Kaikki muuttavat muotoaan, kiinnostukset vaihtuvat, elintavat muuttuvat ja ympäristökin muuttuu.
Blogi elää ja muuttuu samassa tahdissa kuin minäkin. Joskus kiinnostaa enemmän ruoka, toisinaan taas käsityöt tai sitten jokin totaalisen muu asia.
Odotellessani talven saapumista olen aikani kuluksi neulonut pakkaskelille lämmikettä. Ensimmäiseksi päätin tehdä kaulurin. Idean siihen sain kaupoissa myytävistä tuubihuiveista. Ne ovat makuuni aivan liian massiivisia. Ne pitäisi kiertää moneen kertaan pään ja kaulan ympäri kunnes ne ovat niin paksuja etteivät mahdu enää takin alle.
Kauluri
Päädyin siis tekemään hieman pienemmän version. Ympärysmittaa tälle tuli n. 95 cm ja leveyttä 15 cm. Minulla ei ollut hajuakaan siitä kuinka paljon tuohon menee lankaa, joten ostin varmuuden vuoksi pari kerää. Hoidin langan käytön mentaliteetilla kuvio-osuus valmiiksi ja muutama reunakerros päälle. Jos kuvio valmistuu ensimmäisestä kerästä, niin reunakerrosta tulee vain sen verran kuin mitä ensimmäiselle kerälle jää lankaa. Jos taas kuvion tekemiseen vaaditaan toinenkin kerä, niin sitten yritetään tehdä molemmista reunoista mahdollisimman symmetrisiä.
No, kuvio valmistui ensimmäisen kerän aikana ja lankaa jäi vielä reunaan sen verran ettei melkein sain yhtä monta kerrosta molempiin reunoihin. (Ihme pihtailua)
Kun nyt sitten jäi vielä se toinen kerä käyttämättä, niin päätin tehdä kaulurille kaveriksi samoilla kuvioilla pipon. Päätin tehdä kuvion kertaalleen täytenä ja sitten katsoa minkä korkuinen pipo siinä vaiheessa. Kuvion valmistuttua kerran korkeus näytti hyvältä ja päätin aloittaa kavennukset. Siinä olikin pohtimista että missä kohtaa oikein teen ne kavennukset. Päädyin piilottamaan kavennukset salmiakkikuvion reunoille.
Pipo
Minulle näköjään tuottaa vaikeuksia päättää että mikä kerros on se viimeinen kerros, jonka jälkeen tehdään päättely. Nimittäin jatkoin ja jatkoin kaventeluita kunnes tajusin että pipossa tulee sitten olemaan pieni nyppylä lopetuskohdassa. Siinä vaiheessa iski laiskuus pahemman kerran ja annoin vain asian olla. Kelpaa minulle.
Päälaki
Saatuani pipon valmiiksi tajusin että päälaellahan punokset kohtaavat toisensa. Jos olisin käyttänyt järkeäni jo tekovaiheessa olisin voinut saada aikaiseksi hyvinkin mielenkiintoisia punoksia tuonne päälaelle. Nythän siellä vain yht'äkkiä tuntuu punokset loppuvan ja homma päättyy tasaisiin kavennuksiin.
Lankana käytin Malabrigon Merino Wordsted-lankaa (Lankatalo Priimasta). Puikkokoko oli 5. Kauluriin lankaa meni 100 gr ja pipoon 70 gr.
Yksi joululahja on saapunut kohteeseensa. Toiset joululahjat ovat vielä virtuaalitaivaassa odottamassa että löydän kadottamani leimasimen. Eihän se kyllä kadoksissa ole. Se on vain laitettu sen verran hyvään talteen ettei minulla ole enää mitään muistikuvaa siitä missä se on.
