Tulikärpästen hauta ja Hiroshiman poika

Tänään 6.8.2010 on kulunut 65 vuotta Hiroshiman atomipommista. Mikä sen parempi tapa kunnioittaa muistoa kuin katsomalla sotaan liittyvä elokuva ja lukemalla sarjakuvia. Ja missään tapauksessa ei mitään sotasankareista kertovia, vaan viattomien ihmisten kohtaamista kärsimyksistä.

Löysin DVD-hyllyn kätköistä Studio Ghiblin animaation Tulikärpästen hauta, jossa seurataan 4- vuotiaan tytön ja 14 vuotiaan pojan selviytymistä Koben pommitusten jälkeen. Tämä jos mikä on elokuva, joka kykenee näyttämään ihmisille millaista sota oikeasti on viattomien ihmisten kohdalla. Kaikki länsimäiset elokuvat antavat sodista niin kovin positiivisen ja sankarillisen tapahtuman, mutta tämä piirretty pistää kyllä ajattelemaan.

Traileri on kalpea aavistus tuosta animaatiosta ja antaa aivan liian iloisen kuvan. Tätä katsoessa kannattaa varata lämmin kainalo ja nenäliinapaketti lähelle, sillä ihmisen kuihtuminen ja raadollisuuden näkeminen ei ole mitään mukavaa katseltavaa.

Toinen päivän seuralaiseni on ollut Hiroshiman poika. Kyseisen sarjakuvan tekijä on ollut itse elänyt toisen maailmansodan aikana ja se näkyy myös kirjassa. Sarjakuva on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kertoo ajasta ennen Hiroshiman atomipommia ja päättyy räjähdykseen. Toinen osa kertoo ajasta jälkeen räjähdyksen ja se ei ole mitään nättiä katsottavaa. Ensimmäisen kirjan aikana tulee naureskeltua joillekin poikien kolttosille, mutta toisen kirjan aikana alkaa säälimään ihmisten kohtaloa ja inhoamaan kaikkia "sotahulluja". Itseasiassa joissain kohdissa tulee lievästi huono olo, jos alkaa liikaa pohtimaan tilannetta.


Jokaisen sotia ihailevan kannattaa katsoa tuo elokuva ja sarjakuva ja miettiä sen jälkeen sotien merkitystä uudelleen. Länsimaat ihannoivat aivan liian paljon sotia. Uutisissakin annetaan melkoisen sotapositiivinen kuva vaikka samalla puhutaankin kuolemista.

Ruusu on peräisin muuten Veripalvelusta. Kävin tänään luovuttamassa vertani 15. kerran.