Treenitauko on vihdoinkin ohi

En ole tänä vuonna päässyt harjoittelemaan ollenkaan säännöllisesti, sillä koko kevään olen sairastellut. Ja huhtikuun leukaleikkauksen jälkeen en ole harjoitellut ollenkaan, sillä pelkäsin että rasitan liikaa leukaa puremalla hampaita yhteen tai kolauttamalla sen johonkin.

Viime viikolla sain itsestäni niskasta kiinni ja varattua ensimmäisen tunnin. Eilen olikin sitten ensimmäiset tankotreenit. Varausta tehdessä ongelmakseni muodostui se että minkä tason tunneille minun oikeastaan pitäisi mennä. Ennen taukoahan minä kävin 3-4. tason tunneilla. Tauon aikana kuitenkin lihakset eivät ole saaneet enää treeniä, joten kuntokin on sitten melkein nollalukemissa.

Päädyin 2. tason tunnille ja hieman alkoi tunnin aikana mietityttämään josko sittenkin 1. tason tunti olisi ollut se oikea minulle. Lihaksissa ei ollut jäljellä voimaa juuri ollenkaan. Kaikki ne liikkeet, jotka ennen meni leikiten (kuten olkanousu), eivät sujuneet enää laisinkaan. Jo tavallisen invertin teossa oli ongelmia, enkä saanut jalkojani nostettua ylös niin kevyesti kuin ennen. Pyörimiset sentään sujuivat kuin vanhalta tekijältä. =n se kuitenkin melkoisen masentavaa että tietää täsmälleen kuinka jokin liike tehdään, mutta kehosta ei vain löydy enää niitä voimia mitä siellä oli esim. vuosi sitten.

No, se hyvä puoli tässä tilanteessa on että tästä ei voi ottaa suunnakseen muuta kuin ylöspäin. Mielenkiinnolla jään odottamaan kauanko menee ennen kuin saan taas entiset voimat lihaksiini. Olen jo suunnitellut että alan käymään taas kuntosalilla ja tekemään pieniä lihastreenejä kotonakin tangollani.

Voimia odotellessa jatkan haaveilua.

Rikkinäinen gramofoni

Eilinen todisti minulle jälleen kerran miksi minun ystäväpiirini koostuu enimmäkseen miehistä.

Olin kevään aikana lainannut yhdelle naispuoliselle ystävälleni rahaa muutaman kerran, kun hän oli juuri saanut uuden työpaikan ja ymmärrettävästi silloin voi olla hieman tiukkaa, jos ei ole säästänyt mitään pahan päivän varalle. Lopulliseksi lainasummaksi tulikin sitten ensin useampi satanen ja myöhemmässä vaiheessa yli tonni. No, ei se mitään. Hänhän oli töissä ja ystäväni, joten kyllä ne rahat sieltä tulee.
Kun tuli aika maksaa velkoja takaisin ensimmäisen kerran, jouduin lähettämään hänelle muistutusviestin. Rahat tulivat seuraavana päivänä. Seuraavaa erää ei kuulunutkaan. Ehkä hänellä on edelleenkin rahat vähissä.
Pari viikkoa myöhemmin sain kuulla hänen lähteneen ulkomaanmatkalle. Ihmettelin asiaa toiselle yhteiselle ystävällemme. Matka oli ollut tiedossa jo pitemmän aikaa ja velallinen ystäväni oli tämän toisen ystävän kautta pyytänyt minulta lainaksi rahat tuohon matkaan. Minulle ei vain saanut kertoa mitään siitä lainasta ja matkasta. Siis täh?!? Millainen ystävä jättää velat maksamatta ja vielä epärehellisesti hankkii lisää velkaa päästäkseen ulkomaille miesten perään juoksemaan. Tässä vaiheessa minulla alkoi keittämään ja pahasti.
Hänen palattuaan reissustaan aloin muistuttelemaan häntä useammin velastaan. Vastaukseksi tuli aina että hän maksaa, mutta rahaa ei koskaan kuulunut. Yhteinen ystävämme kyllästyi tilanteeseen ja alkoi myös painostamaan maksamaan velkansa pois. Heidän useampien päivien kestävien väittelyidensä jälkeen velalliselta ystävältäni tipahti silloin tällöin satanen tililleni.

Viime viikonloppuna minulla keitti lopullisesti. Olin pyytänyt maksua elokuun puolella ja eihän sitä tietenkään kuulunut tililleni. Yhteinen ystävämme tuli auttamaan taas. Olin itsekin yhteydessä velalliseen vielä sunnuntaina ja tapansa mukaan hän lupasi maksaa. Maksua ei tietenkään tullut. Kun tiedustelin siitä tähän, niin hän sanoi sen johtuvan yhteisestä ystävästämme. Yhteinen ystävämme on niin "ilkeä" hänelle ettei hän suostu enää maksamaan penniäkään. No, selvisi sitten tällä tavalla velallisen henkinen ikä. Todella lapsellinen tekosyy.

Päätin sitten eilen kirjoittaa velkakirjan ja allekirjoituttaa sen velallisella. En minä muuten niitä rahoja tule saamaan. Nyt hänellä on tiedossa eräpäivä mihin mennessä suorittaa maksu ja jos maksua ei kuulu, niin sitten lähtee perintätoimisto hoitamaan hommaansa.

http://www.flickr.com/photos/jeffreyrrichter/5205612207/

Hieman hän pompotteli minua ennen kuin sain hänet paikalle allekirjoittamaan paperin. Yritin ehdottaa hänelle keskustan jotain kahvilaa, mutta se ei kelvannut hänelle. "Hän pelkää yhteistä ystäväämme... vaikka ystävämme ei edes tulisi paikalle." Pyysin häntä ehdottamaan jotain muuta julkista paikkaa, mutta se ei myöskään sopinut hänelle. Ja lopulta hän paljasti sen perimmäisen syynsäkin. Hän tulee melko varmasti vauhkoamaan ja meuhkaamaan, joten hänhän menettäisi kasvonsa julkisella paikalla. Suostuin sitten tapaamaan häntä yksityisellä paikalla, sillä tällä hetkellä minulle on tärkeintä saada häneltä velkakirja. En luota enää tippaakaan hänen lupauksiinsa ja puheisiinsa. Jokaisesta sanasta, minkä hän sanoo, paljastuu valhe ja hänen kieroutensa.
Velkakirjan allekirjoittaminen onnistui melkein ongelmitta. Hän tosin vaati että annan hänelle pitemmän maksuajan, mutta olkoon. Pääasia että saan rahat häneltä takaisin. Se muu aika minkä olin hänen seurassaan, olikin sitten melkoista p*n vääntämistä. Hän haukkui aivan täysillä yhteistä ystäväämme ja yritti sotkea minua koko ajan samaan sotkuun mukaan. Ja yhä uudelleen hän haukkui ja yritti mustamaalata ystäväämme täsmälleen samoilla sanoilla. Hän ei vain päässyt yli eikä ympäri limbostaan. Hän olisi jatkanut saman levyn toistamista varmaan hamaan tulevaisuuteen asti, mutta päätin poistua paikalta. Minulla ja tuolla "ystävälläni" ei todellakaan ole enää mitään muuta yhteistä kuin velkakirja.

En vain jaksa enää tuollaisia ihmisiä, jotka jäävät rypemään pahaan siihen asti että ovat sisuskalujaan myöten siinä p*ssa itsekin. Ja ikäväkseni olen huomannut että erityisesti naisilla on tuollainen taipumus. Miehet sentään ymmärtävät jossain välissä vaihtaa levyä, mutta naiset... Kyllä, minulla itsellänikin on ajoittain taipumusta, mutta sentään ymmärrän myös hellittää tajuttuani ettei asia johda yhtään mihinkään parempaan.