keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Puu-aiheinen parvekeverho

Muutama vuosi sitten virkkasin parvekkeelle suojaverhon antamaan rauha meille että naapureillemme.
Nyt olen sitten pari vuotta miettinyt suojaverhon virkkaamista myös pihan suuntaan katsellessani yhtenä talvipäivänä kotini sisälle pihalta päin.

Aiemmin pihan suuntaan olin tehnyt pienen suojan, mutta aikojen saatossa se alkoi näyttää hyvin mauttomalta joten heitin sen roskiin. Nyt sitten ulkoapäin on erinomaiset näkymät olohuoneeseen, keittiöön ja jopa käytävälle vaikka asun neljännessä kerroksessa. 

Parvekkeen suojaverho
Virkkasin tämän suojan jo viime kesänä, mutta viimeistely ja paikalleen laitto jäi tälle kesää.
Lankana oli Novitan Kotiväen Kartano ja sitä meni 375 grammaa. Koukun koko oli 3,5.
Malli on itse muokattu netistä löydetystä puusta.
Lähetä kommentti