Tiedättehän sen tunteen kun ensimmäistä kertaa rautojen poistamisen jälkeen saat syödä ja huomaat miten helppoa on syödä? Ei tarvitse murehtia sitä että onko ruoka liian sitkeää tai kovaa rikkoakseen raudat ja varsinkin se että miten saa raudat putsattua ruoantähteistä.
Ei enää roikkuvia lihansäikeitä tai salaatinlehtiä eikä jokaiseen pieneen rakoseen juuttuvia mössöjä.
Kyllä, sain kiinteät raudat pois suustani. Voi tätä ihanuutta.
Rautojen poistaminen tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensin olin siitä pahoillani, mutta näin jälkikäteen olen erittäin kiitollinen siitä. Poistaminen oli melkoista kidutusta.
Ensimmäisenä päivänä minulta poistettiin yläkaari. Kaikki renkaat ja braketit revittiin irti pihdeillä ja lopuksi vielä sementin jämät hiottiin pois ultraäänellä sekä poralla. Vaikka ainoastaan repiminen sattui suuhun, niin kyllä noiden porien ääni vei minut muistoissani lapsuuden hampaanpaikkauskäynneille ja kynteni takertuivat kaikin voimin tuolin käsinojiin etten olisi vain lähtenyt karkuun penkiltä. Sen jälkeen ylähampaat tuntuivat niin kovin tyhjiltä ja isoilta. Raudat eivät olleet enää estämässä ylähuulen liikettä, joten se tuntui liikkuvat todella suurella alueella liukkaasti.
Tuolla samalla kerralla minulle laitettiin alas etuhampaiden taakse retentiolanka. Se liimattiin paikoilleen paikka-aineella, joten luultavasti se sitten jää siihen loppuiäksi. Toimii muuten hyvin kielenputsaajana.
Seuraavana päivänä alakaari koki saman kohtalon kuin yläkaari edellisenä päivänä. Tuska ei ollut yhtään pienempi tälläkään kertaa vaikka tiesi mitä odottaa. Tosin minusta tuntuu että alakaaren renkaat ja braketit eivät olleet aivan yhtä tiukassa kiinni kuin yläkaaren, mutta se voi johtua ihan hyvin siitä että alakaaren kiinnitykset ovat joutuneet suurempaan rasitukseen purennassani. Jouduinhan alkuaikoina käymään oikojalla laitattamassa irronneita braketteja uudelleen kiinni.
Sain ylös kitalakeen ja etuhampaiden ympärille laitettavan retentiolevyn. Näin aluksi joudun käyttämään sitä jatkuvasti ja saan ottaa sen pois suustani ainoastaan hampaiden pesun ja ruokailun ajaksi. Ensimmäiset päivät se aiheutti yökkimisreaktioita, kun kieli meinasi mennä liian taakse. Nyt alan vihdoin ja viimein siihen tottua, mutta puhuminen tuottaa väsyneenä vaikeuksia. Ja asiaahan ei helpota se että kilpirauhasen leikkauksen jälkeen ääneni ei ole vieläkään palautunut. Yritä siinä nyt puhua tarpeeksi voimakkaasti ja selkeästi artikuloiden jotta muut ymmärtäisivät mitä oikein puhut.
Mutta kyllä tämä tästä. Loppusuoralla ollaan vaikka se kestäisikin vielä vuosia. Nyt voin taas vakavissani miettiä sukeltamista ja kaikkia ruokia mitä voin taas syödä hyvillä mielin miettimättä hampaiden putsausta.
Nyt vain mietityttää se että pitäisköhän minun valkaista hampaani ja ehkä laittaa vähän paikka-ainetta tuohon yhteen hampaaseen joka on virheellisen purennan vuoksi muotoutunut hieman hassun näköiseksi.
Ei enää roikkuvia lihansäikeitä tai salaatinlehtiä eikä jokaiseen pieneen rakoseen juuttuvia mössöjä.
Kyllä, sain kiinteät raudat pois suustani. Voi tätä ihanuutta.
Rautojen poistaminen tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensin olin siitä pahoillani, mutta näin jälkikäteen olen erittäin kiitollinen siitä. Poistaminen oli melkoista kidutusta.
Ensimmäisenä päivänä minulta poistettiin yläkaari. Kaikki renkaat ja braketit revittiin irti pihdeillä ja lopuksi vielä sementin jämät hiottiin pois ultraäänellä sekä poralla. Vaikka ainoastaan repiminen sattui suuhun, niin kyllä noiden porien ääni vei minut muistoissani lapsuuden hampaanpaikkauskäynneille ja kynteni takertuivat kaikin voimin tuolin käsinojiin etten olisi vain lähtenyt karkuun penkiltä. Sen jälkeen ylähampaat tuntuivat niin kovin tyhjiltä ja isoilta. Raudat eivät olleet enää estämässä ylähuulen liikettä, joten se tuntui liikkuvat todella suurella alueella liukkaasti.
Tuolla samalla kerralla minulle laitettiin alas etuhampaiden taakse retentiolanka. Se liimattiin paikoilleen paikka-aineella, joten luultavasti se sitten jää siihen loppuiäksi. Toimii muuten hyvin kielenputsaajana.
Seuraavana päivänä alakaari koki saman kohtalon kuin yläkaari edellisenä päivänä. Tuska ei ollut yhtään pienempi tälläkään kertaa vaikka tiesi mitä odottaa. Tosin minusta tuntuu että alakaaren renkaat ja braketit eivät olleet aivan yhtä tiukassa kiinni kuin yläkaaren, mutta se voi johtua ihan hyvin siitä että alakaaren kiinnitykset ovat joutuneet suurempaan rasitukseen purennassani. Jouduinhan alkuaikoina käymään oikojalla laitattamassa irronneita braketteja uudelleen kiinni.
Sain ylös kitalakeen ja etuhampaiden ympärille laitettavan retentiolevyn. Näin aluksi joudun käyttämään sitä jatkuvasti ja saan ottaa sen pois suustani ainoastaan hampaiden pesun ja ruokailun ajaksi. Ensimmäiset päivät se aiheutti yökkimisreaktioita, kun kieli meinasi mennä liian taakse. Nyt alan vihdoin ja viimein siihen tottua, mutta puhuminen tuottaa väsyneenä vaikeuksia. Ja asiaahan ei helpota se että kilpirauhasen leikkauksen jälkeen ääneni ei ole vieläkään palautunut. Yritä siinä nyt puhua tarpeeksi voimakkaasti ja selkeästi artikuloiden jotta muut ymmärtäisivät mitä oikein puhut.
Mutta kyllä tämä tästä. Loppusuoralla ollaan vaikka se kestäisikin vielä vuosia. Nyt voin taas vakavissani miettiä sukeltamista ja kaikkia ruokia mitä voin taas syödä hyvillä mielin miettimättä hampaiden putsausta.
Nyt vain mietityttää se että pitäisköhän minun valkaista hampaani ja ehkä laittaa vähän paikka-ainetta tuohon yhteen hampaaseen joka on virheellisen purennan vuoksi muotoutunut hieman hassun näköiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti