maanantai 31. joulukuuta 2007

Lausahduksia 1

"If you tell the truth, you don't have to remember anything."
 
- Mark Twain -
 
 
Tämän voisin ottaa motokseni. Jos pysyy aina totuudessa, ei tarvitsee yrittää muistaa mitä ja miten on kenellekin asian kertonut.
 
Mistä tulikin mieleeni eräs psykologinen testi johon osallistuin. Kysymyksiin piti vastata työn kannalta eli millainen olen työpaikalla. Yksi kysymys oli "Oletko koskaan valehdellut?". Vastasin siihen tietenkin "En koskaan". Haastattelija melkein pillastui siitä, kun väitin etten ole koskaan valehdellut. Hän oli unohtanut että kysymyksiin piti vastata työn kannalta, varmasti jokainen meistä on elämänsä aikana ainakin kerran valehdellut, mutta työ on aivan eri asia.
En näe mitään syytä miksi minun pitäisi valehdella työasioissa. Sehän vaarantaisi monen ihmisen työn tuloksen ja aiheuttaisi vain lisäharmia niin minulle kuin heillekin.

Kiinnostuksen aiheet ja harrastukset

Kauan poissa mielestäni ollut kiinnostukseni erilaisiin tekstiilitöihin pilkisti jälleen lauantaina kun kävin äitini kanssa designmuseossa.
Voi sitä autuutta kun pystyi keskustelemaan jonkun kanssa, joka jakoi saman kiinnostuksen. Ja sitä väittelyn riemua kun kiisteltiin mitä pistoja seinävaatteessa oli käytetty. Minulle tuli todella hyvä ja tyytyväinen mieli.
Minusta tuntuu ettei ystäväpiirissäni ole ketään joka olisi yhtä kiinnostunut käsitöistä siinä määrin kuin itse olen, toisaalta enpä ole itsekään muille toitottanut kiinnostuksiani.
Ehkäpä uudenvuodenlupaukseni voisi olla; Lupaan antaa aikaa mahdollisuuksien mukaan myös muille kiinnostukseni aiheille kuten kirjonta, ompeleminen, sukkulapitsi, piirtäminen, veistäminen, maalaaminen, posliininmaalaus, keramiikanvalaminen, erilaiset askartelut, puutyöt, lukeminen, pelaaminen, tanssiminen, musisointi, elokuvat ja kunnon kehittäminen.
Kaikki nuo ovat jääneet niin vähälle huomiolle viimeisen 5 vuoden ajan kun olen yrittänyt tasapainotella työn, ystävien ja stressinsietokykyni kanssa. Ehkä nyt on aika taas muuttua ja palata takaisin intohimoni ääreen.

lauantai 22. joulukuuta 2007

Ilmaiseksi museoihin

Helsingin kaupunginmuseo poistaa ensi vuoden alussa pääsymaksut museoihinsa. [Linkki uutiseen]
Pakko myöntää että en ole käynyt yhdessäkään niissä, puhunut niistä käymisestä kyllä sitäkin enemmän.
Jatkossa Helsingissä sijaitsevat ilmaiset museot ovat:
Näiden lisäksi useimmilla Helsingin museoilla on yksi päivä viikossa, jolloin niihin pääsee ilmaiseksi sisälle.
Tällaisia museoita ovat:
Lisäksi ympäri kaupunkia löytyy vielä laaja skaala veistoksia, joita voi ihailla aina.

torstai 20. joulukuuta 2007

Televisiolupamaksu

Tämä on jo vanha uutinen, mutta huomasin sen vasta tällä viikolla.
Helsingin Sanomien verkkoliitteessä aiheesta on ollut juttua jo ainakin pari kertaa.
Joista ensimmäinen tukee ajatusta ja toinen on vastaan.
 
Ylessä ovat pohdiskelleet, josko televisiolupamaksujen saantia voitaisiin parantaa TV-maksukortilla, jonka hinnan säännöllisesti maksaen pystyisi sitten katselemaan suomalaisia kanavia.
 
Ideana tuo on vallan loistava, mutta ainut ongelma on että se on tullut päättäjille mieleen liian monta vuotta myöhässä. Tätä olisi pitänyt alkaa pohtimaan ja toteuttamaan jo siinä vaiheessa kun suunniteltiin digi-digiin siirtymistä.
Tässä vaiheessa ja varmasti vielä 10 vuodenkin päästä käytössä on malleja joissa ei ole kortinlukijaa tai sitten siinä on vain 1 kortinlukija tai parhaimmissa on sitten 2 tai useampi. Useamman kortinlukijan omaavissa laitteissa ei pitäisi olla ongelmaa, mutta noissa yksinkertaisimmissa voi olla, jos omistaja haluaa vielä joitain muita ostettavia kanavia katsoa. Kaikkein surkein tilannehan on noissa joissa ei ole minkäänlaista kortinlukijaa.
 
No, uutisen mukaan TV-korttiin kuuluisi laite, jossa olisi kortinlukija. Toivon mukaan kyseessä on antennin ja digiboksin väliin laitettava kortinlukija eikä mikään uusi digiboksi, sillä tällöinhän talouksiin jäisi iso läjä hyödyttömiä bokseja.
Tuolla hoituu nyt sitten taloudet joissa on vain yksi televisio/digiboksi, mutta entä sitten ne joissa on esimerkiksi joka huoneessa televisio ja oma digiboksinsa? On säädytöntä pakottaa ostamaan useampaa TV-korttia, sillä televisiolupamaksuhan on talouskohtainen. Onneksi tekniikkassa kehitetty jo tuollekin ratkaisunsa, joka on taas hieman arvokkaampi kuin peruskortinlukija. Langaton kortinlukijakeskus, siinä keskusyksikköön syötetään kortti josta sitten signaali menee päätelaitteisiin, jotka ovat kytkettynä digibokseihin. Mutta onko Ylellä varaa tuollaisiin?
 
Ja tämän lisäksi on vielä nämä antenni-kaapelidigiboksien eroavaisuudet...
 
Entä sitten loma-asunnot? Niihinkin tarvitaan omat kortinlukijansa vai pitääkö lupamaksun maksajan repiä seinästä irti kortinlukijansa aina mökille mennessään, jolloin jää kotona sitten kesäillan valssit tallentamatta ja teini-ikäiset muksut eivät näe keskiyön elokuvia.
 
Ei kuulosta tulevaisuus kovin herkulliselta näillä perusteilla.

maanantai 17. joulukuuta 2007

Kynsiviila, minulla on ikioma kynsiviila!

Kyllä ihminen voi olla pienistä asioista iloinen, minun tapauksessa ilon aiheuttaja on lasiviila.
 
Koko ikänäni en ole voinut viilata kynsiäni kynsiviiloilla, sillä niiden aiheuttama ääni on niin hermoja syövä. Ääntä voisi verrata siihen miten haarukalla ja veitsellä hangataan lautasta vasten tai kun kynsillä vedetään liitutaulun poikki aiheuttaen kirskuntaa. Paitsi että minun korvissani ne eivät ole mitään kynsiviilan äänen rinnalla. Se kauhea ääni on niin vahvasti kytketty kynsiviilan olemukseen, että minun tekee vaikeaa edes ottaa metallinen tai hiekkapaperillinen kynsiviila käteeni.
Ja auta armias jos joku erehtyy viilaamaan kynsiään lähelläni. Ei sitä ilkeä vieraalle ihmiselle mennä sanomaan että voitko lopettaa tuon viilaamisen kun se sattuu korviini. Kaikille sukulaisilleni ja ystävilleni sen kyllä sanon ja he sitten ottavat sen kuuleviin korviinsa tai jättävät noteeraamatta.
Kävin kesällä katsomassa elokuvateatterissa musikaalin Hairspray ja hyvät olivat teatterin äänentoistojärjestelmät. Olin valmis juoksemaan ulos kirkuen siinä vaiheessa kun kohtaus sisälsi kynsienviilausta.
 
Kun en kynsiviilaa pysty käyttämään, niin korvaavana menetelmänä minulla on tietyt, erittäin hyvin leikkaavat kynsileikkurit ja kaikenlaiset huonekalut. Ensiksi lyhennän kynnet halutun mittaisiksi ja mahdollisimman oikean muotoisiksi, jonka jälkeen sitten raavin huonekaluja kuin kissat ikäänsä.
 
Nyt saa huonekalut jäädä omaan rauhaansa, sillä ostin tänään itselleni lasiviilan. Kun otin sen käteeni sain pienet kylmänväreet aikaiseksi, mutta viilaosuuden pinta poikkeaa niin paljon metallisista ja hiekkapapereista että mieli rauhoittui nopeasti. Eikä viilatessa tule sellaista kirskuvaa inhaa ääntää, mitä tuli noissa normaaleissa viiloissa.
 
Suosittelen lasiviilaa kaikille ja taidan hankkia sellaisen joululahjaksi kaikille niille tutuille, jotka ovat intohimoisia viilaaija.

tiistai 11. joulukuuta 2007

Sokeririippuvuus

Iltasanomien uutinen sokeririippuvuudesta herätti omat muistikuvat omasta sokeririippuvuudestani. Ainakin itse lasken sen sokeriippuvuudeksi, joka luultavasti olisi tehnyt minusta melkoisen punkeron ajan myötä ellei sitä olisi saatu kuriin.
Lapsena meiltä löytyi esimerkiksi kaapista ainoastaan Marie-keksejä, sillä ne eivät olleet tarpeeksi makeita makeanhimoon. Siinä olikin vanhemmilla opettamista että on epäkohteliasta syödä vieraissa keksipöytää tyhjäksi ja muillekin pitäisi jotain jättää.
Lempimehuni oli kaikenlaiset tiivistemehut ja minun piti itse tehdä aina omat mehuannokseni, sillä kukaan muu ei uskaltanut laittaa niitä tarpeeksi makeiksi. Pahimpaan himoon minulle kelpasi kaikki hillot ja hunajatkin.
Kaupassa käydessä sieltä piti aina ostaa mahdollisimman paljon makeisia ja ne piti syödä heti pois. Tiedä sitten johtuiko tämä käyttäytyminen siitä ettei halunnut jakaa osuuttaan sisarusten kesken.
Teininä tuo makeansyöminen alkoi mennä jo liiallisuuksiin, kun oli itsellä rahaa ostaa makeisia enemmän. Silloin esimerkiksi karkkipäivä tarkoitti kirjaimellisesti sitä että mitään muuta ei sinä päivänä juurikaan syöty...
 
Makeista mehuista pääsin eroon siinä vaiheessa kun äitini päätti ostaa pelkästään FunLight-mehuja. Alkuun join niitä samalla suhteella kuin tavallisia sokerimehuja, mutta vähitellen aspartamiinin maku alkoi puskea päälle sen verran pahasti että hylkäsin mehut melkein täysin ja siirryin juomaan vain tuoremehuja.
Pakkomielteestä makeisiin pääsin eroon myöhemmin omalla päätökselläni, tosin pienellä avustuksella. Meille alettiin ostamaan ainoastaan yhtä tiettyä anismakeista ja aina kun minulle tuli makeanhimo, niin pistelin sitten niitä suuhuni siihen asti kunnes kyllästyin makuun. Se oli melkoisen pitkä prosessi, mutta kunhan vain on kova tahto ja saa tukea niin se onnistuu.
 
Nykyään syön taas muitakin makeisia, mutta olen oppinut valitsemaan herkkuni paremmin. Meiltä löytyy edelleenkin kaapeista makeisia, jotka on ostettu ennen kuurin aloittamista. Eikä niitäkään tule ahmittua, vaan ne syödään hitaasti nautiskellen.
Muutenkin on himo makeaan muuttunut. "Kuurin" jälkeen olen löytänyt useammanlaisia makeustapoja. Ennen pystyin syömään esimerkiksi kinuskikakkua monta palaa, mutta nykyään jo yhdenkin palan syöminen on vaikeaa ylimakeutensa vuoksi. Kakuissa usein käytetyt kreemitkin ovat väärällä tavalla makeita. Makeutusaineetkin ovat makeita, mutta niiden makeudesta puuttuu jotain.
Jos haluan oikein herkutella, niin siihen parhaimpia ovat Leonidas-suklaakonvehtit. Niiden maku on todella vivahteikas että haluaisi syödä enemmän, mutta kuitenkin täyttävät juuri sopivasti makeankaipuuta että parikin palaa riittää ja ovat sen verran arvokkaita ettei niitä edes halua ahmia.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Digisovittimet ja YLE

Huomasin tässä aamulla uutisen Helsingin sanomien sivuilta koskien
YLEn tekstitysongelmia.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Yle+julkaisi+tiedot+viallisista+digisovittimista/1135232414390

Kävin katsomassa listaa ja pakko sanoa että kyllä kyseessä on täysin
epävirallinen lista, jo pelkästään testaajan kommenttien
perusteella... kuten "Latailee palveluita huvikseen mutta tekstittää".
Mitä ihmettä sillä oikein tarkoitetaan? Nyt tuo lista muistuttaa
enemmänkin keskeneräistä muistiota.
Jos testistä olisi haluttu täysin virallinen, niin tällöin olisi
pitänyt lisäksi mainita mikä oli sovittimen ohjelmistoversio ja antaa
hieman virallisemman tuntuiset tulokset.

Lisäksi testi piti sisällään enimmäkseen antenniversioita eli kaapeli-
ja satelliittiversiot olivat suurimmilta osin testaamatta. Se mikä
toimii antenniversiossa ei välttämättä toimi muissa versioissa, sillä
niissä kaikissa on hieman erilainen softa sisällään.