Kilpirauhanen

Tuntuu että tänä vuonna minua potkitaan päähän oikein kunnolla. Kun yhdestä taudista selviää, niin toinen pukkaa päälle.

Kertoessani leukaleikkaukseni sujumisesta mainitsin kilpirauhasen arvojen olevan hieman korkeahkoja. Lääkäri, joka oli alun alkaen pyytänyt minulta testejä kilpirauhasen testejä, ei ollut sitten noteerannut mitenkään noita arvoja.

Viikko sitten kävin antamassa uudet verinäytteet toisen lääkärin pyynnöstä. Keskiviikkona lääkäri sitten soitti ja käski mennä kipin kapin uusintatesteihin. Sillä kilpirauhasen arvot olivat selkeästi koholla. Eilen kävin uusintatesteissä ja nyt odotellaan tuloksia ja luetaan netistä kaikkia mahdollisia oireita. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä että kilpirauhaseni on koko ikäni toiminut hieman vilkkaasti, nyt vain sitten se on vain oikein kunnolla ylikierroksilla.

Otin jopa kaulastani videokuvaa, sillä liikutellessani kaulan osasia näkee selkeästi että toisella puolen henkiputken vieressä on ylimääräinen patti. Normaalisti sitä ei näe, mutta kaula venytettynä niellen samalla, näkee patin liikkeen.

Okei, videolta ei näy ihan niin selkeästi... varsinkin kun jostain syystä kamerani päätti haluta vielä lisäksi keltaisen kuvan.

Se hyvä puoli tässä jutussa on että minulla on tulossa sairaalahoitojen osalta maksukatto täyteen heti seuraavan laskun tultua, joten voin viettää halutessani vaikka koko loppuvuoden sairaalan käytäviä haahuillen. Tosin tietäen kuinka hitaasti kaikki etenee, uskon että nämä tutkimukset pääsevät alkuun vasta ensi vuonna.

Vertikaaliköysi

Viime viikolla ahnehdin sitten viikonloppunakin treenejä. Lauantaina harjoittelin kuperkeikkoja ja käsilläseisontoja sekä yritin saada venytettyä spagaattia. Harmikseni huomasin että tauon aikana reidet ja pohkeet ovat jäykistyneet oikein kunnolla ja spagaatti oli vain hassu yritys. Se mikä kuitenkin on mielenkiintoista että selän venymisessä ei juurikaan ollut muutosta tapahtunut, mutta sen voi laittaa pysyvän yliliikkuvuuden piikkiin.

Sunnuntaina tutustuiin uuteen lajiin; vertikaaliköyteen. Ehkä yleiskuntoni ei ollut aivan täydellinen vertikaaliköyden harjoittamiseen, mutta kun lajia on tarjolla hyvin harvoin koulussani, joten tilaisuus on käytettävä hyväkseen.
Ei se aivan turha tunti ollut, minulla on edelleenkin voimaa jaloissani nousta ylöspäin. Kädet ovat ne heikko kohta kropassani. Niin kauan kuin kaikki hoidetaan vain jaloilla, ei mitään ongelmia ole. Tosin valitsemani housut olivat todella huonot köydelle. Kiinalaisella tolpalla nuo toimivat, mutta köydelle ne olivat liian liukkaat.
Mukava laji tuo on kyllä ja muistona minulla on molemmat jalkapöydät täysin auki sekä oikea ranne. Iho ei ollut ehtinyt vielä oikein koveta sellaiseksi kuin se normaalisti on. Jos vielä pääsen kokeilemaan lajia, niin minun pitää ottaa koko housuvalikoimani mukaan löytääkseni ne täydelliset housut lajille.

Huomenna menen nolaamaan itseni 1. tason tankotunnille. En löytänyt tälle viikolle sopivaan aikaan olevia 2. tason tunteja, joten otetaan tämä viikko vähän kevyemmin ja harjoitellaan perusteita.

Treenitauko on vihdoinkin ohi

En ole tänä vuonna päässyt harjoittelemaan ollenkaan säännöllisesti, sillä koko kevään olen sairastellut. Ja huhtikuun leukaleikkauksen jälkeen en ole harjoitellut ollenkaan, sillä pelkäsin että rasitan liikaa leukaa puremalla hampaita yhteen tai kolauttamalla sen johonkin.

Viime viikolla sain itsestäni niskasta kiinni ja varattua ensimmäisen tunnin. Eilen olikin sitten ensimmäiset tankotreenit. Varausta tehdessä ongelmakseni muodostui se että minkä tason tunneille minun oikeastaan pitäisi mennä. Ennen taukoahan minä kävin 3-4. tason tunneilla. Tauon aikana kuitenkin lihakset eivät ole saaneet enää treeniä, joten kuntokin on sitten melkein nollalukemissa.

Päädyin 2. tason tunnille ja hieman alkoi tunnin aikana mietityttämään josko sittenkin 1. tason tunti olisi ollut se oikea minulle. Lihaksissa ei ollut jäljellä voimaa juuri ollenkaan. Kaikki ne liikkeet, jotka ennen meni leikiten (kuten olkanousu), eivät sujuneet enää laisinkaan. Jo tavallisen invertin teossa oli ongelmia, enkä saanut jalkojani nostettua ylös niin kevyesti kuin ennen. Pyörimiset sentään sujuivat kuin vanhalta tekijältä. =n se kuitenkin melkoisen masentavaa että tietää täsmälleen kuinka jokin liike tehdään, mutta kehosta ei vain löydy enää niitä voimia mitä siellä oli esim. vuosi sitten.

No, se hyvä puoli tässä tilanteessa on että tästä ei voi ottaa suunnakseen muuta kuin ylöspäin. Mielenkiinnolla jään odottamaan kauanko menee ennen kuin saan taas entiset voimat lihaksiini. Olen jo suunnitellut että alan käymään taas kuntosalilla ja tekemään pieniä lihastreenejä kotonakin tangollani.

Voimia odotellessa jatkan haaveilua.

Rikkinäinen gramofoni

Eilinen todisti minulle jälleen kerran miksi minun ystäväpiirini koostuu enimmäkseen miehistä.

Olin kevään aikana lainannut yhdelle naispuoliselle ystävälleni rahaa muutaman kerran, kun hän oli juuri saanut uuden työpaikan ja ymmärrettävästi silloin voi olla hieman tiukkaa, jos ei ole säästänyt mitään pahan päivän varalle. Lopulliseksi lainasummaksi tulikin sitten ensin useampi satanen ja myöhemmässä vaiheessa yli tonni. No, ei se mitään. Hänhän oli töissä ja ystäväni, joten kyllä ne rahat sieltä tulee.
Kun tuli aika maksaa velkoja takaisin ensimmäisen kerran, jouduin lähettämään hänelle muistutusviestin. Rahat tulivat seuraavana päivänä. Seuraavaa erää ei kuulunutkaan. Ehkä hänellä on edelleenkin rahat vähissä.
Pari viikkoa myöhemmin sain kuulla hänen lähteneen ulkomaanmatkalle. Ihmettelin asiaa toiselle yhteiselle ystävällemme. Matka oli ollut tiedossa jo pitemmän aikaa ja velallinen ystäväni oli tämän toisen ystävän kautta pyytänyt minulta lainaksi rahat tuohon matkaan. Minulle ei vain saanut kertoa mitään siitä lainasta ja matkasta. Siis täh?!? Millainen ystävä jättää velat maksamatta ja vielä epärehellisesti hankkii lisää velkaa päästäkseen ulkomaille miesten perään juoksemaan. Tässä vaiheessa minulla alkoi keittämään ja pahasti.
Hänen palattuaan reissustaan aloin muistuttelemaan häntä useammin velastaan. Vastaukseksi tuli aina että hän maksaa, mutta rahaa ei koskaan kuulunut. Yhteinen ystävämme kyllästyi tilanteeseen ja alkoi myös painostamaan maksamaan velkansa pois. Heidän useampien päivien kestävien väittelyidensä jälkeen velalliselta ystävältäni tipahti silloin tällöin satanen tililleni.

Viime viikonloppuna minulla keitti lopullisesti. Olin pyytänyt maksua elokuun puolella ja eihän sitä tietenkään kuulunut tililleni. Yhteinen ystävämme tuli auttamaan taas. Olin itsekin yhteydessä velalliseen vielä sunnuntaina ja tapansa mukaan hän lupasi maksaa. Maksua ei tietenkään tullut. Kun tiedustelin siitä tähän, niin hän sanoi sen johtuvan yhteisestä ystävästämme. Yhteinen ystävämme on niin "ilkeä" hänelle ettei hän suostu enää maksamaan penniäkään. No, selvisi sitten tällä tavalla velallisen henkinen ikä. Todella lapsellinen tekosyy.

Päätin sitten eilen kirjoittaa velkakirjan ja allekirjoituttaa sen velallisella. En minä muuten niitä rahoja tule saamaan. Nyt hänellä on tiedossa eräpäivä mihin mennessä suorittaa maksu ja jos maksua ei kuulu, niin sitten lähtee perintätoimisto hoitamaan hommaansa.

http://www.flickr.com/photos/jeffreyrrichter/5205612207/

Hieman hän pompotteli minua ennen kuin sain hänet paikalle allekirjoittamaan paperin. Yritin ehdottaa hänelle keskustan jotain kahvilaa, mutta se ei kelvannut hänelle. "Hän pelkää yhteistä ystäväämme... vaikka ystävämme ei edes tulisi paikalle." Pyysin häntä ehdottamaan jotain muuta julkista paikkaa, mutta se ei myöskään sopinut hänelle. Ja lopulta hän paljasti sen perimmäisen syynsäkin. Hän tulee melko varmasti vauhkoamaan ja meuhkaamaan, joten hänhän menettäisi kasvonsa julkisella paikalla. Suostuin sitten tapaamaan häntä yksityisellä paikalla, sillä tällä hetkellä minulle on tärkeintä saada häneltä velkakirja. En luota enää tippaakaan hänen lupauksiinsa ja puheisiinsa. Jokaisesta sanasta, minkä hän sanoo, paljastuu valhe ja hänen kieroutensa.
Velkakirjan allekirjoittaminen onnistui melkein ongelmitta. Hän tosin vaati että annan hänelle pitemmän maksuajan, mutta olkoon. Pääasia että saan rahat häneltä takaisin. Se muu aika minkä olin hänen seurassaan, olikin sitten melkoista p*n vääntämistä. Hän haukkui aivan täysillä yhteistä ystäväämme ja yritti sotkea minua koko ajan samaan sotkuun mukaan. Ja yhä uudelleen hän haukkui ja yritti mustamaalata ystäväämme täsmälleen samoilla sanoilla. Hän ei vain päässyt yli eikä ympäri limbostaan. Hän olisi jatkanut saman levyn toistamista varmaan hamaan tulevaisuuteen asti, mutta päätin poistua paikalta. Minulla ja tuolla "ystävälläni" ei todellakaan ole enää mitään muuta yhteistä kuin velkakirja.

En vain jaksa enää tuollaisia ihmisiä, jotka jäävät rypemään pahaan siihen asti että ovat sisuskalujaan myöten siinä p*ssa itsekin. Ja ikäväkseni olen huomannut että erityisesti naisilla on tuollainen taipumus. Miehet sentään ymmärtävät jossain välissä vaihtaa levyä, mutta naiset... Kyllä, minulla itsellänikin on ajoittain taipumusta, mutta sentään ymmärrän myös hellittää tajuttuani ettei asia johda yhtään mihinkään parempaan.

Räksyttävä rakki

Myymälävarkaat voivat olla kyllä melkoisen röyhkeitä. Menin aamusella kauppaan ostamaan heräämiseen tarvittavan määrän Batterya. Maksettuani ostokseni kassalle tuli nuori mies ja pyysi jotain tupakan kokoamiseen tarvittavia osasia myyjältä. Myyjä joutui kääntymään, jolloin mies nopeasti nosti kätensä tupakoiden säilytyslaatikostoon ja nappasi askin itselleen taskuun. Tyyppi ei välittänyt tippaakaan siitä että minä seisoin kassan päädyssä kasvot suoraan häneen. Mitä ilmeisemmin hän luotti siihen että suomalainen on tuppisuu tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta minäpä yllätin hänet ja avasin suuni. Hieman nolona mies laittoi askin kassalle ja alkoi kaivaa kuvetta maksaakseen sen.
Lähdin kaupasta pois ja vasta lähtiessäni noteerasin ettei mies ollutkaan yksin ollut siinä kassalla, vaan hänellä oli siinä nainen mukana. Nainen pillastui oikein kunnolla siitä että poikaystävä oli jäänyt nalkkiin ja lähti minua seuraamaan aivan kannoillani. Ulospäästyämme hän sanoi lyövänsä minua turpiin. Käännyin kannoillani, naurahdin ja vastasin hänen uhkaukseensa: "Kyllä minäkin voin samalla mitalla nyrkkiä tarjota ja vielä enemmänkin, jos sitä niin kovasti kaipaat." Käännyin takaisin menosuuntaani ja jatkoin kävelyäni. Nainen pysähtyi hetkeksi ja jatkoi kävelyään perässäni parin kolmen metrin päässä minusta huudellen kaikkea mahdollista.
Hän näki ratikkapysäkillä jonkun miespuolisen ystävänsä ja huusi sitä auttamaan vasikan hakkaamisessa. Ei suostunut mies siihen.
Minä jatkoin kävelyäni pohtien samalla uskaltaako nainen tulla nyrkin etäisyydelle vai tyytyykö vain soittamaan suutaansa. Asetin pääni siten että näin naisen koko ajan silmäkulmastani ja söin erittäin näkyvästi suklaata ilmoittaen näin hänelle ettei hän onnistu pelottelemaan minua vaikka kuinka suu vaahdossa huutaisi.
Hän seurasi minua melkein työpaikan ulko-ovelle asti, mutta kyllästyi sitten seuraamiseeni. Ilmeisesti kyllästyi siihen ettei saanut mitään iloa minusta.

Kuva: http://ishoplifted.com

Huvittavinta tuossa hommassa on oikeastaan minun ajatukseni. Koko matkan pohdin vain että jos tulee tappelu, niin kestääkö minun leukani miten iskuja. Myös muistuttelin itseäni että minun pitää ottaa isot korvikseni pois ettei korvalehti repeydy. Kiittelin onneani etten ollut laittanut aamulla korkkareita jalkaani ja pohdiskelin pitäisikö minun pitää läppärireppu selässäni vai laskea se maahan.

Eiköhän varas oppinut tästä ainakin sen että varastaessa ei tarvitse varoa ainoastaan myyjää. Ja minä, opinko minä mitään? En, aion edelleenkin avata suuni jos varastamista näen.
Ja tänä syksynä pönkitän tankotanssiani jollain kivalla kamppailulajilla. Nimittäin tuossa pohtiessani asioita totesin että tankotanssin myötä minulla on vahvat lihakset, hyvä tasapaino ja lihasten nopea reagointikyky. Minun tarvitsee vain oppia lyöntejä, potkuja ja sitomisia.

