas kuminauhoilla kiinni.

Nykyinen varustus näyttää siltä että hampaiden pesu tulee olemaan taas pitkästä aikaa huomattavasti inhimillisempää puuhaa. Hampaiden jomotuksen alkamiseen meni tällä kertaa huomattavasti pidempi aika, ehkä jotain 5 tuntia. Aiemmin särky on tullut parin tunnin sisällä, jos on ollut tullakseen.

torstai 16. syyskuuta 2010

Projekti metrilaku osa 14

Viime kuukausi olikin aikamoinen. Yhden alahampaan rautalanka onnistui irtoamaan muutaman kerran ja lopulta se hävisi ruoan joukossa vatsaani. Seuraava yö olikin melkoisen mielenkiintoinen, kun lanka jatkoi matkaansa elimistössäni. Lisäksi samojen syöminkien aikana irtosi riivatusta kulmahampaasta kiinnikekin.
Sain varattua oikojalleni pikaisen ajan ja puolen tunnin äherryksen jälkeen kulmahampaaseen laitettiin uusi kiinnike ja uupuneen rautalangan tilalle tuli kuminauha.
Kiinnike pysyi paikoillaan yhden vuorokauden ajan ja kuminauha lähti irti aina kun erehdyin syömään vähänkään kovempaa ruokaa. Hampaidenhoitopussiini ilmestyikin virkkuukoukku avustamaan kuminauhan paikalleen laittoa. Se taitaakin olla tuossa pussissa mukana oikomishoidon loppuun asti. Sen avulla luulisi onnistuvan leikkauksen jälkeisten kuminauhojen kiinnittämisetkin helpommin.
Koko kuukausi menikin sitten keittoruokien parissa, sillä salaatitkin olivat liian kovia tuolle kuminauhaparalleni.

Nyt olen käynyt taas oikojani käsittelyssä. Kuminauhat ja rautalangat uusittiin, riivattu kulmahammas sai taas uuden kiinnikkeen ja rautojakin väänneltiin uusiin asentoihin. Viikon verran tuo alaleuan oikea puoli oli todella kipeä, mutta vähitellen se on alkanut leppymään.

Seuraavasta oikojakerrasta tuleekin taas mielenkiintoinen. Viimeisiin poskihampaisiin laitetaan kuminauhat suurentamaan hammasvälejä ja sitten nekin otetaan mukaan oikomiseen.

Ja peukaloni ei ole vieläkään parantunut. Se ei edelleenkään veny "normaali"pituuteen ja venyttely sattuu. En vain tiedä muutakaan keinoa sen liikkuvuuden kasvattamiseen.