keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Juokseminen - askellus

Aika usein tankotanssitreenien alussa meillä on ollut alkulämmittelynä salin ympäri juoksemista. Koska treeneissä ei pidetä kenkiä, tapahtuu juokseminenkin avojaloin. Ja minä niin inhoan avojaloin juoksemista. Syynä on yksinkertaisesti kantapään kipeytyminen. Iät ajat on tottunut juoksemaan kengät jalassa, joten yht'äkkinen avojaloin juokseminen rasittaa melkoisesti suojattuun tilaan tottuneita jalkoja.

Viimeisen kuukauden aikana olen kuitenkin alkanut pitää avojaloin juoksemisesta. Muutin yksinkertaisesti juoksutapaani. Kengät ovat opettaneet minut juoksemaan siten että kantapää osuu ensimmäisenä maahan ja vasta sitten tulee loppuosa jalkaterästä. Avojaloin juostessa osuu kantapää kovaan lattiaan ja pitemmän päälle se kipeytyy, minkä jälkeen vähitellen turtuu jos on turtuakseen.

Yhtenä kertana päätin kokeilla päkiäaskellusta. Ensimmäisenä maahan osuu päkiä ja sen perään jalkaterän keskiosa, jonka jälkeen lähtee ponnistus seuraavaan askeleeseen. Se tuntuu alussa hassulta ja varmaan näyttää vielä hassummalta kun ympärillä on läjä kanta-astujia, mutta pitemmän päälle askellus muuttuu kevyemmäksi. Päkiäaskellus vahvistaa pohkeiden, säärten, jalkaterien ja nilkkojen lihaksia. Erityisesti jalkaterien ja nilkkojen lihasten vahvistaminen on minulle tällä hetkellä tärkeää, sillä treeneissäni tarvitsen nopeita ja voimakkaita ponnistuksia juurikin jaloista.

Itseasiassa kun nyt tarkemmin ajattelee, niin silloin kun minulla ei ole kenkiä jalassa muuttuu minulla tavallinenkin kävely päkiäaskellukseksi. Se vain on kävellessä niin huomaamatonta ettei sitä tule ajatelleeksi sen enempää. Kesälläkin, jos kuljen avojaloin, askellan enimmäkseen päkiöillä etten satuta jalkapohjan herkimpiä kohtia kiviin tai muihin teräviin kohteisiin. Päkiöissä on sen verran paksumpi iho (kantapään lisäksi) ettei se pahemmin välitä kivistä. Päkiä myös laskeutuu maahan kevyemmin kuin kantapää, jolloin terävään kohteeseen osuessaan ehtii vetää jalan turvaan ennen kuin on koko painollaan rojahtanut jalan varaan.

maanantai 1. marraskuuta 2010

IHQ maksakastike

Löysin Pastanjauhannan kautta aivan ihanan maksareseptin Maksakastike Murulan tapaan. Lopputuloksena on todella hyvän makuinen maksaruoka, jossa on mahdollinen maksan kitkeryys peitetty sinapilla.

Maksan hankkiminen olikin sitten melkoinen haaste. Lähimpänä olevasta Valintatalosta ei saanut kuin jauhettua maksaa. Pakasteessa ei heillä ollut minkäänlaista lihaa. Vaikuttaisi todella ikävästi siltä että meidän ennen aivan ihana Valintatalo kattaa nykyään ainoastaan laiskan ruoantekijän puolivalmiit/valmiit raaka-aineet. Jouduin hakemaan maksan siis hieman kauempana olevasta Prismasta, jossa tarjolla olikin vain naudan maksaa.
Tein meidän perheellä tupla-annoksen, sillä mehän syömme kunnolla ainoastaan kerran päivässä. Tosin maksa pitää sisällä yllättävän paljon hiilihydraatteja, joten ehkä minun olisi pitänyt vähentää sen määrää ja lisätä muiden määriä. Sain kuitenkin koottua ihan toimivan ruoka-annoksen, tosin ketoosissa oleville tämä on liian paljon.

Yhden annoksen ravintoarvot (n. 250 g maksaa, jossa voita käytetty 50 g ja muita raaka-aineita Pastanjauhannan ohjeen mukaisesti):
Energiaa 1018 kcal
Hiilihydraatteja 24 g
Proteiinia 50 g
Rasvaa 79 g

Lisukkeena tarjosin kukkakaalimuussia, jonka yhden annoksen ravintoarvot ovat:
Energiaa 289 kcal
Hiilihydraatteja 10 g
Proteiinia 8 g
Rasvaa 21 g

VHH-ruokavaliota noudattavalle paras maksa olisi poron maksa ja sen jälkeen sian maksa. Naudan maksa on kaikkein huonoin vaihtoehto juurikin noiden hiilihydraattien suhteen. Jos olisin vain löytänyt poron maksaa, niin hiilihydraattien määrä olisi puolittunut.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Täällä Pohjantähden alla osat 1 ja 2

Pitkään olen mielessäni makustellut, mutustelut, imeskellyt ennen kuin sain jotain tänne kirjoitettua Timo Koivusalon ohjaamista elokuvista Täällä Pohjantähden alla 1 ja Täällä Pohjantähden alla 2.

En halunnut kirjoittaa ensimmäisestä osasta ennen kuin olin toisen osan nähnyt ja toisen osan jälkeen en muka löytänyt kirjoitushetkeä niin millään.

Ensimmäinen osa on menevämpi ja sen seurassa viihtyi hyvin. Edvin Laine ja Väinö Linna voisivat olla tyytyväisiä tähän tuotokseen. Toinen osa taas oli niin kovin hidas. Melkein koko aika oli vain hidasta kituuttavaa lämmittelyä ja sitten kun elokuva herätti kiinnostusta, niin eikös esitys alkanut olla loppupuolella ja aloitettiin loppuvenyttelyt.

Suurin kompastuskivi noissa elokuvissa oli ikävä kyllä maskeeraus. Koska elokuvista ei nähnyt vuosilukuja, ei ollut mitään konkreettista asiaa mistä päätellä ajan kulu. Ainoastaan lasten kasvuista pystyi jotenkin aavistamaan millaisia aikahyppäyksiä tehtiin. Aikuisista ei vanhenemista juurikaan nähnyt. Akseli esimerkiksi oli parikymppisenä aivan yhtä vanhan näköinen kuin nelikymppisenäkin... yhtä paljon ryppyjä ja veltto iho.




Kansalaissodat ja talvisodat kuulostavat niin etäisiltä asioilta ja niin kauan sitten tapahtuneilta ettei sitä tule koskaan ajatelleeksi että ensimmäinen tapahtui vuonna 1918 ja toinen taas 1939-1940. Niiden välillä oli vain 21 vuotta väliä eli huonolla tuurilla samat ihmiset ovat osallistuneet molempiin taisteluihin. Tämän lisäksihän on ollut vielä jatkosota vuonna 1941-1944 eli joidenkin kohdalle on sattunut se kolme sotaa ja surun tuojaa. Unohdin täysin vielä Lapin sodankin, joka oli 1944-1945. Huoh...

lauantai 18. syyskuuta 2010

22 Leaves Shawlette Mystery KAL - osa 1

Osallistuin Lankakomeron järjestämään syksyiseen mysteerityöhön nimeltä 22 Leaves Shawlette Mystery.
Vihdoin ja viimein olen saanut ensimmäisen vihjeen taiteiltua valmiiksi.


Lankana minulla on GGH Kid-Melange ja puikkokokona 6. Lanka on ompelulangan paksuista ja sisältää paljon höytyviä. Neulominen on melkoista tuskaa, jos virheitä tulee. Minäkin jouduin aloittamaan työn kolme kertaan, joista kaksi ensimmäistä päättyi langan katkaisemiseen.
Mutta lupaavan ilmava tästä työstä on tulossa.

torstai 16. syyskuuta 2010

Projekti metrilaku osa 14

Viime kuukausi olikin aikamoinen. Yhden alahampaan rautalanka onnistui irtoamaan muutaman kerran ja lopulta se hävisi ruoan joukossa vatsaani. Seuraava yö olikin melkoisen mielenkiintoinen, kun lanka jatkoi matkaansa elimistössäni. Lisäksi samojen syöminkien aikana irtosi riivatusta kulmahampaasta kiinnikekin.
Sain varattua oikojalleni pikaisen ajan ja puolen tunnin äherryksen jälkeen kulmahampaaseen laitettiin uusi kiinnike ja uupuneen rautalangan tilalle tuli kuminauha.
Kiinnike pysyi paikoillaan yhden vuorokauden ajan ja kuminauha lähti irti aina kun erehdyin syömään vähänkään kovempaa ruokaa. Hampaidenhoitopussiini ilmestyikin virkkuukoukku avustamaan kuminauhan paikalleen laittoa. Se taitaakin olla tuossa pussissa mukana oikomishoidon loppuun asti. Sen avulla luulisi onnistuvan leikkauksen jälkeisten kuminauhojen kiinnittämisetkin helpommin.
Koko kuukausi menikin sitten keittoruokien parissa, sillä salaatitkin olivat liian kovia tuolle kuminauhaparalleni.

Nyt olen käynyt taas oikojani käsittelyssä. Kuminauhat ja rautalangat uusittiin, riivattu kulmahammas sai taas uuden kiinnikkeen ja rautojakin väänneltiin uusiin asentoihin. Viikon verran tuo alaleuan oikea puoli oli todella kipeä, mutta vähitellen se on alkanut leppymään.

Seuraavasta oikojakerrasta tuleekin taas mielenkiintoinen. Viimeisiin poskihampaisiin laitetaan kuminauhat suurentamaan hammasvälejä ja sitten nekin otetaan mukaan oikomiseen.

Ja peukaloni ei ole vieläkään parantunut. Se ei edelleenkään veny "normaali"pituuteen ja venyttely sattuu. En vain tiedä muutakaan keinoa sen liikkuvuuden kasvattamiseen.

torstai 2. syyskuuta 2010

Skootteri

Kroatian reissullani ihastuin skoottereihin. Tahtoisin ikioman skootterin, jolla päristellä kuumia kesäkatuja. On vain pieniä rajoituksia, jotka hieman hankaloittavat pyörän hankkimista. En ole nimittäin löytänyt vaatimuksiani täyttävää ajoneuvoa.

Ensimmäinen ja varmaan tärkeinkin ehto on että sen pitää olla moposkootteri, kun en omista moottoripyöräkorttia. Joudun siis hylkäämään tämän kaunokaisen.

Onneksi Vespan mallistosta löytyy mukavan näköisiä moposkoottereitakin.



Toisena vaatimuksena pyörälle on että sen pitää olla sähkökäyttöinen. Joten Vespan pyörät tippuvat kaikki pois vaihtoehdoista. El Mopon mallisto koostuu pelkästään sähkökäyttöisistä pyöristä ja heiltä näyttäisi löytyvän söpöjä klassisen näköisiä skoottereitakin.


No, täytyy huokailla ja haaveilla pyörästä, jota en vielä omista. Seuraavaan kesään on vielä pitkä aika ja paljon ehtii tapahtua ennen sitä.

(Kuvat ovat Vespan ja El Mopon sivuilta.)

Les colporteurs - Le fil sous la neige

Jos Circo Aereon esitys oli nykysirkusta kauneimmillaan, niin Les colporteursin ryhmä näyttää nykysirkuksen toisen ääripään. Musiikki oli minun makuuni kamalaa sekasotkua ja ryhmän kertoma "tarina" ei avautunut minulle oikeastaan ollenkaan. Se kuitenkin on pakko myöntää että aivan mahtavia temppuja ryhmä tekee, mutta musiikki ja tarina pilaavat sen.

Youtuben videolla on pieniä osia esityksestä. Siinä kuuluva musiikki on koko esityksen parhaimmasta päästä.