lauantai 28. kesäkuuta 2014

Koukussa keittiön mattoon

Pääsiäisestä asti olen joka päivä virkannut. Olen joutunut ostamaan lankaa lisää kun menekki on ollut enemmän toivoin. Kuitenkin äitienpäivänä se jälleen tapahtui. Lanka loppui totaalisesti ja jouduin keskeyttämään virkkaukseni.

Hetken tuuminta. Ompelenko verhot vai aloitanko keittiön maton teon? Matto houkutti enemmän, sillä koukkuamista en ole tehnyt koekappaletta enempää. Johonkin tarkoitukseen tuo koekappale alunperin oli, mutta olen unohtanut sen täysin. Ehkä minun pitäisi antaa sillekin oikea tarkoitus eikä vain toimia hetken huvittelunani.

Olen asunut tässä asunnossa kohta kymmenen vuotta ja elämän jäljet alkavat näkyä kaikkialla. Keittiön kohdalla pahiten on kärsinyt lattia. Kyllähän parketti on ihana lattia, mutta ei se toimi oikein keittiössä. Lattialle roiskuu jatkuvasti nesteitä ja jos talossa käy enemmänkin muovilattioihin tottuneita vieraita ei se neste lähde livohkaan lattialta tarpeeksi nopeasti.

Kävin Eiran langasta ostamassa pari kiloa Hooked Zpagetti -kudetta. Tarkoitukseni oli tehdä sen kokoinen matto kuin mihin se vain riittää. Mallitilkun jälkeen totesin että kahdesta kilosta tulee aika pieni matto. Ei muuta kuin ostamaan vielä yksi kilo lisää kudetta.
Sitten päähäni hiipi pieni kysymys, onko maton pakko olla nelikulmainen tai pyöreä? Miksei missään ole kolmion muotoista mattoa? Ajatusta mielessä pyöritin ja totesin että itseasiassa minun keittiööni sopii paremmin kolmion muotoinen matto kuin pyöreä tai kantikas. Keittiöni on osa olohuonetta, joten perinteinen matto tuntui niin irralliselta. Kolmion muotoisen saan osumaan paremmin ns. keittiönurkkaukseen.

Koukuttu matto
 Matto kattaa juuri sopivasti kaikkein riskialtteimman alueen eli tiskikoneen, tiskipöydän, hellan ja työtason.
Tarkoitus oli että yksi kulma olisi suorakulma. Tapa, jolla tein kavennukset, vetivät kuitenkin suorankulman pois. Raidat tein tosiaan väri kerrallaan. Eli ensin koukkusin pienen kolmion. Siihen liitin sitten yksivärisen raidan. Lopuksi liitin isomman raidallisen raidan.
Tasaisemman kuvion olisi saanut varmaan aikaiseksi, jos olisi kaikki raidat koukunnut kerralla. Tosin silloin olisin luultavasti joutunut purkamaan raitoja enemmän materiaalin loppuessa kesken. Nyt jouduin ainoastaan viimeisen raidan koukkuamaan kahteen kertaan.

Materiaalia meni suurinpiirtein 2,8 kiloa ja koukkuamisen hoidin puikkokoolla 11.

Lähikuva kuviosta ja raitojen yhdistämisestä (kuva on näköjään ylösalaisin)
Malli on kirjasta 'Koukkuaminen'. Kirja ei ole paksu, mutta siitä löytyy kuitenkin kiitettävän paljon erilaisia koukkuamispintoja. Valitsemaani malliin olen erittäin tyytyväinen. Se tuntuu itseasiassa todella hyvältä jalkojen alla ja aika usein tulee käytyä tallaamassa mattoa ihan vain sen vuoksi että väsyneet jalat kaipaavat hierontaa.
Lähetä kommentti