Palavirkkausta Qvidi-Minan tapaan

Kevättalvella kävin kuuntelemassa Anna-Liisa Heinosen esitelmän Setupitsistä ja Qvidi-Minan tyylistä tehdä palavirkkausta.
Siellä oli myös mahdollista kokeilla tuota palavirkkausta. Ideahan tässä tavassa on se että käytetään erivärisiä lankoja ja yhdistetään ne virkkauksen ajaksi.
Kokeilemissani tilkuissa aloitin virkkauksen yhdellä värillä ja seuraavan kierroksen tein kahden värin yhdistelmänä ja kolmannen kierroksen tein sitten taas yhdellä värillä.

Qvidi-Minan tavalla saa luotua sulavia värivaihteluita ja kulutettua kaappien nurkkiin jääneet langatpätkät. Ainut huono puoli on vain siinä että saadakseen todella ohuita palasia pitää yhdistettävien lankojenkin olla yksisäikeisiä. Itse jouduin erottelemaan langoistani säikeet, sillä muuten niistä olisi tullut aivan älyttömän paksuja möhkäleitä.

Projekti metrilaku osa 10

Taas on kuukausi vierähtänyt ja operaatio etenee omaa vauhtiaan. Tämän kertainen käynti oikojalla oli oikeastaan kivuton. Vain neljää hammasta jomotti pari päivää. Tosin eipä suuhunkaan tullut paljoa muutosta. Kuminauhat vaihdettiin ja vasemmalle puolelle alahampaisiin laitettiin kuminauhan tilalle rautalankaväkerrys.

Harrastaakohan oikojani metallikorutöitä? Ainakin hän olisi taitava taivuttelemaan metallia haluttuun muotoon.

Olen alkanut inhoamaan lounaspaikkojen ruokia, sillä niiden ruoat ovat melkoista mössöä yleensä ja ne täyttävät jokaisen pienenkin välin raudoissa. Lounaan jälkeen minulla meneekin puolisen tuntia hampaiden ja rautojen putsaamiseen. Kotona tekemäni ruoka on jotenkin kiinteämpää ja jättää hampaat niin puhtaaksi ettei aina muista edes putsata hampaita ruokailun jälkeen.

Valokuvat blogeissa

Olen kohdannut monta ihanaa blogia, joissa on käsitelty kiinnostavia aiheita ja teksteihin on liitetty monen monta mielenkiintoista kuvaa. Harmikseni vain monta blogia on myös sellaista, joissa kuvissa on niin pahaa epätarkkuutta että kuvan aihetta saa pohtia useamman kerran ja yksityiskohtia ei edes kannata harkita tutkivansa.

Aikani asiaa pohdittua olen tullut siihen tulokseen että ihmiset eivät tiedä välttämättä niitä pieniä kikkoja, mitä kameroissa on ja digitaalikameroiden myötä jo tavallisissa pokkareissa on säätöjä enemmän kuin laki sallii. Itsekin käytän oman kamerani ominaisuuksista alle kymmentä eri toimintoja, niillä saa aikaiseksi sen mitä kaipaan kuviltani.

Tässä ensimmäisessä kuvassa on erittäin yleinen ongelma valokuvissa. Kuva on tärähtänyt ja epätarkka aivan joka kohdasta. Usein miten ongelma johtuu siitä että kameran ei anneta suorittaa tarkennusta ennen kuin laukaisin painetaan pohjaan. Tämän lisäksi epätarkkuutta saattaa lisätä myös hämärät olosuhteet, jolloin tarkan kuvan muodostumiseksi vaaditaan pidempää täysin paikallaan pysymistä.

Tässä kuvassa on käytetty hyväksi jokaisessa kamerassa olevaa automaattista tarkennusta. Tarkennus saadaan tapahtumaan kun laukaisinta painetaan ainoastaan puoleen väliin. Nappia painettaessa suunnilleen puolessa välissä tuntuu pienen pieni vastus, lisäksi kamera pitää tässä vaiheessa myös hetken aikaa surisevaa ääntä ja näytettävä kuvakin tarkentuu.
Vasta sitten kun tarkennusta ei enää tapahdu, painetaan nappi pohjaan.

Minun Nintendo DSi XL

Sain kuin sainkin oman versioni Nintendo DSi XL:stä sen julkaisupäivänä ja kuukauden ajan olenkin sitä jo ehtinyt tuijottamaan.