Projekti metrilaku 29

Leikkauksesta on nyt kulunut 4 kuukautta. Olen parantunut loistavasti ja kasvoillani on jo täysi tunto. Ainoa ärsyttävä tekijä on oikean puolen alaleuassa, minähän onnistuin repimään siltä puolen tikit auki, joten edelleenkin sen puolen alaleuka on paksumpi kuin vasen puoli. Sitä ei juuri katsomalla huomaa, mutta jos leukaa kokeilee käsin niin sen kyllä tuntee selvästi. Kirurgini sanoi että luukalvot ovat siellä edelleenkin jossain määrin repeytyneet, mutta sen pitäisi kyllä siitä oheta ajan kuluessa.

Otin itseäni niskasta kiinni ja otin itsestäni hieman epämääräisen kuvan puhelimellani.

Leikkauksesta 4 kuukautta

Minulla on edelleenkin raudat suussa, joten huulien ulkonäkö tulee vielä muuttumaan. Suuni tulee pienentymään melkoisesti.

Viime postauksessa mainitsin että ylä- ja alaposkihampaita lähennytetään kuminauhoilla. Juuri ennen kesäloman alkua oikojani totesi että ylähampaani ovat edelleenkin liian kapealla ja päätti keskittyä hampaiden siirtämiseen kauemmaksi toisistaan. Ylä- ja alahampaat yhdistävät kuminauhat poistettiin, jotta hampaat pääsisivät liikkumaan taas sivuttain. Se teki kesälomastani nautintoa, kun ei tarvinnut jatkuvasti olla ottamassa/laittamassa kuminauhoja paikkoilleen ja pois paikoiltaan. Sain rauhassa nauttia kaikenlaisista herkuista ja snorkkauksesta.

Nyt elokuussa keskitytään taas ylä- ja alahampaiden lähentämiseen. Onnekseni ylähampaiden leventämisen sivuvaikutuksena myös suurin osa hampaista kohtasivat toisensa ja enää minulta tarvitsee kohdistaa enää pari hassua hammasta. Tämän hetkinen viritelmä noiden parin hampaan osalta onkin ehkä vielä ärsyttävämpi kuin kesäkuun viritelmä. Siirrettävien kahden ylähampaan kielenpuolelle liimattiin tapit ja näistä tapeista lähtee kuminauhat vastaavilla kohdilla olevien alahampaiden ulkopuolelle. Toisin sanoen pureminen kuminauhat suussa on melkeinpä mahdotonta, sillä kuminauha ylittää purentapinnan.

Ehkä voin salaa toivoa että tämä operaatio on ohi jouluun mennessä.

Projekti metrilaku 28

Mikäs tässä kirjoitellessa kun on sairauslomalla. Aikaa on päivät pitkät tehdä käsitöitä ja kirjoittaa blogiin. Eikun hei... minähän olen ollut töissä jo yhden viikon. Sairausloma tuli ja meni, eikä minulla tunnu olevan mitään mielikuvaa siitä mitä oikeasti olen tehnyt. Tai no, ainoat muistikuvat on Japanilaisten ristikoiden täyttämisestä. Toivon todella että en kuitenkaan ole tehnyt vain sitä koko kuukauden aikana.

Mihinkäs minä nyt jäinkään viime kirjoituksissani... Olen päässyt näköjään sairaalasta ja luvannut laittaa kuviakin lopputuloksesta. No, kuvia ei tipu nyt. Ehkä seuraavalla kerralla sitten. Vaikka näkeehän minun profiilikuvasta jo lopputuloksen. Tosin sekin kuva on otettu 4 päivää leikkauksesta eli siinä on vielä vähän turvotusta jäljellä.

Kun pääsin sairaalasta kotiin söin ainoastaan viikon verran särkylääkkeitä, vaikka ei minulla pahemmin särkyjä ollutkaan. Minusta vain tuntui että ne auttoivat turvotuksen laskemiseen ja estivät tulehdusta. Tiedä sitten pitääkö tuo pähkäilyni paikkaansa ollenkaan.

Ei kipuja, ei tunnottomuutta ja pahin turvotuskin laski nopeasti, joten eihän siitä sitten muuta seurannut kuin että en osannut varoa itseäni ja jo ensimmäisenä viikonloppuna repeytyivät toisen puolen tikit hampaita pestessäni. Vähän ihmettelin verenvuotoa suussani, mutta luulin sen kuuluvan asiaan. Turvotusta oli tuolloin vielä sen verran etten saanut suutani tarpeeksi isoksi nähdäkseni omin silmin tikkejä. Joten olin siitä vielä puoli viikkoa toinen poski auki. Mutta eihän tuollainen pieni kolmen sentin aukko poskessa haittaa menoa. Vappuna vauhti olikin kova jo heti aattoillasta alkaen ja koko yö ja seuraava päivä menikin juhliessa.

Kun vihdoin ja viimein huomasin suussani olevan ylimääräisen aukon päätin pitkän pohdinnan jälkeen mennä kysymään sairaalasta josko pääsisin parsittavaksi. Kyllähän sellainen järjestyi ja jouduin vaihtamaan antibiootit toisiin ja pitemmälle kuurille. Samalla kirurgi totesi että purentani on täydellinen ja riittää että pidän kuminauhoja ainoastaan öisin. Sehän passasi minulle vallan mainiosti.

Äitini oli hoitamassa minua parin ensimmäisen viikon aikana, mutta kun totesi että tyttö ei pysy paikallaan hetkeäkään ja on jatkuvasti jossain päin kaupunkia päätti hän lähteä omille teilleen.

Kuukausi on tuskallisen pitkä aika olla soseruoalla. Yhdessä välissä, kiitos antibiootin sekaiseksi pistämän vatsan, en vain jaksanut syödä mitään. Se aika menikin mehuja juodessa. Sairausloman loppuvaiheessa olinkin sitten todella kiitollinen siitä että käytin kevään tankkaamiseen. Vuosi sitten painoin 53 kg. Päivä ennen leikkausta painoni oli noussut 63 kg. Ja sairausloman lopussa painoni oli tipahtanut 7 kiloa eli tällä hetkellä huidellaan siellä 56 kg paikkeilla.

Neljän viikon päästä leikkauksesta sain splintin pois suustani. Voi sitä ihanuutta kun hampaiden pesu helpottui kummasti ja puhuminenkin helpottui. Mutta samalla kuitenkin kasvoi tuska. Purukieltoa oli jäljellä vielä 2 viikkoa ja kun suussa ei ole enää splinttiä vaikeuttamassa puremista, niin tarvittiin tahdonvoimaa oikein kunnolla etten olisi mitään alkanut pureskelemaan. Tosin pureskelua häiritsee kummasti se että ainoastaan etuhampaat sekä takimmaiset poskihampaat ovat ainoat, jotka koskettavat toisiaan. Muut hampaat ovatkin sitten reilusti ilmassa. Nyt tarkoitus on lähentää ylä- ja alahampaita, jotta saadaan täydellinen purenta aikaiseksi. Tätä varten joudun pitämään molemmilla sivuilla kuminauhoja (kokoa kettu), jotka sitovat hampaat toisiinsa. Aina kun avaan suuni vetää kuminauha hampaita toisiaan kohden kuitenkin samalla hieman antaen periksi. Joinakin päivinä, kun intoudun puhumaan, se tuntuu hampaissa reilusti. Työpäivinä joudunkin ottamaan särkylääkkeitä melkein päivittäin. Hyvä puoli on siinä että mitä enemmän tapahtuu vetoa, sen nopeammin purenta kohtaa.

Pelkkä valtavan pitkä teksti on tylsää, joten tässä vähän esimakua Paloma Faithin uudelta albumilta. Toivon mukaan lisäkuulumisia tulee nopeammin kuin kuukauden päästä.