R.I.P. Radagast 2006-2013

Eilinen alkoi ihanasti. Ulkona paistoi aurinko ja tunsin energian läpi kehoni. Tunsin että nyt olisi voimaa tehdä mitä tahansa ja vihdoin ja viimein aika myös herättää rakas kilpikonnani talvihorroksestaan.

Otin jääkaapista horroslaatikon pois ja asetin sen parvekkeen oven lähelle missä paistoi silloin oikein mehevän lämpimästi aurinko. Menin tyhjentämään terraariota viime vuoden mullista ja hiekoista. Aiemmin ei minulla ole ollut intoa terran tyhjentämiseen, kun on ollut niin paljon "muita kiireitä". Pari tuntia siinä ahersin ja sitten menin katsomana kuinka unikeko heräilee.
Se ei ollut liikkunut tippaakaan. Ei minkäänlaista elonmerkkiä. Aiempina vuosina se olisi kömpinyt jo tuossa ajassa pois kookoshakkeesta ylös ja nauttinut pöllistyneenä lämmöstä. Mutta nyt oli vain hyvin kylmää hohkaava liikkumattomuus.

 
Varovasti kaivoin konnaa esille. Se oli niin kovin kylmä. Silmät olivat ummessa ja kuopalla. En halunnut uskoa että se oli kuollut. Kannoin sen vessaan ja laitoin kulhoon, jossa oli vähän lämmintä vettä. Annoin sen olla siinä pari tuntia. Tarkasti uudestaan. Lämmön vaikutuksesta kaikki raajat vain retkahtelivat ympäriinsä kallistellessani konnaa. Pakko se oli uskoa. Rakas lemmikkini oli kuollut.

Syyllisyydentunne alkoi vaivata. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Kaikkina aiempina vuosina horros meni aina hyvin. Mitään ongelmia ei ollut. Miksi se kuoli? Laiminlöinkö hoitoa? Jätinkö sen heitteille?

Koko eilisen päivän kävin läpi viime vuotta ja talvea yrittäen saada selville syytä. Radagastin painon ja pituuden kehitys oli hyvä. Se ei ollut missään vaiheessa alipainoinen. Horrosta edeltävässä paastossa en huomannut mitään poikkeavaa. Painon putoaminen pysyi rajojen sisällä. Horroskin tuntui sujuvan ihan hyvin.
Ainoa epäilyttävä asia on jääkaappi. Horroksen loppuvaiheilla minun luonani asui lomalaisia melkein koko ajan, joten tämän tästä joku oli käymässä jääkaapilla hakemassa ruokaa tai laittamassa ruokaa. Joskus joku laittoi suoraan lämmintä ruokaa jääkaappiin viilenemään ja jos jääkaapilla kävijä jätti oven auki siksi aikaa että sai kaikki ruoat siirrettyä toiseen paikkaan. Ja muutaman kerran huomasin jääkaapin olevan aavistuksen raollaan. Eli jääkaapin lämpötila ei pysynyt alle +5 asteessa vaan heilui melkein koko ajan sen yläpuolella.
Olen idiootti, kun en siinä vaiheessa katkaissut horrosta suosiolla. Laitoin lomailijoiden pitkien aamu-unien konnani edelle. Horroksen katkaisuahan olisi seurannut se että olisin joutunut käskemään lomailijoita pakkaamaan kamppeensa laukkuihin siksi aikaa että saan terran siivottua ja sen jälkeen he olisivat joutuneet heräämään joka aamu aikaisin konnan terran valojen tullessa päälle ja konnan rymytessä. Aiemmin jo olin huomannut että terran valoja oli laitettu pois päältä tiettyjen henkilöiden halutessa nukkua pitkään ja sitten ne olivatkin olleet pois päältä kokonaan henkilöiden yövierailun ajan.

Ehkä eniten minua harmittaa se etten tullut ostaneeksi Radagastille horrosjääkaappia. Jo konnan ostohetkestä asti suunnittelin oman pienen jääkaapin ostamista sille, jotta lämpötilat saisi pidettyä tasaisena. En kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi sitä. Luulin että ihmiset ymmärtävät opastustani siitä ettei jääkaapilla kannata norkoilla, jos siellä on tarkat lämpötilat vaativa konna.

Mennyt on kuitenkin nyt jo mennyttä ja sille ei voi enää mitään. Ehkä tälläkin oli tarkoituksensa. Ainakaan enää minun ei tarvitse miettiä kuka hoitaisi konnaa lomillani. Olisin täysin vapaa lähtemään vaikka vuoden sapattivapaalle jonnekin pelastamaan kilpikonnia.

Nyt Radagast lepää pakastimessa. Tyhjensin sitä varten yhden hyllyn sieltä väliaikaiseksi lepopaikaksi, kunnes kesä tulee ja pääsen kaivamaan sille hautapaikan jonnekin metsän reunamille.

Projekti metrilaku 31

Tiedättehän sen tunteen kun ensimmäistä kertaa rautojen poistamisen jälkeen saat syödä ja huomaat miten helppoa on syödä? Ei tarvitse murehtia sitä että onko ruoka liian sitkeää tai kovaa rikkoakseen raudat ja varsinkin se että miten saa raudat putsattua ruoantähteistä.

Ei enää roikkuvia lihansäikeitä tai salaatinlehtiä eikä jokaiseen pieneen rakoseen juuttuvia mössöjä.

Kyllä, sain kiinteät raudat pois suustani. Voi tätä ihanuutta.

Rautojen poistaminen tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensin olin siitä pahoillani, mutta näin jälkikäteen olen erittäin kiitollinen siitä. Poistaminen oli melkoista kidutusta.

Ensimmäisenä päivänä minulta poistettiin yläkaari. Kaikki renkaat ja braketit revittiin irti pihdeillä ja lopuksi vielä sementin jämät hiottiin pois ultraäänellä sekä poralla. Vaikka ainoastaan repiminen sattui suuhun, niin kyllä noiden porien ääni vei minut muistoissani lapsuuden hampaanpaikkauskäynneille ja kynteni takertuivat kaikin voimin tuolin käsinojiin etten olisi vain lähtenyt karkuun penkiltä. Sen jälkeen ylähampaat tuntuivat niin kovin tyhjiltä ja isoilta. Raudat eivät olleet enää estämässä ylähuulen liikettä, joten se tuntui liikkuvat todella suurella alueella liukkaasti.
Tuolla samalla kerralla minulle laitettiin alas etuhampaiden taakse retentiolanka. Se liimattiin paikoilleen paikka-aineella, joten luultavasti se sitten jää siihen loppuiäksi. Toimii muuten hyvin kielenputsaajana.

Seuraavana päivänä alakaari koki saman kohtalon kuin yläkaari edellisenä päivänä. Tuska ei ollut yhtään pienempi tälläkään kertaa vaikka tiesi mitä odottaa. Tosin minusta tuntuu että alakaaren renkaat ja braketit eivät olleet aivan yhtä tiukassa kiinni kuin yläkaaren, mutta se voi johtua ihan hyvin siitä että alakaaren kiinnitykset ovat joutuneet suurempaan rasitukseen purennassani. Jouduinhan alkuaikoina käymään oikojalla laitattamassa irronneita braketteja uudelleen kiinni.
Sain ylös kitalakeen ja etuhampaiden ympärille laitettavan retentiolevyn. Näin aluksi joudun käyttämään sitä jatkuvasti ja saan ottaa sen pois suustani ainoastaan hampaiden pesun ja ruokailun ajaksi. Ensimmäiset päivät se aiheutti yökkimisreaktioita, kun kieli meinasi mennä liian taakse. Nyt alan vihdoin ja viimein siihen tottua, mutta puhuminen tuottaa väsyneenä vaikeuksia. Ja asiaahan ei helpota se että kilpirauhasen leikkauksen jälkeen ääneni ei ole vieläkään palautunut. Yritä siinä nyt puhua tarpeeksi voimakkaasti ja selkeästi artikuloiden jotta muut ymmärtäisivät mitä oikein puhut.

Mutta kyllä tämä tästä. Loppusuoralla ollaan vaikka se kestäisikin vielä vuosia. Nyt voin taas vakavissani miettiä sukeltamista ja kaikkia ruokia mitä voin taas syödä hyvillä mielin miettimättä hampaiden putsausta.

Nyt vain mietityttää se että pitäisköhän minun valkaista hampaani ja ehkä laittaa vähän paikka-ainetta tuohon yhteen hampaaseen joka on virheellisen purennan vuoksi muotoutunut hieman hassun näköiseksi.