Ennen kuin sain konsolin käsiini ehdin jo moneen kertaan huolestua sen kokoluokkaa ja olotilaa ei helpottanut valtavan kokoinen ja painoinen laatikkokaan. Tosin laatikosta konsoli itsessään vei vain murto-osan ja suurimman osan lopputilasta menikin kaikille ohjekirjoille ja pakkausmateriaalille.
Edeltävään konsoliversioon DSi:hin nähden XL on todella iso, mutta kun rinnalle laittaa minun edellisen konsolini eli sen ihan ensimmäisen DS:n ei tuo XL enää vaikutakaan niin kovin suurelta. Onhan siinä edelleenkin hieman enemmän leveyttä, mutta se on huomattavasti matalampi kuin mitä ensimmäinen DS on.

Alla olevassa kuvassa on ylimpänä DSi, keskellä DSi XL ja alimpana ensimmäinen DS.


DSi XL:n kansi on kiiltäväpintainen. Itseasiassa jopa niinkin kiiltäväpintainen että tarkkasilmäiset näkevät tuossa yllä olevassa kuvassa sormeni heijastumat. Huonona puolena tuolle pinnalle on se ihana ominaisuus että kaikki sormenjäljet näkyvät ja niitä on hankala puhdistaa poiskaan. Konsolin pohjaosa on taas karheaa mattapintaa, josta tuntuu saavan ihan kohtuullisen pidon. Tämän hetken tuntuma on että XL:ssä tulee pysymään tuo mattapinta pidempään paremmassa kunnossa kuin DSi:ssä. DSi:n pinta tuntuu sellaiselta että kevyellä kynnenvedolla saa ajan myötä melkoisen ilkeät jäljet konsolin pintaan.

Olen niin tottunut käyttämään vanhassa konsolissani rannehihnaa että tuntuu turvattomalta pitää noita uusia konsoleita vain kämmenelläni. Täytyy vain opetella että sitä laitetta ei saa päästää käsistä tai muuten se putoaa lattialle roikkumisen sijasta. Onneksi edelleenkin konsolin sisuksista löytyy stylus ja XL:n mukana tuli vielä isompi oikean kynän näköinen ja kokoinen stylus vielä extrana.

Europpalaisessa XL-versiossa on asennettuna nettiselain, sanakirja Dictionary 6 in 1 with Camera Function (500 Nintendo-pisteen arvoinen DSiWaressa) ja aivopähkinäpeli A little Bit of... Brain Training Arts Edition (800 Nintendo-pisteen arvoinen DSiWaressa).

Sanakirja sisältää kielinä englannin, japanin, ranskan, espanjan, saksan ja italian eli ainakin yksi noista kielistä pitää olla jollain tasolla hallussa että pystyy käyttämään sanakirjaa ilman paperista sanakirjaa. Sanakirjassa on mahdollista käyttää kameraa hyväkseen, mutta sen käyttö on todella hidasta ja yksikään kokeilemani sana ei tullut oikein sovellukseen, joten parempi vain unohtaa sen kameran käyttö ja tyytyä näppäimistöön tai käsinkirjoittamiseen.

Aivopähkinäpeli taas on enempi vähempi samanlainen kuin Brain Age tosin tällä kertaa tohtori haluaa ottaa myös valokuvia.

Olen tyytyväinen XL:ään. Se korvaa täydellisesti vanhan DS:ni. Tosin nyt vain odottelen kauanko menee ennen kuin löydän suojakalvon kosketusnäytölle.

Kaulahuivin tynkä

Vaikka kovasti vaikuttaisi että en enää muuta teekään kuin riekun tangossa, niin kyllä minä joutessani annan kehon levätä ja näpertelen jotain pientä käsilläni.

Oikojalla odotellessani olen aikani kuluksi neulonut kaulahuivia virolaisesta villasta. Itseasiassa minulla on nykyään laukussani aina jokin pieni työ, jota voin jatkaa silloin kun joudun odottelemaan.

Huivista tuli kaunis, mutta niin harmittavan lyhyt. Minun pitäisi varmaan kastella se ja laittaa pingotukseen, mutta se ei kuulu tapoihini.


Malli on peräisin elann.com-sivustolta ja on nimeltään Voyager Lace Stole in Alpaca Fina. Malli on/oli ilmainen, mutta näköjään nykyään ohjeen näkeminen vaatii sisäänkirjautumisen.

Lankaa meni 85 grammaa.