sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Juhlamekko

Nyt kyllä olen ylittänyt itseni täysin. Tein jotain mitä en olisi koskaan ikinä kuvitellut tekeväni ja olen jopa tyytyväinen lopputulokseen.

Torstai-iltana sain selville että lauantaina järjestettävissä häissä morsiamella olisi hyvin samanvärinen morsiuspuku kuin mitä olin ajatellut päälleni. Se sai minut hieman paniikkiin. Uskaltaisinko mennä valitsemissani vaatteissa vai pitäisikö suosiolla käydä jostain kaupasta ostamassa jokin välttävä rääsy ylleni.
Perjantaiaamuna sain päähäni käydä vilkaisemassa Eurokankaan tarjonnan. On aika turhauttavaa penkoa kankaita kun ei ole edes mielikuvaa siitä mitä haluaisi yllensä. Sitten osuin samettikankaiden palalaariin. Upottuani laarin syvyyksiin käsiini osui viininpunainen kukkakangas, jossa oli isoja kukkakuvioita pinkillä poikkiviivalla noin metrin välein. Mallattuani kangasta päälleni vähän miten sattuu sain mielikuvan kotelomekosta. Kankaasta saisi sopivasti vähän polvien yläpuolelle ylettyvän mekon.

Halusin että iso kukkakuvio ja pinkki poikkiviiva olisivat helmassa, mutta suurimmaksi kynnykseksi kankaassa muodostui samettikankaan karvansuunta. Mieleeni sopiva karvansuunta olisi ollut ylhäältä alaspäin, mutta jos halusin saada kukkakuvion helmaan, niin sitten karvansuunnaksi tulisi pakosta alhaalta ylöspäin. Yksi myyjä sai varmaan 10 minuuttia vakuutella minua että samettikankaan voi laittaa myös siten että karvansuunta on alhaalta ylöspäin. Ainut ero minkä huomaisin olisi se että väri näyttäisi syvemmältä.

Olen erittäin iloinen siitä että päädyin ostamaan tuon kankaan, sillä tämä puku on ihana. En enää edes huomaa että karvansuunta on väärä. Itseasiassa totesin tuossa että kun kosketan kangasta, niin käteni liikahtaa automaattisesti karvansuuntaisesti. Lisäksi helma ei tunnu nousevan niin herkästi ylös vastakarvojen ankkuroituessa muihin materiaaleihin pakottaen helman laskeutumaan.

Juhlamekko edestä ja takaa
Sametin käyttäminen vastakarvaan ei kuitenkaan ollut se minun itseni ylittäminen vaan se että tein puvun täysin ilman kaavoja. Homma lähti siitä että päätin minkä pituisen mekon haluan ja kuinka tiukan. Pituutta tuolla mekolla on 90 cm ja leveys on 50 cm eli ei niin kovin tiukka, mutta ei kuitenkaan mikään teltta päälläni. Vyötärön kohdalle leikkasin hieman muotoa sellaisen yhden sentin syvennyksen verran per kankaansivu. Sen verran minulla oli "ulkopuolista" apua mekon tekemisessä että yhdestä T-paidastani katsoin kaula-aukon koon ja hihansuiden koon.
Hihojen pituuden ja tiukkuuden määritti ylimääräisen kankaan määrä. Sain juuri ja juuri ihonmyötäiset hihat, jotka ylsivät kyynärtaipeeseen asti. Hihojen yläosan muoto aiheutti minulle suurimmat ongelmat. Kuinka ihmeessä ne saisi tehtyä? Yritin etsiä netistä apua aiheeseen, mutta kaikkialla oli vain ohjeena että leikkaa vanha paita palasiksi ja käytä sitä kaavana. Dream more, minähän en vaatteitani leikkele ennen kuin ovat kaatopaikkakunnossa. Aikani ongelmaa pohdittuani lattialla nojaten polveeni ja ongelmaani surkutellen tajusin että polveni on aikalailla samankokoinen kuin olkapäänikin. Ei muuta kuin mekon hiha-aukko polvelle siten että polvi pilkistää osittain hiha-aukosta ja asetellaan hihan kangas siihen päälle siten että kainalokohta menee kiinni ja hihan yläreunakin on järkevästi olkapäässä kiinni. Sitten vain kynällä piirretään hihaan mekon hiha-aukon reunat kainalokohtaan asti. Lopullisessa ompeluvaiheessa minun tarvitsi laskea kainalokohtaa hihasta vielä sentin verran alemmaksi, mutta muuten hiha istui hyvin.

Kauluksen tekoa jännitin myös. Aluksi meinasin jättää sen pois, mutta sitten päätin yrittää ja jos en olisi siitä pitänyt, niin ainahan sen olisi voinut purkaa pois. Tässä vaiheessa kiitin paljon sitä että olin käynyt aiemmin syksyllä Tikatan järjestämällä Pääntiet saumurilla-kurssin. Kauluksen korkeuden annoin taas kankaan määräämäksi eli tehdään sen korkuinen kuin sopivaa kangasta nyt sattuu vain olemaan jäljellä. Ja sitähän näytti riittävän juuri sopiva määrä.

Ylimääräistä kangasta ei siis jäänyt kovin paljoa. Tai no, tarkistin äsken tilanteen ja kyllä siitä varmaan saisi vielä jonkin pikkupussukan.

Ja hintaa luomukselleni tuli noin 15 €. Ei paha ollenkaan.

Toivottavasti kuva on nyt parempi kuin aiemmin ottamani kuvat ovat olleet. Pyysin tänään yhtä ystävääni ottamaan minusta kuvia. Hänen lähdettyä aloin siirtämään kuvia blogia varten, kun tajusin että hän oli ottanut kuvat jotenkin hassussa kuvakulmassa siten että näytin ihan kääpiöltä superlyhyillä jaloilla. Joten jouduin ottamaan jälleen kerran itsestäni uudet kuvat autolaukaisijalla. Nyt kuitenkin keksin että sen sijaan että käyttäisin jotain zoomaamista vaativaa linssi voisin käyttää kiinteää linssiä. Minun tarvitsi näin vain siirtää kamera jalustoineen sopivalle etäisyydelle ja saisin semiautomaattisesti tietyllä etäisyydellä olevat kohteet tarkoiksi. Se vaikuttaisi toimivan minulle hyvin. Tosin ajoittain tuollakin tavalla sain hieman epäselviä kuvia vaikka en mielestäni ollut siirtänyt kameraa tahi itseäni niin eri asentoon. Mutta hei, edistymistä tapahtuu tälläkin saralla.

Nyt minun pitää mennä purkamaan yhden hameen helma, sillä siitä tuli niin täydellinen katastrofi että en anna sitä itselleni anteeksi kovin hevillä.
Lähetä kommentti