Viime viikon torstaina se sitten tapahtui, minulta poistettiin toinen kilpirauhasista.
Hieman koko operaatio meni jännittämiseksi sillä leikkausta edeltävänä viikkona olin kuumeessa ja leikkausviikollakin oli vielä yskää ja nuhaa. Onneksi taudit kuitenkin väistyivät hitaasti pois ja pääsin leikkaukseen ongelmitta.
Pari päivää ennen leikkausta kävin Jorvin sairaalassa tapaamassa anestesialääkärin ja kirurgini. Jouduin aloittamaan beta-salpaajien syönnin, sillä jostain syystä verenpaineeni oli reilusti koholla 111/165. Ensimmäinen annos beta-salpaajia veti kehoni täysin sekaisin. Sydän jyskytti kuin viimeistä päivää ja pahoinvointi oli valtava. Tuntui että olin kuolemassa siihen paikkaan. Sain raahauduttua loppujen lopuksi kotiin ja nukuinkin sitten pari tuntia ennen kuin olo alkoi olla edes hiukan parempi.
Seuraavana päivänä puolitin lääkeannostuksen ja otin sen pienissä erissä.
Leikkausaamunakin minun piti vielä ottaa sekä beta-salpaaja että tyrazol.
Minä olin leikkausjonossa toisena, joten jouduin heräämään jo 4:30 ehtiäkseni kello 7 mennessä Jorviin. Hieman hatutti Jorviin päästyäni sillä pääsin heräämöön valmisteluihin vasta puoli yhdentoista aikoihin. Olisin voinut aivan rauhassa nukkua vielä pari tuntia omassa lämpöisessä sängyssäni. Leikkaus ei ilmeisestikään kestänyt kauaa. Kahden maissa minä olin jo heräilemässä ja tuijottelin seinällä olevaa kelloa. Kolmeen mennessä olin takaisin osastolla.
Koko leikkauspäivänä minulle ei annettu mitään syötävää. Tiputuskin otettiin pari tuntia osastolle pääsystä. Laskin tuossa että olin 33 tuntia täysin ilman mitään ravintoa. En tiedä oliko tuo vahinko vai eikö todellakaan kilpirauhasen leikkauksen jälkeen saa syödä/juoda mitään aikoihin.
Minulta poistettiin vain toinen kilpirauhanen. Osastolla oli toinen nainen, jolta oli ilmeisesti poistettu molemmat kilpirauhaset minun leikkausta edeltävänä päivänä. Hänet oli tarkoitus kotouttaa minun leikkauspäivänä, mutta hänelle ei annettu lupaa sillä kalkkiarvot eivät olleet vielä kohdallaan. Minulta ei edes tarkistettu veriarvoja leikkauksen jälkeen. Olin yhden yön tarkkailussa ja sen jälkeen minut passitettiin kotiin. Se toinen nainen joutui jäämään edelleenkin sairaalaan tarkkailuun.
Mitään lääkitystä en saanut mukaani. Tyrazolin ja beta-salpaajan syönnin lopetin täysin. Antibiootteja ei määrätty eikä mitään särkylääkkeitäkään. Jos tuntuu vähän kipua niin apteekin käsikauppatavaralla pitäisi selviytyä. No, eipä minulla juuri ole kipuja paitsi yskiessä, haukotellessa, nielaistessa, päätä kääntäessäni ja haavan ympäristöä koskettaessani.
Saa nähdä millainen arpi tuosta jää. Tällä hetkellä näyttää tuon teipin alta jälki sellaiselta kuin joku olisi yrittänyt viiltää kaulani auki. Onneksi se on kuitenkin noin päin, jolloin vanhetessa iän tuomat rypyt piilottavat tuonkin jäljen.
Sairaalassa en saanut tehtyä käsitöitä tai edes luettua juuri mitään, sillä koko se aika minua väsytti todella paljon. Totuttautuminen uusiin hormoniarvoihin ja leikkauksesta toipumiseen vie aikansa.
Hieman koko operaatio meni jännittämiseksi sillä leikkausta edeltävänä viikkona olin kuumeessa ja leikkausviikollakin oli vielä yskää ja nuhaa. Onneksi taudit kuitenkin väistyivät hitaasti pois ja pääsin leikkaukseen ongelmitta.
Pari päivää ennen leikkausta kävin Jorvin sairaalassa tapaamassa anestesialääkärin ja kirurgini. Jouduin aloittamaan beta-salpaajien syönnin, sillä jostain syystä verenpaineeni oli reilusti koholla 111/165. Ensimmäinen annos beta-salpaajia veti kehoni täysin sekaisin. Sydän jyskytti kuin viimeistä päivää ja pahoinvointi oli valtava. Tuntui että olin kuolemassa siihen paikkaan. Sain raahauduttua loppujen lopuksi kotiin ja nukuinkin sitten pari tuntia ennen kuin olo alkoi olla edes hiukan parempi.
Seuraavana päivänä puolitin lääkeannostuksen ja otin sen pienissä erissä.
Leikkausaamunakin minun piti vielä ottaa sekä beta-salpaaja että tyrazol.
Minä olin leikkausjonossa toisena, joten jouduin heräämään jo 4:30 ehtiäkseni kello 7 mennessä Jorviin. Hieman hatutti Jorviin päästyäni sillä pääsin heräämöön valmisteluihin vasta puoli yhdentoista aikoihin. Olisin voinut aivan rauhassa nukkua vielä pari tuntia omassa lämpöisessä sängyssäni. Leikkaus ei ilmeisestikään kestänyt kauaa. Kahden maissa minä olin jo heräilemässä ja tuijottelin seinällä olevaa kelloa. Kolmeen mennessä olin takaisin osastolla.
Koko leikkauspäivänä minulle ei annettu mitään syötävää. Tiputuskin otettiin pari tuntia osastolle pääsystä. Laskin tuossa että olin 33 tuntia täysin ilman mitään ravintoa. En tiedä oliko tuo vahinko vai eikö todellakaan kilpirauhasen leikkauksen jälkeen saa syödä/juoda mitään aikoihin.
Minulta poistettiin vain toinen kilpirauhanen. Osastolla oli toinen nainen, jolta oli ilmeisesti poistettu molemmat kilpirauhaset minun leikkausta edeltävänä päivänä. Hänet oli tarkoitus kotouttaa minun leikkauspäivänä, mutta hänelle ei annettu lupaa sillä kalkkiarvot eivät olleet vielä kohdallaan. Minulta ei edes tarkistettu veriarvoja leikkauksen jälkeen. Olin yhden yön tarkkailussa ja sen jälkeen minut passitettiin kotiin. Se toinen nainen joutui jäämään edelleenkin sairaalaan tarkkailuun.
Mitään lääkitystä en saanut mukaani. Tyrazolin ja beta-salpaajan syönnin lopetin täysin. Antibiootteja ei määrätty eikä mitään särkylääkkeitäkään. Jos tuntuu vähän kipua niin apteekin käsikauppatavaralla pitäisi selviytyä. No, eipä minulla juuri ole kipuja paitsi yskiessä, haukotellessa, nielaistessa, päätä kääntäessäni ja haavan ympäristöä koskettaessani.
 |
| 6-7 sentin leikkausarpi aivan aataminomenan alla |
Sairaalassa en saanut tehtyä käsitöitä tai edes luettua juuri mitään, sillä koko se aika minua väsytti todella paljon. Totuttautuminen uusiin hormoniarvoihin ja leikkauksesta toipumiseen vie aikansa.