Mutta takaisin aiheeseen. Viime viikonloppuna sain tehtäväkseni lähettää joululahjat välietappiin, josta ne sitten jatkavat matkaa kohti jouluaatonviettopaikkaa ja lahjojen saajia. Asun siitä onnekkaasti että asiamiesposti on kivenheiton päässä ja se on auki silloin kuin sen yhteydessä oleva kauppakin on auki eli nykyään joka päivä. Tämän lisäksi reilun kilometrin etäisyydellä on Prisma, josta löytyy pakettiautomaatti. Joten lähetyspaikoista ei ole pulaa, tosin molemmat paikat ovat auki täsmälleen samoihin aikoihin. Asiamiesposti voittaa sillä että sieltä saa tarvittaessa pakkausmateriaalit ja muut postipalvelut. Mutta jos ei tarvitse pakettia varten laatikkoa, niin tällöin automaatti tulee aavistuksen verran halvemmaksi.
Päädyin sitten kokeilemaan pakettiautomaattia. Olin jo valmiiksi laittanut paketit postitettavaan laatikkoon, joten kaikki mitä tarvitsin oli maksaa postitus. Lisäkannustimenani automaatin käyttöön oli lisäksi se että en ollut varma ehtisikö paketti perille ennen kuin välietapista lähtisi porukkaa eteenpäin. Automaatista pakettia noutava ei tarvitse oikeastaan muuta kuin tekstiviestin, jolla paketti saadaan säilöstä ulos. Jos vastaanottaja olisi siis ehtinyt lähteä, olisi hän voinut pyytää jotakuta muuta noutamaan paketin ja pistämään toimitusta eteenpäin.
Paketin lähettäminen oli todella yksinkertaista. Automaatilla pystyy lähettämään neljän kokoluokan paketteja. Kotona kannattaa tarkistaa että paketin mitat ovat pienemmät kuin 60 x 36 x 60 cm, joka on suurimman mahdollisen paketin koko.
Pakettiin kirjoitetaan lähettäjän tiedoista nimi, osoite ja puhelinnumero. Vastaanottajasta riittää pelkästään nimi ja kännykän numero. Jos paketti lähetetään postiin automaatin sijaan, niin sitten tarvitaan vielä lisäksi kohdepostin postinumero.
Automaatin äärelle päästyä valitaan ensin kohdekunta ja sen jälkeen mahdollisesti tarkempi kohdeautomaatin tai postin sijainti. Tämän jälkeen syötetään vastaanottajan puhelinnumero. Kun se on saatu syötettyä onnistuneesti oikein valitaan postitettavan paketin koko. Automaatilla on nähtävillä eri kokoluokkien mitat, joten paikan päällä voi vielä tarkistaa mikä on se oikea paketinkoko. Lopuksi suoritetaan maksaminen pankki- tai luottokortilla. Kun maksu on hyväksytty aukeaa jokin luukuista joulukalenterimaisesti ja paketti laitetaan sinne sisälle, jonka jälkeen luukku suljetaan. Tämän jälkeen saa halutessaan tulostettua kuitin tapahtumasta, jossa ilmoitetaan myös paketin lähetystunnus.
Koska hermoilin kovasti että ehtiikö paketti ajoissa perille, seurasin hyvinkin tarkasti paketin liikkumista. Paketin juuttuminen Tampereelle vuorokaudeksi oli aika tuskallista. Onnekseni paketti kuitenkin ehti perille ajoissa ja vastaanottaja nappasi sen mukaansa ennen kuin kaasutti pois paikkakunnalta. Minua hämmensi tuossa lähetyksen seurannassa maininta "Lähetyksen postiennakko on maksettu". Ilmeisesti noissa lähetyksissä ei ole jaksettu tehdä tavallisille paketeille omaa erillistä polkua ohjelmassa, joten ne ovat automaattisesti saaneet statuksen että maksut on maksettu.
Pakettien vastaanottaminen on vielä helpompaa. Vastaanottaja näppäilee tekstiviestissä saadun koodin automaattiin, jonka jälkeen jokin luukuista avautuu ja paketti on otettavissa. Jos paketti olisi postiennakko, niin automaatti pyytäisi maksamaan paketin pankki- tai luottokortilla ennen kuin luukku avataan.
Minulla tuskin tulee tuota pakettiautomaattia juurikaan käytettyä sillä minullahan on tuo toinen posti hyvinkin lähellä. Mutta tapauksessa että minun pitäisi lähettää jokin paketti jollekin joka ei vakituisesti asu kohdekunnassa automaatti on erinomainen idea. Minun eikä vastaanottajan tarvitse miettiä mihin osoitteeseen paketti lähetetään. Riittää vain että tiedän sen kunnan missä vastaanottaja on ja vastaanottajan käytössä olevan kännykän numeron.
Postauksessani Piiiiitkä neuletakki aloitin takin tekemisen ylhäältä päin. Työssäni käytin harteilla raglania. Koska en löytänyt mistään selkeää ohjetta raglanissa käytettäviin selän, etuosan ja hihojen mittasuhteille päädyin laskemaan ne itse niistä ohjeista missä oli silmukkamäärät mainittu.
Kirjoittaessani postausta olin onnistunut hukkaamaan luonnoskirjani, mutta eilisen siivousrupeaman yhteydessä satuin törmäämään siihen yhtä epämääräistä laatikkoa penkoessani.
Joten tässä on nyt sitten käyttämäni mittasuhteet.
Lopputuloksena etuosassa pitäisi olla enemmän silmukoita kuin selässä.
Neulominen sujuu sitten samaan tapaan kuin alhaalta ylöspäin raglania tehdessä. Yllä lasketut osiot erotellaan silmukkamerkeillä ja sitten vain lisätään silmukoita jokaisen merkin molemmin puolin eli 8 silmukkaa joka kerros.
Tätä jatketaan siihen asti kunnes olkapäät mahtuvat neuleen sisälle. Sitten hihat erotetaan muusta neuloksesta omille puikoille. Alkuperäisille puikoille jää siis pelkästään selkä ja etuosa, joiden neulomista jatketaan pyörönä.
Kun selkä ja etuosa on neulottu (Ainakin muutaman kerroksen verran), poimitaan hihoja varten kainalosta pari silmukkaa. Muutoin on mahdollista että kainaloon jää pieni ilmastointiaukko. Sitten vain neulotaan hihat käyttäen kavennuksia hyväksi haluamaansa muotoon.
Olisi mukava tietää millä tavalla muut ovat päätyneet käyttämiinsä lukuihin neuloessaan raglania ylhäältä alaspäin. Vinkkejä otetaan vastaan.
Joka viikko vähintäänkin kerran viikossa tulee nykyään leivottua leipää. Syksyllä käyttämästäni spelttijauhosta jäi sen verran hyvä maku suuhun että nykyään ei minulle kelpaa oikeastaan enää mikään muu leipä.
Speltti ei aiheuta sellaista turvotusta kuin tavallisesta vehnästä tehdyt leivät, myöskään ihooni ei tule speltistä kutisevia vesirakkuloita. Lisäksi lueskeltuani kilpirauhastaudeista moni löytämäni tutkimus ei suositellut kovin tiukkaa karppaamista, joten leivällä saan pidettyä hiilarit sopivalla tasolla.
Viikonloppuaamuista onkin tullut melkoista luksusta aloittaessani aamun leivänteolla päätyen ylelliseen brunssiin tuoreen leivän tuoksuessa rappukäytävään asti.
Spelttileipä
Spelteissä muuten tuntuu olevan eroja. Joillakin jauhoilla ei leipä tunnu nousevan niin millään. Toisilla taas leipä levahtaa ympäriinsä ylöspäin kohoamisen sijaan. Viime viikot olenkin tehnyt leivän suosiolla vuo'assa, jotta pystyn edes vähän hallitsemaan kohoamissuuntaa. Pidän vain enemmän limpun näköisistä leivistä kuin vuokaleivistä. Vaikkakin vuokaleivät soveltuvat niin paljon paremmin paahdettavaksi leivänpaahtimessa kuin limppu. Pitäisi kokeilla nyt käytössäni olevaa jauhomerkkiä ja katsoa toimisiko se enemmän oikein.
Olen tehnyt leipää käyttäen erilaisia öljyjä. Oliiviöljy tuo aivan erilaisen vivahteen leivän makuun kuin esimerkiksi rypsiöljy. Tällä hetkellä lempiöljyni leivässä on argan. Sain sitä viime kesänä Marokon reissultani lahjaksi. Puhdasta 100% argan-öljyä, erittäin paloherkkää, mutta ihanan pähkinäisen makuista ja jos sitä nauttii hitusenkin liikaa on toivottavaa vessan olevan lähellä.
Leivän kohottamisessa olen käyttänyt hyväkseni tiskikoneen lämpöä. Ei muuta kun tiskikone päälle ja taikinakulho tiskipöydälle juuri koneen kohdalle. Se riittää pitämään hiiva iloisena.
Sekoita lämmin vesi, hiiva ja 2,5 dl spelttijauhoja keskenään. Anna kohota n. 1 tunnin ajan. Lisää suola ja sokeri. Vaivaa loput jauhot sekaan ja lopuksi vielä öljyä. Leivo leivän muotoon pellille tai vuokaan. Anna kohota vielä 1 tunnin. Paista 200 asteessa 20 minuuttia.
Lueskelin tänään Indiedaysin juttua Mistä blogien nimet tulevat?. Kaikenlaisen alkuperän selvittely on minusta kiinnostavaa ja myöskin se mistä ihmiset ovat saaneet päähänsä jonkin nimen. Miksi minulle on annettu nämä nimet ja mikä on niiden etymologia.
Nimen keksiminen on kyllä vaikeaa. Miten keksiä sellainen nimi että siihen on itse tyytyväinen ja se kuvaa blogia sen 10 vuodenkin jälkeen.
Tämä blogi, jota kirjoitan nyt ei ole ensimmäiseni. Ensimmäinen blogini roikkuu henkitoreissaan anellen että kirjoittaisin sinne edes vähän juttuja matkoiltani. Sen blogin osoite on tylsästi tkongas.blogspot.fi. Keksin osoitteen kiireellä juuri ennen ja tylsästi laitoin osoitteeksi silloisen työpaikkani käyttäjätunnukseni. (Jotenkin minulla on hämärä muistikuva että tuo osoitteen alkuosa oli samalla myös Bloggerin käyttäjätunnus.) Blogin otsikko "Matkani maailmalla" on sentään hieman ymmärrettävämpi. Avioeron yhteydessä suunnittelin vakavissani lopettaa tuon blogin kokonaan, mutta sitten tajusin että mitä todennäköisemmin teen reissuja ilman puolisoakin ja luultavasti tekisin ehkä jopa enemmänkin. Ja olenhan minä tehnytkin, vaikka en niistä ole erinäisistä tekosyistä mitään kirjoittanut. Lisäksi ensimmäisen erovuoden jälkeen huomasin että esimerkiksi äitini tuntui olevan enemmän huolissaan reissuistani eron jälkeen kuin silloin kun olin naimisissa. Joten jo pelkästään siitä syystä päätin jatkaa blogin pitämistä ja päivittämisiä edes silloin tällöin.
Toinen pitämäni blogi oli nimeltään Radagast. Kyseinen blogi on haudattu netistä samaan aikaan kun hautasin blogin päätähden eli kilpikonnani.
Kolmas blogi oli entisen mieheni yhteisessä ylläpidossa ollut B53, joka kertoi mitä kaikkea hankintoja suunnittelimme yhteiseen asuntoomme ja pohdiskeluja minkälaiset vempeleet olisi kivoja ja miten ne kehittyivät. Yllätys, yllätys, se blogi kuoli pois avioeron yhteydessä.
Tämä blogi syntyi palattuani takaisin Suomeen Budapestista. Silloin en voinut kuvitellakaan kirjoittavani arkipäiväisistä asioista johonkin niinkin "hienoon" kuin matkablogini, joten päätin haluta uuden blogin. Nimen keksiminen oli vaikeaa. Meinasin insinöörimäisen älykkäästi laittaa osoitteeksi tkongas2 ja luultavasti myös nimeksikin, mutta onnekseni hylkäsin idean. Sitten sen keksin. Hyräiltyäni pätkän erästä vanhaa lempiteleviomainosta ja päättäen hyräilyn mainoksen silloisen sloganiin, tajusin sen sloganin olevan se mitä haluan. Kyseessä on Valio Pingviinin tämän vuosituhannen alun mainoksia, juuri ennen kuin Nestlé osti sen. Yritin löytää Youtubesta kyseisen mainoksen, mutta ikäväkseni löysin ainoastaan tämän 15 sekunnin mittaisen pätkän, josta puuttuu se slogan. Täysversion lopussa pingviini kirjoitti aina "Minä täällä, hei!". Se oli lempimainoksiani ja se tuntui parhaiten kuvaavalta blogini sisällölle, josta ei minulla tuolloin ollut harmainta hajuakaan vielä. Osoite taas muodostui pyhässä yksinkertaisuudessaan noista kolmesta sanasta mitahei tai sitten suomeksi vääntäen mitähei.
Alla oleva linkki johtaa tosiaan tuohon Youtube-videoon mistä mainitsin yllä.
Tässä syksyllä tein elämäni ensimmäiset vanttuut/lapaset/tumput/rukkaset. Sisällytin niihin pienen erikoisominaisuuden, jota rakastan jo yli kaiken vaikkei vanttuut ole edes vielä käytössä.
Kylmällä säällä on yli kaiken inhottanut ottaa hanskoja pois voidakseni käsitellä puhelinta. Alkusyksystä käytössäni ovat olleet kynsikkäät. Mutta ilmojen viiletessä vaihdoin ne sitten kynsikkäisiin, joihin oli yhdistetty sormien päälle vedettävät lapaset. Kyllähän ne toimivat ihan ok, mutta esimerkiksi peukaloa ei pystynyt hyödyntämään laisinkaan puhelinta käytettäessä.
Sitten hankin itselleni sormikkaan, joissa oli peukalon, etusormen ja keskisormen kohdalla kohdat joilla sai käsiteltyä puhelinta. Homma toimi kohtalaisesti, mutta tuon kosketuspinnan suurus ja jäykkyys eivät kovinkaan tuoneet sulavuutta puhelimen käyttöön.
Päädyin sitten tekemään itse vanttuut ja ompelemaan niihin sopivan kokoisen pinnan puhelimen käsittelyä varten.
Vanttuut pienellä lisäominaisuudella
Jos oikein tarkasti katsoo tuon yläkuvan oikean vanttuun etusormen kohtaa, pystyy näkemään pienen vaalean pisteen siellä.
Alla on lähempi kuva tuosta pisteestä.
Kosketusnäyttöön reagoiva piste
Kyseinen lanka on sähköä johtavaa lankaa. Siinä vaiheessa kun markkinoille on alkanut tulla näitä sormikkaita, joilla pystyy käsittelemään puhelimia, olen pohtinut voisiko tuota lankaa saada jostain.
Hankittuani alkukesästä itselleni uuden puhelimen, jonka näyttö käyttää hyväkseen ihon sähköjohtavuutta painalluksen voimakkuuden sijaan, aloin vakavissani miettimään uudestaan tuota sähköä johtavaa lankaa.
Löysin Etsystä myyjän nimeltään LNelkin, joka ilokseni myi hommaan sopivaa lankaa ja kohtuuhintaan.
Tumma lanka on joskus kaupan päällisinä saatua Raggegarn Maskinvaskbaraa ja sitä meni n. 70 gr. Valkoinen lanka on 7 veljestä ja sitä meni ehkä jopa pari grammaa.
Kosketusnäyttöpisteeseen meni lankaa 15 senttimetriä eli paljoa sitä lankaa ei todellakaan tarvitse, jotta puhelimen näyttö toimii.
Alla vielä videota ja mölinää tuon vanttuun toimivuudesta.
Yhtenä päivänä ennen kuin aloitin vanttuiden neulomista selitin innoissani suunnitelmia muutamalle itseäni reilusti vanhemmalle naiselle. Aikani selitin asiaa kunnes yksi naisista kysäisi "Mitä vanttuut ovat?". Aivot löivät hetken tyhjää ennen kuin tajusin että ehkei täällä Etelä-Suomessa ihmiset tiedä ihan kaikkia pohjoisen murresanoja, vaikkakin kyllä vanhemmalla väestöllä on yleensä ollut sen verran enemmän tietoa enemmän sanoista kuin nuorisolla. Hyvin nopeasti kuitenkin eräs toinen nainen selitti minun tarkoittavan lapasia.
Siitä alkaa olla kohta parikymmentä vuotta kun muutin pois Lapista ja näköjään edelleenkin pohjoisen sanat värittävät puhettani aiheuttaen hämmennystä ihmisissä.
Nyt olen alkanut haaveilemasta vanttuista tai sormikkaista, joissa olisi sähköä johtavaa lankaa etusormen ja peukalon kohdalla sekä selkämyksessä olisi jokin kuvio heijastinlangalla tehtynä. Kädethän lepattavat liikkuessa ympäriinsä ja näin voisi ehkä autotkin huomata jalankulkijan paremmin.
Kuten sananlasku kuuluu, suutarin lapsilla ei ole kenkiä.
Aamusella bussissa edessäni istui keski-ikäinen mies nautiskellen aamupalakseen HK:n sinistä. Hänen touhunsa hieman huvitti sillä vähän väliä hän vilkuili minuun kuin olisi pahanen poika tekemässä ilkivaltaa.
Makkaran viimeistä palaa pureskellessaan hänelle tuli selkeästi ongelma. Mitä ihmettä tehdä tyhjälle makkarapaketille. Hetken hän mietti ja sitten selkeästi aivoissa välähti. Hän päätti tunkea tyhjän paketin penkkien väliin.
Siinä vaiheessa minua alkoi kypsyttämään. Busseista löytää tämän tästä vaikka mitä penkkien välistä. Useimmiten ne ovat aamun Metro-lehti, mutta kyllä sieltä löytyy myös tyhjiä oluttölkkejä, jogurttipurkkeja, banaaninkuoria, omenan jämiä ja ylipäätänsä kaikkea mitä ihmiset keksivät syödä busseissa. Sottaisen roskan penkille ei mielellään halua istua.
Aloin pohtimaan miten asiasta mainitsen miehelle. Täällä pääkaupunkiseudulla ei koskaan tiedä millainen pipipää oikeasti toinen henkilö on. Tällaisista henkilöistä olen maininnutkin aiemmin. Päädyin odottamaan siihen asti kunnes mies olisi lähdössä pois kyydistä. Tuolloin hän ei ehtisi heittää ainakaan makkarapakettia päälleni vaikka ehkä haistattelisi.
Kun mies nousi penkiltään lähteäkseen kyydistä lausahdin minä hänelle melko kuuluvasti "anteeksi hyvä herra, teiltä jäi roskat penkille".
Mies käännähti suuntaani ja hämmentyneenä suustansa kuului vain vielä hämmentyneempi "ai". Hän käveli takaisin penkilleen ja otti tyhjän makkarapakettinsa. Sen jälkeen hän laittoi paketin bussin roskikseen, joka oli käsivarren etäisyydellä hänen istumapaikastaan.
Ei mitään kiroiluja, haistatteluja, ei mitään. Ainoastaan hämmennys siitä että joku komentaa.
Onkohan muuten Tampereen bussiyhtiö Onnibus saanut kiinni busseja kiusaavat töhertäjät? Yhtiö on julkaissut FB:ssä kuvat töhertäjistä ja luvannut 1000 lahjakorttipalkkion töhertäjien kiinnijäämisestä. Nekin töhertäjät eivät ole mitään teinejä enää vaan kuvista päätellen lähentelevät jo 40 ikää. Tosin alkoholin suurkuluttajat näyttävät kyllä melkeinpä aina ikäistään vanhemmilta.
