maanantai 5. huhtikuuta 2010

Minun Nintendo DSi XL

Sain kuin sainkin oman versioni Nintendo DSi XL:stä sen julkaisupäivänä ja kuukauden ajan olenkin sitä jo ehtinyt tuijottamaan.

Ennen kuin sain konsolin käsiini ehdin jo moneen kertaan huolestua sen kokoluokkaa ja olotilaa ei helpottanut valtavan kokoinen ja painoinen laatikkokaan. Tosin laatikosta konsoli itsessään vei vain murto-osan ja suurimman osan lopputilasta menikin kaikille ohjekirjoille ja pakkausmateriaalille.
Edeltävään konsoliversioon DSi:hin nähden XL on todella iso, mutta kun rinnalle laittaa minun edellisen konsolini eli sen ihan ensimmäisen DS:n ei tuo XL enää vaikutakaan niin kovin suurelta. Onhan siinä edelleenkin hieman enemmän leveyttä, mutta se on huomattavasti matalampi kuin mitä ensimmäinen DS on.

Alla olevassa kuvassa on ylimpänä DSi, keskellä DSi XL ja alimpana ensimmäinen DS.


DSi XL:n kansi on kiiltäväpintainen. Itseasiassa jopa niinkin kiiltäväpintainen että tarkkasilmäiset näkevät tuossa yllä olevassa kuvassa sormeni heijastumat. Huonona puolena tuolle pinnalle on se ihana ominaisuus että kaikki sormenjäljet näkyvät ja niitä on hankala puhdistaa poiskaan. Konsolin pohjaosa on taas karheaa mattapintaa, josta tuntuu saavan ihan kohtuullisen pidon. Tämän hetken tuntuma on että XL:ssä tulee pysymään tuo mattapinta pidempään paremmassa kunnossa kuin DSi:ssä. DSi:n pinta tuntuu sellaiselta että kevyellä kynnenvedolla saa ajan myötä melkoisen ilkeät jäljet konsolin pintaan.

Olen niin tottunut käyttämään vanhassa konsolissani rannehihnaa että tuntuu turvattomalta pitää noita uusia konsoleita vain kämmenelläni. Täytyy vain opetella että sitä laitetta ei saa päästää käsistä tai muuten se putoaa lattialle roikkumisen sijasta. Onneksi edelleenkin konsolin sisuksista löytyy stylus ja XL:n mukana tuli vielä isompi oikean kynän näköinen ja kokoinen stylus vielä extrana.

Europpalaisessa XL-versiossa on asennettuna nettiselain, sanakirja Dictionary 6 in 1 with Camera Function (500 Nintendo-pisteen arvoinen DSiWaressa) ja aivopähkinäpeli A little Bit of... Brain Training Arts Edition (800 Nintendo-pisteen arvoinen DSiWaressa).

Sanakirja sisältää kielinä englannin, japanin, ranskan, espanjan, saksan ja italian eli ainakin yksi noista kielistä pitää olla jollain tasolla hallussa että pystyy käyttämään sanakirjaa ilman paperista sanakirjaa. Sanakirjassa on mahdollista käyttää kameraa hyväkseen, mutta sen käyttö on todella hidasta ja yksikään kokeilemani sana ei tullut oikein sovellukseen, joten parempi vain unohtaa sen kameran käyttö ja tyytyä näppäimistöön tai käsinkirjoittamiseen.

Aivopähkinäpeli taas on enempi vähempi samanlainen kuin Brain Age tosin tällä kertaa tohtori haluaa ottaa myös valokuvia.

Olen tyytyväinen XL:ään. Se korvaa täydellisesti vanhan DS:ni. Tosin nyt vain odottelen kauanko menee ennen kuin löydän suojakalvon kosketusnäytölle.

Ei kommentteja: