Kävimme vihdoin ja viimein katsomassa Joulutarinan teatterissa. Olen iloinen ettemme nähneet sitä ennen joulua, sillä sen jälkeen joulu olisi tuntunut entistäkin synkemmältä.
Ensinnäkin tänä jouluna ei Helsingissä ollut pisaaraakaan lunta maassa, joten oli masentavaa nähdä elokuva jossa oli vyötärölle asti lunta.
Toiseksi, minulle tuli todella kova koti-ikävä takaisin pohjoiseen. Enhän ole käynyt Kittilässä moneen monituiseen vuoteen. Olin koko illan enempi vähempi apeissani tämän vuoksi.
Itse elokuvasta... Miksi, voi miksi joulupukki pakotettiin tässäkin elokuvassa käyttämään Coca-Colan lanseeraamaa joulunuttua? Tapa millä joulupukki joutui suostumaan punaisten vaatteiden käyttöön oli todella tökerösti tehty. Jostain syystä porot vain muka tottelivat paremmin punamyssyistä hahmoa.
Tarinana tämä on melko synkeä. Heti alussa on kuolemaa, myöhemmin tulee nälkävuosia ja kovan kurin alla elämistä ja vielä lopussakin on kuolema. Kyllä, elokuvan lopussa kuolee päähenkilö. Joten jos toiveena on että lapset eivät ajattele joulupukkia fyysisenä olentona, niin tämä elokuva on varma keino todistaa se.
Olen aiemmin lukenut sarjakuvan nimeltä Legenda joulupukista ja hieman jännitti ennen Joulutarinaa että paljonko on elementtejä otettu sarjakuvasta tai romaanista johon sarjakuva perustuu. Ainoat yhteiset tekijät ovat oikeastaan se että molemmissa poika jäi orvoksi lapsena, elämä on kovaa ja poika saa päähänsä tehdä leluja lapsille.
Ledenga joulupukista on siinä mielessä parempi kuin Joulutarina ettei siinä tapeta joulupukkia vaikka se kuolemaisillaan onkin useamman kerran.
Tuo sarjakuva Legenda joulupukista on Michael G. Ploogin piirtämä ja se perustuu Ihmemaa Ozin kirjoittajan L. Frank Baumin romaaniin The Life and Anventures of Santa Claus. Romaani on muuten vapaasti ladattavissa netistä Internet Archivesta. Taidankin seuraavana kirjanani lukea sen ja katsoa miten sarjakuva eroaa alkuperäisestä romaanista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti