Iltasanomien uutinen
sokeririippuvuudesta herätti omat muistikuvat omasta sokeririippuvuudestani. Ainakin itse lasken sen sokeriippuvuudeksi, joka luultavasti olisi tehnyt minusta melkoisen punkeron ajan myötä ellei sitä olisi saatu kuriin.
Lapsena meiltä löytyi esimerkiksi kaapista ainoastaan Marie-keksejä, sillä ne eivät olleet tarpeeksi makeita makeanhimoon. Siinä olikin vanhemmilla opettamista että on epäkohteliasta syödä vieraissa keksipöytää tyhjäksi ja muillekin pitäisi jotain jättää.
Lempimehuni oli kaikenlaiset tiivistemehut ja minun piti itse tehdä aina omat mehuannokseni, sillä kukaan muu ei uskaltanut laittaa niitä tarpeeksi makeiksi. Pahimpaan himoon minulle kelpasi kaikki hillot ja hunajatkin.
Kaupassa käydessä sieltä piti aina ostaa mahdollisimman paljon makeisia ja ne piti syödä heti pois. Tiedä sitten johtuiko tämä käyttäytyminen siitä ettei halunnut jakaa osuuttaan sisarusten kesken.
Teininä tuo makeansyöminen alkoi mennä jo liiallisuuksiin, kun oli itsellä rahaa ostaa makeisia enemmän. Silloin esimerkiksi karkkipäivä tarkoitti kirjaimellisesti sitä että mitään muuta ei sinä päivänä juurikaan syöty...
Makeista mehuista pääsin eroon siinä vaiheessa kun äitini päätti ostaa pelkästään FunLight-mehuja. Alkuun join niitä samalla suhteella kuin tavallisia sokerimehuja, mutta vähitellen aspartamiinin maku alkoi puskea päälle sen verran pahasti että hylkäsin mehut melkein täysin ja siirryin juomaan vain tuoremehuja.
Pakkomielteestä makeisiin pääsin eroon myöhemmin omalla päätökselläni, tosin pienellä avustuksella. Meille alettiin ostamaan ainoastaan yhtä tiettyä anismakeista ja aina kun minulle tuli makeanhimo, niin pistelin sitten niitä suuhuni siihen asti kunnes kyllästyin makuun. Se oli melkoisen pitkä prosessi, mutta kunhan vain on kova tahto ja saa tukea niin se onnistuu.
Nykyään syön taas muitakin makeisia, mutta olen oppinut valitsemaan herkkuni paremmin. Meiltä löytyy edelleenkin kaapeista makeisia, jotka on ostettu ennen kuurin aloittamista. Eikä niitäkään tule ahmittua, vaan ne syödään hitaasti nautiskellen.
Muutenkin on himo makeaan muuttunut. "Kuurin" jälkeen olen löytänyt useammanlaisia makeustapoja. Ennen pystyin syömään esimerkiksi kinuskikakkua monta palaa, mutta nykyään jo yhdenkin palan syöminen on vaikeaa ylimakeutensa vuoksi. Kakuissa usein käytetyt kreemitkin ovat väärällä tavalla makeita. Makeutusaineetkin ovat makeita, mutta niiden makeudesta puuttuu jotain.
Jos haluan oikein herkutella, niin siihen parhaimpia ovat Leonidas-suklaakonvehtit. Niiden maku on todella vivahteikas että haluaisi syödä enemmän, mutta kuitenkin täyttävät juuri sopivasti makeankaipuuta että parikin palaa riittää ja ovat sen verran arvokkaita ettei niitä edes halua ahmia.
