lauantai 28. maaliskuuta 2009

Amigurumi - kilpikonna

Huivin valmistumisen jälkeen sain innostuksen kokeilla virkkaamista hieman enemmänkin ja päädyin tekemään amigurumi-hahmon.


Kilpikonnalla on pituutta 7 cm nokankärjestä takimmaisen jalankärkeen. Siinä oli hieman väkertämistä, mutta valmista tuli. Ihan omasta päästäni en tuota tehnyt vaan ohje on peräisin For The Love of Yarn-sivustolta.
Huomioksi että jos aikoo laittaa ihan oikeat silmänapit, niin ne kannattaa laittaa päähän jo virkkausvaiheessa. Jälkikäteen on melkoisen pirullista yrittää ommella silmien kiinnityksiä alle sentin kokoisen reiän kautta. Toki, jos käyttää siemenhelmiä, niin tällöinhän ei tuollaista ongelmaa synny.

Virkkaaminen ärsytti todella paljon "kynäpattia", johon sitten muodostui lopuksi vesirakko... joka tietenkin myös puhkesi.

Mistä päästäänkiin seuraavaan pohdintaan. Tuleekohan enää nykyajan lapsille tuota kynäpattia oikean käden keskisormeen? Itsellenihän tuo on tullut siitä kun on joutunut kirjoittamaan paljon käsin ja ajoittain melko huonoillakin kynillä, jolloin keskisormen pinta on joutunut kovalle rasitukselle ja ajan myötä sitten parkkiintunut kovaksi patiksi. Edelleenkin jos joudun kirjoittamaan paljon huonolla kynällä alkaa tuo sormi oireilla pahastikin.
Nykyäänhän taitavat lapset kirjoittaa kaikki esitelmänsä ja muut isommat palautettavat työnsä koneella, jolloin käsinkirjoitusta ei tarvitse harjoittaa niin paljoa.

Ei kommentteja: