Ymmärräk' sä mitä mä tarkoitan

Maailma on täynnä mitä mielenkiintoisempia ihmisiä. En tarkoita vain julkisuudessa olevia henkilöitä, jotka ovat oikeastaan melkoisen tylsiä henkilöitä, vaan ihan tavallisia ihmisiä. Ihmisiä, joita näemme melkein päivittäin, mutta syystä tahi toisesta emme halua heihin tutustua tai emme ymmärrä tätä mahdollisuutta.

Jostain syystä ihmiset tulevat hyvin herkästi juttusille kanssani. En tiedä näytänkö niin eksyneeltä vai onko olemukseni vain niin oudon kiinnostava, että herkästi suu vieraalla avautuu. Minut tuntevat henkilöt tietävät etten itse ole kovin puhuvaa sorttia enkä uskalla helposti vieraiden juttusille ruveta, joten minä en ole se keskustelun aloittaja. Ja sen luulisi myös näkyvän ulkokuoressani. Kuitenkin minulle puhutaan kuin vanhalle tutulle, puretaan sydäntä ja kerrotaan elämäntarinaa.

Ehkä mielenkiintoisempaan henkilöön ikinä törmäsin kävellessäni yhtenä iltana treenipaikasta juna-asemalle. Laskeuduin laiturille liukuportaita pitkin, kun huomasin vanhan pultsarin yrittävän käynnistää ylöspäin meneviä portaita hyppimällä ja työntämällä. Eivät portaat lähteneet liikkeelle, joten ei mieskään päässyt ylös asemarakennukseen. Hän jäi norkoilemaan portaiden juureen minun mennessäni sopivan kauas hänestä odottamaan junaa. Hetken päästä hän tyytyi kohtaloonsa jäädä laiturille ja lähti kävelemään minua kohti. Tullessaan hän huitoi samalla kohti portaita ja huihuili minulle josko tietäisin miten liukuportaat saisi päälle että hän pääsisi ylös. Osoitettuani hänelle tietämättömyyteni liukuportaita kohtaan, hän jäi edelleen viereeni seisomaan. "Anteeksi käyttäytymiseni. Olen hullu, täyshullu. Älä minusta välitä. Oletk' sä hullu?"
Hän oli hämmentävä, mutta mielenkiintoinen henkilö. Hänen ajatuksensa pomppi laidasta laitaan samaan tapaan vaihteli myös hänen puhetyylinsä. "Olin ennen täysin normaali ihminen. Ymmärräk' sä mitä mä tarkoitan? Ymmärräk' sä varmasti mitä mä tarkoitan?" Tuolla eriskummallisella puhetyylillä hän sitten selosti minulle elämänsä kohokohdat ja pohjat. Ja juttua hänellä piisasi. Sitä piisasi niin paljon että hän seurasi minua junaan ja jatkoi juttuaan siellä vaikkei edes halunnut mennä Helsingin keskustaan menevään junaan. Ja sitä oli mielenkiintoista kuunnella. Harmitellen jouduin jättämään hyvästit hänelle pääteasemalla, josta jatkoimme molemmat matkojamme omiin suuntiimme.

Miten paljon meillä olisikaan kerrottavaa toisillemme. Miten paljon oppisimmekaan kuuntelemalla toisen ihmisen tarinaa. Ja miten paljon rauhallisempi mielemme olisi, jos voisimme edes joskus kertoa jollekin tarinamme ilman että tarvitsisi pelätä sitä tarinaa käytettävän meitä vastaan.