torstai 20. joulukuuta 2007

Televisiolupamaksu

Tämä on jo vanha uutinen, mutta huomasin sen vasta tällä viikolla.
Helsingin Sanomien verkkoliitteessä aiheesta on ollut juttua jo ainakin pari kertaa.
Joista ensimmäinen tukee ajatusta ja toinen on vastaan.
 
Ylessä ovat pohdiskelleet, josko televisiolupamaksujen saantia voitaisiin parantaa TV-maksukortilla, jonka hinnan säännöllisesti maksaen pystyisi sitten katselemaan suomalaisia kanavia.
 
Ideana tuo on vallan loistava, mutta ainut ongelma on että se on tullut päättäjille mieleen liian monta vuotta myöhässä. Tätä olisi pitänyt alkaa pohtimaan ja toteuttamaan jo siinä vaiheessa kun suunniteltiin digi-digiin siirtymistä.
Tässä vaiheessa ja varmasti vielä 10 vuodenkin päästä käytössä on malleja joissa ei ole kortinlukijaa tai sitten siinä on vain 1 kortinlukija tai parhaimmissa on sitten 2 tai useampi. Useamman kortinlukijan omaavissa laitteissa ei pitäisi olla ongelmaa, mutta noissa yksinkertaisimmissa voi olla, jos omistaja haluaa vielä joitain muita ostettavia kanavia katsoa. Kaikkein surkein tilannehan on noissa joissa ei ole minkäänlaista kortinlukijaa.
 
No, uutisen mukaan TV-korttiin kuuluisi laite, jossa olisi kortinlukija. Toivon mukaan kyseessä on antennin ja digiboksin väliin laitettava kortinlukija eikä mikään uusi digiboksi, sillä tällöinhän talouksiin jäisi iso läjä hyödyttömiä bokseja.
Tuolla hoituu nyt sitten taloudet joissa on vain yksi televisio/digiboksi, mutta entä sitten ne joissa on esimerkiksi joka huoneessa televisio ja oma digiboksinsa? On säädytöntä pakottaa ostamaan useampaa TV-korttia, sillä televisiolupamaksuhan on talouskohtainen. Onneksi tekniikkassa kehitetty jo tuollekin ratkaisunsa, joka on taas hieman arvokkaampi kuin peruskortinlukija. Langaton kortinlukijakeskus, siinä keskusyksikköön syötetään kortti josta sitten signaali menee päätelaitteisiin, jotka ovat kytkettynä digibokseihin. Mutta onko Ylellä varaa tuollaisiin?
 
Ja tämän lisäksi on vielä nämä antenni-kaapelidigiboksien eroavaisuudet...
 
Entä sitten loma-asunnot? Niihinkin tarvitaan omat kortinlukijansa vai pitääkö lupamaksun maksajan repiä seinästä irti kortinlukijansa aina mökille mennessään, jolloin jää kotona sitten kesäillan valssit tallentamatta ja teini-ikäiset muksut eivät näe keskiyön elokuvia.
 
Ei kuulosta tulevaisuus kovin herkulliselta näillä perusteilla.

Ei kommentteja: