Väliaika

... kahvia ja pullaa... tosin enhän minä syö enää viljaa. Mikä onkin tuonut minulle ennen näkemättömän ongelman. Ruokakaappini pursuavat raaka-aineita, joita en enää käytä. Sieltä löytyy pastaa, lasagnelevyä, cannelonerullia, couscousia, riisiä ja vehnäjauhoja sekä -leseitä. Luonne ei suostu viskaamaan niitä biojätteisiin, mutta viljasta tulee myös ikäviä sivuvaikutuksiakin nykyään, jos niitä erehdyn syömään.

Mitä ihmettä minä niille tekisin? Viime viikonloppuna ryhdistäydyin ja tein ihan perinteisen lasagnen. Mutta mutta, huomasin että makuaistini on muuttunut. Minun olisi pitänyt käyttää kilon verran enemmän mausteita, jotta olisin saanut vehnän mauttoman maun hävitettyä. En voi enää ymmärtää miten olen ollut täysin lääpälläni tuollaiseen mauttomaan ruokaan kuin lasagneen. Myös pullat maistuvat nykyään pahvilta, joihin on upotettu läjä sokeria ja lisäaineita.

Kauankohan joudun vielä kärvistelemään ennen kuin saan hakattua aivoihini että biojätteisiin tuollaiset mauttomuudet kuuluvat... tosin voisinhan minä leipoa ja tehdä ruokaa niistä vieraille, joiden mielestä viljamössöt maistuvat hyvälle. Pitääkin alkaa miettimään kenet kutsuisin kylään vai pitäisikö mennä jonnekin kylään ja tehdä pullaa viemisiksi...

En ole unohtanut käsitöitäkään vaikkakin blogini on viime aikoina pyörinyt enemmän suuni ympärillä. Tällä hetkellä ongelmanani on vain tietokoneen päivitysrumba ja en ole vieläkään saanut asennettua kuvienhallinta ja -käsittelyohjelmia. Taidan tarvita sillä saralla hieman ulkoista painostusta.

P.S. Viime kesäkuun ruokavaliomuutoksen jälkeen painoni on tippunut jo 8 kiloa ja tunnen olevani niin fyysisesti kuin henkisestikin huomattavasti paremmassa kunnossa.

Projekti metrilaku osa 8

Taas on kuukausi vierähtänyt edellisestä oikojalla käynnistä.

Kitalakeen kiinnitettävä levy on auttanut kummasti pitämään alahampaiden kiinnikkeet paikoillaan ja alahampaat ovatkin suoristuneet oikein mukavasti. Yhden hampaan kohdalla on ollut hieman hitaampaa liikkumista, sillä siitä irtosi kuminauha ja tulin laittaneeksi sen itse kiinni väärin.

Oikojan kanssa puhuttiin että mahdollisesti ensi kerralla päästään aloittamaan ylähampaiden oikominenkin. Toivonkin että tämän kuukauden aikana tapahtuu alahampaissa enemmänkin ihmeitä.

Eilen illalla syödessäni öljyssä keitettyä perunaa yhdestä hampaasta lähti kiinnike. Onnekseni kyseisessä hampaassa olevaa kiinnikettä ei tällä kierroksella käytetä mihinkään, joten sitä ei tule ikävä. Minun pitää vain muistaa olla varovainen noiden pehmeiden ruokien kanssa, sillä suu tekee huomaamattaan suurempaa möyhennyskierrosta kuin tarvetta olisi. Ja syödessähän minä en voi pitää kitalaen levyä, sillä silloin en pysty pureskelemaan mitään.

Tämä tuntuu edistyvän nopeammin kuin uskoinkaan ja siitä olen hyvilläni.

Nintendo DSi XL julkaistaan maaliskuussa

Tänä vuonna syntymäpäiväni onkin sitten maaliskuussa, sillä silloin julkaistaan Nintendon uusin DSi XL.

Odotan tuota julkaisua kyllä innolla, sillä vanhan DS:n päälle kaatuneet limsat ovat tehneet todella pahaa jälkeä. Ristiohjain takeltelee pahasti ja äänen säädöllä saa äänen joko täysille tai täysin pois päältä, välimuotoja ei tunneta. Lisäksi näyttöihin jää koneen sammuttua haamukuva todella pitkäksi aikaa näkyviin.

Täytyy laittaa kalenteriin muistiin tuo 5.3.2010 oleva julkaisupäivä, vaikka tuskin minä sitä unohdan.

Projekti metrilaku osa 7

Ja juttu jatkuu. Joulukuussahan minulta irtosi uudestaan se kulmahampaasta kiinnike. Joulun jälkeen toiselta puolen lähti myöskin kulmahampaasta kiinnike ja vielä lisäksi yksi kuminauha katkesi. Loppuvuoden sitten yritin pärjätä vajavaisella oikomisvälineistöllä.

Onneksi uusi oikoja-aika oli heti vuoden alussa. Irronneet kiinnikkeiden tilalle tuli uudet ja kaikki raudatkin vaihdettiin taas uusiin. Entisten rautojen lisäksi sain kunnon joululahjan. Hampaiden sisäpuolelle, siis kielen puolelle, tuli suun muotoa myötäilevä kaari, joka on erittäin tuskallista pitää ajoittain. Ensimmäisen viikon ajan jouduin käyttämään melkoisesti vahaa ettei kieli olisi kovin verta valunut. Syöminen muuttui tuon myötä entistä haastavammaksi, sillä kaikki vähänkin pitkulainen jäi kiinni molemmin puolin hampaita.

Mainitsin edellisessa aiheeseen liittyvässä kirjoituksessani ylähampaisiin tulevasta levystä. Sainhan minä senkin nyt. Se oli söpön pinkki. Olisikohan sitä ollut saatavilla sinisenä tai vihreänä? Levy on täysin ylähampaitteni ja kitalaen muotoinen. Se estää minua puremasta hampaitani lukkoon, tosin samalla myös puheeni on melkoista mömmöä. Pääasiassa pidänkin sitä vain kotona ollessani tai kuntoillessani. Töihin en ole viitsinyt sitä laittaa, sillä puheeni on jo kielen vieressä olevan kaaren myötä vaikeutunut ja ylälevy vaikeuttaa ääntämistä vielä ennestään. Olenkin viime aikoina ollut tavallista harvasanaisempi (ainakin omasta mielestäni) ja samalla myös tuittuilevampi, jos joku ei ole saanut puheestani selvää.

Lasken jo kovasti päiviä seuraavaan oikojakäyntiin. Ei tätä varustusta kyllä kauaa jaksa kestää.

Jos rakastat

Pääsin katsomaan Jos rakastat-elokuvaa ennen virallista ensi-iltaa. Näin myös Neil Hardwickin ja Elli Vallinojan livenä. Harmi vain ettei kaikki yleisöstä arvostanut sitä että näkee elokuvan tekijöitä esittelemässä elokuvaansa. Vieressäni istunut nainen veti pop cornia naamaan sellaiseen tahtiin, Neilin ja Ellin kertoessa juttuja, että olisi luullut hänen katsovan televisiota kotonaan. Hävetti istua hänen vieressään varsinkin kun sali oli valaistu siten että yleisölle päin oli kirkkaat valot ja meidän penkkirivi oli toinen edestä juurikin edessä puhujien kohdalla.

Suomalaiseksi elokuvamusikaaliksi tuo on todella hyvin onnistunut. Musiikin määrä on valtava olematta kuitenkaan liikaa. Kappalevalinnat olivat hyviä, paitsi yhdessä kohtauksessa. Kyseisessä kohtauksessa käsitellään onnettomuuden uhria ja taustalla poliiset sekä palomiehet tanssivat iloisen musiikin tahdissa ja vetelevät pizzaa naamaansa. En ymmärtänyt ollenkaan kyseistä kohtausta enkä saanut kiinni edes laulun sanoista kun koko tapahtuma hämmensi minut täysin.

Pidin itseasiassa elokuvasta niinkin paljon että voisin mennä katsomaan sen uudestaankin. Ja se jos mikä on todella harvinaista, varsinkin suomalaisten elokuvien kohdalla.

Jos pidät musikaaleista ja suomalaisesta kevyestä musiikista, niin voin suositella lämpimästi tätä elokuvaa.

Saiturin joulu (3D)

Niin kovasti kuin vannoinkin edellisen 3D-elokuvakokemukseni jälkeen etten menisi sellaiseen enää koskaan, niin enkös vain löytänyt itseni taas sellaisesta.

Tällä kertaa kokemus ei ollut ihan niin huono kuin edellisellä, mistä voi suoraltaan kiittää edellistä kokeilukertaa. Menimme suosiolla istumaan salin perälle, mistä pystyimme näkemään koko elokuvan yhdellä silmäyksellä kuten televisiosta. Se vähentää elokuvissa käynnin miellekkyyttä, mutta parantaa 3D:n kuvan laatua sillä silmien ei tarvitse liikkua ollenkaan ja tällöin kolmiulotteisuuden effektikin toimii. Tosin elokuvan loppupuolella silmät alkoivat kärsimään kuivumisesta ja se ei ole kovin mukava tunne erityisesti piilarit päässä ollessa.

Saiturin joulu on klassikko ja huonoimmillaankin se on hyvä. Monen eri version näkemisen jälkeen sitä keskittyy enemmän toteutuksen seuraamiseen kuin itse tarinaan. Ja tämä versio miellytti minua todella paljon. Kaupunkinäkymät olivat todella mahtavia ja teki itselläkin mieli päästä osalliseksi kuvaa. Hahmot olivat hyvin toteutettuja ja niitä katsellessa huomasi tutkivansa lähikuvassa olevan henkilön ryppyjen määrää. Yhtenä äänenä elokuvassa on Jim Carrey ja hieman pelkäsin sitä miten hänen äänensä ja elkeensä loistavat läpi. Pakko kuitenkin näin jälkikäteen myöntää että eipä sitä ääntä olisi Jimin ääneksi tunnistanut ilman tietoa asiasta.
Yksi asia minua häiritsi äänissä. Herra Scrooge puhui ainakin minun korvassani intialaisittain, ei vahvasti mutta selkeää D-aksentti kuului jatkuvalla  syötöllä. Muilla hahmoilla tuota aksenttia ei ollut, mikä aiheutti aksentin ärsyttävyyttä vielä entisestään.

Mutta kaiken kaikkiaan tämä Saiturin joulu on erinomainen versio ja se toimisi varmasti myös 2D:näkin loistavasti.

Projekti metrilaku osa 6

Ja juttu jatkuu.

Edellisestä käynnistä ehti kulua 6 päivää kun toisesta kulmahampaasta irtosi kiinnike. Ei siinä mitään, mutta kun kyseessä oli telaketjun ensimmäinen kiinnike, niin se jäi sitten purentapinnalle "roikkumaan". Olin itse odottanut että jokin keskellä oleva kiinnike olisi irronnut, jolloin kyseinen kiinnike olisi jäänyt hampaan sivulle hyvin tukevasti kahden muun kiinnikkeen pitelemäksi. Reunassa oleva kiinnike häntineen heiluu valtoimenaan ja tuntuu erittäin ikävästi jokaisella puraisulla.

Sain melko nopeasti ajan oikojalleni ja tuo irronut kiinnike laitettiin takaisin paikoilleen. Lisäksi paria kuminauhaa löysättiin jotta voisin edes jotain vähän kovempaa syödä. Tammikuun käynnilläni saan sitten levyn ylä- ja alahampaiden väliin (toivon mukaan) vähentämään noihin kiinnikkeisiin kohdistuvaa rasitusta. Levyä varten ylähampaistani otettiinkin taas uusi muotti.

Surukseni 5 päivää uudelleenkiinnityksen jälkeen samainen kiinnike irtosi uudestaan. Tällä kertaa (kiitos löysemmän kuminauhan) se jäi nätisti roikkumaan hampaan sivulle. Annoinkin sen olla siinä pari päivää kunnes totesin sen keräävän aivan liikaa ruoantähteitä suuhuni ja raapivan hieman ilkeästi kulmahammasta aika ajoin. Yllättävän nätisti sain kiinnikkeen vedettyä pois ketjusta ja lyhennettyä ketjua sen verran ettei sekään enää hammasta raapinut.

Hampaat ja kiinnikkeet joutuvat minulla öisin todella valtavan rasituksen kohteeksi. Päivisin kaikki tuntuu olevan ok, kunhan vain muistan pitää hampaat erillään toisistaan. Mutta öisin minulla on paha tapa narskuttaa ja oikein paukauttaa hampaita yhteen. Ei sinällään ihme että leukanivelissäkin alkaa olla jo kulumia.

Toivottavasti tuo kiinnikkeen irtoaminen ei lykkää kovin pahasti projektiani. Niin oudolta kuin kuulostaakin, odotan kovasti seuraavaa käyntiä ja uutta tavaramäärää suuhuni.