lauantai 14. helmikuuta 2009

Syömäpuikkokotelo

Useimmissa aasialaisissa ruokapaikoissa ärsyttää kaikkein eniten kertakäyttöiset syömäpuikot, jotka tuntuvat melkein aina katkeavan väärästä kohtaa ja sisältävät älyttömästi tikkuja vaikka niitä yrittää hioa pois.

Meillä on kotona pestävät syömäpuikot ja olemme pohtineet josko ottaisimme niistä yhdet parit laukkuihin mukaan ravintolareissuja varten. Puikkoja vain ei viitsisi paljaaltaan laittaa laukun pohjalle pyörimään, joten tein miehelleni ystävänpäivälahjaksi (sattui vain valmistumaan sopivaksi kyseisen päivän alla) kotelon, johon hän voi laittaa puikkonsa odottamaan ruokailuhetkeä.

Kotelon kuvionti on tehty mustakirjontaa (blackwork) ja se yltää työn selkäpuolelta kanteen asti. Kangas on valmista aida-nauhaa, joka onnekseni sattui juuri ja juuri yltämään syömäpuikkojen ympäri, joten kankaan reunojen siistimiseltä säästyttiin. Nauhan leveys on 5 cm.

Puikot uppoavat kokonaan kangasputkilon sisälle, jolloin niihin ei pääse lika tarttumaan eivätkä puikot lähde kovemmassa käsittelyssä vahingossa pois kotelosta.
Lähetä kommentti