perjantai 4. tammikuuta 2013

Machinarium

Pitkästä aikaa jotain puhetta peleistä. Vaikka kiirettä pitään, niin onnistuin kaapimaan yhtenä viikonloppuna sen verran aikaa että sain pelattua Machinariumin läpi.

Machinarium on mukava pieni peli, jonka pelaa läpi yhdessä viikonlopussa ja sinä aikana ehtii jopa käydä kaupassa, siivota, pyykätä ja tehdä ruokaakin. Kyseessä on puzzle-peli, jossa pieni robotti haahuilee kaupungin läpi keräten ja yhdistellen tavaraa saaden aikaiseksi jotain apuvälineitä ongelmien ratkomiseksi. Henkilölle, joka on nuoruutensa viettänyt Monkey Islandin ja muiden vastaavien seurassa, tämä peli on todella helppo. Vaikka peli sujuikin kuin vettä vaan, niin tällaisia pelejä ei enää nykyään juurikaan löydä, joten nautinto oli suuri ohjainta kliksutellessa.


Lähde: http://machinarium.net
Kuten kuvista näkee on pelin värimaailma hyvin ruosteinen ja puukynäväritteinen. Musiikki on miellyttävää ja itseasiassa jopa niin neutraalia etten enää edes muista sitä.

Lähde: http://machinarium.net
Pelissä on saatavilla kahden tasoisia vihjeitä. Aina saatavilla olevalla vihje on vain kuva lopputuloksesta. Pienen minipelin takana olevassa vihjeoppaassa on taas kohta kohdalta selostus mistä ja kuinka mikäkin tarvittava osanen saadaan kerättyä ja mitä sillä pitää oikeastaan tehdä.
Itse päädyin tekemään niin että ensin ratkoin alueen tehtävän ja sen jälkeen menin huvikseni kliksuttelemaan minipelin läpi nähdäkseni vihjeen piirrokset.

Toteutuksena tämä on sen kaltainen peli että se pitäisi toimia täysin ongelmitta aivan millä plättiksellä tahansa ja voisi olla itseasiassa jopa mukavampi matkapelinä jollain tabletilla kuin kotona sohvalla pelattavana.
Lähetä kommentti