maanantai 16. kesäkuuta 2008

Kissatyynyliina

Tämä viikonloppu on ollut tuottava viikonloppu. Sain kaksi käsityötä valmiiksi ja Radagastin terran pohjamateriaalinkin vaihdettua.

Tämä kissatyynyliina oli muuten mukava ommeltava, mutta työ pitää sisällään valtavasti 3/4 ristipistoja ja vielä enemmän jälkipistoja. Ehdin moneen kertaan kiroilemaan aidaa ja sen tiheyttä. Aida-kangas kun ei ole paras valinta tuollaisille vajavaisille pistoille. Tuntuu että olisin pistellyt noita jälkipistoja ikuisuuden, sillä aivan kaikki elementit on ympäröity niillä.


Tyynyn sisäänlaittokohdan tein hieman erilaisemmaksi kuin normaaleissa tyynyissä eli tyyny pujotetaan liinan sisään keskeltä. Jälkikäteen vain huomasin että kankaat olisi saaneet olla huomattavasti enemmän toistensa päällä, sillä nyt tyynyä käsitellessä tuo keskiosa aukenee ja paljastaa sisuskalunsa. No, onneksi ongelman saa korjattua nepparilla.

Ei kommentteja: