Rikkinäinen gramofoni

Eilinen todisti minulle jälleen kerran miksi minun ystäväpiirini koostuu enimmäkseen miehistä.

Olin kevään aikana lainannut yhdelle naispuoliselle ystävälleni rahaa muutaman kerran, kun hän oli juuri saanut uuden työpaikan ja ymmärrettävästi silloin voi olla hieman tiukkaa, jos ei ole säästänyt mitään pahan päivän varalle. Lopulliseksi lainasummaksi tulikin sitten ensin useampi satanen ja myöhemmässä vaiheessa yli tonni. No, ei se mitään. Hänhän oli töissä ja ystäväni, joten kyllä ne rahat sieltä tulee.
Kun tuli aika maksaa velkoja takaisin ensimmäisen kerran, jouduin lähettämään hänelle muistutusviestin. Rahat tulivat seuraavana päivänä. Seuraavaa erää ei kuulunutkaan. Ehkä hänellä on edelleenkin rahat vähissä.
Pari viikkoa myöhemmin sain kuulla hänen lähteneen ulkomaanmatkalle. Ihmettelin asiaa toiselle yhteiselle ystävällemme. Matka oli ollut tiedossa jo pitemmän aikaa ja velallinen ystäväni oli tämän toisen ystävän kautta pyytänyt minulta lainaksi rahat tuohon matkaan. Minulle ei vain saanut kertoa mitään siitä lainasta ja matkasta. Siis täh?!? Millainen ystävä jättää velat maksamatta ja vielä epärehellisesti hankkii lisää velkaa päästäkseen ulkomaille miesten perään juoksemaan. Tässä vaiheessa minulla alkoi keittämään ja pahasti.
Hänen palattuaan reissustaan aloin muistuttelemaan häntä useammin velastaan. Vastaukseksi tuli aina että hän maksaa, mutta rahaa ei koskaan kuulunut. Yhteinen ystävämme kyllästyi tilanteeseen ja alkoi myös painostamaan maksamaan velkansa pois. Heidän useampien päivien kestävien väittelyidensä jälkeen velalliselta ystävältäni tipahti silloin tällöin satanen tililleni.

Viime viikonloppuna minulla keitti lopullisesti. Olin pyytänyt maksua elokuun puolella ja eihän sitä tietenkään kuulunut tililleni. Yhteinen ystävämme tuli auttamaan taas. Olin itsekin yhteydessä velalliseen vielä sunnuntaina ja tapansa mukaan hän lupasi maksaa. Maksua ei tietenkään tullut. Kun tiedustelin siitä tähän, niin hän sanoi sen johtuvan yhteisestä ystävästämme. Yhteinen ystävämme on niin "ilkeä" hänelle ettei hän suostu enää maksamaan penniäkään. No, selvisi sitten tällä tavalla velallisen henkinen ikä. Todella lapsellinen tekosyy.

Päätin sitten eilen kirjoittaa velkakirjan ja allekirjoituttaa sen velallisella. En minä muuten niitä rahoja tule saamaan. Nyt hänellä on tiedossa eräpäivä mihin mennessä suorittaa maksu ja jos maksua ei kuulu, niin sitten lähtee perintätoimisto hoitamaan hommaansa.

http://www.flickr.com/photos/jeffreyrrichter/5205612207/

Hieman hän pompotteli minua ennen kuin sain hänet paikalle allekirjoittamaan paperin. Yritin ehdottaa hänelle keskustan jotain kahvilaa, mutta se ei kelvannut hänelle. "Hän pelkää yhteistä ystäväämme... vaikka ystävämme ei edes tulisi paikalle." Pyysin häntä ehdottamaan jotain muuta julkista paikkaa, mutta se ei myöskään sopinut hänelle. Ja lopulta hän paljasti sen perimmäisen syynsäkin. Hän tulee melko varmasti vauhkoamaan ja meuhkaamaan, joten hänhän menettäisi kasvonsa julkisella paikalla. Suostuin sitten tapaamaan häntä yksityisellä paikalla, sillä tällä hetkellä minulle on tärkeintä saada häneltä velkakirja. En luota enää tippaakaan hänen lupauksiinsa ja puheisiinsa. Jokaisesta sanasta, minkä hän sanoo, paljastuu valhe ja hänen kieroutensa.
Velkakirjan allekirjoittaminen onnistui melkein ongelmitta. Hän tosin vaati että annan hänelle pitemmän maksuajan, mutta olkoon. Pääasia että saan rahat häneltä takaisin. Se muu aika minkä olin hänen seurassaan, olikin sitten melkoista p*n vääntämistä. Hän haukkui aivan täysillä yhteistä ystäväämme ja yritti sotkea minua koko ajan samaan sotkuun mukaan. Ja yhä uudelleen hän haukkui ja yritti mustamaalata ystäväämme täsmälleen samoilla sanoilla. Hän ei vain päässyt yli eikä ympäri limbostaan. Hän olisi jatkanut saman levyn toistamista varmaan hamaan tulevaisuuteen asti, mutta päätin poistua paikalta. Minulla ja tuolla "ystävälläni" ei todellakaan ole enää mitään muuta yhteistä kuin velkakirja.

En vain jaksa enää tuollaisia ihmisiä, jotka jäävät rypemään pahaan siihen asti että ovat sisuskalujaan myöten siinä p*ssa itsekin. Ja ikäväkseni olen huomannut että erityisesti naisilla on tuollainen taipumus. Miehet sentään ymmärtävät jossain välissä vaihtaa levyä, mutta naiset... Kyllä, minulla itsellänikin on ajoittain taipumusta, mutta sentään ymmärrän myös hellittää tajuttuani ettei asia johda yhtään mihinkään parempaan.

Räksyttävä rakki

Myymälävarkaat voivat olla kyllä melkoisen röyhkeitä. Menin aamusella kauppaan ostamaan heräämiseen tarvittavan määrän Batterya. Maksettuani ostokseni kassalle tuli nuori mies ja pyysi jotain tupakan kokoamiseen tarvittavia osasia myyjältä. Myyjä joutui kääntymään, jolloin mies nopeasti nosti kätensä tupakoiden säilytyslaatikostoon ja nappasi askin itselleen taskuun. Tyyppi ei välittänyt tippaakaan siitä että minä seisoin kassan päädyssä kasvot suoraan häneen. Mitä ilmeisemmin hän luotti siihen että suomalainen on tuppisuu tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta minäpä yllätin hänet ja avasin suuni. Hieman nolona mies laittoi askin kassalle ja alkoi kaivaa kuvetta maksaakseen sen.
Lähdin kaupasta pois ja vasta lähtiessäni noteerasin ettei mies ollutkaan yksin ollut siinä kassalla, vaan hänellä oli siinä nainen mukana. Nainen pillastui oikein kunnolla siitä että poikaystävä oli jäänyt nalkkiin ja lähti minua seuraamaan aivan kannoillani. Ulospäästyämme hän sanoi lyövänsä minua turpiin. Käännyin kannoillani, naurahdin ja vastasin hänen uhkaukseensa: "Kyllä minäkin voin samalla mitalla nyrkkiä tarjota ja vielä enemmänkin, jos sitä niin kovasti kaipaat." Käännyin takaisin menosuuntaani ja jatkoin kävelyäni. Nainen pysähtyi hetkeksi ja jatkoi kävelyään perässäni parin kolmen metrin päässä minusta huudellen kaikkea mahdollista.
Hän näki ratikkapysäkillä jonkun miespuolisen ystävänsä ja huusi sitä auttamaan vasikan hakkaamisessa. Ei suostunut mies siihen.
Minä jatkoin kävelyäni pohtien samalla uskaltaako nainen tulla nyrkin etäisyydelle vai tyytyykö vain soittamaan suutaansa. Asetin pääni siten että näin naisen koko ajan silmäkulmastani ja söin erittäin näkyvästi suklaata ilmoittaen näin hänelle ettei hän onnistu pelottelemaan minua vaikka kuinka suu vaahdossa huutaisi.
Hän seurasi minua melkein työpaikan ulko-ovelle asti, mutta kyllästyi sitten seuraamiseeni. Ilmeisesti kyllästyi siihen ettei saanut mitään iloa minusta.

Kuva: http://ishoplifted.com

Huvittavinta tuossa hommassa on oikeastaan minun ajatukseni. Koko matkan pohdin vain että jos tulee tappelu, niin kestääkö minun leukani miten iskuja. Myös muistuttelin itseäni että minun pitää ottaa isot korvikseni pois ettei korvalehti repeydy. Kiittelin onneani etten ollut laittanut aamulla korkkareita jalkaani ja pohdiskelin pitäisikö minun pitää läppärireppu selässäni vai laskea se maahan.

Eiköhän varas oppinut tästä ainakin sen että varastaessa ei tarvitse varoa ainoastaan myyjää. Ja minä, opinko minä mitään? En, aion edelleenkin avata suuni jos varastamista näen.
Ja tänä syksynä pönkitän tankotanssiani jollain kivalla kamppailulajilla. Nimittäin tuossa pohtiessani asioita totesin että tankotanssin myötä minulla on vahvat lihakset, hyvä tasapaino ja lihasten nopea reagointikyky. Minun tarvitsee vain oppia lyöntejä, potkuja ja sitomisia.

Projekti metrilaku 29

Leikkauksesta on nyt kulunut 4 kuukautta. Olen parantunut loistavasti ja kasvoillani on jo täysi tunto. Ainoa ärsyttävä tekijä on oikean puolen alaleuassa, minähän onnistuin repimään siltä puolen tikit auki, joten edelleenkin sen puolen alaleuka on paksumpi kuin vasen puoli. Sitä ei juuri katsomalla huomaa, mutta jos leukaa kokeilee käsin niin sen kyllä tuntee selvästi. Kirurgini sanoi että luukalvot ovat siellä edelleenkin jossain määrin repeytyneet, mutta sen pitäisi kyllä siitä oheta ajan kuluessa.

Otin itseäni niskasta kiinni ja otin itsestäni hieman epämääräisen kuvan puhelimellani.

Leikkauksesta 4 kuukautta

Minulla on edelleenkin raudat suussa, joten huulien ulkonäkö tulee vielä muuttumaan. Suuni tulee pienentymään melkoisesti.

Viime postauksessa mainitsin että ylä- ja alaposkihampaita lähennytetään kuminauhoilla. Juuri ennen kesäloman alkua oikojani totesi että ylähampaani ovat edelleenkin liian kapealla ja päätti keskittyä hampaiden siirtämiseen kauemmaksi toisistaan. Ylä- ja alahampaat yhdistävät kuminauhat poistettiin, jotta hampaat pääsisivät liikkumaan taas sivuttain. Se teki kesälomastani nautintoa, kun ei tarvinnut jatkuvasti olla ottamassa/laittamassa kuminauhoja paikkoilleen ja pois paikoiltaan. Sain rauhassa nauttia kaikenlaisista herkuista ja snorkkauksesta.

Nyt elokuussa keskitytään taas ylä- ja alahampaiden lähentämiseen. Onnekseni ylähampaiden leventämisen sivuvaikutuksena myös suurin osa hampaista kohtasivat toisensa ja enää minulta tarvitsee kohdistaa enää pari hassua hammasta. Tämän hetkinen viritelmä noiden parin hampaan osalta onkin ehkä vielä ärsyttävämpi kuin kesäkuun viritelmä. Siirrettävien kahden ylähampaan kielenpuolelle liimattiin tapit ja näistä tapeista lähtee kuminauhat vastaavilla kohdilla olevien alahampaiden ulkopuolelle. Toisin sanoen pureminen kuminauhat suussa on melkeinpä mahdotonta, sillä kuminauha ylittää purentapinnan.

Ehkä voin salaa toivoa että tämä operaatio on ohi jouluun mennessä.

Projekti metrilaku 28

Mikäs tässä kirjoitellessa kun on sairauslomalla. Aikaa on päivät pitkät tehdä käsitöitä ja kirjoittaa blogiin. Eikun hei... minähän olen ollut töissä jo yhden viikon. Sairausloma tuli ja meni, eikä minulla tunnu olevan mitään mielikuvaa siitä mitä oikeasti olen tehnyt. Tai no, ainoat muistikuvat on Japanilaisten ristikoiden täyttämisestä. Toivon todella että en kuitenkaan ole tehnyt vain sitä koko kuukauden aikana.

Mihinkäs minä nyt jäinkään viime kirjoituksissani... Olen päässyt näköjään sairaalasta ja luvannut laittaa kuviakin lopputuloksesta. No, kuvia ei tipu nyt. Ehkä seuraavalla kerralla sitten. Vaikka näkeehän minun profiilikuvasta jo lopputuloksen. Tosin sekin kuva on otettu 4 päivää leikkauksesta eli siinä on vielä vähän turvotusta jäljellä.

Kun pääsin sairaalasta kotiin söin ainoastaan viikon verran särkylääkkeitä, vaikka ei minulla pahemmin särkyjä ollutkaan. Minusta vain tuntui että ne auttoivat turvotuksen laskemiseen ja estivät tulehdusta. Tiedä sitten pitääkö tuo pähkäilyni paikkaansa ollenkaan.

Ei kipuja, ei tunnottomuutta ja pahin turvotuskin laski nopeasti, joten eihän siitä sitten muuta seurannut kuin että en osannut varoa itseäni ja jo ensimmäisenä viikonloppuna repeytyivät toisen puolen tikit hampaita pestessäni. Vähän ihmettelin verenvuotoa suussani, mutta luulin sen kuuluvan asiaan. Turvotusta oli tuolloin vielä sen verran etten saanut suutani tarpeeksi isoksi nähdäkseni omin silmin tikkejä. Joten olin siitä vielä puoli viikkoa toinen poski auki. Mutta eihän tuollainen pieni kolmen sentin aukko poskessa haittaa menoa. Vappuna vauhti olikin kova jo heti aattoillasta alkaen ja koko yö ja seuraava päivä menikin juhliessa.

Kun vihdoin ja viimein huomasin suussani olevan ylimääräisen aukon päätin pitkän pohdinnan jälkeen mennä kysymään sairaalasta josko pääsisin parsittavaksi. Kyllähän sellainen järjestyi ja jouduin vaihtamaan antibiootit toisiin ja pitemmälle kuurille. Samalla kirurgi totesi että purentani on täydellinen ja riittää että pidän kuminauhoja ainoastaan öisin. Sehän passasi minulle vallan mainiosti.

Äitini oli hoitamassa minua parin ensimmäisen viikon aikana, mutta kun totesi että tyttö ei pysy paikallaan hetkeäkään ja on jatkuvasti jossain päin kaupunkia päätti hän lähteä omille teilleen.

Kuukausi on tuskallisen pitkä aika olla soseruoalla. Yhdessä välissä, kiitos antibiootin sekaiseksi pistämän vatsan, en vain jaksanut syödä mitään. Se aika menikin mehuja juodessa. Sairausloman loppuvaiheessa olinkin sitten todella kiitollinen siitä että käytin kevään tankkaamiseen. Vuosi sitten painoin 53 kg. Päivä ennen leikkausta painoni oli noussut 63 kg. Ja sairausloman lopussa painoni oli tipahtanut 7 kiloa eli tällä hetkellä huidellaan siellä 56 kg paikkeilla.

Neljän viikon päästä leikkauksesta sain splintin pois suustani. Voi sitä ihanuutta kun hampaiden pesu helpottui kummasti ja puhuminenkin helpottui. Mutta samalla kuitenkin kasvoi tuska. Purukieltoa oli jäljellä vielä 2 viikkoa ja kun suussa ei ole enää splinttiä vaikeuttamassa puremista, niin tarvittiin tahdonvoimaa oikein kunnolla etten olisi mitään alkanut pureskelemaan. Tosin pureskelua häiritsee kummasti se että ainoastaan etuhampaat sekä takimmaiset poskihampaat ovat ainoat, jotka koskettavat toisiaan. Muut hampaat ovatkin sitten reilusti ilmassa. Nyt tarkoitus on lähentää ylä- ja alahampaita, jotta saadaan täydellinen purenta aikaiseksi. Tätä varten joudun pitämään molemmilla sivuilla kuminauhoja (kokoa kettu), jotka sitovat hampaat toisiinsa. Aina kun avaan suuni vetää kuminauha hampaita toisiaan kohden kuitenkin samalla hieman antaen periksi. Joinakin päivinä, kun intoudun puhumaan, se tuntuu hampaissa reilusti. Työpäivinä joudunkin ottamaan särkylääkkeitä melkein päivittäin. Hyvä puoli on siinä että mitä enemmän tapahtuu vetoa, sen nopeammin purenta kohtaa.

Pelkkä valtavan pitkä teksti on tylsää, joten tässä vähän esimakua Paloma Faithin uudelta albumilta. Toivon mukaan lisäkuulumisia tulee nopeammin kuin kuukauden päästä.

Projekti metrilaku 27

Pari viikkoa on nyt kulunut leikkauksestani.

Leikkaus meni loistavasti. Vaikka leikkauksen aloittamisessa olikin hieman ongelmia. Minun piti olla sairaalassa jo kello 6:50, sillä Kirralla laitetaan pisimmät leikkaukset heti jonon alkuun eli leikkaus oli tarkoitus aloittaa kello 8:00. Tietenkin minä myöhästyin parilla minuutilla aamubussista, joten taksilla sitten loppujen lopuksi viiletin kohti sairaalaa. Sairaalassa vaihdoin leikkausvaatteet ylleni ja puhdistin suuni vahvemmalla suuvedellä, minkä jälkeen pääsin nauttimaan esilääkityksestä. Ensimmäisen kortisoniannoksen olin jo syönyt edellisenä iltana ja sairaalalla annettiin vielä toinen annos kortisonia sekä diapamia. Kortisonin tarkoitus on vähentää leikkauksen jälkeistä turvotusta. Jostain syystä kilpirauhasen arvot olivat hieman korkealla, joten minulle jouduttiin antamaan lisälääkitystä. Tämän lisäksi yksi hoitaja uupui, sillä hän oli sairastunut. Joten hänelle jouduttiin etsimään sijaista. Ja ihan kuin nuo eivät olisivat olleet tarpeeksi, niin myös splinttini oli hukassa. Puolisen tuntia suunniteltua aikataulua myöhemmin leikkaus saatiin vihdoin ja viimein aloitettua. Leikkaus kesti noin 3 tuntia.

Leikkaussaliin mennessäni hämmästyin suuresti kun minulle esiteltiin leikkausta seuraamaan tullut TET:läinen. En olisi uskonut että joku ulkopuolinen seuraa leikkausta tai ainakin sen valmistelua. En tiedä sitten oliko hän läsnä koko leikkauksen ajan vai pelkästään alun. Tarkoitukseni oli kyllä kysyä asiasta heti leikkauksen jälkeen, mutta heräämössä tuli enimmäkseen keskityttyä erään miespuolisen hoitajan lihaksistoon. Kyseinen hoitaja laittoi ennen nukahtamistani minulle kaikki läpyskät ihoon kiinni. Ilokseni huomasin että uneni syvyyttä seurattiin elektronisesti. Otsalleni ja ohimolleni liimattiin metallinen läpyskä, joka seuraa aivokäyrää. Tunnistin tuon laitteen joskus näkemästäni dokumentista, jossa käsiteltiin kesken leikkauksen heränneiden huomaamista.

Leikkauksen aikana vasemmalta puolelta ei hermoja tullut esille ollenkaan ja oikealtakin puolen vain vähäsen. Heräämössä hämmästyksekseni huomasin että minulla oli tunto jokaisessa kohdassa kasvoillani. Useinhan huulet ja leuan alue on tunnoton. Tunsin niin kosketuksen, kuin kylmä-kuuman ja kivun. Ainoastaan leuankärjen oikealla puolen on hieman heikompi tunto, mikä johtuu hermon paljastumisesta. Suuni myös aukesi noin 3 cm verran. Syömisen ja juomisen kanssa ei siis ollut juuri mitään ongelmia, kunhan en erehtynyt yrittää ängetä ruokalusikallista ruokaa kerralla suuhun.

Leikkauspäivänä leukani oli todella turvoksissa ja epäonnekseni minulle ei tuotu jääpusseja vähentämään turvotusta vaikka niitä pyysinkin ja lääkärikin oli niitä käskenyt minulle antaa.

Leikkauksesta 1 päivä

Kipuja minulla ei ollut laisinkaan ja sainkohan minä ainoastaan kerran särkylääkkeet ja antibiootit suoraan suoneen leikkauksen jälkeen. Muutoin mentiin pillereillä.

Olin sairaalassa ainoastaan yhden yön. Vointini oli mitä mainioin... ainakin jos ajattelee että on juuri ollut leikkauksessa. Hengitys kulki ongelmitta, keho toimi normaalisti ja syömisenkään tai puhumisenkaan kanssa ei ollut ongelmia.

Lähtöpäivänä minulle opetettiin miten kiinnitän suuhuni kuminauhat. Saamani kuminauhat ovat nimikoodiltaan polkupyörä ja niihin saa sidottua viisi leikkauskoukkua. Minun tarvitsee pitää kuminauhoja öisin ja päivisin 8 tuntia. Kuminauhat vetävät suuni niin tiukasti kiinni että tuona aikana en voi syödä enkä juurikaan puhua. Kummasti kuitenkin juuri kuminauhojen ollessa suussa ihmisillä on kova hinku jutella kanssani.

Seuraavassa postauksessa näytän kuinka paljon kasvoni ovat muuttuneet.

Don't worry be happy

Näitä tarvitaan ja paljon siihen asti että leikkaus on ohi ja olen toipunut siitä.

Projekti metrilaku 26

Paljon on jäänyt taas kirjoittamatta. Paljon käsitöitäkin olisi kuvattavana ja tänne liitettävänä, mutta mitään en vain ole saanut tehtyä.
Tämä kevät on ollut jälleen raskasta aikaa, kun paljon muistuu mieleen viime vuodelta. Mutta tämä postaus on leukaoperaatiostani, eikä minun mieleni ongelmista.

Kävin tosiaan maaliskuun alussa kirurgin juttusilla ja leikkauspäiväksi määrättiin 24.4. eli ensi viikon tiistaina. Alaleukaani siirretään 1 sentin verran eteenpäin ja koska siirto on niin iso, laitetaan katkaisukohtaan täyteainetta.
Tosin minut pistettiin käymään vielä röntgenissä otattamassa uudet kuvat leuastani sekä 3D-mallinnus alaleuastani. Kirurgi oli huolissaan leukanivelieni kohtalosta ja jos nivelet olisivat olleet aktiivisessa kulumisvaiheessa, olisi leikkaus jouduttu lykkäämään tai huonolla tuurilla perumaan täysin.

Sen jälkeen olen käynyt vielä kerran oikojalla ja pääsin tutustumaan myös seuraavaan oikojaani samalla. Näillä näkymin koko projektin aikana olen saanut kokea kolmen erin oikojan käsittelyn.

Hampaani on saatu oi'ottua nyt niin paljon kun vain on mahdollista. Jokin purennassani estää hampaitani liikkumasta yhtään enempää, joten leikkaus tulee sopivaan väliin.

Tällä viimeisimmällä käynnillä jouduin istumaan pari tuntia penkillä ja suu auki melkein koko ajan. Minulta jouduttiin ottamaan hampaista muotit 4 kertaa ennen saatiin tyydyttävä tulos. Lisäksi pääsin kiduttamaan itseäni kasvokaarilaitteeseen, josta tulee jotenkin mieleen Hellraiser. Ei se kyllä siltä näytä ollenkaan.

Viimeiset pari viikkoa on ollut tuskaa minulle, sillä onnistuin saamaan nuhan pääsiäisenä. Lisäksi olen nähnyt todella pahoja unia leikkauksesta. Siitä on sitten saanut kärsiä kaikki lähiomaiset ja ystävätkin. Väsynyt minä en ole niitä viehättävimpiä ja kärsivällisimpiä henkilöitä. Nyt alkaa onnekseni nuha olla pois ja jäljellä taitaa olla vain kevään pölyistä johtuva tiputus.

Vielä muutama päivä ja sitten se on sitten edessä. Täytyy pitää mielessä koko operaation ajan sitten kesäloma ja toivoa että pääsen ja olen kykenevä tekemään kaikkea sitä mitä musiikkivideolla on.