keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Heijastinpäivä - heijastin reppuun

Tänään on valtakunnallinen heijastinpäivä. Siitä intoutuneena sain vihdoin ja viimein kokeiltua reppuuni toimiiko jo pitkään hautomani idea heijastintarranauhan leikkaamisesta kuvioiksi ja niiden kiinnittäminen ihan mihin vain.

Heijastintarranauhaa olen joskus löytänyt niinkin yllättävästä paikasta kuin apteekista. Töiden jälkeen kävin ostamassa kuvioleikkurin, jonka luvattiin leikkaavan melko paksuakin paperia. No, ilmeisesti heijastinnauha oli aavistuksen verran liian paksua sillä kuviot leikkaantuivat vain osittain. Loppuviimeistely piti hoitaa käsin veitsen avulla.

Toimivan leikkauksen toteuttaminen vaatii siis vielä miettimistä.

Heijastinkukkia



Tuollaisen pienen tarran voi kiinnittää mihin tahansa ja lyhyellä kokeilullani näyttäisi pysyvän ihan ok riippuen tietenkin materiaalista.
Tämän pienen kokeilun myötä uskallankin sitten aloittaa heijastimien laittamisen varsinaiseen kohteeseen. Toivottavasti keksi paremman leikkaustavan ennen kuin olen saanut työn valmiiksi

P.S. Koneellani oli sitten jokin viallinen päivitys. Ohjelmiston palautus viikkoa aiempaan tilanteeseen auttoi ja nyt kun olen seuraillut koneen toimintaa, niin mitään kaatuiluja ei ole esiintynyt.
Lähetä kommentti