maanantai 12. marraskuuta 2012

Pitkä hame

Jatketaan huonojen valokuvien sarjaa.

Tämän hameen tein jo keväällä, mutta nyt sain vasta sen kuvattua. Ja häpeäkseni en jaksanut silittää hametta, joten kuvassa on sitten ruttuinen tuotos. Päädyin tekemään itselleni hameen, sillä pidän pitkistä hameista ja kaupoista ei löydy minun tyylisiäni hameita.
Materiaalina on strech-farkku, johon on printantu ruusuja. Kaavoja piirtäessäni totesin että ruusuja tulee liikaa ja päädyin muuttelemaan hieman suunnitelmiani. Takaa hame on pelkkää ruusua, mutta enhän minä itseni taakse näe joten se ei haitannut. Mutta eteen oli pakko saada jotain muutakin. Eurokankaan palalaareista löysinkin sitten mukavan saman sävyistä pieniruutuista kangasta, jota käytin edessä olevien halkioiden täytteeksi.
Minulla tulee ilmeisesti aina jotain ongelmia kaavojen kanssa. Eilisen jellaban kankaan leikkaamisen yhteydessä unohdin täysin että minun piirtämissäni viivoissa ei ole saumanvaraa, mutta kaavan valmistajan viivoissa taas on. Josta syystä kuviollisen kankaan reuna nousi ylemmäs kuin olin suunnitellut. Tässä hameessa taas alkuperäiset kaavat sisälsivät edessä täysimittaisen nappikiinnityksen, jota varten kaavoissa tietenkin oli sitten extra-kangasta. Tajusin asian vasta siinä vaiheessa kun yritin saada 10 senttiä kapeampaa vyötärökaitaletta mahdutettua etuosaan, jossa oli se 10 sentin nappilista ympättynä.

No, loppu hyvin kaikki hyvin. Olen ollut erittäin tyytyväinen hameeseen ja moni on sitä ihastellutkin. Ainut huono asia on vaan se että kankaan printit kuluvat pois. Persustan kuviointi alkaa olla jo haalistunut epämääräiseksi. Mutta enhän minä sitä näe ja huomaa... enhän?

2 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Hyvännäköinen hame sameasta kuvasta huolimatta. ;) Tähän aikaan vuodesta on aika haasteellista ottaa blogikuvia.

Tiina kirjoitti...

Minun pitää varmaan palata takaisin pokkarikameraan, jos haluan laittaa enemmänkin kuvia vaatteista päälläni. Järkkäri ajastimella kun ei ole se paras yhdistelmä... ainakaan tällä hetkellä.