Mikäs tässä kirjoitellessa kun on sairauslomalla. Aikaa on päivät pitkät tehdä käsitöitä ja kirjoittaa blogiin. Eikun hei... minähän olen ollut töissä jo yhden viikon. Sairausloma tuli ja meni, eikä minulla tunnu olevan mitään mielikuvaa siitä mitä oikeasti olen tehnyt. Tai no, ainoat muistikuvat on Japanilaisten ristikoiden täyttämisestä. Toivon todella että en kuitenkaan ole tehnyt vain sitä koko kuukauden aikana.
Mihinkäs minä nyt jäinkään viime kirjoituksissani... Olen päässyt näköjään sairaalasta ja luvannut laittaa kuviakin lopputuloksesta. No, kuvia ei tipu nyt. Ehkä seuraavalla kerralla sitten. Vaikka näkeehän minun profiilikuvasta jo lopputuloksen. Tosin sekin kuva on otettu 4 päivää leikkauksesta eli siinä on vielä vähän turvotusta jäljellä.
Kun pääsin sairaalasta kotiin söin ainoastaan viikon verran särkylääkkeitä, vaikka ei minulla pahemmin särkyjä ollutkaan. Minusta vain tuntui että ne auttoivat turvotuksen laskemiseen ja estivät tulehdusta. Tiedä sitten pitääkö tuo pähkäilyni paikkaansa ollenkaan.
Ei kipuja, ei tunnottomuutta ja pahin turvotuskin laski nopeasti, joten eihän siitä sitten muuta seurannut kuin että en osannut varoa itseäni ja jo ensimmäisenä viikonloppuna repeytyivät toisen puolen tikit hampaita pestessäni. Vähän ihmettelin verenvuotoa suussani, mutta luulin sen kuuluvan asiaan. Turvotusta oli tuolloin vielä sen verran etten saanut suutani tarpeeksi isoksi nähdäkseni omin silmin tikkejä. Joten olin siitä vielä puoli viikkoa toinen poski auki. Mutta eihän tuollainen pieni kolmen sentin aukko poskessa haittaa menoa. Vappuna vauhti olikin kova jo heti aattoillasta alkaen ja koko yö ja seuraava päivä menikin juhliessa.
Kun vihdoin ja viimein huomasin suussani olevan ylimääräisen aukon päätin pitkän pohdinnan jälkeen mennä kysymään sairaalasta josko pääsisin parsittavaksi. Kyllähän sellainen järjestyi ja jouduin vaihtamaan antibiootit toisiin ja pitemmälle kuurille. Samalla kirurgi totesi että purentani on täydellinen ja riittää että pidän kuminauhoja ainoastaan öisin. Sehän passasi minulle vallan mainiosti.
Äitini oli hoitamassa minua parin ensimmäisen viikon aikana, mutta kun totesi että tyttö ei pysy paikallaan hetkeäkään ja on jatkuvasti jossain päin kaupunkia päätti hän lähteä omille teilleen.
Kuukausi on tuskallisen pitkä aika olla soseruoalla. Yhdessä välissä, kiitos antibiootin sekaiseksi pistämän vatsan, en vain jaksanut syödä mitään. Se aika menikin mehuja juodessa. Sairausloman loppuvaiheessa olinkin sitten todella kiitollinen siitä että käytin kevään tankkaamiseen. Vuosi sitten painoin 53 kg. Päivä ennen leikkausta painoni oli noussut 63 kg. Ja sairausloman lopussa painoni oli tipahtanut 7 kiloa eli tällä hetkellä huidellaan siellä 56 kg paikkeilla.
Neljän viikon päästä leikkauksesta sain splintin pois suustani. Voi sitä ihanuutta kun hampaiden pesu helpottui kummasti ja puhuminenkin helpottui. Mutta samalla kuitenkin kasvoi tuska. Purukieltoa oli jäljellä vielä 2 viikkoa ja kun suussa ei ole enää splinttiä vaikeuttamassa puremista, niin tarvittiin tahdonvoimaa oikein kunnolla etten olisi mitään alkanut pureskelemaan. Tosin pureskelua häiritsee kummasti se että ainoastaan etuhampaat sekä takimmaiset poskihampaat ovat ainoat, jotka koskettavat toisiaan. Muut hampaat ovatkin sitten reilusti ilmassa. Nyt tarkoitus on lähentää ylä- ja alahampaita, jotta saadaan täydellinen purenta aikaiseksi. Tätä varten joudun pitämään molemmilla sivuilla kuminauhoja (kokoa kettu), jotka sitovat hampaat toisiinsa. Aina kun avaan suuni vetää kuminauha hampaita toisiaan kohden kuitenkin samalla hieman antaen periksi. Joinakin päivinä, kun intoudun puhumaan, se tuntuu hampaissa reilusti. Työpäivinä joudunkin ottamaan särkylääkkeitä melkein päivittäin. Hyvä puoli on siinä että mitä enemmän tapahtuu vetoa, sen nopeammin purenta kohtaa.
Pelkkä valtavan pitkä teksti on tylsää, joten tässä vähän esimakua Paloma Faithin uudelta albumilta. Toivon mukaan lisäkuulumisia tulee nopeammin kuin kuukauden päästä.
