Santapeikko

Mieheni hankki meille kokeiltavaksi ViaSatin kanavapaketin, joten olen viime aikoina päässyt nauttimaan tavallista enemmän elokuvista.

Viimeisin katsomani elokuva oli Santapeikko. Se on ihan mukava koko perheen elokuva, mutta sisältää joitain häiritseviä tekijöitä.
Elokuvan alku muistutti aivan liian paljon elokuvan Narnian tarinat: velho ja leijona alkua. Hetken aikaa ehdin jo luulla katsovani Velhon ja leijonan aiempaa versiota.

Molemmissa elokuvissa on sota. Santapeikossa 5 lasta (2 poikaa+ 2 tyttöä ja taapero menevät setänsä luokse maalle. Lapsista vanhin poika yrittää olla johtaja vanhimman tyttären avustuksella ja nuorempi poika taas tuntee kaikkien olevan häntä vastaan. Taaperon olemassa olo voidaan unohtaa täysin, sillä elokuvassa hänellä ei ole mitään roolia vaan kaikki vain kuljettavat häntä mukana. Sedän luona asuu hänen poikansa ja taloudenhoitaja. Setä kirjoittaa kirjaa, joten lasten pitää olla erittäin hiljaa, rauhallisia ja tehdä mitä heitä käsketään tehdä.
Lapset penkovat talon läpi ja löytävät oven joka johtaa toisenlaiseen maailmaan.

Nyt jälkikäteen, kun etsin lisää tietoa elokuvan lähteistä, huomasin elokuvassa otetun hieman enemmän vapauksia alkuperäiseen kirjaan nähden. Kirja on julkaistu jo vuonna 1902, mutta kuitenkin siinä on viittauksia ensimmäiseen maailmansotaan ilma-alusten malleissa. Lisäksi elokuvassa esiintyvät autot ovat uudempaa vuosimallia.
Tämä herättää ainakin minussa kysymyksen menivätkö lapset todellakin setänsä luokse sodan takia ja millaisissa tehtävissä heidän isänsä oikeastaan palveli armeijassa? Ehkäpä minun pitäisi lukea tämä alkuperäinen versio ja selvittää itselleni epäkohdat.

Talvi

Tuntuu ettei tänä vuonna ole talvea ollenkaan. Pelkkää syksyä vain, joka alkaa vähitellen muuttua kevääksi.

oko marras-helmikuun olen odottanut että tulisi lunta. Tuleehan sitä, mutta vain kerran viikossa muutaman tunnin aamulla ja sulaa pois parin päivän sisällä. Joka viikko saa pettyä siihen ettei vieläkään tullut pitempiaikaista talvea.

Lumettomuuden vuoksi tuntuu todella pöljältä pitää mitään talvitakkiakaan yllä. Olen oikeastaan sitä pitänytkin vain tuulen vuoksi, ajoittain se kun on niin kovin jäätävää... ainut asia mikä muistuttaa että on talvi.

 

Tänään vaihdoin ulkovaatteeni kevättakkiin ja kevyempään huiviin, ehkä saan tällä tavoin manattua tännekin oikean talven talvikauden loppuun asti... tai sitten kamalan nuhan itselleni.

Pohdiskelin tuossa myös josko minun pitäisi alkaa kastella parvekekukkiakin, kun tuo lämpötila ei parvekkeella ole laskenut tänä talvena juuri ollenkaan pakkasen puolelle. Ainakin minussa alkaa jo nyt herätä joka keväinen parvekkeensisustelufiilis.

Silmukkamerkki - Kukka

Niinhän siinä sitten kävi. Aikani pohdittua silmukkamerkkejä kiinteällä renkaalla, päädyin myös tekemään erän merkkejä lukolla.

Hobby Pointissa vietin tovin jos toisenkin etsien sopivaa lukkoa. Siinä menikin aikaa. Löysin muutama kooltaan sopivan lukon, mutta ne olivatkin sitten painoltaa sitä luokkaa että lanka huutaisi varmasti armoa niiden alla.
Meinasin jo päätyä peruskorvakorulukkoon, kun satuin huomaamaan korvakorujen joukosta käyttämäni lukon. Se on juuri sopivan kevyt ja aukaisu-/sulkusysteemi on todella yksinkertainen, joten sen käsittely onnistuu heikommallakin hetkellä.
Viimeksi kun tein silmukkamerkkejä valittelin etusormen ja peukalon kipeytymistä. Menneellä viikolla keksin miten saan sen tällä kertaa vältettyä. Kävin kirjakaupasta ostamassa pari tuollaista setelinlaskijan suojaa (tai mitä ikinä ne ovatkaan). Oli niin paljon helpompaa kiristää vaijeria, kun helmet eivät luistaneet hikisistä sormista ja sormetkaan eivät kipeytyneet. Seuraavalla kerralla kun vain malttaisi lyhentää nuo pitkät kynnet, niin pysyisivät nuo suojatkin hieman paremmin sormissa.

Minullekin pipo

Miehelle tehdystä piposta innostuneena tein sitten myös itsellenikin pipon samalla mallilla. Lankana on käytetty Novitan Kuuraa, johon ihastuin jo silloin kun kävin ensimmäisiä lankoja ostamassa miehen kaulaliinaan.
Aikani pähkäiltyä päädyin laittamaan omaan pipooni 50 silmukan sijasta 60 silmukkaa ja lopputuloksena piposta tuli hieman iso. Toisaalta jos olisin tehnyt sen 50 silmukkaa, niin siitä olisi tullut aivan liian pieni.
No, runsas pipo on ihan hyvä varsinkin kun tällainen pohjoisen tyttö joutuu käyttämään etelän meri-ilmaston vuoksi talvisin korvalappuja joka tapauksessa ettei korvat kipeydy. Mahtuvatpa nekin nyt sitten pipon alle mukisematta.

Koukkuun jääminen

Tuntuu siltä että aina kun ryhdyn johonkin siitä tulee minulle pakkomielle josta ei pääse pois ennen kuin hommaan kyllästyn.

Nyt olen parin viikon ajan neulonut ja alan jo pohtimaan mitä neuloisin seuraavaksi. Kirjonnatkin alkavat vähitellen kutkuttaa enemmän ja enemmän mieltä.

Kaiken kukkuraksi lietson tulta lukemalla töiden lomassa blogeja joissa käsitellään enemmän tai vähemmän erilaisia käsitöitä. Olen laittanut Readerin seurantalistalle jo parikymmentä käsityöblogia ja kun niihin ei tule jatkuvalla syötöllä uutta tekstiä, niin menen blogilistalle katsomaan josko sieltä löytyisi joku lukematon käsityöblogi.

Palan halusta nähdä mitä muut ovat tehneet ja mitä heidän salaiset ristipisto-, neule-, kortti- ja muut ystävänsä ovat heille lähettäneet. Niin kovasti tekisi mieli liittyä johonkin tuollaiseen lahjontahommaan, mutta sentään sen verran on järkeä että osaan pysyä niistä erossa. Joka kerta kun tulee mieleen että voisin liittyä johonkin, niin järki tulee vastaan ja alkaa listaamaan mihin kaikkeen minun pitäisi saada vapaa-aikani riittämään. Se rauhoittaa... ainakin joksikin aikaa. Ja jos oikein haluan jonkun lahjoa, niin voinhan tehdä jotain ihan huvikseni ja sitten arpoa ystäväpiiristäni jonkun jolle lähettää se. Samaan mallin kuin päätin edellisenä viikonloppuna lähettää äidilleni ja kälylle lähettää ne silmukkamerkit.

Mistä tulikin mieleeni että molemmat pitivät lahjoistaan kovasti, tosin äitini kaipaili merkkejä jotka saisi kiinnitettyä silmukkaan ja irroitettua niistä sitten myöhemmin. Ehkäpä postipoika tuo sellaisiakin hänelle tässä joku päivä.

 

Rakkaalle miehelleni tiedoksi. Löysin aivan ihanan blogin, jossa esitellään suomalais-japanilaisia reseptejä. Kyseinen blogi on nimeltään Kasvimaalta keittiöön. Varo vain, alan tässä vähitellen kokeilemaan joitakin noista resepteistä.

Kaulaliina ja pipo

Äitini kävi meillä kylässä jokunen viikko sitten ja toi mukanaan jotain, jonka oli kaappien kätköistä löytänyt. Minun ensimmäiset ja tällä hetkellä myös viimeiset itse neulomani sukat.
Tein nuo ala-asteella ollessani. Ensimmäisestä sukasta tuli todella kireä. Minua neuvottiin löysentämään jälkeä, joten tein seuraavan sukan käskyjen mukaan ja tottakai siitä toisesta tuli klassisesti huomattavasti isompi. Mutta näinhän taitaa kaikille käydä ensimmäisellä kerralla.
Yhtä asiaa en vain ymmärrä. Miksi sukat ovat punaiset? Se kun sattuu kuulumaan väriryhmään jota en voi sietää ylläni. Ehkei koulussa ollut tarjolla muuta kuin iso läjä, jostain halvalla ostettua punaista lankaa ja valkoisen langan jämiä.
Tuon värin vuoksi en ole vaivautunut pitämään noita sukkia edes pakkassäällä, tosin tuo pienempi ei oikein jalkaani mahtunut silloin eikä se mahdu jalkaani vieläkään.

Nyt päätin pitkästä aikaa (n. 17 vuoden jälkeen) kokeilla taas neulomista. Tietäen taipumukseni tiukkuuteen ostin isot 6 mm ja 7 mm puikot ja Novitan Teddy Galaxi-lankaa. Ensimmäisenä tein kaulaliinan ja sitten vielä pipon. Setistä tuli oikein sopiva miehelle.


Tuo lanka ei oikein pidä kameroista, joten pipon kuviota ei oikeastaan näe kuvasta ollenkaan. Malli on otettu Käsillätekemisen terapiaa -blogista ja on nimeltään Jacques Cousteau-pipo. Linkistä näkee, miltä se näyttäisi jos pipo olisi tehty ohuemmasta langasta ja pienemmillä puikoilla.
Itselläni tuossa pipossa on vain 50 silmukkaa, joten kavennuskuvio ehtii juuri nippanappa muodostua ennen kuin silmukat loppuvat.

Kaulaliinan suunnittelin itse. Ajatus lähti mieheni valituksista tavallisia kaulaliinoja kohtaan, sillä ne kun kietoo kaulan ympärille, niin a) niskaan tulee aivan valtava huivikerros painamaan päätä kumaraan ja b) villakangastakkia käytettäessä kaulan etuosaan jää usein huivivapaa vyöhyke.
Yksinkertaisesti kuvattuna tuo tekemäni kaulaliina on aikuisten kauluri. Edessä oleva lippa suojaa juuri kaulan etuosaa, kun käytetään villakangastakkia ja sivulla olevasta aukosta pujotetaan kaulaliinan toinen pää, jolloin huivi saadaan tiukasti kaulan ympärille eikä missään ole solmukohtaa painamassa huivia sivuun tai niskaa kenoon.

Eilen mieheni oli ostanut uuden takin ja siihen ei tämä kaulaliina enää sopinutkaan. Se uusi takki on sen verran ihonmyötäinen että Teddy-langasta tehty kaulaliina ei vain yksinkertaisesti mahdu nätisti sen alle. Joten taidan tässä alkaa jatkokehittämään tuota kaulaliinaa ja etsimään ohuempaa lankaa.

Ahneella on p*****nen loppu

Tehtyäni viime viikolla sen ensimmäisen silmukkamerkki-keijun sain himon tehdä niitä enemmän. Ensin tein niitä itselleni neljä kappaletta. Mutta sitten tuli mieleeni että äitinikin voisi niitä tarvita, joten tein hänellekin neljä. Kaiken lisäksi mieheni ehdotti että tekisin myös hänen veljensä vaimolle, keijukaisia.

Loppujen lopuksi noita silmukka merkkejä tuli sitten parin päivän aikana tehtyä yhteensä 12 kappaletta. Viimeisiä tehdessä sormet huusi armoa kiristäessäni metallijohtoa tiukemmalle.

Toivottavasti ne tulevat käyttöön. Itse ainakin otin omani jo käyttöön... tuleepa samalla testattua kuinka paljon vääntöä tuollainen metallijohto kestää.

Ihan kuin noissa keijuissa ei olisi ollut tarpeeksi tekemistä viikonlopuksi, sain päähäni että koska joudun lähettämään nuo lasiset keijut postissa pitää niille tehdä myös postinkestävät rasiat.
Nuo rasiat on tehty servettitekniikalla eli leikataan paperiliinasta kuvio irti ja sitten lakan avulla kuvio kiinnitetään rasian pintaan. Olen erittäin tyytyväinen noihin rasioihin.
Vielä lisäksi leikkasin mukaan vielä 3D-kuvakortit. Varsinkin kun ystävänpäiväkin on tulossa, niin kaikki piti saada valmiiksi maanantaihin mennessä.


Runoilinkin noihin paketteihin pienen viestin mukaan. Runosta tuli hieman raskas, mutta kelpaa tähän hätään minulle.

Tervehdyksen keijut tuopi,
helppoutta neulontaan suopi.
Kun kädet puikkoja heiluttaa,
niin puikot keijuja keinuttaa.

Nuo kortit olivat viimeinen pisara hartioilleni. Koko leikkaamisen ajan kyhjötin kuvan päällä nähdäkseni jokaisen veitsenviillon tarkasti ja enkös vain saanutkin sitten pariksi päiväksi hartiat ja niskan aivan jumiin. Tämä iltana vasta kipu ja jäykkyys ovat hävinneet miltei kokonaan pois.

Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen työhön ja lopputulokseen. Kyllä sen vuoksi voi hajoittaa itsensä täysin pariksi päiväksi. Tiedänpähän seuraavalla kerralla kuinka rankkaa tuollainen viiltely voi olla, jos sen tekee pilkuntarkasti.