perjantai 22. toukokuuta 2015

Talvisormikkaat

Viime vuoden lopulla huomasin että kaikki sormikkaani alkoivat olla loppuun kuluneet ja oli aika saada uudet sormikkaat. Lisäksi uusi talvitakkini vaati hanskoja pitemmällä varrella. Kaupoista en sopivia hanskoja löytänyt joten piti kaivaa kutimet esiin.
Hitaasti työ eteni, sillä neulonta-aika oli hyvin rajallinen N:n vaatiman huomion vuoksi. Ehti sormikkaat kuitenkin valmistua ennen jälkitalvea. Tosin niistä postaus kuitenkin hieman lipsahti. Onneksi ei sentään ihan kesäkuulle mennyt tämä postaus.

Langan olin ostanut jo hyvissä ajoissa Tampereen käsityömessuilta ja varmuuden vuoksi olin ostanut 4 kerää jotta varmasti saan tarpeeksi pitkät varret. No, neuloessani olin unohtanut että minulla on ylimääräistä lankaa, joten pihistelin varren kanssa saadakseni kerän riittämään. Riittihän se eikä yhteen sormikkaaseen edes mennyt kokonaista kerää. Varresta tuli kuitenkin tarpeeksi pitkä suojaamaan ranteita ja hieman käsivarttakin.

Vanhoihin hanskoihin kuului kämmekkäät. Adoptoin ne näiden sormikkaiden kanssa käytettäväksi, jolloin punaisuus ei iske ihan niin täydellä päälle ja lämmittävät hieman kylmemmälläkin ilmalla.

Uutta ja vanhaa
Lanka on Dropsin Alpakka mix ja sitä meni 80 g. Hassua miten nuo sormikkaat kutittavat vaikkei pitäisi villaa olla. Ehkä kutinan aiheuttavat langassa olevat värilliset säikeet, jotka hapsottavat sinne sun tänne.

Minun pitää vielä harjoitella noiden sormien neulomista tai oikeastaan niiden aloitusta. Aika hyvin sain reiät pois sormien väleistä, mutta kyllä jokainen sormi piti purkaa pariin kertaan ennen kuin olin tyytyväinen.

Ei kommentteja: