keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Virkattu käsilaukku

Sain tänään vihdoin ja viimein viimeisteltyä jo viikko sitten virkatun käsilaukun. Laukusta on ollut siis täysin toimintakuntoinen, mutta siitä on puuttunut vain vuori ja tänään sain kiinnitettyä senkin. Vuorikangas on sama kuin mikä on kuvassa laukun alla. En vain jaksanut ottaa kuvaa myös lippa auki.


Laukun malli on peräisin tämän vuoden Hulluilta päiviltä. Pakettiin kuului 100 grammaa puuvillalankaa, 3,5 mm virkkuukoukku ja ohje. Malliin ei kuulunut lippaa ja hihna oli huomattavasti pitempi eli tein hieman omia sovelluksiani saadakseni laukusta täydellinen tarkoituksiini.

Lanka on Patons 100 cotton DK. Sitä meni laukkuun yhteensä 68 grammaa.

Käsilaukun tarkoitus on mennä isomman työssä käyttämäni kassin sisälle ja aina kun lähden lounaalle otan mukaani ainoastaan tämän pienen käsilaukun. Käsilaukulla on pituutta ainoastaan 20 senttimetriä ja korkeutta että leveyttä sitäkin vähemmän, joten lompakkoni ei mahdu laukkuun ja joudunkin seuraavaksi luomaan itselleni lompakon korvikkeen. Ihan käsilaukun pohjalle ei viitsi kaikki rahojaan laittaa levälleen.

4 kommenttia:

Suvianne Lasanen kirjoitti...

Ihana blogi sinulla! Käsityöt upeita, mutta tämää laukku on erityisen ihana!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana laukku!
Pystyisitkö laittamaan tarkan ohjeen miten sen teit?

Tiina kirjoitti...

Postaan ohjeen heti kun vain löydän ohjeeni kesäsiivouksen jäljiltä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos paljon!!