Tänä keväänä töihin tullessani on usein busseissa, metroissa ja asemilla ollut koululaisryhmiä. Ne ovat tuottaneet osaltaan kummastusta kouluja kohtaan ja myös muistoja omista luokkaretkistä.
Koulussa ollessani pidin todella paljon luokkaretkistä, pidin siitä kun päästiin pois normaalista koulurutiinista hieman erinlaisempaan ympäristöön touhuamaan jotain muuta. Ja se varmasti pätee myös edelleenkin.
Se mikä erottaa minun luokkaretkeni näiden pääkaupunkiseudun koululaisten luokkaretkiin, on tapa miten luokkaretki hoidetaan. Itseni kohdalla olen koulut käynyt kunnissa missä ei ole sulavaa julkista liikennettä, joten kaikki luokkaretket tehtiin vuokratulla linja-autolla tai kävellen ja polkupyörillä.
Pääkaupunkiseudulla ei kouluilla ilmeisestikään ole rahaa ollenkaan käytössä, kun 20-30 koululaista sisältä ryhmä joutuu änkeytymään yhden (joskus jopa kahden) opettajan ohjaamana bussiin tai metroon päästäkseen kohteeseensa. Tuolla määrällä ei töihin meneviä ihmisiä sitten enää mahdukaan kyytiin myöhemmillä pysäkeillä ja nekin jotka mahtuvat toivovat mielessään jääneensä pysäkille odottamaan seuraavaa bussia. Sen verran kova mekkala noista laumoista yleensä kuuluu (Eivätkä he ymmärrä antaa istumapaikkojakaan vanhoille ihmisille).
Yhden kerran näin Kampin seutuliikenteen porteilla yhden opettajan ja yläasteikäisistä muodostuvan porukan (määrältään se ~20 kpl) etsimässä oikeaa porttia. Päästyään oikealle portille teinti totesivat myöhästyneensä kyydistä ja huikkasivat opettajalleen menevänsä odottelemaan kuka Anttilaan, kuka Suomalaiseen, yksi taas halusi johonkin kahvilaan ja niin poispäin. Ennen kuin opettaja ehti sanoa yhtäkään vastalausetta, oli melkein koko porukka hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Ja hetken päästä saapui heidän odottamansa bussi myöhästyneenä portille... Ei käy kateeksi noita opettajia, jotka joutuvat ohjaamaan yksinään valtavaa lapsikööriä julkisissa.
En todellakaan ymmärrä miksei pääkaupunkiseudun kunnilla ole varaa hankkia/vuokrata paria bussia hoitamaan luokkaretkiä. Retkistä tulisi mieluisampia niin lasten, opettajien kuin lasten vanhempienkin kannalta, kun kenenkään ei tarvitse huolehtia ja olla peloissaan siitä että ovathan kaikki mukana jokaisessa siirtymävaiheessa.
Itseasiassa olen ollut melkoisen onnekas omien luokkaretkieni suhteen. Näin jälkikäteen tuntuu että koko peruskoulun ajan teimme tämän tästä päiväretkiä lähimpiin laskettelukeskuksiin, naapurikuntien uimahalleihin ja taidettiin muutaman kerran käydä Ruotsin puolella rasvaakin hakemassa. Heti ekaluokkalla minua onnisti luokkaretkellä Murmanskiin, neljännellä luokalla luokkaretki oli leirikoulu Ahvenanmaalle, kuudennella oli luokkaretki Perämeren ympäri, yhdeksännellä... ööö... jotenkin tuntuu että se oli taas tuo Perämeren kiertoajelu, mutta toiseen suuntaan. Lisäksi yläastevaiheessa oli vielä ystävyyskouluvierailu Petroskoihin, mutta sille pääsi vain harvat ja valitut (En oikeastaan ymmärrä ollenkaan miten ihmeessä pääsin sille reissulle, sillä sinne piti mennä vain ne jotka opiskelivat venäjän kieltä ja minä osasin vain kirjoittaa oman etunimeni venäläisillä kirjaimilla ja senkin väärin).
1 kommentti:
Olen aivan samaa mieltä kanssasi noita luokkaretkiä koskien.Rahaa ei kouluilla nykyisin retkiin ole.Maaseutukaupungissa asuvana olen pannut merkille,että luokkaretkiin hankitaan rahat erilaisilla luokan järjestämillä tempauksilla kouluvuoden aikana.Vanhempien apu näiden toteuttamisessa on tärkeällä sijalla.- Nostan hattua opettajille,jotka lähtevät lapsia ja nuoria retkille viemään.
Lähetä kommentti