maanantai 12. toukokuuta 2008

Tallinnan reissu

Päätettiin sitten kaveriporukalla käydä Tallinnassa mutka lauantaina. Aamusella lähdettiin kohti Länsisatamaa ja tunnelma oli huikea. Ikäväksemme jouduimme jättämään automme parkkialueen toiseen päähän ja siinä vaiheessa kun pääsimme lippuluukulle lunastamaan maksetut lippumme saimme kuulla ettei laivaan enää pääsekään. Todella aikaisin Tallinkilla suljetaan portit. Laivan lähtöön oli mielestäni vielä 20 minuuttia aikaa, mutta sisälle ei enää päässyt. Jos olisimme saaneet auton parkkeerattua yhtään lähemmäksi, olisimme ehtineet täysin ongelmitta laivalle.
No, ei se mitään. Hetken pähkäiltyämme päädyimme kuitenkin menemään Tallinnaan, mutta eri laivayhtiöllä ja paluumatka hoidettiin Tallinkilla, sillä sillehän meillä vielä oli liput voimassa ja autollekin oli iltaan asti maksettu parkkipaikka.

Puolitoista tuntia myöhemmin löysimmekin itsemme Nordic Jet Linen alukselta viilettämässä kohti Tallinnaa.

Ja vaikka olen viime aikoina kirjoittanutkin enemmän neuleista, niin en käynyt juuri ollenkaan missään lankaliikkeessä. Tarkoituksemme oli vain viettää rattoisa päivä Tallinnassa ilman mitään kiirettä minnekään ja onnistuimmekin siinä melkoisen hyvin.
Ei sieltä tullut pahemmin mitään ostettuakaan. Veljelleni ostin yhden vähän harvinaisemman konjakki- ja brandy-pullon. Itsellemme ostin Nestea Green tea-jääteen sekä Cappyn kevyesti hapotettuja mehuja. Noihin juomiin tutustuin Unkarissa ollessani ja olenkin harmitellut kun niitä ei Suomesta saa. Nyt on sitten yksi syy vähemmän matkustaa Budapestiin, kun Tallinnastakin noita saa... ja matkatkaan eivät maksa niin paljoa.
Täytyy varmaan kesäkuussa taas lähteä uudelle reissulle ja ottaa "kalja"kärryt mukaan, jotta saadaan kunnolla tuotua noita mehuja.

Ei kommentteja: