lauantai 19. tammikuuta 2008

Muuttuminen

Minusta ihmiselle tekee hyvää vaihtaa tyyliään muutaman vuoden välein. Viimeistään siinä vaiheessa kun tajuaa pitäneensä samoja vaatteita yli 10 vuotta. Vaikka olonsa ehkä tuntee niissä isoissa college-puseroissaan ja löysissä housuissaan mukavalta, niin tunteeko sitä kuitenkaan oloaan kauniiksi? Auttavatko 10 vuotta vanhat vaatteet nostamaan itsetuntoa vai tunteeko niissä itsensä kuluneeksi ja nuhjuiseksi?

Itselläni nämä kysymykset nousivat esiin pari vuotta sitten kun valitsin Unkarin työmatkalle sopivia vaatteita mukaani. Vanhimmat kaapistani löytyneet vaatteet olivat reilusti yli 15 vuotta vanhoja ja osa niistä sopi vielä päällenikin. Tiedä häntä sitten, onko se hyvä vai huono asia. Onhan mukavaa kehua että pidin tätäkin puseroa 13-vuotiaana, mutta kun silloinen tyylini kielsi sukupuolisuuden täysin, joten kaikki vaatteeni olivat telttoja jotka peittivät kaikki vartalon muotoni. Lisäksi koko yläasteen ja ammattikoulun ajan minulla oli jokin pakkomielle sinisiin vaatteisiin. Tajusin asian silloin siinä vaiheessa kun olisi pitänyt etsiä hautajaisiin sopivaa mustaa vaatetta täysin sinisävyisistä vaatehyllyistä. Sinällään ymmärrän tuon värinkäyttöni, sillä ala-asteen yläluokilta asti olin koulukiusattu ja väripsykologiassa sinisellä yritetään rauhoittaa ja tuottaa mielen tasapainoa.

Muuttaessani pois kotoa vaihtui tyylini aikuisempaan ja enemmän muotoja esiintuoviin... erityisesti vapaa-ajallani, koulussa pidin edelleen ylisuuria vaatteita. Väreissä sininen alkoi väistyä vähitellen ja muut värit tulivat enemmän esille. Tunsinkin itseni huomattavasti varmemmaksi kuin koskaan aiemmin.

Kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani tyylini ja värini muuttuivat jälleen kerran. Tällöin värit muuttuivat sateenkaaren väreistä ruskean ja harmaan eri sävyihin. Ylisuuret vaatteet jäivät kaapin pohjalle ja jäljelle jäivät vartaloa (toivottavasti oikein) korostavia vaatteita.

Nuo kaksi viimeksi selostamaani vaihetta ovat kestäneet molemmat sen 5 vuotta. Se aika tuntuu minusta sopivalta ajalta ja tosiaan tuo Unkarin matka herätti minussa jälleen ajatuksen tyylin muutoksesta. Aloin matkan jälkeen käymään läpi vaatekaappiani ja poistin sieltä kaikki liian pienet vaatteet tai sellaiset joita en ollut käyttänäyt viimeisen 3 vuoden aikana juuri ollenkaan ja jotka tuntuivat sellaisilta etten tule niitä edes pitämäänkään. Paljon lähti vaatekaapista tavaraa, mutta paljon sinne jäikin vielä. Toivottavasti vaatteeni löytävät hyvän kodin Fidan lähetystoreilla.
Uuden työpaikan myötä vaatekaappini sai myös uusia vaatteita. Värimaailma laajenee taas ja tyylikin on saanut uutta piristettä. Ihaninta on ollut tänä talvena, kun löysin ylipolven mittaisia sukkia, joita voin pitää minihameiden ja pelkäämättä pattipolvieni ylikorostumista.

Minusta jokaisen pitäisi piristää ulkonäköään säännöllisesti muuttamalla hiukan tyyliään. Sillä se saa itsensä tuntemaan todella kauniiksi, nuoreksi ja erityisesti se lataa kummasti uutta voimaa harmaata arkea vastaan taistellessa.

torstai 17. tammikuuta 2008

Liikenneympyrä

Tänään kulkiessani liikenneympyrän ohi ja katsoessani autoilijoiden käyttäytymistä liikenneympyrässä tuli mieleeni aika jolloin Kuusamoon tehtiin ensimmäinen liikenneympyrä. Se oli oikein suurtapahtuma. Lehdissä oli pitkän aikaa ohjeistus kuinka liikenneympyrässä tulee toimia ja senkin jälkeen lukijapalstoilla käytiin erittäin kiivaitakin keskusteluja siitä miten ihmiset eivät osaa ajaa liikenneympyrässä oikein.
 
Pääkaupunkiseudun ellei jopa koko etelä-Suomen autoilijat ne vasta huonoja liikenneympyrässä ajajia ovatkin. Kuusamolaisten vika oli että he näyttivät vilkkua siinä vaiheessa kun tulivat ympyrään ja siinä vaiheessa kun lähtivät ympyrään.
Täällä etelässä autoilijat ovat niin pihejä että he eivät raaski käyttää ollenkaan vilkkuja missään vaiheessa. Edes kaikki taksit eivät näytä vilkkua poistuessaan liikenneympyrästä. Otantani on pieni ja kestää kerrallaan vain pari-kolme minuuttia, mutta sen perusteella tuntuu että neljä viidestä autoilijasta ei käytä vilkkua poistuessaan ympyrästä.
Tämä hidastaa muiden autoilijoiden ympyrän käyttöä, sillä jos vilkkua ei näy ainakin itselläni on oletuksena että henkilö jatkaa matkaansa edelleenkin ympyrässä. Tämä aiheuttaa lisäksi jalankulkijoille vaaratilanteita, sillä ei koskaan tiedä jos liikenneympyrässä oleva auto päättää sittenkin kääntyä ja ajaa nenän edestä juuri kun on astumassa jalkakäytävälle.
Itsenikin kohdalla on pari kertaa kuulunut vasemmalta äkäinen jarrujen kirskaisu, kun autoilija oli vilkun näkymättömyydestään huolimatta halunnut kääntyä ja minä olin siinä vaiheessa jo kovaa vauhtia ylittämässä tietä.
 
Voikohan vilkunkäytön unohtamisesta sakottaa? Tuosta tulisi melkoinen potti poliisille, jos järjestäisivät yhteenkin liikenneympyrään ratsian pariksi tunniksi.

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Virkkuukoukkuni mun

Tutkiskelin illalla keskeneräistä pöytäliinaani ja en voi muuta kuin hämmästellä taannoista laiskuuttani. Miksi kummassa en ollut sitä silloin joskus solminut loppuun ja viimeistellyt lankoja. Työ on nimittäin melkein valmis. Siitä puuttuu enää pari kaarta ja pari pikku ympyrää eli yhteensä 50 solmua.
 
Päätin alkaa työn loppuunsaattamisen päättelemällä langat, mutta se ilo loppui lyhyeen. En löytänyt mistään virkkuukoukkuani millä olisin saanut langan päät pujoteltua solmujen sisälle. Kävin koko talon läpi enkä löytänyt sitä ihanaa, pikkuruista virkkuukoukkua, minkä olin 15 vuotta sitten "lainannut" äidiltäni. Mitään neuloja ei tuohon päättelemiseen voi käyttää sillä käsialani on niin älyttömän tiukkaa ettei neulojeni paksummat päät niiden läpi mene, tuon virkkuukoukun pää pääsee nippanappa niistä läpi.
Nooh, ei hätää. Jos ei kerran lankojen päättely onnistu niin sitten hoidetaan nuo pari viimeistä kaarta ja ympyrät. Mutta kun ei sekään onnistu oikein ilman tuota virkkuukoukkua, sillä en saa osia yhdistettyä ilman sitä muihin osiin helposti.
 
Tänään pitää siis lähteä kiertelemään kauppoja ja etsimään puotia mistä löytyisi pikkuriikkisiä virkkuukoukkuja. Mistähän vain sellaisia liikkeitä löytyisi Helsingistä???

tiistai 15. tammikuuta 2008

Ystävyyssuhteen rikkoontuminen

Luulin jo käsitelleeni tämän aiheen loppuun, mutta eilen illalla yrittäessäni saada unenpäästä kiinni se tuli taas mieleeni. Pohdintoja miksi ihmeessä ystäväpariskunta, jonka olemme tunteneet kuutisen vuotta, päättävät irtisanoa yhtävyyssuhteen ja melkoisen rajustikin.
 
Toiset ottavat eron tekstiviestillä, ex-ystäväpariskunta otti eron meistä GMail Chatilla. En ymmärrä miksi ihmiset eivät uskalla irtisanoutua suhteistaan kasvotusten. Jos on suhteeseen uskaltanut mennä, pitää sen seuraukset kyetä kohtaamaan kasvotusten... myös ystävyyssuhteessakin.
 
Olen käynyt tuon keskustelun läpi mielessäni useampaan kertaan ja ainoat asiat mitkä sieltä aina pomppaavat muistoihin on sanat "Olemme joutuneet sietämään teitä viimeisen parin vuoden aikana". Mitä ihmettä on oikein tapahtunut pari vuotta sitten, että he ovat kärsineet tuolla tavalla meidän seurassamme? Voiko joku todella ottaa nokkiinsa siitä että noihin aikoihin työnkuvani muuttui melkoisesti ja en enää ollutkaan Suomen maaperällä heidän seuranaan jatkuvasti? Varsinkin kun kyseinen pariskunta puhuu avoimuuden puolesta eli ongelmista pitää kyetä puhumaan, itse he ovat kuitenkin näköjään pitäneet nokkansa visusti kiinni.
 
No, oli syy mikä tahansa niin se ystävyys on täysin mennyttä kalua. Ne syytökset mitä silloin päälleni syöstiin estävät minua täysin pitämästä heitä ystävinäni. Tuo keskustelu aiheutti sellaisen shokin että jouduin syömään rauhoittavia, jotten olisi kaikkia öitä valvonut pohtien syytä rikkoon.
 
Ehkä saan rauhan tähän asiaan vasta sitten kun saan aikaiseksi palauttaa aivan kaikki heiltä lainaksi saamani tavarat ja asuntomme avaimen takaisin heiltä. Jos se ei riitä niin pitää varmasti harkita kaikkien heiltä saamiemme lahjojen hävittämistä. Feng Shuin opit kehottavat negatiivista virtausta aiheuttavien esineiden poistamista ja mikä voisi aiheuttaa sitä enempää kuin heidän antamansa lahjat.
 
Olen kuullut ettei Bakkanaalien keskustelufoorumilla ollut enää jäljellä viimeistä viestiäni. Toivon todella että viestin poistuminen johtuu siitä että keskustelun aloittaja oli lopettanut tilinsä ennen kuin yhtään vastausta oli tullut eikä siitä kuinka pikkumaisia ylläpitäjät mahdollisesti ovat. Jos jälkimmäinen on tapahtunut, niin siinä tapauksessa tuo pariskunta on muuttunut täysin toisenlaisiksi ihmisiksi kuin mitä olen luullut heidän olevan. 
Tässä on täsmälleen sama viesti, jonka sinne foorumille jätin... okei, poistin nimet mutta muuten on täsmälleen sama kirjoitusvirheineen päivineen. Jostain syystä minulle on tärkeää että ihmiset näkevät tuon viestin.
 
"Eilen illalla minua ja miestäni pyydettiin poistumaan lopullisesti Bakkanaaleista, joten kunnioitamme kyseisen henkilön päätöstä ja poistumme tästä yhteisöstä.

Käsky annettiin siihen malliin, että ellen henkilöä tuntisi olisin luullut hänen olevan erittäin vahvassa humalassa tai vahvan lääkityksen alaisena.

Syytä en todellakaan tiedä eikä se keskustelustakaan tullut selville. Ainut asia mikä minulle oli selvä että kyseinen henkilö on vetänyt nenäänsä herneen juurinen päivineen jostain asiasta, eikä hän osaa itsekään sanoa minkä vuoksi.

Meidän poistuminen tästä yhteisöstä ei kuitenkaan tarkoita ettemmekö voisi olla ystäviä teidän kanssanne, A*, K*, C*, K*, R* ja muut. Yhteydenpitokeinojahan on monia muitakin.

Olisimme mielellämme tulleet kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin kanssanne, mutta ne eivät juuri koskaan ole sopineet meidän aikatauluihin tai sitten ovat käsitelleet asioita joista emme ole olleet kiinnostuneita. :(

Mieheni on lopettanut jo tilinsä ja minäkin lopetan yhteydenpidon foorumille tämän viestin jälkeen.
"
 
Taidan käydä ostamassa lounaalla iltaa varten lisää rauhoittavia. Luulen tarvitsevani niitä taas jonkin aikaa.
 

perjantai 11. tammikuuta 2008

Käsitöitä ja askartelua

Päätin vihdoin että tämän vuoden pyhitän käsitöille, puutöille ja askartelulle. Laskeskelin tuossa että minulla on jäänyt kesken tai suunnitteluvaiheessaa niin paljon erilaisia töitä että saan helposti koko vuoden kulumaan pelkästään niitä tehden.
 
Olohuoneeseen pitäisi saada sahattua, hiottua ja maalattua DVD-soittimelle alusta. Tällä hetkellä kun se seisoo teipin voimalla neljän puujalan päällä.
 
Kaapissani on jakku, joka on odottanut jo kohta 12 vuotta vuorta itsensä sisälle. Vuorikin on kyllä kokoon ommeltu, mutta sitä ja jakkua en vain ole saanut aikaiseksi yhdistää toisiinsa.
 
Jotain 10 vuotta sitten aloin tekemään miehelleni aamutakkia. Se olisi muuten käyttökelpoinen, mutta selkään tuleva lohikäärmekirjonta on vielä kesken. Siitä on ehkä sellainen 1/3 osa jäljellä.
 
Veljenpojalleni 1-vuotislahjaksi aloitettu seinävaate on kyllä kirjottu, mutta siihen ei ole liitetty ommeltavia osia eikä seinäripustuksia ole niitäkään tehty. Eipä tuo veljenpoikakaan varmaan enää nalle-juna-seinävaatetta itselleen halua, sillä ikääkin hänellä on kohta 18. Täytyy varmaan vaihtaa lahjansaajaksi sisarenpoikani tai joku muu.
 
Valtava pöytäliina, joka on Frivoliteepitsiä siis sukkulapitsiä, odottaa korissaan viimeistelyä ja tärkkäystä.
 
Yksi kanavatyö odottaa kehystämistään, tosin en tiedä mitä ihmettä tekisin sillä sen jälkeen. Mallina se ei oikein sovi kotini millekään seinälle.
 
Jääkaapin seinässä roikkuu keskeneräinen ostoslistateline, joka odottaa koristeluaan.
Muutama figuurikin odottaa vielä maalaamistaan tai ainakin viimeistelyään.
Sukkalokerikkokin pursuaa korjattavia sukkia.
 
Näiden lisäksi minulla on paljon ideoita ja raaka-aineitakin varattuna erilaisia töitä varten.
Olisin erittäin tyytyväinen, jos saisin edes jonkun valmiiksi ja pois listalta. Ehkä minun pitäisi aloittaa niistä, jotka tarvitsevat enää vain pienen ripauksen taikapölyä valmistuakseen.

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Facebook

Joo-o... Muutama kuukausi sitten liityin minäkin tuohon Facebookiin uteliaisuuttani. Alkuun tuntui jännältä etsiä josko sieltä löytyisi vanhoja tuttuja ja kokeilla erilaisia pikkuohjelmia.
Parhaimpana pidän sitä että sen kautta satuin löytämään lapsuudenystäväni, jota en ole tavannut 15-20 vuoteen. Sekä yläasteaikaisen ystäväni, jota en ole tavannut reiluun 10 vuoteen.
Pieni on kuitenkin tuttavaporukka, jotka ovat Facebookiin liittyneet. Esimerkiksi Koulukaverit.com-sivuilta tuttuja löytyy huomattavasti enemmän.
 
Alussa Facebook tuntui mukavalta, kun sai erilaisia pieniä ohjelmia ja viestejä ystäviltä. Mutta nyt pitemmän päälle alkaa turhauttaa kun saa saman viestin useammalta tutulta ja jotta saisi pikkuohjelman toimimaan pitää se lähettää 1-20 ystävälle. Mitkä mahdollisuudet todellakin liittää jotain viruksia noihin pikkuohjelmiin. Varsinkin kun todellakin se pikkuohjelma pitää lähettää eteenpäin ennen kuin sen voi avata ensimmäistä kertaa, joten ohjelma on huonolla tuurilla ehtinyt levitä jo kauas ennen kuin ensimmäinen henkilö huomaa jotain ylimääräistä ohjelmassa olevan. Ja me kaikkihan luotamme siihen ettei ystäviltä tule mitään viruksia tai muuta haitallista roskaa.
 
Omalle kohdallenikin osui tuo Zangon-mainosohjelma, josta IT-Viikossa oli juttua. Siinä vaiheessa kun huomasin ettei Secret Crush ollutkaan sitä mitä odotin, olin jo unohtanut keille kaikille olin lähettänyt kyseisen pikkuohjelman. Toivottavasti kukaan heistä ei ohjelmaa käynnistänyt. Ehkä minun olisi pitänyt lähettää kaikille tuttavilleni viesti ettei saa tuota ohjelmaa asentaa missään nimessä.
 
Tapahtuman johdosta kiristän omalta osaltani sitä mitä ohjelmia asentelen sivulleni ja olen alkanut myös siivoamaan vanhoja ohjelmiakin pois. Pysyköön Facebook vain yhtenä mahdollisuutena ystävilleni löytää minut tarvittaessa.

lauantai 5. tammikuuta 2008

Joulutarina ja muuta sen tapaista

Kävimme vihdoin ja viimein katsomassa Joulutarinan teatterissa. Olen iloinen ettemme nähneet sitä ennen joulua, sillä sen jälkeen joulu olisi tuntunut entistäkin synkemmältä.
Ensinnäkin tänä jouluna ei Helsingissä ollut pisaaraakaan lunta maassa, joten oli masentavaa nähdä elokuva jossa oli vyötärölle asti lunta.
Toiseksi, minulle tuli todella kova koti-ikävä takaisin pohjoiseen. Enhän ole käynyt Kittilässä moneen monituiseen vuoteen. Olin koko illan enempi vähempi apeissani tämän vuoksi.

Itse elokuvasta... Miksi, voi miksi joulupukki pakotettiin tässäkin elokuvassa käyttämään Coca-Colan lanseeraamaa joulunuttua? Tapa millä joulupukki joutui suostumaan punaisten vaatteiden käyttöön oli todella tökerösti tehty. Jostain syystä porot vain muka tottelivat paremmin punamyssyistä hahmoa.
Tarinana tämä on melko synkeä. Heti alussa on kuolemaa, myöhemmin tulee nälkävuosia ja kovan kurin alla elämistä ja vielä lopussakin on kuolema. Kyllä, elokuvan lopussa kuolee päähenkilö. Joten jos toiveena on että lapset eivät ajattele joulupukkia fyysisenä olentona, niin tämä elokuva on varma keino todistaa se.

Olen aiemmin lukenut sarjakuvan nimeltä Legenda joulupukista ja hieman jännitti ennen Joulutarinaa että paljonko on elementtejä otettu sarjakuvasta tai romaanista johon sarjakuva perustuu. Ainoat yhteiset tekijät ovat oikeastaan se että molemmissa poika jäi orvoksi lapsena, elämä on kovaa ja poika saa päähänsä tehdä leluja lapsille.
Ledenga joulupukista on siinä mielessä parempi kuin Joulutarina ettei siinä tapeta joulupukkia vaikka se kuolemaisillaan onkin useamman kerran.
Tuo sarjakuva Legenda joulupukista on Michael G. Ploogin piirtämä ja se perustuu Ihmemaa Ozin kirjoittajan L. Frank Baumin romaaniin The Life and Anventures of Santa Claus. Romaani on muuten vapaasti ladattavissa netistä Internet Archivesta. Taidankin seuraavana kirjanani lukea sen ja katsoa miten sarjakuva eroaa alkuperäisestä romaanista.