Pari viikkoa sitten saatiin viimeinen haastattelu suoritettua. Omalla tavalla mukavaa että ennen kuin mitään aletaan tekemään varmistetaan että potilas todellakin ymmärtää mihin on ryhtymässä. Tosin jos ajatus on muhinut mielessä jo sen 20 vuotta, niin kyllä sitä olisi halunnut projektin alkaneen jo viime syksyllä.
Viime viikolla minulta poistettiin yksi etualahampaista ja sain yhteensä 8 kuminauhaa toiseksi viimeisten takahampaiden molempiin väleihin. Siinä sitten menikin ruokavaliot uusiksi, kun edessä ei ole enää juurikaan purentapintaa puuttuvan hampaan vuoksi ja muut hampaat ovat hellinä noiden kuminauhojen vuoksi. Nukkumaankin viikon aikana pystyin vain särkylääkkeen voimin.
Toissapäivänä kuminauhat poistettiin ja sain tilalle koukulliset metallirenkaat noihin toiseksi viimeisiin takahampaisiin. Yksi noista koukuista repii melko ikävästi poskea auki, joten joudun käyttämään vahaa sen koukun peittämiseen.
Lisäksi kolmeen etualahampaaseeni liimattiin kiinnikkeet ja metallikaari yhdistää nämä kolme hammasta. Sinällään raudat eivät tunnu pahalta, mutta yksi niistä raudoista jää pahasti puristuksiin silloin kun laitan hampaat kiinni. Joten nyt sekä ylä- että alahampaissa on yhdet erittäin kosketusarat hampaat.
Toivottavasti nuo alahampaat lähtevät liikkumaan nopeasti että tuo pystyisin kunnolla laittamaan suuni kiinni.
Mutta kaikkein parasta hommassa on se että nyt on ihan oikeasti jotain näkyvää jo alkanut tapahtumaan tässä projektissa.
