Introvertti kaipaa seuraa

Mietin tässä lapsuuttani ja kaikki mielikuvat mitkä putkahtivat esille kertovat minun olleen melko vahva ekstrovertti. Kun oikein pinnistelen, niin mieleeni tulee kyllä myös hiljaisia hetkiä. Tosin nekin hiljaiset hetket ovat johtuneet siitä että olen ollut keskittynyt lukemaan sarjiksia tai muita lehtiä, jolloin mikään maanjäristys kyennyt herpaannuttamaan huomiotani lehdestä (Paitsi kutsu syömään herkkuja). Mutta muun ajan minä olen ollut se joka on ollut kaikessa suuna päänä menossa mukana ja edellä muita. Ehkä ekstrovertti on ollut silloin vahvempi puoleni ja introvertti heikompi puoleni.

 

Joskus aiemmissa jutuissa mainitsemani paikkakunnan vaihdos ja siellä tapahtunut koulukiusaus käänsi minut täysin introvertin puolelle. Oli niin paljon helpompaa kätkeytyä omaan sopukkaan kuin törmätä koko aikaa ryhmän henkiseen seinään. Silloin kun joku vaivautui seuraani olin enemmän kuin onnellinen siitä seurasta, tosin koko ajan pelkäsin että hän oli seurassani vain jonkun kolttosen vuoksi ja kääntäisi takkinsa heti kun olisi saanut haluamansa.

 

Peruskoulun päätyttyä opettelin feikkaamaan ekstroverttia (tai sitten opin miten aktivoida heikompana olevan ekstrovertin puoleni). Muiden ihmisten läsnäollessa olin ilopilleri, mutta yksin jäädessäni tuudittauduin takaisin rauhallisempaan puoleeni. En minä varmaan muuten miestäni olisi napannutkaan.

 

Työelämän aikana käytin ekstrovertin voimat työpäivään. Jolloin mieheni katseltavaksi jäi enää erittäin väsynyt introvertti, joka yrittää vaikuttaa pirteältä viimeisillään voimillaan.

 

Liian paljon raskasta on tapahtunut puolentoista vuoden aikana. Enää minulla ei ole voimia pitää roolia yllä edes työpäivän aikana, joten aivan kaikki saavat nähdä minusta hiljaisen omaan koloon pyrkivän puoleni. Ja tuntuu että sen vuoksi kukaan ei edes halua seuraani ja kaikki kaikkoavat pois läheltäni.

 

Syvällä sydämessäni tunnen kuitenkin pienen kaipauksen, kaipauksen päästä juttelemaan, touhuamaan tai vain olemaan jossain muiden ihmisten seurassa. Mutta mistä minä voisin saada voimaa noihin, sillä se voimavara tulee muista ihmisistä ja tällä hetkellä en jaksa jutella kenenkään kanssa.

Ja ne pienetkin voimavarat, joita saan joskus... käytän ne mieheeni.

 

Haluaisitko auttaa minut taas jaloilleni?

Puhdistusliinat kasvoille

Niin moni on talven aikana tehnyt itselleen tiskirättejä, että itsekin alkaa sellaisen tekoa miettimään. Ongelma vain on että meillä ei oikeastaan käytetä tiskirättejä... keittiötäkin käytetään vain aamupalalla ja viikonloppuisin.
Mutta ei hätä tämän näköinen ole. Pääsiäisen aikaan kävin kosmetologin hoivissa ja hän käytti ihoni puhdistamiseen liinoja. Niiden liinojen (ja puhdistusaineiden) jälkeen iho tuntui ihanan pehmeältä, joten päätin kokeilla josko saisin tehtyä itselleni tuollaiset puhdistusliinat.


Käsilaukusta oli jäänyt vielä 32 grammaa lankaa, joten käytin ne sitten noihin kahteen liinaan. Malli on peräisin Strandläuferinin blogista ja alkujaan se oli... ööö... pannulappu. Mutta ei se mitään, homma pelittää kuitenkin.
Liinat toimivat paremmin kuin uskalsin odottaakaan. Ne poistavat vanhan ihosolukan aivan loistavasti ja iho on kuin persikka (Meinasin sanoa "kuin vauvan peppu", mutta sitten tuli mielikuva vaippaihottumasta kärsivä peppu.) puhdistuksen jälkeen.
Käyttämäni lanka vain on ehkä hieman liian paksua tähän tarkoitukseen. Liinojen kuivuminen nimittäin kestää kauan.

Virkattu käsilaukku

Sain tänään vihdoin ja viimein viimeisteltyä jo viikko sitten virkatun käsilaukun. Laukusta on ollut siis täysin toimintakuntoinen, mutta siitä on puuttunut vain vuori ja tänään sain kiinnitettyä senkin. Vuorikangas on sama kuin mikä on kuvassa laukun alla. En vain jaksanut ottaa kuvaa myös lippa auki.


Laukun malli on peräisin tämän vuoden Hulluilta päiviltä. Pakettiin kuului 100 grammaa puuvillalankaa, 3,5 mm virkkuukoukku ja ohje. Malliin ei kuulunut lippaa ja hihna oli huomattavasti pitempi eli tein hieman omia sovelluksiani saadakseni laukusta täydellinen tarkoituksiini.

Lanka on Patons 100 cotton DK. Sitä meni laukkuun yhteensä 68 grammaa.

Käsilaukun tarkoitus on mennä isomman työssä käyttämäni kassin sisälle ja aina kun lähden lounaalle otan mukaani ainoastaan tämän pienen käsilaukun. Käsilaukulla on pituutta ainoastaan 20 senttimetriä ja korkeutta että leveyttä sitäkin vähemmän, joten lompakkoni ei mahdu laukkuun ja joudunkin seuraavaksi luomaan itselleni lompakon korvikkeen. Ihan käsilaukun pohjalle ei viitsi kaikki rahojaan laittaa levälleen.

Verenluovutus sen kymmenennen kerran

On niin kivan kevyt olla...

 

Verenluovutuksen jälkeinen olotila on aina hämmentävä. Keho tuntuu uupuneelta ja kuitenkin pää on ihan pilvissä. Nyt voi hyvillä mielin juoda mehuja ja limsoja sekä napostella makeisia ja keksejä.

 

Tämä kerta oli minun kymmenes luovutuskerta, joten sain palkkioksi kullanvärisen pinssin. Ensimmäisellä kerralla sain palkkioksi hopeanvärisen pinssin. Kuulemman 50:n luovutuksen jälkeen saa ihan oikean kultaisen pinssin. Hmmm... jos luovuttaisin sen 4 kertaa vuodessa, niin saisin tuollaisen kultaisen 10 vuoden päästä. Kuulostaa mukavalta, tosin tiedän jo nyt etten kykenisi tuollaiseen tahtiin tulevan leukaoperaationi vuoksi.

 

Tein muuten ennätyksen hemoglobiinin suhteen. 161! Minulla ei ole koskaan ollut veriarvot noin korkealla.

 

 

Nyt alkoi tekemään mieli jäätelöä. Mmmm, Ben&Jerry's... herkkupurkki minulle, kiitos.

Sydämen kuiskaus

Kyllä, tämä on Miyazakin piirroselokuva ja se sisältää kaikkein kauneimman elokuvissa tai piirretyissä koskaan näkemäni auringonnousun.

Ensimmäisen kerran muuten huomasin selviä vihjeitä Miyazakin muihin piirrettyihin.

 

Sydämen kuiskaus on yksinkertainen ja kaunis rakkauselokuva, jossa hankaluudet eivät johdu katalista ihmisistä vaan ihmisen omasta epävarmuudesta. Itseasiassa elokuvassa ei ole yhtäkään katalaa ihmistä... ei edes niitä vanhoja mummoja. Niin... en muista nähneeni yhtäkään mummoa elokuvassa, ainoastaan mukavia papparaisia.

Tätä katsoessa tulee puhdas, rauhallinen ja onnellinen olo.