torstai 10. huhtikuuta 2008

Sampo pankin farssi

Tämä alkaa olla jo varsinaista pelleilyä. Sampo pankki ei ole ehtinyt vielä edes selviytyä pääsiäisen munailuista, kun emoyhtiö päästää valloilleen "sen viimeisen pisaran" Sammon asiakkaiden ylle.
Eilenhän ei kortit toimineet ennen iltaa Hesarin perusteella. Vaikka syy olikin jossain muualla niin varmasti tuo oli aikamoinen paukku monelle asiakkaalle.
Itsekin ehdin kiroilemaan ja pohtimaan klo 16:27, jotta mistä saisin rahat kampaamokäyntiin jos kortti ei toimisikaan. Varsinkin kun Sampo pankin nettisivujen mukaan pankit menevät kiinni 16:30. Otin jo suunnitelmakseni käydä nostamassa automaatista Diners Clubin luottokortilla rahaa ja laskuttaa sitten Sampoa ylimääräisistä nostokuluista.
Ilokseni kuitenkin kävin läpi myös Iltalehden, jonka sivuilta huomasin maininnan pankkien olevan keskiviikkona poikkeuksellisesti auki klo 20 asti. Ei oikein pelaa Sammolla tuo tiedotuspuoli, kun pitää tuollaisista iltapäivälehdistä käydä lukemassa viimeisimmät tiedot pankista. Tuntuu että Sampo pankki laittaa sivuilleen tiedotuksia puoli päivää myöhässä jos nyt jaksavat laittaa ollenkaan.
 
Jouduin jonottamaan pankissa puoli tuntia ennen kuin sain käteistä ulos. Hieman oli asiakkaina kypsyneen näköisiä ihmisiä, jotka alkoivat kassoilla pitämään hieman kovempaa ääntä kun ei tilille ollutkaan tullut joitain tiettyä maksuja eivätkä näin pystyneet nostamaan haluamiaan summia rahaa.
Sääliksi käy kyllä Sammon työntekijöitä, viime viikot ovat kyllä vaatineet heiltä melkoisen pitkää pinnaa. Toivon todella että työnantaja palkitsee työntekijöitään jollain tavalla.
 
Taloussanomat ovat nyt uutisoinut Sampo pankin menettäneen tuhansia asiakkaita näiden kaikkien vuoksi. Eiliset ongelmat luultavasti kasvattivat määrää melkoisesti.
 
Tämän päiväinen uutinen uusista häiriöistä kyllä laittaa minutkin miettimään erittäin vakavissani pankin vaihdosta. Ainakin alan kyselemään lainatarjouksia muista pankeista.
Jos muualta saa nykyistä paremman tarjouksen, niin pitää kyllä Sampo pankin tarjota jotain muuta kuin mahdollisia alennuksia palvelumaksuissa.

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Travianin s2 on nyt loppu

Vihdoin ja viimein elämäni normalisoituu kun ei enää tarvitse hermoilla Travianin suhteen. Vaikkakin mielessäni jo pohdin että kuinka pelaisin seuraavan pelin, aion pitää sanani ja jättää sen pelin täysin.
Aktiivisimmillaan kyseinen peli vie täysin muun elämän ja nukkumaan ei pysty vuorokausiin, kun pitää vahtia kyliensä puolustusta tai yrittää tähdätä sotajoukkojaan liikkeelle tiettyyn aikaan.

Osallistuin peliin jo s1:n aikana, mutta päätin lopettaa sen kun tuntui ettei hermot oikein kestäneet siellä ollutta menoa ja riitaa tuli jos kylävahti ei suostunut uhraamaan omaa elämäänsä minun pelini ylläpitoon. Heikko oli tahtoni tuolloin, sillä en edes ehtinyt lopettaa s1:n peliä kun olin kiinni jo täysillä s2:ssa.
Monta kertaa oli kyllä tässäkin pelissä hetkiä että nyt lopetan, mutta liittoni oli sen verran mahtava ja oma roolini liitossa oli sellainen ettei minun tarvinnut niin älyttömästi hermoilla peliä.

Ja nyt sitten 10 minuuttia sitten tuli ilmoitus että peli on päästy loppuun.

Kiitokset kääpiöille (HM) erittäin mieluisasta pelistä.

Avaimenperiä

Saatuani blackwork-kirjan alkoi sormiani syyhyämään halu päästä kokeilemaan mustakirjontaa. Jonkin aikaa pähkäiltyäni päädyin tekemään pari avaimenperää lahjaksi.
Avaimenperän toisella puolen on ristipistoilla tehty pieni työ (kuvassa keskellä päällekkäin olevat) ja toiselle puolelle tuli sitten mustakirjonnalla tehdyt pienet työt (kuvassa oikeassa reunassa olevat).


Kuvia valitessani en vain tullut ollenkaan ajatelleeksi niiden paksuutta, joten avaimenperän kokoaminen oli hieman hankalaa. Ristipistotyö, jossa on kukka, on juurikin sen verran paksu ettei avaimenperän kansi mennyt kunnolla kiinni. Jouduin liimaamaan sen kannen kiinni ja toivottavasti se myös pysyy kiinni.

En malttanut olla sekoittamatta muita värejä noihin mustakirjontöihin. Minusta pieni pisara muuta väriä tuntui vain herättävän työn kunnolla eloon. Pakko sanoa että pidän todella paljon tuosta kirjontatyylistä. Nyt pitää vain alkaa sitten suunnittelemaan jotain isompaa työtä.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Hullut päivät

Eilen sitten alkoi taas Stockmanin hullut päivät. En yleensä käy niissä sen ihmismassan vuoksi, mutta eilen mieheni oli ylitöissä vielä illalla joten tarvitsin jotain ajankulua.
Yllättävän vähän ihmisiä oli enää läsnä klo 19 jälkeen, mutta tarpeeksi kuitenkin aiheuttamaan pitkällä aikavälillä ahdistuskohtauksen.

No kuitenkin takaisin asiaan. Kävin katsomassa mitä olisi käsityöosastolla tarjolla. Siellä olisi ollut erilaisia ristipistotöitä, pyöröpuikkoja, pitkiä puikkoja, neuloja, nappeja, vinonauhaa, nuppineuloja ja sakseja.
Erikoisuutena siellä olisi ollut tarjolla myös puikkoja ja virkkuukoukkuja ledivaloilla varustettuna yliahkerille kutojille.
Itse päädyin kuitenkin ostamaan tuntemattoman valmistajan mouline-lankoja (Puppets). Paketissa on 50 eri väriä (á 8m) yhteishintaan 12,90 €. Yhdelle tokalle tulee siis hintaa 0,26€. DMC:n langathan maksaa yleensä sen 1,4 €. Joten tuollainen setti kannattaa ostaa jos tykkää väkertää erityisesti pieniä töitä kuten postikortteja.

Tänään pitää käydä vielä ostoksilla sillä jo eilen olisi ollut tarjolla 2 x 2Gt SD-kortteja hintaan 17,90 ja niitä miehen tuleva uusi kamera tulee käyttämään.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Ginger ale

Unkarissa asuessani ihastuin täysin Canada Dry-juomaan, joka on inkiväärilimsaa. Tokihan sillä oli siellä myös kilpailijana Kinleyn Ginger ale, mutta lukuisissa testeissäni Canada Dry voitti aina janojuomana.
Palattuani takaisin kotiin olenkin kaivannut inkiväärijuomia kovasti. Täällä Suomessa ollessani olen löytänyt vain kaksi eri inkiväärijuomaa. Toinen on Schweppesin Ginger ale ja toinen vasta löytämäni on Whole Earthin Sparkling Organic Ginger. Kumpikaan noista ei voita Canada Dryta ja Kinleyta, mutta toimivat hätätapauksessa korvikkeena. Scweppesin juoma on aivan liian kuivaa muihin verrattuna ja Whole Earthin juoma on juomakelpoista jääkylmänä sekä ravistettuna ( ja hiilihapot villiintyvät...), muutoin inkivääriuute lojuu tölkin pohjalla erittäin vahvana.
 
Miksi, voi miksi ei kukaan ole keksinyt alkaa valmistaa kumpaakaan noista kahdesta ensimmäisestä juomasta Suomessa. Minusta saisi vakiasiakkaan heti.
 
(Ja voi miksi, oi miksi PepsiCo ja Coca-Cola kokeilevat erikoisemman makuisia cola-juomia sokerittomiin versiohin Suomessa. Ne kaikki nimittäin on alunperin suunniteltu sokerijuomille, jolloin niiden maut ovat täydellisiä.)

Hyvästi Sonera

Kävin tänään irtisanomassa nettiliittymämme Soneran liikkeessä. Tosin voi olla että käyn siellä vielä jossain välissä korjaamassa tuota irtisanomisaikaa, sillä Kuluttajaviraston mukaan voisin irtisanoa tuon liittymän ilman irtisanomisaikaakin.
Perusirtisanomisessa liittymä katkeaa vasta 2 viikon jälkeen. Eli näillä näkymin meillä on tuo 2 viikkoa aikaa saada toisen operaattorin yhteys toimimaan ja kun se on saatu toimimaan voin sitten ihan huoleti käydä korjaamassa Soneran liikkeessä tuon irtisanomisajan heti tapahtuvaksi. Onpahan edes hieman varoaikaa.
Uusi liittymä odottaakin jo postissa noutoa. Toivottavasti siinä on myös adsl-mötikkä mukana, jotta sen saisi sitten heti laittaa toimintaankin.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Daruma Sushi - ravintola

Seuratessani blogini statistiikkaa huomasin yllätyksekseni suuren joukon ihmisiä päätyneen sivuille etsiessään tietoja Daruma sushiravintolasta.
Sinällään ihan ymmärrettävää, sillä ravintolan omat sivut eivät ole vielä tällä hetkellä auki ja lisätietoja kaivattaisiin. Ehkä voin avittaa tässä hieman ja laittaa oman mielipiteeni ravintolasta.
Kyseinen ravintola on tällä hetkellä minun lemppariravintola sushien saralla. Käyn siellä aina silloin tällöin lounaalla ja aina tulee tilattua samanniminen ateria. Tosin joka kerta siinä on jotain erinlaista edelliseen kertaan nähden.
Ateria, jonka syön sisältää 9 sushipalaa, joista 3 on lohella, 1 on kananmunaa jossain muodossa, 1 tonnikala, 1 rapu, 1 muu vaihteleva pala ja 2 vaihtelevaa rullaa. Nimeltään tuo ateria on Daruma Dai ja lounasaikaan se maksaa 11,50 €.
Sushipalat ovat todella hyvin koottuja, eikä niistä riisit tipahtele edes soijakastikkeessa "liotuksen" aikana/jälkeen.
Miso-keitto on lounasaikaan hinnaltaan 3,00 €. Aiempiin kokeilukertoihini nähden se sisältää paljon aineksia ja vaikka en ole mikään sienten ystävä, niin tuossa keitossa sienetkin maistuvat hyviltä.
Lisäksi ateriaan kuuluu kupillinen japanilaista teetä. Tuon ateriakokonaisuuden lisäksi en oikeastaan ole muuta juotavaa kaivannutkaan.
Daruma Sushi sijaitsee Kampissa olevassa Sähkötalossa, tosin ravintolan löytäminen ja sinne pääseminen voi olla ensikertalaisille hieman hankalaa. Se nimittäin sijaitsee Pastamanian ja Il Duetton kanssa välikerroksessa, jonne ei pääse liukuportailla vaan pelkästään tavallisia portaita pitkin tai sitten hissin avustuksella.
Jos tulee Kampin pohjakerroksesta käsin eli seutuliikennebussien tasosta, niin sitä tulee todella herkästi mentyä sähkötalon liukuportaisiin, kun pitäisi mennä niiden liukuportaiden jälkeen oleviin portaisiin.
Jos taas tulee Kampintorilta sähkötaloon, niin tulee herkästi mentyä liukuportaita alas, kun olisi pitänyt ensin mennä Robert's Coffeen tasolle ja siitä vielä yhdet portaat alas.
Vanhalta metrolta käsin tullessa ei ongelmia oikeastaan tule, siitä vain Robert's Coffeen läpi ja portaat alas.
Tuli vielä mieleeni noista ravintoloista. Ne kaikki jakavat samat ruokailutilat, tosin erityisesti sushiravintolan asiakkaille tarkoitetut pöydät erottaa pöydällä olevista soijakastikepulloista ja kahdella muulla ravintolalla on sitten oma värimaailmansa ruokailuvälinetelineiden suhteen. Tuo yhtenäinen tila kuitenkin mahdollistaa sen että sama seurue voi todellakin hankkia sellaisen aterian mitä sillä hetkellä tekee mieli.
Suosittelen erittäin vahvasti kaikkia noita kolmea ravintolaa.
P.S. Pastamaniasta saa todella ihanaa pastaa ja Il Duettosta saa aivan mahtavaa pizzaa.

P.S.P.S Aukioloajat ravintoloille ovat muuten... (Jos nyt oikein muistan)
ma-pe 10:30-22:00
la 11:30-22:00
su 13:00-21:00