maanantai 17. toukokuuta 2010

Projekti metrilaku osa 11

Täällä taas mennään. Kävin viikko sitten oikojalla uusimassa kuminauhat. Nyt minulla on alaleuassa molemmissa poskihammasrivistöissä rautalangalla sidotut raudat. Tämä on oikeastaan melkoisen tylsä vaihe oikomisessa, kun ei saa oikein mitään uutta jännää suuhun eikä suukaan kipuile oikojalla käynnin jälkeen. Siinä menee loistava tekosyy jäätelön ja lehtien ostoon.

Olen erittäin iloinen että nykyinen ruokavalioni on VHH. Kokeilin tässä yksi päivä pizzan syöntiä ja voi että se oli tylsän makuista vaikka kyseessä oli lempitäytteellä oleva pizza. Tämän lisäksi suun bakteerit pääsivät juhlimaan hiilareilla oikein olan takaa ja seuraavat päivät joka ikinen hampaan ja raudan väli oli täynnä valkoista mömmöä vaikka pesi hampaita. Nyt tuo mömmön määrä alkaa olla vähenemään päin, kun olen saanut taas hiilarien määrän hallintaani.
Tämän lisäksi olen viikon verran kärsinyt kutisevista vesikelloista, joita alkoi ilmestyä parin vuorokauden sisällä pizzan nauttimisesta. Tuollaisia vesikelloja on ollut minulla aiemminkin elämäni aikana, mutta silloin ei ole edes tullut mieleenkään että ne voisivat johtua viljasta. Nyt olen asiasta melkoisen varma, sillä tämän vuoden puolella olen syönyt viljaa kahdesti ja molempien jälkeen on kutisevia vesikelloja ilmestynyt.

Käsityörintamalla olen alkanut taas virkata ja joka aamu peukaloni myös muistuttavat siitä. Virkkaus on minulla näköjään peukalon tappoväline. Tosin voihan tämä johtua tuosta edellä mainitusta pizzastakin. Aamuisin saan käännettyä peukaloani kämmentä kohti ja ylöspäin, mutta yliojennus onnistuu ainoastaan kivun ja kovan naksahduksen kanssa. Tuo tilanne ei ole normaalia, mutta kunhan saan tämän virkkaukseni tälle vuodelle tehtyä saa peukalokin haluamansa rauhan. Ei sen vuoksi kannata lääkärille lähteä.

Ei kommentteja: