Sairastelua

Viime viikolla sain jostain itseeni pienen pöpön. Se ei estänyt työntekoa ja perjantainakin pystyin käymään niin kahvilla kuin elokuvissakin.

Launtaina se sitten iski oikein kunnolla. Kuumetta oli ja kurkku tukossa. Silloin aloin kaipaamaan yhteisössä asumisen hyviä puolia. Jääkaappi ammotti tyhjyyttään ja kaapeistakaan ei löytynyt mitään helppoa syötävää. Ei siinä auttanut muuta kuin lähteä hortoilemaan kuumeen kourissa kauppaan ja ostamaan sieltä mitä tahansa helposti valmistettavaa ruokaa eli roskaruokaa.

Toisaalta kun tarkemmin mietin sairastelujani parisuhteen aikana, niin en todellakaan halunnut sairastua. Sairastuminen merkitsi minulle suoraan sanoen eristysselliä. Mies vältteli lähelläni oloa kuin ruttotautista. Ymmärrettävää sinällään, sillä hänellä on omat sairautensa taakkanaan, mutta sairaana ollessani kaipaisin ja tarvitsinkin enemmän läheisyyttä ja huomiota kuin koskaan. Hyvä että edes suostui laittamaan ruokaa minulle ja käymään kaupassa, muutoin jouduin kyllä kaikesta huolehtimaan aivan itse.
Että aika samaan tyyliin tuo sairastelu menee kuin ennenkin.

Hieman minua pelottaa tuleva leukaleikkaukseni. Miten pärjään silloin? Jaksanko käydä kaupassa? Ainakin alustavasti moni ystävä ja sukulainenkin on lupautunut auttamaan minua leikkauksen jälkeen, mutta mahtuuko heidän aikatauluihinsa minun auttaminen? Uskallanko pyytää heiltä apua?

Vaikka nuha on kamala ja tulevaisuus pelottaa, niin meno on kuitenkin mahtava! Ja vielä parempaan suuntaan on elämä koko ajan menossa ja vielä hurjemmaksi muuttumassa.