torstai 5. kesäkuuta 2014

Sukat kärjestä hieman erilaisemmalla kantapäällä

Keväällä törmäsin hieman erilaisempaan ohjeeseen tehdä kantapää silloin kun aloitetaan sukat kärjestä. Joten päätin kokeilla sitä. Samaa lankaahan minulla ei ollut kuin mitä ohjeessa käytettiin, mutta ei se pahemmin haitannut.

Lappukantapää kärjestä aloitettuihin sukkiin
Kantapään ohje on lehdestä Kotiliesi Neuleet Käsityöextra 14.1.2014. Tein parhaani ohjeen muuttamiseksi langalleni sopivaksi, mutta universaalin ohjeen kirjoittaminen vaatii kyllä huomattavasti puuhaa. Siinä kun on jotain elementtejä joita ei mielestäni todellakaan tarvita kauniin tai siedettävämmän kantapään tekemiseksi.
Tosin en kyllä tiedä laisinkaan miltä sen ohjeen mukaan tehtynä kantapään edes tulisi näyttää, lehdessä kun ei ollut kuvia kantapäästä laisinkaan.

Koristekuvio ja ehkä parempi kuva kantapäästä
Käyttämäni lanka oli Gjestallin Baby Ull ja eihän se mitään sukkalankaa ole, mutta en siihen neulomishätään löytänyt muutakaan mieleistä väriä. Puikot ovat kokoa 2,5.
Näiden sukkien tekeminen kesti muuten yllättävän pitkään. Homma alkoi takkuamaan resorin kohdalla. Jostain hämärästä syystä toisen sukan lanka alkoikin tekemään raidan sijaan jotain hämärää klönttiä ja loppui vasta kun tein pohkeelle tarvittavia lisäyksiä. Näköjään minulla on pakkomielle symmetriasta ja muu vie elämän uraltaan.
Nytkin pakotin itseni saamaan sukat valmiiksi vain ja ainoastaan sen vuoksi että eräs isompi työni on vielä kuivumassa eikä ole valmis esiteltäväksi ja halusin kirjoittaa tänne edes jotain.

Ehkä yritän vielä muutaman kerran tehdä pelkästään tuota kantapäätä jostain ylijäämälangasta ja saada aikaiseksi ohjeen, jolla voin myöhemminkin neuloa sukkia toisenlaisella tavalla perinteisesti käyttämäni tiimalasikantapään sijaan.

Ei kommentteja: