Piiiiitkä neuletakki

Laitetaan välissä vähän käsitöistäkin tälle osastolle. En tiedä mihin oikein olen hukannut päiväni... tai no kyllähän minä tiedän että aamulla menen aikaisin töihin ja tulen sieltä pois todella myöhään, joten aikaa vain ei oikein ole muuhun. Tässä on kuitenkin vihdoin ja viimein kevään aherruksen tulos.
Sain neuletakin oikeastaan jo kevätlumien aikana valmiiksi, mutta yhden päivän pitämisen jälkeen purin helmasta varmaan 20 senttiä eli yhden kuvion verran ja kudoin uudelleen helman hieman lyhyempänä.
Kun päivän oli istunut helman päällä, niin se oli hieman venähtänyt ja muistutti enemmän laahusta. Toivottavasti tämä nykyinen mitta on sopiva eikä minun tarvitse taas purkaa ja lyhentää entisestään.

Louhi edestä

 Halusin tehdä Ulla-neuleesta peräisin olevan Louhi-neuletakin. Mutta ongelmani oli että minulla oli vain kilon verran lankaa. Ohjeessa lankaa oli mennyt 1,5 kg. Tietenkään en käyttänyt samanlaista lankaa kuin ohje, mutta epäilin kuitenkin että ei minulla ollut mitään mahdollisuutta saada täysimittaista neuletakkia. En myöskään halunnut tehdä mitään vyötärömittaistakaan ja jättää lankakeränysää pyörimään nurkkiin. Joten päätin että teen niin pitkän kuin vain lankaa riittää.
Siitä pääsinkin sitten pohtimaan että miten saan langan riittämään varmasti ihan huppua myöten. En nimittäin halunnut jäädä missään nimessä ilman huppua. (Huppupakkomielteeni iski jälleen.)

Pari päivää asiaa mietin ja yhtä kevään sukkapari neuloessani sitten sainkin hullun ajatuksen. Aloitan nykyään kaikki sukat varpaista että saan käytettyä sukkalangan viimeiseen langanpätkään asti, joten miksi en sitten aloittaisi neuletakin tekoa hupusta. Siinä saa sitten helmaa tulla niin pitkälti kuin vain lankaa riittää.

Aloitin hupun neulomisen päälaelta käyttäen sukista tuttua 8-aloitusta. Jouduin muutaman kerran tekemään aloituksen ennen kuin sain silmukoita kohtalaisen riittävästi. Sitten kyllästyin purkamiseen ja uudelleen aloittamiseen, joten vielä puuttuvat silmukat vain lisäsin kerros kerrokselta.

Kaulan tyveen päästyäni pääsinkin sitten pohtimaan kuinka ihmeessä jatkan neulomista. Tämän tästä olen törmännyt raglaniin, joten ajattelin sen sopivan tähänkin. Mutta sen toteuttaminen oli kyllä helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki ohjeet, mitä löysin, oli tehty alhaalta ylöspäin tehtäviksi eli kavennuksia. Mutta minä tarvitsin ohjeen josta homma aloitetaan ylhäältä päin.
Tein sitten paljon laskelmia näiden toisin päin aloitettujen raglanien lopetussilmukkamääristä ja kuinka ne on suhteutettu olkapäille, selkään eteen. Niiden perusteella sitten jaoin silmukat ja lähdin lisäilemään silmukoita. Meinasin laittaa tänne suhdeluvut talteen, mutta jotenkin oudosti suunnittelukirjaseni on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Sitä ei tunnu löytyvän mistään tähän hätään, joten päivitän tätä postausta sitten kun sen löydän.
Iso plussa tässä työssä on muuten se että minulle jäi lopussa ainoastaan 4 lankaa pääteltäväkseni.

Louhi takaa

Sain hihat neulottua kiitettävän samankaltaisiksi värien suhteen. Tosin sitä edisti kyllä kummasti se että ennen ompelun aloittamista kävin kaikki kerät ja valitsin niistä pari kappaletta mahdollisimman samalla alulla olevia keriä.

Säären puolivälin ohitettuani aloin valmistelemaan lopetusta. Saatuani tehtyä nilkassa päättelyt oli lankaa kulunut 960 grammaa eli alle puoli kerää oli jäänyt lankaa jäljelle. Tosin kuten aiemmin tuolla mainitsin, niin takin helma venyi käytössä liikaa. Lyhennettyäni työtä yhden mallikerran verran lopulliseksi painoksi jäi 840 grammaa ja edelleenkin tuo takki on sinne nilkkaan asti. Toivottavasti vain enää ei veny ihan tuonne maahan asti.

Ai niin, lankana minulla oli Noro Silk Garden Sock Yarn ja puikot olivat kokoa 4.

Nyt minulla sitten jäin 160 gramman lankaa yli tuosta työstä. Mitä ihmettä minä oikein siitä teen? Nuo langanloput ovat kyllä melkoinen kirous työssä kuin työssä.

Blue Jasmine

Aluksi ajattelin jättää noteeraamatta tämä elokuva täällä blogissa, mutta huomasin sitten eilen puhelimeni hieman ärsyttävän ominaisuuden. Kaikki blogipostaukseni julkaistaan myös Google+:ssa ja puhelimeni on enempi vähempi kytkettynä Googlen palveluihin. Jokaisen puhelimessani olevan kontaktihenkilön kohdalla on maininta heidän viimeisimmistä Google+:ssa tapahtuneista julkaisuista. Joten huomasin tosiaan eilen että minun nimeni kohdallani on erittäin näppärästi edellisen postaukseni otsikko "Huora!". Nyt vain mietityttää ketkä kaikki näkevät nimeni tuolla tavalla.

Joten nyt sitten puhutaan Blue Jasminesta.

Woody Allenin elokuvat eivät yksinkertaisesti ole minun tyyliäni. Elokuvaa valitessani en vain tullut vilkaisseeksi tekijälistaa.
Minulla oli vanhenemassa plussan 1000 pisteen kuponki ja perinteen mukaisesti käytän ne aina elokuviin. En edes osaa ajatella käyttäväni kupongin 5€:n arvoa mihinkään muuhun. Harmikseni vain viime keskiviikkona teattereiden elokuvatarjonta oli köyhä. Pari 'ehkä'-elokuvaa sieltä olisi löytynyt, mutta ne olivat niin myöhään että olisin luultavasti nukahtanut niitä katsoessani. Joten näillä eväillä mennään.

Mistä elokuva oikeastaan kertoo? Päähenkilönä on nainen, joka on tavallisen ihmisen oloista päässyt kiinni rahoihin ja pitää itseään 'parempana' ihmisenä kuin muut köyhyyteen jääneet. Kiitos miehen toimien, hänen avioliittonsa on ohi ja jäljelle jäi ei-mitään. Hermoromahduksista kärsivä nainen päätyy sisarensa hoiviin, joka yrittää auttaa häntä saamaan jalat alleen.

Päätellen teatterissa kuuluneista naurunpyrskähdyksistä, kyseessä taisi olla komedia. Myönnän että muutama kohta huvitti minuakin, mutta suurimman osan ajasta minua velloi sääli. Ja loppukohtauksessa minun melkein teki pyytää anteeksi sitä että porukka remahti nauruun.

Mutta kuten alussa sanoin Woody Allenin elokuvat eivät ole minua varten. En vain ole samalla aallonpituudella tyypin kanssa.

Huora!

Mikä ihme tätä maailmaa vaivaa? Täysin tuntemattomia ihmisiä saatetaan haukkua miten mielensä tekee. Eikä tämän tuntemattoman ihmisen tarvitse tehdä muuta kuin sattua kävelemään ohi.
Huora, HUORA, H - U - O - R - A! Nuo sanat kaikuvat korvissani vieläkin monen tunnin kuluttua tapahtuneesta. Ja mitä oikeasti tapahtui? Ei mitään. Yksi keski-ikäinen ilmeisesti jossain kriisissä oleva pienikokoinen ukko päätti että olen huora. Mistä hän sen oikein päätteli? Ilmeisesti siitä että satuin kävelemään oven ohitse juuri silloin kun hän tuli ulos talosta tönäisten minua ovella.

Se sattuu, se sattuu henkisesti niin kovasti. Näinä tällaisina hetkinä en haluaisi olla osa tätä maailmaa tippaakaan. Haluaisin muuttaa jonnekin autiolle saarelle kauas kaikesta missä ei olisi ketään muuta.

Tuntuu että nykyään ihmiset ovat täysin kyvyttömiä empaattisuuden suhteen. He eivät osaa ajatella miltä toisesta tuntuu heidän ladellessaan "totuuksia". Myöskään toisia ihmisiä ei tunnuta kunnioitettavan edes paskan vertaa.

Viime aikoina olen tullut siihen tulokseen että sanakirjat pitäisi päivittää. Huora ei enää tarkoita prostituoitua. Ainakaan en itse ole enää aikoihin kuullut sitä sen yhteydessä sanottavan. Nykykielen merkitys on lähempänä pyhimystä, Neitsyt Mariaa.
Nainen saa kuulla olevansa huora siinä vaiheessa kun antaa pakit miehelle. Tai siinä vaiheessa kun kieltäytyy menemästä sänkyyn tämän kanssa. Moni saa kuulla olevansa huora myös silloin kun erehtyy kertomaan käytöstavoista. Ja ilmeisesti tuohon nykyajan sanakirjaan pitäisi merkitä myös uutena käännöksenä "Anteeksi".

Minä niin halusin sanoa jotain melko pirullistakin tälle tämän päivän tyypille, mutta ikävä kyllä arvostan häntä sen ruokamyrkytyksen jälkeisen ripulin verran, joten jätin sanomatta sanottavani. Sen sijaan toivotin hänelle hauskaa loppupäivää ja tulin kotiin itkemään. Joskus se yksikin pisara on liikaa.

Nyt menen takaisin sänkyyn peittojen alle unelmoimaan autiosaaresta ja toivomaan että tämäkin maanantai on nopeasti ohi.

Omenahilloa

Ensin tuli perinteinen kaurapaistos sitten siirryttiin hillolinjalle.
Omenoita poimiessa jo päätin että osa menee hilloiksi ja osa viipaloidaan ja laitetaan sellaisenaan pakkaseen.
Tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni kun tein hilloa. Tämä ensimmäinen annos on täysin perusannos tehtynä täsmälleen Dansukkerin hillo-marmeladisokeri-paketin ohjeella.
Odotin hillontekemisen olevan vaikeaa, mutta keittovaihe sujui kuin tanssi. Rankin vaihe kun on heti siinä alussa. Aika kuluu huomaamatta kun kuorii ja poistaa siemenkodat 1,5 kilosta omenoita. Onnekseni olin pihdannut Hobitti-elokuvaa boxillani jo tovin. Se oli kestoltaan juuri hillonteon pituinen.

Halusin että hillossa on sattumia, joten päätin survoa omenat murskaksi ennen keittämistä. Minusta hillot näyttävät houkuttelevemmilta silloin kun niissä näkyy jotain pureskeltavaa ja omenistahan tulee helposti pilttiruoan näköistä, jos ne survoo keitettynä.

Huomioitavaa tuosta Dansukkerin reseptistä. Ohjeen annoksesta tulee omenahilloa 1,25 litraa, joten täysien purkkien saamisessa on oma haasteensa.

Aikani pohdittuani ja maisteltuani kuumaa hilloa totesin hillon olevan aavistuksen verran liian makea makuuni. Lisäksi jäähtyneenä hillo on niin kiinteä että pystyin kääntämään tuon vajavaisen purkin ylösalaisin ilman että hillo valuisi alas. Tuli siis kunnon marmeladia.

Muutin ohjetta siten että saan sen 1,5 litraa hilloa tai ehkä pitäisi puhua enemmänkin marmeladista. Tällä uudella kierroksella käytin mausteena 2 kanelitankoa keittovaiheessa.

Omenahillo/-marmeladi (1,5 litraa)

1,3 kg kuorittuja ja siemenkodista puhdistettuja omenoita

1,5 dl vettä

1 sitruunanmehu

1 pkt hillo-marmeladisokeria

Survo omenat koneella pieniksi paloiksi. Sekoita kaikki osat keskenään kattilassa ja keitä miedolla lämmöllä 15 minuuttia.

Purkita.

Omppuvarkaissa

Eilinen päivä oli mielenkiintoinen. Elämäni ensimmäistä kertaa kävin poimimassa omenoita. Helsingin kaupungin hedelmäpuutarhan portit oli avattu ja ihmiset saivat käydä poimimassa omenia ilmaiseksi.

Mennessäni sinne olin jo sen verran myöhässä että puiden alimmat oksat oli tyhjennetty. Mutta ne parhaimmat omenathan ovat siellä latvassa minne aurinkokin pääsee kypsyttämään hedelmiä. Ja noiden hedelmien poimintaa varten oli paikalla tarjolla tikkaat ja pitkät omenahaavit.

Siellä ylhäällä niitä olisi

Poimiminen oli niin mukavaa vaihtelua että huomaamattani olin kerännyt kolme kassillista omenoita ja tarhan säännöissä oli että vain yksi kassi per henkilö. Joten tuli tuotua kotiin hieman enemmän. Tosin ymmärsin kyllä yhdestä mainoksesta sen tarkoittavan että paikan päältä sai ottaa yhden kangaskassin ilmaiseksi.
Myönnytykseksi vielä etten todellakaan syö tuollaista määrää omenia yksin vaan jaan  ne tuttujen kanssa.
Kun olin saanut omat kassit täyteen niin innostuin auttamaan vanhempia ihmisiä saamaan omat kassinsa täyteen. Ne omenat kun edelleenkin olivat siellä ylhäällä mistä raihnaisimmilla oli niitä hankala poimia.

Lopputuloksena sain omenia 21 kiloa ja päärynöitä 0,5 kiloa.

Ihka oikea päärynäpuu

Kyllä, Suomessa kasvaa päärynöitä ja ne ovat makeampia kuin kaupoissa myytävät etelän serkkunsa.
Nämä poimimani omenatkin ovat todella makeita. Yleensä vältän suomalaisia omenoita sillä maistamani lajikkeet ovat olleet happamia, mutta nämä olivatkin täysin toista luokkaa.

Päärynät kokoluokkaa lapsen nyrkki

 Kotiian päästyäni tulikin sitten tehtyä aimo annos kaurapaistosta ja syötyä melkoinen määrä omenoita tarhassa syötyjen lisäksi. Tänään pitäisikin sitten kokeilla hillojen tekemistä ja omenaviipaleiden pakastamista.