maanantai 17. joulukuuta 2007

Kynsiviila, minulla on ikioma kynsiviila!

Kyllä ihminen voi olla pienistä asioista iloinen, minun tapauksessa ilon aiheuttaja on lasiviila.
 
Koko ikänäni en ole voinut viilata kynsiäni kynsiviiloilla, sillä niiden aiheuttama ääni on niin hermoja syövä. Ääntä voisi verrata siihen miten haarukalla ja veitsellä hangataan lautasta vasten tai kun kynsillä vedetään liitutaulun poikki aiheuttaen kirskuntaa. Paitsi että minun korvissani ne eivät ole mitään kynsiviilan äänen rinnalla. Se kauhea ääni on niin vahvasti kytketty kynsiviilan olemukseen, että minun tekee vaikeaa edes ottaa metallinen tai hiekkapaperillinen kynsiviila käteeni.
Ja auta armias jos joku erehtyy viilaamaan kynsiään lähelläni. Ei sitä ilkeä vieraalle ihmiselle mennä sanomaan että voitko lopettaa tuon viilaamisen kun se sattuu korviini. Kaikille sukulaisilleni ja ystävilleni sen kyllä sanon ja he sitten ottavat sen kuuleviin korviinsa tai jättävät noteeraamatta.
Kävin kesällä katsomassa elokuvateatterissa musikaalin Hairspray ja hyvät olivat teatterin äänentoistojärjestelmät. Olin valmis juoksemaan ulos kirkuen siinä vaiheessa kun kohtaus sisälsi kynsienviilausta.
 
Kun en kynsiviilaa pysty käyttämään, niin korvaavana menetelmänä minulla on tietyt, erittäin hyvin leikkaavat kynsileikkurit ja kaikenlaiset huonekalut. Ensiksi lyhennän kynnet halutun mittaisiksi ja mahdollisimman oikean muotoisiksi, jonka jälkeen sitten raavin huonekaluja kuin kissat ikäänsä.
 
Nyt saa huonekalut jäädä omaan rauhaansa, sillä ostin tänään itselleni lasiviilan. Kun otin sen käteeni sain pienet kylmänväreet aikaiseksi, mutta viilaosuuden pinta poikkeaa niin paljon metallisista ja hiekkapapereista että mieli rauhoittui nopeasti. Eikä viilatessa tule sellaista kirskuvaa inhaa ääntää, mitä tuli noissa normaaleissa viiloissa.
 
Suosittelen lasiviilaa kaikille ja taidan hankkia sellaisen joululahjaksi kaikille niille tutuille, jotka ovat intohimoisia viilaaija.
Lähetä kommentti