Viimeisen kuukauden aikana olen kuitenkin alkanut pitää avojaloin juoksemisesta. Muutin yksinkertaisesti juoksutapaani. Kengät ovat opettaneet minut juoksemaan siten että kantapää osuu ensimmäisenä maahan ja vasta sitten tulee loppuosa jalkaterästä. Avojaloin juostessa osuu kantapää kovaan lattiaan ja pitemmän päälle se kipeytyy, minkä jälkeen vähitellen turtuu jos on turtuakseen.
Yhtenä kertana päätin kokeilla päkiäaskellusta. Ensimmäisenä maahan osuu päkiä ja sen perään jalkaterän keskiosa, jonka jälkeen lähtee ponnistus seuraavaan askeleeseen. Se tuntuu alussa hassulta ja varmaan näyttää vielä hassummalta kun ympärillä on läjä kanta-astujia, mutta pitemmän päälle askellus muuttuu kevyemmäksi. Päkiäaskellus vahvistaa pohkeiden, säärten, jalkaterien ja nilkkojen lihaksia. Erityisesti jalkaterien ja nilkkojen lihasten vahvistaminen on minulle tällä hetkellä tärkeää, sillä treeneissäni tarvitsen nopeita ja voimakkaita ponnistuksia juurikin jaloista.
Itseasiassa kun nyt tarkemmin ajattelee, niin silloin kun minulla ei ole kenkiä jalassa muuttuu minulla tavallinenkin kävely päkiäaskellukseksi. Se vain on kävellessä niin huomaamatonta ettei sitä tule ajatelleeksi sen enempää. Kesälläkin, jos kuljen avojaloin, askellan enimmäkseen päkiöillä etten satuta jalkapohjan herkimpiä kohtia kiviin tai muihin teräviin kohteisiin. Päkiöissä on sen verran paksumpi iho (kantapään lisäksi) ettei se pahemmin välitä kivistä. Päkiä myös laskeutuu maahan kevyemmin kuin kantapää, jolloin terävään kohteeseen osuessaan ehtii vetää jalan turvaan ennen kuin on koko painollaan rojahtanut jalan varaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti