Kuntoilu

Kuntoilu on rankkaa, varsinkin jos on koko ajan "aloitan ensi viikolla kunnolla"-tilassa. Vihdoin ja viimein tuntuu että elämäni on oikeasti tasoittunut sen verran että pystyn taas aloittamaan kuntoilun tosissani.
Muutama vuosi sittenhän minulla oli säännöllinen kuntoilurytmi, mutta sitä mukaa kun työtaakka kasvoi vähensin liikunnan määrää ja sen jälkeen siitä rytmistä alkoi luistaa niin herkästi milloin mistäkin tekosyystä.

Kuntosaliohjelma on tehty jo kuukausia sitten, mutta kertaakaan en ole sitä kokonaan suorittanut. No, ohjelmaan kuuluvilla ryhmätunneilla olen kyllä käynyt, mutta punttien nostelu on jäänyt vähemmälle.

Sunnuntaisin olen käynyt venyttelyssä, mutta yliliikkuvien nivelieni vuoksi suurin osa venytyksistä ei juurikaan tunnu missään. Itseasiassa juuri noiden yliliikkuvien nivelien vuoksi käynkin kuntosalilla saadakseni lihaksia pitelemään kroppaani oikeassa asennossa ja tukemaan liikkumistani.
Eilen pääsin pitkästä aikaa taas kokeilemaan astanga-joogaa ja kyllä se tuntuikin hyvältä. Toisin kuin normaalissa venyttelysessiossa joogassa tunnen miten paikat lähtee vertymään ja venymään vielä sentin verran enemmän. Ja tunnin jälkeen kaikissa lihaksissa tuntuu että ne ovat tehneet työtä ja ovat tyytyväisen väsyneitä.

Murheenkryynini on kestävyyden kehittäminen. Minusta on turhaa kyetä nostamaan 100kg, jos ei jaksa juosta ilman mitään painolastia edes 5 minuuttia hengästymättä. Kestävyyttä kehittääkseni olenkin käynyt tanssityyppisillä "jumppa"-tunneilla. Joka tuntia odotan innolla ja kauhulla. Lihakseni kun olisivat valmiita vaikka minkälaiseen menoon, mutta keskusjärjestelmä on täysin rapakunnossa. Jos siis menen tunnilla lihasten tahdiin mukaan, niin olen täysin puolikuollut tunnin jälkeen seuraavan päivän ajan.

Samoja ongelmia on ollut jo vuosia sitten, enkä ole vieläkään oikein keksinyt mistä ongelma johtuu. Mutta ehkä minun pitäisi selittää mikä ongelmani oikeastaan on.
Huomasin tämän jo silloin kun kävin aktiivisesti potkunyrkkeilytunneilla. Ehkä olin ja olen edelleenkin vain todella rapakunnossa, mutta siinä tapauksessa en voi ymmärtää ettei parin vuoden säännöllinen kuntoilu parantanut sitä ollenkaan vaan tilanne tuntui vain pahentuvan. Siis tunnin aktiivisen liikunnan jälkeen olo on kuin olisin kuolemanpartaalla. Päätä särkee oikein kunnolla ja siihen ei mikään särkylääke auta, kasvot ovat aivan vitivalkoiset ja on yököttävä olo, lisäksi kylmiä ja kuumia aaltoja tulee peräjälkeen. Kunnolla palautumiseen menee vuorokausi ja joskus enemmänkin.
Olen kokeillut josko olotila johtuisi nesteen tai ravinnon liian vähäisestä määrästä, mutta niiden lisäämisellä ei ole oikeastaan mitään vaikutusta. Tai no, Pringlesien nauttiminen treenin jälkeen auttaa vähän, sillä ne vievät ajatukset pois huonosta olosta.
Viimeisen parin vuoden ajan olen pohtinut jo fysiologisia ongelmia. Yksi huomioni on ollut etten kykene olemaan kauaa lämpimässä. Puolen tunnin kävelysessio +30 asteessa ja aurinkoisella säällä saa aikaan aivan samanlaisen reaktion, johon ei auta kuin viileässä huoneessa olo. Saunassakin ihoni oikeastaan ennemmin kuivuu kuin hikoilee. Kuntoillessa hikoilen huomattavasti vähemmän kuin muut kanssakuntoilijat. Tunnin session jälkeen olen melkein yhtä fresh kuin tunnille mennessäkin, paitsi että olen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin erittäin sairaan näköinen.

Kesällä kokeilin parin kuukauden ajan melkein päivittäistä 2-5 kilometrin hölkkäsessiota. Koko hölkän ajan seurasin olotilaani ja hidastin vauhtia, jos alkoi tulemaan oireita. Mukanani oli saatavilla kivennäisvettä ja proteiinipatukoita. Tuntia ennen treeniä söin yhden patukan ja join kivennäisvettä lasillisen tai pari ja treenin aikana nautin niitä silloin kun alkoi tulemaan huono olo. Tuona aikana huomasin että nesteen määrä ei oikeastaan juurikaan vaikuttanut, mutta proteiinipatukoiden nauttiminen ennen, aikana ja jälkeen vaikuttivat melko selvästikin olotilaan. Ilmeisestikin niiden nauttimisen aikana ehdin laskea sykettäni sopivasti.

Nyt aloittamaani kuntoilujaksoa varten olen hankkinut varastollisen proteiinipatukoita sekä sykemittarin. Toivottavasti näistä on apua jatkossakin.
Ainakin sykemittari paljasti kuinka rapakunnossa ilmeisestikin olen. Pulssi pyöri ensimmäisen puolen tunnin (lämmittelyvaihe) aikana 165-175 tietämillä ja jälkimmäisen puoliskon (askelkuvion opettelua) ajan se oli 150-165.

Netistä löytyi tietoa millaista sykettä pitäisi pitää treenien ajan, jotta niistä olisi hyötyä ja ikäväkseni joudun toteamaan että vedän tunnin herkästi aivan liian suurella sykkeellä.

Ikäiselläni maksimisyke pitäisi olla 188, jolloin harjoitussyke pitäisi olla 60%-80% siitä eli 112-150. Jotta saisin pidettyä tuon pulssin se tarkoittaa että minun pitää välttää hyppyjä ja juoksuaskelia ja tehdä kaikki tanssikuviot melkeinpä kävellen. Ei kuulosta oikein innostavalta kun viereisillä kuntoilijoilla on täysi vauhti päällä.

Liikenneteoriaa kouluihin

Kannatan ehdottomasti liikennesääntöjen opettamista peruskoulussa. Nythän niissä taidetaan käydä läpi vain jalankulkijoiden ja pyöräilijöille kuuluvat säännöt... jos edes niitäkään. Näen erittäin hyödyllisenä sen että lapset/nuoret oppivat myös sen millä säännöillä autot kulkevat ja näin tehdä helpommin johtopäätöksiä miksi myös jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden pitää sääntöjä noudattaa.

Samalla kaikki mopoista haaveilevatkin oppisivat säännöt ja toivon mukaan ymmärtäisivät niitä noudattaa.

 

Ja kaikkein parasta asiassa olisi se, että lapsethan aina muistuttavat jos vanhemmat tekevät jotain väärin (Muistelkaa vain omaa lapsuuttanne...). Eli vanhemmatkin keskittyisivät sääntöjen noudattamiseen, kun takapenkiltä kuuluisi "Muista se vilkku kääntyessäsi!".

Kauneudenhoitotuotekokeiluja luvassa tänä keväänä

Vaikka pahaa sattuu, niin sattuu sitä hyvääkin. Kävin aamulla hakemassa postista tuotepaketin, jota käytän sitten seuraavan muutaman kuukauden ajan ja kirjoitan niistä arvostelun.

Puhun nyt Glossysta. Sivuston idea on siinä että käyttäjät kirjoittavat kokemuksiaan ja mielipiteitään käyttämistään kauneudenhoitotuotteista. Muut sivustolla kävijät voivat sitten lukea noita arvosteluja ja luoda niiden perusteella mielikuvan tuotteesta ja sen sopivuudesta itselleen. Näiden lisäksi arvostelijoilla on mahdollisuus saada tuotteista näytepakkauksia arvosteltavakseen, jos vain sattuu kuulumaan tuotteelle sopivaan kohderyhmään ja omaa arpaonnea.

Itselleni sattui tuuri viime viikolla ja sain sähköpostia että postin mukana pitäisi joku päivä tulla kolme tuotetta arvosteltavakseni. Olen siis viikon odottanut milloin paketti putkahtaisi ja pääsisin näkemään mitä tuotteita sain.

Nyt hylkään Vichyn ihonhoitotuotteeni muutamaksi kuukaudeksi ja otan käyttööni Lumenen tuotteet: Radiant päivävoiteen, Radiant Touch kasvoveden ja Radiant Touch puhdistusvoiteen. Tämän kevään aikana Glossyn sivuille pitäisi ilmestyä minunkin arvosteluni noista tuotteista.

Askartelupaketti saapui

Pari viikkoa sitten menin ja liityin Sinooperin aikuisten askartelukerhoon. Siitä lähti sitten kova jännittäminen paketin saapumisen suhteen. Eilen se paketti sitten saapui. Olin kovasti odottanut saavani saippuantekosettiä, joten yllätys oli suuri kun olin tilaukseni tehnyt juurikin paketin vaihtumishetkellä. Ei se mitään, nyt voin tehdä ihan itse valokuva-albumin ja pyytää miestäni valitsemaan siihen kauneimmat valokuvansa.

 

Valokuva-albumi vain ei olisi voinut tulla yhtään huonommalla hetkellä, sillä samana päivänä mieheni järjestelmä katosi/varastettiin. Täyttä ironiaa koko homma varsinkin kun vielä lisäksi sitä edeltävänä päivänä kävimme vielä ostamassa laukun jossa kantaa sitä kameraa.

Kyseessä on sen verran arvokas kamerasetti, että aiomme laittaa lehtiin katoamisilmoituksia ja luvata löytöpalkkiotakin.

Sukkulapitsiliina

Sain sitten vihdoin ja viimein yli 10 vuotta sitten aloittamani sukkulapitsiliinani valmiiksi. Kyseessä oli ensimmäinen isompi työni, joten se sisältää erittäin pahoja ajatusvirheitä.
Liinan läpimitta piti olla 48 cm, mutta siitä tulikin sellaiset viisi senttiä isompi.

Kaikki kierrokset suurilla kaarilla tuli tehtyä liian suurilla kaarilla, jolloin tiheäkuvioisemmat kierrokset pakottivat nämä suurikaariset pullistumaan ulos liinasta tai asettumaan toistensa päälle. Ehkäpä viime solmuamiskerralla tajusin valtavan mokani ja menetin täysin intoni liinaa kohtaan.

Mutta virheistäänhän oppii ja seuraavalla kerralla kun teen tuollaista isompaa työtä, aion jokaisen kierroksen jälkeen silittää ja suoristaa työn nähdäkseni kaarien todellisen koon.
Kiinnostukseni sukkulapitsiä kohtaan ei ole mennyt yhtään minnekään. Itseasiassa se on kasvanut entisestään.

Muuttuminen

Minusta ihmiselle tekee hyvää vaihtaa tyyliään muutaman vuoden välein. Viimeistään siinä vaiheessa kun tajuaa pitäneensä samoja vaatteita yli 10 vuotta. Vaikka olonsa ehkä tuntee niissä isoissa college-puseroissaan ja löysissä housuissaan mukavalta, niin tunteeko sitä kuitenkaan oloaan kauniiksi? Auttavatko 10 vuotta vanhat vaatteet nostamaan itsetuntoa vai tunteeko niissä itsensä kuluneeksi ja nuhjuiseksi?

Itselläni nämä kysymykset nousivat esiin pari vuotta sitten kun valitsin Unkarin työmatkalle sopivia vaatteita mukaani. Vanhimmat kaapistani löytyneet vaatteet olivat reilusti yli 15 vuotta vanhoja ja osa niistä sopi vielä päällenikin. Tiedä häntä sitten, onko se hyvä vai huono asia. Onhan mukavaa kehua että pidin tätäkin puseroa 13-vuotiaana, mutta kun silloinen tyylini kielsi sukupuolisuuden täysin, joten kaikki vaatteeni olivat telttoja jotka peittivät kaikki vartalon muotoni. Lisäksi koko yläasteen ja ammattikoulun ajan minulla oli jokin pakkomielle sinisiin vaatteisiin. Tajusin asian silloin siinä vaiheessa kun olisi pitänyt etsiä hautajaisiin sopivaa mustaa vaatetta täysin sinisävyisistä vaatehyllyistä. Sinällään ymmärrän tuon värinkäyttöni, sillä ala-asteen yläluokilta asti olin koulukiusattu ja väripsykologiassa sinisellä yritetään rauhoittaa ja tuottaa mielen tasapainoa.

Muuttaessani pois kotoa vaihtui tyylini aikuisempaan ja enemmän muotoja esiintuoviin... erityisesti vapaa-ajallani, koulussa pidin edelleen ylisuuria vaatteita. Väreissä sininen alkoi väistyä vähitellen ja muut värit tulivat enemmän esille. Tunsinkin itseni huomattavasti varmemmaksi kuin koskaan aiemmin.

Kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani tyylini ja värini muuttuivat jälleen kerran. Tällöin värit muuttuivat sateenkaaren väreistä ruskean ja harmaan eri sävyihin. Ylisuuret vaatteet jäivät kaapin pohjalle ja jäljelle jäivät vartaloa (toivottavasti oikein) korostavia vaatteita.

Nuo kaksi viimeksi selostamaani vaihetta ovat kestäneet molemmat sen 5 vuotta. Se aika tuntuu minusta sopivalta ajalta ja tosiaan tuo Unkarin matka herätti minussa jälleen ajatuksen tyylin muutoksesta. Aloin matkan jälkeen käymään läpi vaatekaappiani ja poistin sieltä kaikki liian pienet vaatteet tai sellaiset joita en ollut käyttänäyt viimeisen 3 vuoden aikana juuri ollenkaan ja jotka tuntuivat sellaisilta etten tule niitä edes pitämäänkään. Paljon lähti vaatekaapista tavaraa, mutta paljon sinne jäikin vielä. Toivottavasti vaatteeni löytävät hyvän kodin Fidan lähetystoreilla.
Uuden työpaikan myötä vaatekaappini sai myös uusia vaatteita. Värimaailma laajenee taas ja tyylikin on saanut uutta piristettä. Ihaninta on ollut tänä talvena, kun löysin ylipolven mittaisia sukkia, joita voin pitää minihameiden ja pelkäämättä pattipolvieni ylikorostumista.

Minusta jokaisen pitäisi piristää ulkonäköään säännöllisesti muuttamalla hiukan tyyliään. Sillä se saa itsensä tuntemaan todella kauniiksi, nuoreksi ja erityisesti se lataa kummasti uutta voimaa harmaata arkea vastaan taistellessa.

Liikenneympyrä

Tänään kulkiessani liikenneympyrän ohi ja katsoessani autoilijoiden käyttäytymistä liikenneympyrässä tuli mieleeni aika jolloin Kuusamoon tehtiin ensimmäinen liikenneympyrä. Se oli oikein suurtapahtuma. Lehdissä oli pitkän aikaa ohjeistus kuinka liikenneympyrässä tulee toimia ja senkin jälkeen lukijapalstoilla käytiin erittäin kiivaitakin keskusteluja siitä miten ihmiset eivät osaa ajaa liikenneympyrässä oikein.

 

Pääkaupunkiseudun ellei jopa koko etelä-Suomen autoilijat ne vasta huonoja liikenneympyrässä ajajia ovatkin. Kuusamolaisten vika oli että he näyttivät vilkkua siinä vaiheessa kun tulivat ympyrään ja siinä vaiheessa kun lähtivät ympyrään.

Täällä etelässä autoilijat ovat niin pihejä että he eivät raaski käyttää ollenkaan vilkkuja missään vaiheessa. Edes kaikki taksit eivät näytä vilkkua poistuessaan liikenneympyrästä. Otantani on pieni ja kestää kerrallaan vain pari-kolme minuuttia, mutta sen perusteella tuntuu että neljä viidestä autoilijasta ei käytä vilkkua poistuessaan ympyrästä.

Tämä hidastaa muiden autoilijoiden ympyrän käyttöä, sillä jos vilkkua ei näy ainakin itselläni on oletuksena että henkilö jatkaa matkaansa edelleenkin ympyrässä. Tämä aiheuttaa lisäksi jalankulkijoille vaaratilanteita, sillä ei koskaan tiedä jos liikenneympyrässä oleva auto päättää sittenkin kääntyä ja ajaa nenän edestä juuri kun on astumassa jalkakäytävälle.

Itsenikin kohdalla on pari kertaa kuulunut vasemmalta äkäinen jarrujen kirskaisu, kun autoilija oli vilkun näkymättömyydestään huolimatta halunnut kääntyä ja minä olin siinä vaiheessa jo kovaa vauhtia ylittämässä tietä.

 

Voikohan vilkunkäytön unohtamisesta sakottaa? Tuosta tulisi melkoinen potti poliisille, jos järjestäisivät yhteenkin liikenneympyrään ratsian pariksi tunniksi.

Virkkuukoukkuni mun

Tutkiskelin illalla keskeneräistä pöytäliinaani ja en voi muuta kuin hämmästellä taannoista laiskuuttani. Miksi kummassa en ollut sitä silloin joskus solminut loppuun ja viimeistellyt lankoja. Työ on nimittäin melkein valmis. Siitä puuttuu enää pari kaarta ja pari pikku ympyrää eli yhteensä 50 solmua.

 

Päätin alkaa työn loppuunsaattamisen päättelemällä langat, mutta se ilo loppui lyhyeen. En löytänyt mistään virkkuukoukkuani millä olisin saanut langan päät pujoteltua solmujen sisälle. Kävin koko talon läpi enkä löytänyt sitä ihanaa, pikkuruista virkkuukoukkua, minkä olin 15 vuotta sitten "lainannut" äidiltäni. Mitään neuloja ei tuohon päättelemiseen voi käyttää sillä käsialani on niin älyttömän tiukkaa ettei neulojeni paksummat päät niiden läpi mene, tuon virkkuukoukun pää pääsee nippanappa niistä läpi.

Nooh, ei hätää. Jos ei kerran lankojen päättely onnistu niin sitten hoidetaan nuo pari viimeistä kaarta ja ympyrät. Mutta kun ei sekään onnistu oikein ilman tuota virkkuukoukkua, sillä en saa osia yhdistettyä ilman sitä muihin osiin helposti.

 

Tänään pitää siis lähteä kiertelemään kauppoja ja etsimään puotia mistä löytyisi pikkuriikkisiä virkkuukoukkuja. Mistähän vain sellaisia liikkeitä löytyisi Helsingistä???

Ystävyyssuhteen rikkoontuminen

Luulin jo käsitelleeni tämän aiheen loppuun, mutta eilen illalla yrittäessäni saada unenpäästä kiinni se tuli taas mieleeni. Pohdintoja miksi ihmeessä ystäväpariskunta, jonka olemme tunteneet kuutisen vuotta, päättävät irtisanoa yhtävyyssuhteen ja melkoisen rajustikin.

 

Toiset ottavat eron tekstiviestillä, ex-ystäväpariskunta otti eron meistä GMail Chatilla. En ymmärrä miksi ihmiset eivät uskalla irtisanoutua suhteistaan kasvotusten. Jos on suhteeseen uskaltanut mennä, pitää sen seuraukset kyetä kohtaamaan kasvotusten... myös ystävyyssuhteessakin.

 

Olen käynyt tuon keskustelun läpi mielessäni useampaan kertaan ja ainoat asiat mitkä sieltä aina pomppaavat muistoihin on sanat "Olemme joutuneet sietämään teitä viimeisen parin vuoden aikana". Mitä ihmettä on oikein tapahtunut pari vuotta sitten, että he ovat kärsineet tuolla tavalla meidän seurassamme? Voiko joku todella ottaa nokkiinsa siitä että noihin aikoihin työnkuvani muuttui melkoisesti ja en enää ollutkaan Suomen maaperällä heidän seuranaan jatkuvasti? Varsinkin kun kyseinen pariskunta puhuu avoimuuden puolesta eli ongelmista pitää kyetä puhumaan, itse he ovat kuitenkin näköjään pitäneet nokkansa visusti kiinni.

 

No, oli syy mikä tahansa niin se ystävyys on täysin mennyttä kalua. Ne syytökset mitä silloin päälleni syöstiin estävät minua täysin pitämästä heitä ystävinäni. Tuo keskustelu aiheutti sellaisen shokin että jouduin syömään rauhoittavia, jotten olisi kaikkia öitä valvonut pohtien syytä rikkoon.

 

Ehkä saan rauhan tähän asiaan vasta sitten kun saan aikaiseksi palauttaa aivan kaikki heiltä lainaksi saamani tavarat ja asuntomme avaimen takaisin heiltä. Jos se ei riitä niin pitää varmasti harkita kaikkien heiltä saamiemme lahjojen hävittämistä. Feng Shuin opit kehottavat negatiivista virtausta aiheuttavien esineiden poistamista ja mikä voisi aiheuttaa sitä enempää kuin heidän antamansa lahjat.

 

Olen kuullut ettei Bakkanaalien keskustelufoorumilla ollut enää jäljellä viimeistä viestiäni. Toivon todella että viestin poistuminen johtuu siitä että keskustelun aloittaja oli lopettanut tilinsä ennen kuin yhtään vastausta oli tullut eikä siitä kuinka pikkumaisia ylläpitäjät mahdollisesti ovat. Jos jälkimmäinen on tapahtunut, niin siinä tapauksessa tuo pariskunta on muuttunut täysin toisenlaisiksi ihmisiksi kuin mitä olen luullut heidän olevan. 

Tässä on täsmälleen sama viesti, jonka sinne foorumille jätin... okei, poistin nimet mutta muuten on täsmälleen sama kirjoitusvirheineen päivineen. Jostain syystä minulle on tärkeää että ihmiset näkevät tuon viestin.

 

"Eilen illalla minua ja miestäni pyydettiin poistumaan lopullisesti Bakkanaaleista, joten kunnioitamme kyseisen henkilön päätöstä ja poistumme tästä yhteisöstä.

Käsky annettiin siihen malliin, että ellen henkilöä tuntisi olisin luullut hänen olevan erittäin vahvassa humalassa tai vahvan lääkityksen alaisena.

Syytä en todellakaan tiedä eikä se keskustelustakaan tullut selville. Ainut asia mikä minulle oli selvä että kyseinen henkilö on vetänyt nenäänsä herneen juurinen päivineen jostain asiasta, eikä hän osaa itsekään sanoa minkä vuoksi.

Meidän poistuminen tästä yhteisöstä ei kuitenkaan tarkoita ettemmekö voisi olla ystäviä teidän kanssanne, A*, K*, C*, K*, R* ja muut. Yhteydenpitokeinojahan on monia muitakin.

Olisimme mielellämme tulleet kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin kanssanne, mutta ne eivät juuri koskaan ole sopineet meidän aikatauluihin tai sitten ovat käsitelleet asioita joista emme ole olleet kiinnostuneita. :(

Mieheni on lopettanut jo tilinsä ja minäkin lopetan yhteydenpidon foorumille tämän viestin jälkeen."

 

Taidan käydä ostamassa lounaalla iltaa varten lisää rauhoittavia. Luulen tarvitsevani niitä taas jonkin aikaa.
 

Käsitöitä ja askartelua

Päätin vihdoin että tämän vuoden pyhitän käsitöille, puutöille ja askartelulle. Laskeskelin tuossa että minulla on jäänyt kesken tai suunnitteluvaiheessaa niin paljon erilaisia töitä että saan helposti koko vuoden kulumaan pelkästään niitä tehden.

 

Olohuoneeseen pitäisi saada sahattua, hiottua ja maalattua DVD-soittimelle alusta. Tällä hetkellä kun se seisoo teipin voimalla neljän puujalan päällä.

 

Kaapissani on jakku, joka on odottanut jo kohta 12 vuotta vuorta itsensä sisälle. Vuorikin on kyllä kokoon ommeltu, mutta sitä ja jakkua en vain ole saanut aikaiseksi yhdistää toisiinsa.

 

Jotain 10 vuotta sitten aloin tekemään miehelleni aamutakkia. Se olisi muuten käyttökelpoinen, mutta selkään tuleva lohikäärmekirjonta on vielä kesken. Siitä on ehkä sellainen 1/3 osa jäljellä.

 

Veljenpojalleni 1-vuotislahjaksi aloitettu seinävaate on kyllä kirjottu, mutta siihen ei ole liitetty ommeltavia osia eikä seinäripustuksia ole niitäkään tehty. Eipä tuo veljenpoikakaan varmaan enää nalle-juna-seinävaatetta itselleen halua, sillä ikääkin hänellä on kohta 18. Täytyy varmaan vaihtaa lahjansaajaksi sisarenpoikani tai joku muu.

 

Valtava pöytäliina, joka on Frivoliteepitsiä siis sukkulapitsiä, odottaa korissaan viimeistelyä ja tärkkäystä.

 

Yksi kanavatyö odottaa kehystämistään, tosin en tiedä mitä ihmettä tekisin sillä sen jälkeen. Mallina se ei oikein sovi kotini millekään seinälle.

 

Jääkaapin seinässä roikkuu keskeneräinen ostoslistateline, joka odottaa koristeluaan.

Muutama figuurikin odottaa vielä maalaamistaan tai ainakin viimeistelyään.

Sukkalokerikkokin pursuaa korjattavia sukkia.

 

Näiden lisäksi minulla on paljon ideoita ja raaka-aineitakin varattuna erilaisia töitä varten.

Olisin erittäin tyytyväinen, jos saisin edes jonkun valmiiksi ja pois listalta. Ehkä minun pitäisi aloittaa niistä, jotka tarvitsevat enää vain pienen ripauksen taikapölyä valmistuakseen.

Facebook

Joo-o... Muutama kuukausi sitten liityin minäkin tuohon Facebookiin uteliaisuuttani. Alkuun tuntui jännältä etsiä josko sieltä löytyisi vanhoja tuttuja ja kokeilla erilaisia pikkuohjelmia.

Parhaimpana pidän sitä että sen kautta satuin löytämään lapsuudenystäväni, jota en ole tavannut 15-20 vuoteen. Sekä yläasteaikaisen ystäväni, jota en ole tavannut reiluun 10 vuoteen.

Pieni on kuitenkin tuttavaporukka, jotka ovat Facebookiin liittyneet. Esimerkiksi Koulukaverit.com-sivuilta tuttuja löytyy huomattavasti enemmän.

 

Alussa Facebook tuntui mukavalta, kun sai erilaisia pieniä ohjelmia ja viestejä ystäviltä. Mutta nyt pitemmän päälle alkaa turhauttaa kun saa saman viestin useammalta tutulta ja jotta saisi pikkuohjelman toimimaan pitää se lähettää 1-20 ystävälle. Mitkä mahdollisuudet todellakin liittää jotain viruksia noihin pikkuohjelmiin. Varsinkin kun todellakin se pikkuohjelma pitää lähettää eteenpäin ennen kuin sen voi avata ensimmäistä kertaa, joten ohjelma on huonolla tuurilla ehtinyt levitä jo kauas ennen kuin ensimmäinen henkilö huomaa jotain ylimääräistä ohjelmassa olevan. Ja me kaikkihan luotamme siihen ettei ystäviltä tule mitään viruksia tai muuta haitallista roskaa.

 

Omalle kohdallenikin osui tuo Zangon-mainosohjelma, josta IT-Viikossa oli juttua. Siinä vaiheessa kun huomasin ettei Secret Crush ollutkaan sitä mitä odotin, olin jo unohtanut keille kaikille olin lähettänyt kyseisen pikkuohjelman. Toivottavasti kukaan heistä ei ohjelmaa käynnistänyt. Ehkä minun olisi pitänyt lähettää kaikille tuttavilleni viesti ettei saa tuota ohjelmaa asentaa missään nimessä.

 

Tapahtuman johdosta kiristän omalta osaltani sitä mitä ohjelmia asentelen sivulleni ja olen alkanut myös siivoamaan vanhoja ohjelmiakin pois. Pysyköön Facebook vain yhtenä mahdollisuutena ystävilleni löytää minut tarvittaessa.

Joulutarina ja muuta sen tapaista

Kävimme vihdoin ja viimein katsomassa Joulutarinan teatterissa. Olen iloinen ettemme nähneet sitä ennen joulua, sillä sen jälkeen joulu olisi tuntunut entistäkin synkemmältä.
Ensinnäkin tänä jouluna ei Helsingissä ollut pisaaraakaan lunta maassa, joten oli masentavaa nähdä elokuva jossa oli vyötärölle asti lunta.
Toiseksi, minulle tuli todella kova koti-ikävä takaisin pohjoiseen. Enhän ole käynyt Kittilässä moneen monituiseen vuoteen. Olin koko illan enempi vähempi apeissani tämän vuoksi.

Itse elokuvasta... Miksi, voi miksi joulupukki pakotettiin tässäkin elokuvassa käyttämään Coca-Colan lanseeraamaa joulunuttua? Tapa millä joulupukki joutui suostumaan punaisten vaatteiden käyttöön oli todella tökerösti tehty. Jostain syystä porot vain muka tottelivat paremmin punamyssyistä hahmoa.
Tarinana tämä on melko synkeä. Heti alussa on kuolemaa, myöhemmin tulee nälkävuosia ja kovan kurin alla elämistä ja vielä lopussakin on kuolema. Kyllä, elokuvan lopussa kuolee päähenkilö. Joten jos toiveena on että lapset eivät ajattele joulupukkia fyysisenä olentona, niin tämä elokuva on varma keino todistaa se.

Olen aiemmin lukenut sarjakuvan nimeltä Legenda joulupukista ja hieman jännitti ennen Joulutarinaa että paljonko on elementtejä otettu sarjakuvasta tai romaanista johon sarjakuva perustuu. Ainoat yhteiset tekijät ovat oikeastaan se että molemmissa poika jäi orvoksi lapsena, elämä on kovaa ja poika saa päähänsä tehdä leluja lapsille.
Ledenga joulupukista on siinä mielessä parempi kuin Joulutarina ettei siinä tapeta joulupukkia vaikka se kuolemaisillaan onkin useamman kerran.
Tuo sarjakuva Legenda joulupukista on Michael G. Ploogin piirtämä ja se perustuu Ihmemaa Ozin kirjoittajan L. Frank Baumin romaaniin The Life and Anventures of Santa Claus. Romaani on muuten vapaasti ladattavissa netistä Internet Archivesta. Taidankin seuraavana kirjanani lukea sen ja katsoa miten sarjakuva eroaa alkuperäisestä romaanista.