torstai 25. marraskuuta 2010

Ei enää kuntosalijäsenyyksiä

Irtisanoin Elixian jäsenyyteni vihdoin ja viimein. Tavallaan se onnistui helposti, sillä sopimus oli menossa umpeen. Jouduin kuitenkin maksamaan vielä kahden ylimääräisen kuukauden maksut, sillä en kuulemma ollut irtisanonut sopimustani ajoissa ja heidän maksujärjestelmänsä oli merkinnyt jo käsitellyt seuraavat maksut suoritettavaksi. Ei voi muuta sanoa kuin että heidän maksujärjestelmänsä on todella surkea tuolla perusteella. Jouduin siis maksamaan turhaa jäsenyyttä vielä tämän vuoden loppuun asti.
En todellakaan halua liittyä enää minkään kuntosalin jäseneksi. En muutenkaan mielelläni halua mitään määräaikaisia sopimuksia millään muullakaan osa-alueella.
Silloin kun olin vielä kävin erittäin aktiivisesti Elixian saleilla tuntui että Elixia hoiti jäseniään mainiosti. Sain silloin tällöin viestejä tapahtumista, muistutuksia kuntosaliohjelman uusimisesta ja tarjouksia sopimusten uusimisesta. Mutta heti kun innostukseni alkoi lopahtaa, minut luokiteltiin helpon rahan lähteeksi ja viestintä lopetettiin totaalisesti. Suoraveloitus takasi että firma sai rahat vaikka itse en ehtinyt käymään salilla edes kertaa viikossa tai kuukaudessa.

Minusta kunnollisen kuntosalin pitäisi miettiä miten saadaan kaltaiseni "laiskurit" uudestaan aktivoitua ja käyttämään salia enemmän. Sillä heidän myötä on mahdollista saada myös heidän ystävänsäkin salin asiakkaiksi. Tosin kuka nyt kultamunia munivan kanan tappaisi.

Hapan maku jäi jäsenyydestä. Tästä lähin käytän ainoastaan sarjalippuja tai virikeseteleitä lähikuntosalilla käyntiä varten. Saavat jäädä oman onnensa nojaan kaikki nuo kuntosalit, jotka vaativat jäsenyyttä.
Lähetä kommentti