Ymmärräk' sä mitä mä tarkoitan

Maailma on täynnä mitä mielenkiintoisempia ihmisiä. En tarkoita vain julkisuudessa olevia henkilöitä, jotka ovat oikeastaan melkoisen tylsiä henkilöitä, vaan ihan tavallisia ihmisiä. Ihmisiä, joita näemme melkein päivittäin, mutta syystä tahi toisesta emme halua heihin tutustua tai emme ymmärrä tätä mahdollisuutta.

Jostain syystä ihmiset tulevat hyvin herkästi juttusille kanssani. En tiedä näytänkö niin eksyneeltä vai onko olemukseni vain niin oudon kiinnostava, että herkästi suu vieraalla avautuu. Minut tuntevat henkilöt tietävät etten itse ole kovin puhuvaa sorttia enkä uskalla helposti vieraiden juttusille ruveta, joten minä en ole se keskustelun aloittaja. Ja sen luulisi myös näkyvän ulkokuoressani. Kuitenkin minulle puhutaan kuin vanhalle tutulle, puretaan sydäntä ja kerrotaan elämäntarinaa.

Ehkä mielenkiintoisempaan henkilöön ikinä törmäsin kävellessäni yhtenä iltana treenipaikasta juna-asemalle. Laskeuduin laiturille liukuportaita pitkin, kun huomasin vanhan pultsarin yrittävän käynnistää ylöspäin meneviä portaita hyppimällä ja työntämällä. Eivät portaat lähteneet liikkeelle, joten ei mieskään päässyt ylös asemarakennukseen. Hän jäi norkoilemaan portaiden juureen minun mennessäni sopivan kauas hänestä odottamaan junaa. Hetken päästä hän tyytyi kohtaloonsa jäädä laiturille ja lähti kävelemään minua kohti. Tullessaan hän huitoi samalla kohti portaita ja huihuili minulle josko tietäisin miten liukuportaat saisi päälle että hän pääsisi ylös. Osoitettuani hänelle tietämättömyyteni liukuportaita kohtaan, hän jäi edelleen viereeni seisomaan. "Anteeksi käyttäytymiseni. Olen hullu, täyshullu. Älä minusta välitä. Oletk' sä hullu?"
Hän oli hämmentävä, mutta mielenkiintoinen henkilö. Hänen ajatuksensa pomppi laidasta laitaan samaan tapaan vaihteli myös hänen puhetyylinsä. "Olin ennen täysin normaali ihminen. Ymmärräk' sä mitä mä tarkoitan? Ymmärräk' sä varmasti mitä mä tarkoitan?" Tuolla eriskummallisella puhetyylillä hän sitten selosti minulle elämänsä kohokohdat ja pohjat. Ja juttua hänellä piisasi. Sitä piisasi niin paljon että hän seurasi minua junaan ja jatkoi juttuaan siellä vaikkei edes halunnut mennä Helsingin keskustaan menevään junaan. Ja sitä oli mielenkiintoista kuunnella. Harmitellen jouduin jättämään hyvästit hänelle pääteasemalla, josta jatkoimme molemmat matkojamme omiin suuntiimme.

Miten paljon meillä olisikaan kerrottavaa toisillemme. Miten paljon oppisimmekaan kuuntelemalla toisen ihmisen tarinaa. Ja miten paljon rauhallisempi mielemme olisi, jos voisimme edes joskus kertoa jollekin tarinamme ilman että tarvitsisi pelätä sitä tarinaa käytettävän meitä vastaan.

Salsafestivaalit

Pääsiäinen tuli ja meni. En ehtinyt juurikaan aikaani viettää kotona sillä pitkänä perjantaina alkoi salsafestivaalit, joihin uteliaisuus laittoi minutkin osallistumaan. Pitkään ennen pääsiäistä mietin lähtisinkö pyhiksi Tallinnaan vaiko salsafestareille. Salsafestarit veivät voiton ja olen erittäin tyytyväinen päätökseeni.

Festivaaleissa järjestettiin eritasoisia oppitunteja, joissa pääsi tutustumaan erilaisiin latinotanssilajeihin. Salsa, parisalsa, reggaeton, bachata, kizomba, rueda ja cha-cha-cha tulivat erittäin tutuiksi. Osallistuin joka ikiseen alkeistuntiin mitä oli tarjolla. Perjantaina tunteja tuli yhteensä 5 tuntia, lauantaina 4 tuntia ja sunnuntaina 4 tuntia. Ja ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, niin joka ilta oli myös iltajuhlat 21-04.
Haltioissani seisoskelin tanssilavan reunalla ja katselin kuinka edistyneemmät vetivät sulavasti pitkin tanssilattioita. Latinotanssit ovat kyllä se missä mies saa loistaa oikein kunnolla. Ja taitavan miehen tanssia on kyllä ilo katsella. Tosin vielä mukavampaa on joutua kyseisen miehen tanssitettavaksi. Taitava tanssittaja saa vasta-alkajankin taipumaan miten tahansa. Olisin melkein ollut valmis seuraamaan niitä miehiä minne tahansa, jos olisivat tanssittaneet muutaman kappaleen vielä lisää.

Laskeskelin että koko viikonlopun aikana tanssin yhteensä 24 tuntia. Nyt jalat ovat kipeinä korkokenkien käytöstä ja kaipaavat extra hoitoa.
Suurin osa festareilla viettämästäni ajasta oli oikein miellyttävää,mutta mahtui sinne myös ikäviäkin hetkiä. Kaikissa tanssitapahtumissa vain on se sama ikävä piirre että sinne osallistuu myös henkilöitä, jotka yrittävät (väärällä tavalla) iholle väen väkisin. Ja nämä henkilöt eivät tunnu ymmärtävän selkeää kieltäytymistä ja yhtään mitään elekieltä. Näin kävi jälleen kerran minullekin kun yksi vasta-alkajamies alkoi kaikki oppitunnit ja illat piirittää minua liian paljon. Ensimmäisen illan annan hänelle anteeksi, sillä minä olin ainut vasta-alkaja joka oli illalla läsnä. Tanssin silloin muutaman tanssin hänen kanssaan, mutta lopetin tanssimisen siinä vaiheessa kun hän halusi tanssia myös sellaisia tansseja joita ei selkeästi osannut tanssia ja viinakin alkoi viedä hänestä voiton. Seuraavina päivinä ja iltoina hän tuntui seuraavan kuin hai laivaa. Minne ikinä meninkin, niin siellä myös hän oli ja jatkuvalla syötöllä pyysi tanssimaan, kertoi kiinnostuksessaan espanjalaiseen musiikkiin, sylki puhuessaan, tuli aivan liian lähelle ja yritti ottaa "hellään" syleilyynsä. Kai sen olisi muuten kestänyt, mutta kun hänen jatkuva läsnäolonsa sai muut miehet epäröimään josko minua saisi tanssittaa vai olisinko varattu ainoastaan hänen käyttöönsä.

Mikä kumma siinä on kun ei ymmärretä, jos toinen kieltäytyy joka ainut kerta tanssimisesta. Ei myöskään ymmärretä mitä tarkoittaa kun toinen ei noteeraa häntä tai lähtee aina muualle kun kyseinen henkilö on lähestymässä. Tai se kun käskee hänen häipyä jonnekin muualle.

Takaisin sitten varsinaiseen aiheeseen. Nuo festarit olivat loistava tapa tutustua erilaisiin latinotansseihin. Huomasin esimerkiksi että se tanssitapa, jota "harrastan" yökerhoissa käydessäni, muistuttaa erittäin paljon reggaetonia. Siihen tarvitsee vain lisätä muutama yläkehon liikerata, niin se on täydellistä reggaetonia.
Toinen laji, johon ihastuin täysin, on bachata. Oijoijoi, miten saan mahdutettua kalenteriini noiden tanssien oppimista. Ehdottomasti haluan niitä oppia enemmänkin.

Lausahduksia 6

Lapsen hankkiminen on kuin hankkisi tatuoinnin kasvoihinsa. On oltava todella varma, että haluaa juuri sitä, ennen kuin tekee päätöksensä.

Elizabeth Gilbert
Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä

Black Swan

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi käydä katsomassa Black Swanin. En kadu kyllä tippaakaan rahojen käyttämistä siihen elokuvaan.
Elokuva kertoo yksinkertaisuudessaan siitä miten tähteyttä tavoitteleva tanssija tuhoaa kaiken yrittäessään päästä täydellisyyteen. Äidin ja ympäristön painostus sekoittavat tähden täysin ja ahdistus vain kasvaa elokuvan loppuun asti. Sen ahdistuksen pystyy katsojakin tuntemaan.

Elokuvaa katsoessa tuli pieni harmistus siitä etten lapsena asunut isommalla paikkakunnalla. Kuten varmaan jokainen pikkutyttö, myös minä haaveilin balettitanssijana olosta. Meidän paikkakunnalla ei vain sitä ollut tarjolla. Jossain välissä tuli joku ammattibalettitanssija viikoksi pitämään pienen kurssin paikkakunnan muksuille. Sen ajan olin kuin taivaissa. Ja halu tanssimiseen ei ole vähentynyt, vaikka tiedänkin olevani hyvin kömpelö liikkeissäni. Nykyään saan edes vähän maistella balettia käydessäni läpi perusteita tankotanssikoulussa.

Ne pienet pätkä, mitä elokuvassa näytettiin Joutsenlampea, saivat minut haluamaan nähdä Joutsenlampi ihan teatterissa yhtenäisenä kokonaisuutena.
Toinen huomioni oli se miten paljon musiikki minuun vaikuttaa. Tietyt Joutsenlammen kohdat hivelivät koko kehoani, nostattaen sen jollekin täysin uudelle tasolle. Tuo nautinto on sanoinkuvaamaton. Se tuntuu paremmalta kuin toisen ihmisen kosketus. Toisaalta oikein valittu musiikki ja toisen ihmisen kosketus voivat viedä vielä korkeammalle tasolle kuin pystyn edes kuvittelemaan.

Paloma Faith

Menneen viikon aikana löysin itselleni uuden tuttavuuden musiikkirintamalla Paloma Faithiin.
Hänen musiikkinsa iskee tällä hetkellä täysin minuun. Minusta tuntuu että kaikki hänen laulunsa kuvaavat minua. Sitä miten miten muuta näkevät minut ja miten tunnen itseni vaikka muut näkevät vain iloisen naisen.