sunnuntai 6. tammikuuta 2013

PlayStation Plus

Äkkiä se aika rientää. Erostani on jo kohta 2 vuotta. Vaikka uuden elämän aloittaminen silloin tuntui todella vaikealta, niin enää se kaikki on vain muisto vain jostain vanhasta.

Ainoastaan silloin tulee hieman hämmentävä olo kun olen kaupassa jollain pelihyllyllä ja bongaan jonkin pelin mitä minulla ei ole. Hetken aikaa käy mielessä että tuo peli pitää saada, mutta vähän pitempään analysoituani toteankin ettei se peli ole edes minun makuuni vaan ennemminkin exäni makuun.

Tämän pari vuotta olen ollut hieman tuuliajolla pelien suhteen kun en enää oikein tiennyt millaisista peleistä minä oikeasti pidän. Tuona aikana yritinkin sitten loppuaikoina vältellä pelihyllyjä etten vahingossakaan osta vääränlaista peliä. PS3:n ostettuani exäni avusti minua löytämään edes yhden minun tyylisen pelin ja muut kaverit sitten avustivat löytämään läjän "vääränlaisia" pelejä.

Viime syksynä törmäsin PlayStationin tarjoukseen heidän Plus-paketistaan. Sain alle 40 euron hinnalla vuodeksi Plus-paketin, jolla pystyy heidän PS Storesta latamaan joitain pelejä ilmaiseksi ja toisia halvemmalla. Pitkään mietin raaskinko maksaa 37,45 euroa (Tarjous on näköjään tätä kirjoittaessanikin vielä voimassa) siitä että saan ladata pelejä joista en pidä. Mutta tehtyäni laskelmia ja pohdittuani asiaa pitkään tulin siihen tulokseen että vaikka joka kuukausi lataisin yhdenkin väärän pelin, niin kyseisen pelin hinnaksi tulisi reilu 3 euroa tuolla tarjouksella ja jos lataisin kaikki mahdolliset PS3:lle saatavilla olevat pelit niin hintaa tulisi yhdelle pelille 0,96 euroa. Ei paha ollenkaan. Samalla saisin kartoitettua minkälaisista peleistä oikeasti pidän ja kokeiltua sellaisiakin pelejä joita ei kivijalkakaupasta saa.

Eihän PlayStation Plussassa ole tarjolla viimeisimpiä pelejä, mutta tuolla hinnalla en sitä odotakaan. Toisaalta taas en ole valmis maksamaan maltaita peleistä, jotka joudun mahdollisesti jossain vaiheessa poistamaan konsoliltani sen rajoitetun tilakapasiteetin vuoksi. Poiston jälkeen peliä ei voi ladata uudestaan ellei sitä ole tarjolla PS Storessa. Mutta siihen mennessä tiedän varmasti pidinkö pelistä vaiko en. Jos pidin pelistä niin aivan hyvin voin ostaa kiekon omakseni ja jos en pitänyt niin en sitä peliä tule jatkossa kaipaamaankaan.
Lähetä kommentti