sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Cordon Bleu - Sveitsinleike

Joyful Abode-blogi herätti minussa taas mielenkiintoa kokeilemaan millainen on Cordon Bleu/sveitsinleike ilman korppujauhokuorrutusta. Käytin pohjana tätä Grain-Free Chicken Cordon Bleu-reseptiä. Mielenkiintoiseksi reseptin tekee paneroinnissa käytetty pork rinds eli sian kamara. Tutustuin kyseiseen pikkusuolaiseen herkkuun Unkarissa työskennellessä. Kamara oli uppopaistettu rapeaksi ja sitä sitten dipattiin suolakippoon ja pisteltiin poskeen hyvällä ruokahalulla. Se voittaa kyllä mennen tullen perunasipsit. Suomesta on vain melkein mahdottomuus löytää tuota herkkua. Aikani metsästettyäni sain vihjeen että Hakaniemen kauppahallista voisi löytyä joltain lihatiskiltä jonkinlaista kamaraa. Eilen sitten suunnistin kauppahalliin ja osuinkin melkein heti myyjälle jolla oli tarjota Italiasta tuotua kamaraa. I Frolli oli tuotteella nimenä ja pussin koko oli puoli kiloa. Pienempinäkin annoksina olisin sitä kuulemma saanut.


Kamara näyttää todella oudolta, tuollaisia harmaankeltaisia lastuja. Ja kun pussin avasi, niin kiitos pakkauskaasujen ensimmäinen mielikuva tuoksusta oli eläinkauppojen koiranruoat. Toivottavasti tuo haju häviää niistä kunhan saavat hieman ilmaa. Sillä maultaan nuo aivan mahtavia. Sitä on vaikeaa kuvailla.... rasvan ja suolan sekoitusta lisänä häivähdys kuivaa lihaa. Ravintoarvoja wikipedia ehdottelee 14 g kamaralle: 0 g hiilihydraatteja, 8 g proteiineja, 5 g rasvaa eli melkoisen karppia ruokaa.

Nyt sitten takaisin varsinaiseen reseptiin ja sen toimivuuteen. Sian kamara toimii vallan mainiosti paneroinnissa. Se itseasiassa käyttäytyy täysin samalla tavalla kuin korppujauhokin, ainakin minun käsittelyssäni.


Viljaton Cordon Bleu - Sveitsinleike (2 annosta)

4 kpl paksua kana-/nauta-/sikapihviä
Mustaleima-juustoa
4 siivua pekonia
1 kananmuna
75 g kuivattua/paahdettua sian kamaraa

Murskaa sian kamara huhmareella murusiksi. Leikkaa pihveihin taskut tai halkaisen ne kirjatyyliin (itse pidän enemmän taskusta). Nuiji litteäksi. Laita taskuihin juustoa ja pekonia. Pyörittele pihvi kananmunassa ja sen jälkeen vielä murskatussa kamarassa.
Paista joko runsaassa rasvassa paistinpannulla käyttäen mietoa lämpötilaa tai sitten uunissa 175 asteessa puoli tuntia.

Ravintoarvot (1 annos):
Energiaa 1400 kcal
Hiilihydraatteja 0 g
Proteiinia 110 g
Rasvaa 127 g

Ei kommentteja: